Aarno Rönkä

Parhaat rikoselokuvat O-Z

    Tällä listalla paneudutaan rikoselokuvan aihepiiriin, jossa kuvataan rikoksia ja niiden olosuhteita, syitä ja seurauksia useimmiten poliisin, yksityisetsivän tai rikollisen ja joskus harvoin uhrin näkökulmasta. Jyrkkää rajaa tälle lajille ei voi tehdä, mutta draamat tai lajityypilliset seikkailu-, toiminta-, sota-, vakoilu-, terrorismi- ja etenkin kauhu- ja mielikuvitus- tai tieteiselokuvat ovat mukana vain jos rikosaiheen käsittely on niissä keskeistä, eikä lännenelokuvia ole mukana ollenkaan. Mielenkiinnosta mukana on monta suomalaista rikoselokuvaa. Sama pätee listan pohjoismaisiin rikoselokuviin. Listan elokuvista lähtee viittauksia erilaisiin rikos- ja jännityselokuviin ja TV-sarjoihin, jotka on useimmiten koottu ohjaajan tai kirjoittajan pääteoksen yhteyteen. Tarkoitus ei ole kilpailla laajojen hakuominaisuuksin varustettujen kokoelmien kanssa, vaan antaa henkilökohtainen ja suomalainen näkökulma, johon sivuun tutustuja voi vertailla omia kokemuksiaan.

    Olen nähnyt suuren osan listan elokuvista, mutten kaikkia. Listat A-D, E-H, I-N ja O-Z sisältävät yli 200 omaa suosikkia ja loistavia näyttelijätöitä. Olen kirjannut kiinnostavia näyttelijöitä ja roolihahmoja. Yleensä mainitaan, mikäli elokuva perustuu romaaniin, näytelmään tm. kirjalliseen lähteeseen. Mielenkiintoinen elokuvamusiikki mainitaan. Olen usein yrittänyt perustella valintoja kirjoittamalla arvioita. Monia hyviä elokuvia on jäänyt varmaan pois ja asian korjaamiseksi toivotaan vihjeitä: aarno.ronka osoitteessa pp.inet.fi. Listaa korjaillaan - viimeksi 1.8.2020. Ks. myös rikos- ja jännityselokuvia 2000-2009.

      Arvostelu nähdyistä elokuvista: klassikko   erinomainen hyvä voi katsoa * surkea


       

    1. O Brother, Where Art Thou? / Voi veljet, missä lienet? (Englanti/Ranska/USA 2000) O: Joel Coen (s. 1954), K: Ethan (s. 1957) & Joel Coen, N: George Clooney [Everett], John Turturro [Pete], Tim Blake Nelson [Delmar], John Goodman [Big Dan Teague], Holly Hunter [Penny], Chris Thomas King [Tommy Johnson], Charles Durning [Pappy O'Daniel], M: T-Bone Burnett (s. 1948), Lauluja mm. "Po Lazarus" es. James Carter & The Prisoners & "Tom Devil" es. Ed Lewis & The Prisoners (mol. äänitys Alan Lomax), "Down to the River to Pray" (trad.) es. Alison Krauss, "Didn't Leave Nobody But the Baby" es. Emmylou Harris & Alison Krauss & Gillian Welch, "Keep on the Sunny Side" (Carter) & "I Am Weary (Let Me Rest)" (Roberts) es. The Cox Family - Arvio: Hauska 30-luvulle etelävaltioihin sijoittuva juttu vankikarkureiden toilailuista - tarinaan liittyy kansalaisoikeusasiaa ja muuta politiikkaa
      Coenin veljesten rikos- ja jännityselokuvia ks. Fargo /lista/

    2. Ocean's Eleven / Ocean's eleven - kovat panokset (USA 2001) O: Steven Soderbergh (s. 1963), K: Ted Griffin, per. Harry Brownin & Charles Ledererin käsikirjoitukseen (1960), per. George Clayton Johnsonin & Jack Golden Russellin tarinaan (elokuvaan v. 1960), N: George Clooney [Daniel Ocean], Matt Damon [Linus Caldwell], Brad Pitt [Rusty Ryan], Julia Roberts [Tess Ocean], Casey Affleck [Virgil Malloy], Scott Caan [Turk Malloy], Elliott Gould [Reuben Tishkoff], Shaobo Qin [Yen], Andy Garcia [Terry Benedict], M: David Holmes (s. 1969), "Clair de lune" sävellyksestä "Suite Bergamasque" (Debussy) es. Philippe Entremont (piano) & The Philadelphia Orchestra joht. Eugene Ormandy, "Dream, Dream, Dream" (McHugh ym.) ym. es. Percy Faith & His Orchestra, "Misty" (Garner) & "Moon River" (Mancini & Mercer) es. Liberace, "Papa Loves Mambo" (Hoffman ym.) es. Perry Como - Arvio: Tyylikäs, huumoripitoinen Las Vegasin kasinon ryöstöjuttu  
      aikaisempi sovitus: Ocean's Eleven / Kovat kaverit (USA 1960) O: Lewis Milestone (1895-1980), N: Frank Sinatra [Danny Ocean], Dean Martin [Sam Harmon], Sammy Davis Jr. [Josh Howard], Peter Lawford [Jimmy Foster], Angie Dickinson [Beatrice Ocean], Richard Conte [Anthony Raymond 'Tony' Bergdorf], Cesar Romero [Duke Santos], M: Nelson Riddle (1921–1985) - Arvio Viihdyttävä ns. rat packin päänäyttelemä kasinoryöstöjuttu samoin päätekijöin myös jatko-osat: Ocean's Twelve (USA 2004) K: George Clayton Johnson, Jack Golden Russell & George Nolfi, N: samat päänäyttelijät kuin edellisessä osassa sekä Catherine Zeta-Jones [Europolin agentti Isabel Lahiri] ja Vincent Cassel [François Toulour, 'The Night Fox'], M: Holmes - Arvio: Rahastuksenmakuinen jatkotekele, olematon juoni, huonoa komiikkaa, ällöä tähtikulttia, Soderberghin kliseet pahimmillaan: lässytystä ja lähikuvia * ja Ocean's Thirteen (USA 2007) K: Brian Koppelman & David Levien, N myös: Al Pacino [Willie Banks] ja Ellen Barkin [Abigail Sponder] - Ei nähty ♠ aiheen jatkoa: Ocean's Eight (USA 2018) O: Gary Ross (s. 1956), K: Gary Ross & Olivia Milch, N: Sandra Bullock [Debbie Ocean, Dannyn sisar], Cate Blanchett [Lou], Anne Hathaway [Daphne Kluger], Helena Bonham Carter [Rose Weil], Mindy Kaling [Amita], Rihanna [Nine Ball], Awkwafina [Constance], Sarah Paulson [Tammy], Richard Armitage [Claude Becker], M: Daniel Pemberton (s. 1977) - Arvio: Aiheena naisten suorittama ryöstö New York Cityn Met-gaalassa - ei nähty
      Steven Soderberghin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Traffic /lista/  
      Lewis
      Milestonen ohjaama on myös: The Strange Love of Martha Ivers / Paholaisnainen (USA 1946) /lista/
      muita tieteiskirjoistaan ja käsikirjoituksistaan tunnetun George Clayton Johnsonin teoksiin perustuvia rikoselokuvia ovat: "I'll Take Care of You" (USA 1959, jakso TV-sarjassa "Alfred Hitchcock Presents" (1955-1962) O: Robert Stevens (1920-1989) ♠ "Eleven, the Hard Way" (USA 1961, jakso TV sarjassa "Route 66", 1960-1964) O: Alvin Ganzer, N: Walter Matthau [Sam Keep] ♠ 7 jaksoa TV-sarjassa "The Twilight Zone" (USA 1959-1964) ♠ muutamia jaksoja TV-sarjassa "Honey West" (USA 1965-1966) N: Anne Francis [yksityisetsivä Honey West] 
      Gary Ross

    3. Odd Man Out / Neljän tuulen talo (Englanti 1947) O: Carol Reed (1906-1976), K: F. L. Green & R. C. Sherriff, per. F. L. (Frederick Laurence) Greenin (1902-1953) romaaniin v. 1945, N: James Mason [Johnny McQueen], Robert Newton [Lukey], M: William Alwyn (1905–1985) - Arvio: Film-noir -klassikko /ei nähty/  
      samasta aiheesta: The Lost Man / Viimeinen laukaus (USA 1969) O: Robert Alan Aurthur (1922-1978), N: Sidney Poitier [Jason Higgs]
      Carol Reedin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Third Man / Kolmas mies /lista/ 

      F. L.
      Greenin romaaniin v. 1939 perustuu On the Night of the Fire (Englanti 1940) O: Brian Desmond Hurst (1900-1986), N: Ralph Richardson [Will Kobling]  
      Brian Desmond Hurstin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: The Tell-Tale Heart (Englanti 1934) /lista: Murders in the Rue Morgue/ Sensation (Englanti 1936) K: per. Basil Deanin (1888–1978) näytelmään Murder Gang, N: John Lodge [Pat Heston] Prison Without Bars (Englanti 1938) K: per. Egon Eisin, s. Egon Eisler (1910–1994), & Otto Eisin (1903–1952) & Gina Kausin  (1894–1985) näytelmään Prison sans Barreaux, N: Corinne Luchaire [Suzanne], Edna Best [Yvonne Chanel] /samasta aiheesta: Prison sans barreaux / Ristikot murtuvat (Ranska 1938) O: Léonide Moguy (1899–1976), N: Annie Ducaux [Yvonne Chanel]/ sotaelokuva The Lion Has Wings (Englanti 1939) O myös: Adrian Brunel (1892–1958) & Michael Powell (1905–1990) & Alexander Korda (1893–1956) /ei mainittu/, N: Ralph Richardson [Wing Cmdr. Richardson], Merle Oberon [Mrs. Richardson], Flora Robson [Queen Elizabeth I] sotadraama Dangerous Moonlight / Vaarallista kuutamoa (Englanti 1941) N: Anton Walbrook [Stefan 'Steve' Radetzky], Sally Gray [Carol Peters Radetzky] Alibi (Englanti 1942) K: per. Marcel Achardin (1899–1974) romaaniin, N: Margaret Lockwood [Helene Ardouin], Hugh Sinclair [Insp. Calas], James Mason [André Laurent] The Hundred Pound Window (Englanti 1944) N: Anne Crawford [Joan Draper], David Farrar [George Graham] The Mark of Cain / Kainin merkki (Englanti 1947) K: per. Joseph Shearingin, oik. Gabrielle Margaret Vere Long (1885-1952), romaaniin Airing in a Closed Carriage (1943), N: Eric Portman [Richard Howard], Sally Gray [Sarah Bonheur] sotaelokuva Malta Story (Englanti 1953) N: Alec Guinness [Flight Lt. Peter Ross], Jack Hawkings [Air CO Frank], Anthony Steel [Wing Cmdr Bartlett] seikkailuelokuva Simba (Englanti 1955) K: per. Anthony Perryn (s. 1928) romaaniin, N: Dirk Bogarde [Alan Howard], Donald Sinden [Insp. Drummond], Virginia McKenna [Mary Crawford] sotaelokuva The Black Tent / Musta teltta (Englanti 1956) N: Donald Sinden [Col. Sir Charles Holland], Anthony Steel [Capt. David Holland] seikkailuelokuva Dangerous Exile / Giljotiinin varjossa (Englanti 1957) K: per. Vaughan Wilkinsin (1890–1959) romaaniin A King Reluctant, N: Louis Jourdan (1921–2015) [Duke Philippe de Beauvais], Belinda Lee [Virginia Traill], Richard O'Sullivan [King Louis XVII/Richard de Beauvais]
      Marcel Achardin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta A Shot in the Dark / Laukaus pimeässä /lista/ 
      Egon Eisin (1910–1994) alkuperäisiin käsikirjoituksiin tai tarinoihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Der Tiger / Tiikeri (Saksa 1930) O: Johannes Meyer (1888–1976), K myös: Rudolph Cartier/Rudolf Katscher, N: Charlotte Susa, Harry Frank Der Schuß im Tonfilmatelier (Saksa 1930) O: Alfred Zeisler (1897–1985), K myös: Rudolph Cartier/Rudolf Katscher & Curt Siodmak, N: Gerda Maurus, Harry Frank La dama del velo (Meksiko 1949) O: Alfredo B. Crevenna (1914–1996), K: per. Egon Eisin näytelmään, N: Libertad Lamarque [Andrea del Monte], Armando Calvo [Estebán Navarro] lisäksi Egon Eis käsikirjoitti muita rikos- ja jännityselokuvia, mm: Der Greifer / The Copper (Saksa/Englanti 1930) O: Richard Eichberg (1888–1953), K myös: Rudolph Cartier/Rudolf Katscher & Victor Kendall (tarina) ym., N: Hans Albers [Sgt. Harry Cross], Charlotte Susa [Dolly Moorehead] Täter gesucht (Saksa 1931) O: Carl Heinz Wolff (1884–1942), K myös: Rudolph Cartier/Rudolf Katscher, per. Frank Arnaun (k. 1976) romaaniin Der geschlossene Ring, N: Paul Henckels [Konsul Lychner] La maison jaune de Rio / Das gelbe Haus des King-Fu (Ranska/Saksa 1931) O: Karl Grune (1890–1962) & Robert Péguy (1883–1968), K myös: Rudolph Cartier/Rudolf Katscher, per. Josef M. Velterin romaaniin, N: Charles Vanel [King-Fu/Scalpa] Edgar Wallace-elokuvat: Der Zinker (Saksa 1931) & Der Frosch mit der Maske / Naamioitu sammakko (Tanska/Länsi-Saksa 1959) & Der rote Kreis / Punainen ympyrä (Tanska/Länsi-Saksa 1960) & Die toten Augen von London / Lontoon kuolleet silmät (Länsi-Saksa 1961) & Das Geheimnis der gelben Narzissen / Keltainen narsissi (Länsi-Saksa 1961) & Das Rätsel der roten Orchidee (Länsi-Saksa 1962) & Das Gasthaus an der Themse / Kapakka joen rannalla (Länsi-Saksa 1962) K: nimellä Trygve Larsen (1959-1962) /lista: Der Hexer / Kostaja Lontoosta/ Schuß im Morgengrauen (Saksa 1932) O: Alfred Zeisler, K myös: Rudolph Cartier/Rudolf Katscher & Otto Eis, per. Harry Jenkinsin näytelmään Die Frau und der Smaragd, N: Ery Bos [Irene Taft] /samasta aiheesta: Coup de feu à l'aube (Ranska/Saksa 1932) O: Serge de Poligny (1903–1983), N: Annie Ducaux [Irène Taft]/ Teilnehmer antwortet nicht (Saksa 1932) O: Rudolph Cartier/Rudolf Katscher (1904–1994), K: Eis ym., N: Dorothea Wieck [Doris] Im Auftrag der schwarzen Front (Länsi-Saksa TV 1969) O: Ludwig Cremer (1909–1982), N: Willi Kowalj [Helmut Hirsch] Die Kugel war Zeuge (Länsi-Saksa TV 1974) O: Rainer Söhnlein (s. 1941), N: Peter Maertens [ylikonst. Wensley], Werner Kreindl [ylitark. Berrett] Zwei Finger einer Hand (Länsi-Saksa TV 1974) O: Georg Marischka (1922–1999), N: Ferdy Mayne [ylitark. Brooks] Kennwort Schmetterling (Länsi-Saksa TV 1974) O: Claus Peter Witt (s. 1932), N: Donata Höffer [Johanna Beckers] Viadukt / Junaterroristi (Unkari 1983) O: Sándor Simó (1934–2001) K: Eis ym., N: Michael Sarrazin [Matuska Szilveszter/Prokopp István] ♠ myös: Die Stunde des Leon Bisquet (Länsi-Saksa TV 1986) O: Lutz Büscher (s. 1937), K: Eis, per. Georges Simenonin (1903–1989) romaaniin Le nègre (1957) /myös lista: The Brothers Rico/, N: Klaus Schwarzkopf [Léon Bisquet]  
      Joseph Shearingin (1885-1952) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: So Evil My Love (Englanti 1943) Moss Rose (Englanti 1947) K: romaani v. 1934) Blanche Fury (Englanti 1948) K: romaani v. 1939 Lisää
      Léonide Moguyn (1899–1976) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: sotaelokuva Paris After Dark (USA 1943) N: George Sanders [Dr. Andre Marbel] Action in Arabia / Kapina Arabiassa (USA 1944) N: George Sanders [Michael Gordon] Whistle Stop / Rohkeita otteita (USA 1946) N: George Raft [Kenny Veech], Ava Gardner [Mary]
      Johannes Meyerin (1888–1976) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Hilfe! Überfall! (Saksa 1931) N: Hans Stüwe [Krim.komm. Bremer], Hans Brausewettewr [Krim.komm. Braun] ♠ vakoilujännäri Unter falscher Flagge (Saksa/USA 1932) K: per. Max W. (Wilhelm) Kimmichin (1893–1980) romaaniin, N: Charlotte Susa [Maria Horn], Gustav Fröhlich [Hauptmann Herbert Frank] sotaelokuva Henker, Frauen und Soldaten (Saksa 1935) K: per. Fritz Reck-Malleczewenin (1884–1945) romaaniin Ein Mannsbild namens Prack (1935), N: Hans Albers [Rittmeister Michael von Prack/Gen. Alexej Alexandrowitsch von Prack], Charlotte Susa [Vera Iwanowna] Dein Leben gehört mir (Saksa 1939) K: per. Frank F. Braunin (1895–1974) romaaniin Akte Fabreani, N: Karin Hardt, Karl Martell  
      Max W. Kimmichin (1893–1980) /joka oli naimisissa natsipäällikkö Joseph Goebbelsin sisaren kanssa/ teoksiin tai tarinoihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: vakoiluelokuvat Die unsichtbare Front (Saksa 1933) O: Richard Eichberg (1888–1953), K:  Kimmich & Harry Anspach (tarina) ym., N: Karl Ludwig Diehl [Erik Larsen], Trude von Molo [Erik Larsen] Spione am Werk (Saksa 1933) O: Gerhard Lamprecht (1897–1974), K: per. novelliin, N: Karl Ludwig Diehl [Michael von Hombergk], Brigitte Helm [Marchesa Marcella Galdi] Der vierte kommt nicht (Saksa 1939) O: Kimmich, K: Kimmich & Charles Klein, N: Ferdinand Marian [Gen.dir. Kolman], Werber Hintz [Kapit. Holm]
      Alfred Zeisler Richard Eichberg Carl Heinz Wolff Karl Grune Robert Péguy Serge de Poligny Rudolph Cartier/Rudolf Katscherin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Der Patriot (Länsi-Saksa TV 1959) /lista: Dance with a Stranger / Tanssi tuntemattoman kanssa (Alfred Neumann)/ "The Midnight Men" (Englanti BBC 1964, 6 jaksoa) /kohta Family Plot / Perintö/ LISÄÄ Ludwig Cremer Rainer Söhnlein Georg Marischka Claus Peter Witt Sándor Simó Lutz Büscher Alfredo B. Crevennan ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Dance with a Stranger / Tanssi tuntemattoman kanssa /lista/ Richard Eichberg Gerhard Lamprecht

    4. Odds Against Tomorrow / He pakenivat huomispäivää (USA 1959) O: Robert Wise (1914-2005), K: John O. Killens (Abraham Polonsky) & Nelson Gidding, per. William P. (Peter) McGivernin (1918-1982) romaaniin v. 1957, N: Harry Belafonte [Johnny Ingram], Robert Ryan [Earle Slater], Shelley Winters [Lorry], Ed Begley [Dave Burke], Gloria Grahame [Helen], M: John Lewis (1920–2001) - Arvio: Epätoivoiset miehet suorittavat pieleen menevän pankkiryöstön kohtalokkaine seurauksineen - sodanjälkeisen Amerikan jännitteet esillä  
      Robert Wisen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös Criminal Court (USA 1946) K: Lawrence Kimble, per. Earl Feltonin tarinaan, N: Tom Conway [Steve Barnes] ♠ Born to Kill / Syntynyt tappamaan (USA 1947) /lista/ ♠ Mystery in Mexico (USA 1948) K: Lawrence Kimble, per. Muriel Roy Boltonin tarinaan, N: William Lundigan [vakuutusetsivä Steve Hastings], Jacqueline White [Victoria Ames], M: Paul Sawtell (1906–1971) - Arvio: Kohtuullisen viihdyttävä Meksikoon sijoittuva romanttinenkin jännäri The Set-Up / Viimeinen isku (USA 1949) /lista/ ♠ The House on Telegraph Hill / Minä pelkään häntä (USA 1951) K: Elick Moll & Frank Partons, per. Dana Lyonin romaaniin The Frightened Child (1948), N: Richard Basehart [Alan Spender], Valentina Cortese [Victoria Kowelska], Fay Baker [Margaret] ♠ The Captive City / Vaarallinen kaupunki (USA 1952) K: Alvin M. Josephy & Karl Kamb, per. Alvin M. Josephyn (1915-2005) tarinaan, N: John Forsythe [Jim Austin], Joan Camden [Marge Austin] 
      William P. McGivernin teoksiin perustuvia rikoselokuvia ks. The Big Heat / Gangsterikuningas /lista/

    5. Odessa File, The / Odessan miehet (Englanti/Länsi-Saksa 1974) O: Ronald Neame (1911-2010), K: Kenneth Ross & George Markstein, per. Frederick Forsythen (s. 1938) romaaniin v. 1972 (suom. 1973), N: Jon Voight [Peter Miller], Maximilian Schell [Eduard Roschmann], Maria Schell [Frau Miller], M: Andrew Lloyd Webber (s. 1948) - Arvio: SS-miesten touhujen penkomista (siis hieman ohi listan aihepiirin - ei nähty)
      Ronald
      Neamen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: The Golden Salamander / Kultainen salamanteri (Englanti 1950) K: per. Victor Canningin (1911-1986) romaaniin v. 1949, N: Trevor Howard [David Redfern] ♠ seikkailuelokuva Escape from Zahrain / Pako Zahrainista (USA 1962) K: per. Michael Barrettin (1924-1999) romaaniin Appointment in Zahrein, N: Yul Brynner [Sharif], Anthony Caruso [Tahar] ♠ Gambit / Ahtaat paikat (USA 1966) N: Shirley McLaine [Nicole Chang], Michael Caine [Harry Tristan Dean], M: Maurice Jarre (1924–2009) - Arvio: Antiikkivarkaita klassikkoseikkailu, merionnettomuusjännäri The Poseidon Adventure (USA 1972) N: Gene Hackman [Rev. Frank Scott], M: John Williams (s. 1932) - Arvio: Pappi johtaa laivaonnettomuuden uhreja kohti pelastumista ♠ jännärikomedia Hopscotch / Ruutuhyppelyä (USA 1980) /listan kohta: Death Wish / Väkivallan vihollinen/ 
      Frederick Forsythen teoksiin perustuvia jännityselokuvia ks. The Day of the Jackal / Shakaali /lista/ 
      Victor Canningin teoksiin tai käsikirjoituksiin perustuvia elokuvia ks. listan kohdasta House of Bamboo / Tokion alamaailma /ei per. Canningin teokseen!/ 
      Michael Barrettin (1924-1999) romaaniin The Heroes of Yucca perustuu seikkailuelokuva The Invincible Six / 6 hurjaa (USA/Iran 1970) O: Jean Negulesco (1900–1993), N: Stuart Whitman [Tex], Elke Sommer [Zari] 
      Jean Negulesco

    6. O drakos (Kreikka 1956) O: Nikos Koundouros (1926–2017), K: Iakovos Kabanellis, N: Dinos Iliopoulos [Thomas], M: Manos Hatzidakis (1925–1994) - Arvio: Film noir-juttu, jossa tunnetun rosvon näköinen mies sekaantuu maineen haussa rikollisliigan toimintaan kohtalokkaasti; o drakos = lohikäärme (ei nähty) 
      Nikos Koundourosin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Magiki polis (Kreikka 1954) N: Giorgios Foundas [Kosmas] To potami (Kreikka 1960) /lista: 8 femmes / 8 naista/ LISÄÄ

    7. Ojos dejan huellas, Los (Espanja/Italia 1952) O: José Luis Sáenz de Heredia (1911–1992), K: Carlos Blanco, N: Raf Vallone [Martín Jordán], Elena Varzi [Berta], Julio Peña [Roberto 'Robo' Ayala] - Arvio: Kuulemma hyvä film noir-elokuva (ei nähty)

    8. Oldboy (Etelä-Korea 2003) O: Chang-wook Park (s. 1963), K: Jo-yun Hwang & Chun-hyeong Lim & Joon-hyung Lim & Chan-wook Park, per. Garon Tsuchiyan (s. 1947) tarinaan ja Nobuaki Minegishin manga-sarjakuvaan v. 1996-1998, N: Min-sik Choi [Dae-su Oh], Ji-tae Yu [Woo-jin Lee], Hye-jeong Kang [Mi-do], M: Hyun-jung Shim - Arvio: Omalaatuinen, väkivaltainen kaksinkertainen kostotarina, johon liittyy insesti-aihe
      ♠ samasta aiheesta: Oldboy (USA 2013) O: Spike Lee (s. 1957), N: Josh Brolin [Joe Doucett, New Orleans], Elizabeth Olsen [Marie Sebastian], Samuel L. Jackson [Chaney] 
      samaan Parkin ohjaamaan kokonaisuuteen kuuluvat myös myös: Sympathy for Mr. Vengeance / Boksuneun naui geot (Etelä-Korea 2002) /lista/ Lady Vengeance / Chinjeolhan geumjassi (Etelä-Korea 2005), N: Yeong-ae Lee [Geum-ja Lee] /ei nähty/
      Chang-wook Parkin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: rikoskomedia Saminjo (Etelä-Korea 1997) N: Seong-kyeong Jeong [Maria] sotaelokuva Gongdong gyeongbi guyeok JSA / JSA (Etelä-Korea 2000) N: Yeon-ae lee [Maj. Sophie E. Jean], Byung-hun Lee [Sgt. Lee Soo-yeok] ♠ kauhuelokuva Bakjwi / Thirst (Etelä-Korea 2009) K: per. Émile Zolan (1840–1902) romaaniin Thérèse Raquin (1867), N: Kang-ho Son [pappi Sang-ho Yeon], Ok-bin Kim [Tae-ju] /myös lista: Thérèse Raquin / Synnin palkka/ Stoker (Englanti/USA 2013) N: Mia Wasikowska [India Stoker], Nicole Kidman [Evelyn Stoker], Matthew Goode [Charles Stoker] Ah-ga-ssi / Palvelijatar / The Handmaiden (Etelä-Korea 2016) /lista/
      Émile Zolan romaaniin La Bête Humaine (1890) perustuvia elokuvia ks. La Bête Humaine / Ihmispeto /lista/ 
      Spike Leen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Clockers /lista/

      Olemme kaikki syyllisiä (Suomi 1954) O ja K: Aarne Tarkas (1923-1976), per. Onni Hallan (1899-1981) romaaniin Oudot virrat (1949), N: Veijo Pasanen [Antti Kajava], Aino-Maija Tikkanen [Leena Järvelä], M: Kalevi Hartti (1927–1964) - Arvio: Reportteri ja naisen murha (ei nähty) 
      Aarne Tarkaksen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Ei ruumiita makuuhuoneeseen /lista/.

    9. Olvidados, Los / Los Olvidados - säälikää heitä (Meksiko 1950) O: Luis Buñuel (1900–1983), K: Buñuel & Luis Alcoriza (& Max Aub & Juan Larrea & Pedro de Urdimalas), N: Alfonso Mejia [Pedro], Roberto Cobo [El Jaibo], Estela Inda [Pedron äiti], M: Rodolfo Halffter (1900–1987) & Gustavo Pittaluga - Arvio: Vaikuttava elokuva Mexico Cityn nuorisorikollisista  
      Luis Buñuelin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Vida Criminal de Archibaldo De La Cruz, La / Ensayo de un crimen / Archibaldo De La Cruzin rikollinen elämä (Meksiko 1955) K: Buñuel & Eduardo Ugarto Pagés, per. Rodolfo Usiglin (1905-1979, Meksiko) romaanin v. 1949, N: Miroslava Stern [Lavinia], Ernesto Alonso [Archibaldo], Rita Macedo [Patricia Terrazas], Ariadna Welter [Carlota Cervantes], M: Jorge Pérez - Arvio: Heppoisista aineksista tehty rikoskomedia ei muodostu kovin kiinnostavaksi vaikka onkin juohevasti toteutettu La mort en ce jardin / Kuoleman puutarha (Ranska/Meksiko 1956) K: Buñuel & Raymond Queneau ym., per. José-André Lacourin (1919–2005) romaaniin v. 1954, N: Simone Signoret [Djin], Charles Vanel [Castin], Georges Marchal [Shark], Michel Piccoli [isä Lizardi] - Ei nähty ♠ La Fièvre monte à El Pao / Likaiset polut / Rakkauden ja vihan pyörteissä (Ranska/Meksiko 1959) /lista/ ♠ Le journal d'une femme de chambre / Kamarineidon päiväkirja (Ranska/Italia 1964) /lista/.

    10. Omena putoaa (Suomi 1952) O: Valentin Vaala (1909-1976), K: Usko Kemppi & Vaala, per. per. Mika Waltarin (1908-1979) näytelmään Omena putoaa... (1947), N: Toini Vartiainen [Ilona Jonsson], Tauno Palo [Ventti-Ville], Reino Valkama [perämies Jaska Jonsson], Matti Lehtelä [Viski-Vihtori], M: Einar Englund (1916–1999) - Arvio: Hauska rikoskomedia, nasevaa dialogia  
      samasta aiheesta: Omena putoaa (Suomi TV 1963) O: Seppo Wallin (1928–2003), N: Maija-Leena Soinne [Ilona Jonsson], Jussi Jurkka [Ventti-Ville], Tauno Palo ['Perämies Jaska' Jonsson] 
      Valentin Vaalan ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Sininen varjo (Suomi 1933) K: per. Mika Waltarin (1908–1979) kertomukseen Sininen overall (ei julk.), N: Teuvo Tulio [Joel Orma, 'Sininen overall'], Birgit Nuotio [Raila Tuulo], Ellen Parviainen [Iris Vild], M: Yrjö Kajo, oik. Yrjö/George Gunaropulos (1904-1968) Dynamiittityttö (Suomi 1944) K: Kersti Bergroth, N: Lea Joutseno [Marjana], Paavo Jännes [johtaja Reijonen], Tapio Nurkka [taiteilija Nurkka], William Markus [rikospol. päällikkö Vuoristo], M: George de Godzinsky (1914–1994) - Arvio: Hömppärikoskomedia   Totuus on armoton (Suomi 1963) /lista/ 
      Mika Waltarin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. Komisario Palmun erehdys /lista/ 

    11. Once a Thief / Zong heng si hai / Kerran varas, aina varas (Hong Kong 1991) O ja K: John Woo (s. 1946), N: Leslie Cheung [Jim], Chow Yun-fat [Joe], Cherie Chung [Cherie], John Woo [Stanley Wu], M: Man Yee/Violet Lam - Ei nähty  
      ♠ samasta aiheesta: Once a Thief (Kanada TV 1996) O: John Woo ♠ ja "Once a Thief / Kerran varas, aina varas?" (TV-sarja Kanada 1997-1998) O: Peter D. Marshall & David Wu ym., N: Nicholas Lea [Victor], Sandrine Holt [Li Ann Tsei], Ivan Sergei [Mac Ramsey], M: Ken Worth *  
      John Woon ohjaamia rikos- ja jänntyselokuvia ks. Face/Off /lista/ 
      Peter D. Marshall David Wu

    12. Once Upon a Time in America / Suuri gangsterisota (USA 1983) O: Sergio Leone (1929-1989), K: Leonardo Benvenuti & Piero De Bernardi, Enrico Medioli & Franco Arcalli & Franco Ferrini & Stuart Kaminsky & Leone (& Ernesto Castaldi), per. rikollisen Harry Greyn, oik. Goldberg (k. 1982),  omaelämäkertaromaaniin The Hoods (1952), N: Robert De Niro [David 'Noodles' Aaronson], James Woods [Maximilian 'Max' Bercovicz], Tuesday Weld [Carol], Elizabeth McGovern [Deborah Gelly], Treat Williams [James Conway O'Donnell], Joe Pesci [Frankie Manoldi], Danny Aiello [Police Chief Vincent Aiello], Burt Young [Joe], M: Ennio Morricone (s. 1928), Lauluja mm. "God Bless America" (Berlin) es. Kate Smith, "Amapola" (LaCalle)
      Harry
      Greyn romaaniin perustuu Portrait of a Mobster (USA 1961) O: Joseph Pevney (1911–2008), K: per. romaaniin v. 1958, N: Vic Morrow [Dutch Schultz].

    13. On Dangerous Ground / Pettävällä pohjalla (USA 1951) O: Nicholas Ray (1911-1979), K: A. I. Bezzerides, per. Gerald Butlerin (1907-1988) romaaniin Mad with Much Heart (1946), suom. Yöstä aamun kynnykselle (1959), N: Robert Ryan [Jim Wilson], Ida Lupino [Mary Malden], Ward Bond [Walter Brent], M: Bernard Hermann (1911–1975) - Arvio: Film noir -poliisijuttu, psykologisesti ja toiminnallisesti onnistunut
      Nicholas Rayn ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks.
      In a Lonely Place / Hermot tiukalla /lista/ 
      Gerald Butlerin teoksiin tai käsikirjoituksiin perustuvat rikoselokuvat Third Time Lucky (Englanti 1948) O: Gordon Parry (1908-1981), K: per. romaaniin They cracked her glass slipper (1941), N: Dermot Walsh [Lucky] ♠ The Fatal Night (Englanti 1948) O: Mario Zampi (1903-1963), K: Butler & Kathleen Connors, per. Michael Arlenin, oik. Dikran Kouyoumdjian (1895-1956), tarinaan The Gentleman from America (1925), N: Lester Ferguson [Puce], Jean Short [Geraldine] ♠ Kiss the Blood Off My Hands / Suutele veri käsistäni (USA 1948) O: Norman Foster (1900-1976), K: per. romaaniin v. 1946, N: Joan Fontaine [Jane Wharton], Burt Lancaster [William Earle 'Bill' Saunders] 
      Michael Arlenin teoksiin perustuvia rikos-ja jännityselokuvia ks. The Gay Falcon /lista/ Gordon Parry Mario Zampi Norman Foster

      One for the Money (USA 2012) O: Julie Anne Robinson, K: Stacy Sherman & Karen Ray & Liz Brixius, per. Janet Evanovichin (s. 1943) romaaniin v. 1994, suom. Vainko rahasta, Stephanie? (1995) / Ensin rahat (2008), N: Katherine Heigl [Stephanie Plum], Jason O'Mara [Joe Morelli], Daniel Sunjata [Ranger], John Leguizamo [Jimmy Alpha], Sherri Shepherd [Lula], Debbie Reynolds [Grandma Mazur] - Arvio: Suositun kirjan takia kiinnostaa - sekava tarina ja tavanomainen jännäri elokuvana - naistekijöistä huolimatta naisnäkökulma supistuu päähenkilön sanavalmiuteen - muuten rymistellään * samasta aiheesta: One for the Money (USA TV 2002) O: David Grossman, N: Lynn Collins [Stephanie Plum], Tyler Christopher [Joe Morelli].

    14. Onion Field, The / Poliisiauto 6-Z-4 ei vastaa (USA 1979) O: Harold Becker (s. 1928), K: Joseph Wambaugh (s. 1937), per. omaan tosielämäkirjaan v. 1973, N: John Savage [Karl Hettinger], James Woods [Greg Powell], Franklyn Seales [Jimmy Smith], Ted Danson [Ian Campbell], M: Eumir Deodato
      Harold Beckerin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks.
      City Hall / Pormestari /lista/ 
      Joseph Wambaughin teoksiin perustuvia rikoselokuvia, ks. The New Centurions / Kuuma ryhmä /lista/ 

    15. On the Waterfront / Alaston satama (USA 1954) O: Elia Kazan (1909-2003), K: Budd Schulberg (1914–2009), per. Malcolm Johnsonin (1904-1976) Pulitzer -palkittuun artikkelisarjaan v. 1949 (New York Sun), Tuottaja: Sam Spiegel, Kuvaus: Boris Kaufman, N: Marlon Brando [Terry Malloy], Rod Steiger [Charley 'the Gent' Malloy], Karl Malden [Father Barry], Lee J. Cobb [Johnny Friendly], Eva Marie Saint [Edie Doyle], M: Leonard Bernstein (1918–1990) - Arvio: Ei ihan lajityyppillinen rikoselokuva, kuvataan rikollisuuden ja ammattiyhdistysliikkeen yhteyttä; entinen konnien apumies Terry ilmiantaa lopulta rikollisen ay-pomon poliisille ja saa rohkeudellaan satamatyöläiset puolelleen, muutoksen Terryssä saa aikaan rakkaus tyttöä kohtaan, katumus osallisuudesta työkaverin murhaan sekä kosto veljen murhan takia; amerikkalaisuutta on papin keskeinen osa tapahtumissa; aiheena on myös jokaisen vastuu teoistaan, pelkuruus ja rohkeus
      Elia Kazanin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks.
      Panic in the Streets / Pakokauhun vallassa /lista/.

    16. OSS 117: Le Caire, nid d'espions / OSS 117 Kairossa (Ranska 2006) O: Michel Hazanavicius (s. 1967), K: Jean-François Halin &  Hazanavicius, per. Jean Brucen, oik. Brochet (1921-1963, k. auto-onnettomuudessa Jaguarillaan), romaaneihin OSS 117 au Liban (1962) & L'arsenal sautera (1951), N: Jean Dujardin [Hubert Bonisseur de La Bath/agentti OSS 117], Bérénice Bejo [Larmina El Akmar Betouche], Aurike Atika [La princesse Al Tarouk], Philippe Lefebvre [Jack Jefferson], Richard Sammel [Möller], M: Ludovic Bource & Kamel Ech-Cheik, Laulu: "Bambino" (Fanciulli) es. Dujardin [Malou sur Mort de Jack] - Arvio: 1950-luvulle sijoittuva agentti-irvailu; OSS 117 koheltaa ja on samalla hauska, musiikkiesitys yhtenä kohokohtana
      toinen OSS 117 -elokuva samoin päätekijöin on OSS 117: Rio ne répond plus / Agentti 117: Tehtävä Riiossa (DVD) (Ranska 2009) K: Brucen henkilö, N myös: Louise Monot [Dolorès Koulechov], Rüdiger Vogler [Von Zimmel], Alex Lutz [Heinrich] aikaisempia OSS 117 -elokuvia ovat: O.S.S. 117 n'est pas mort / Salainen asiamies OSS 117 (Ranska 1956) O: Louis Sacha (1912-1988), K: per. romaaniin v. 1953, N: Ivan Desny [OSS 117], Magali Noël [Muriel Rousset] ♠ OSS 117 se déchaîne / Agentti O.S.S. 117 iskee (Ranska/Italia 1963) K: per. romaaniin OSS 117 prend le maquis (1961) ja Banco à Bangkok pour OSS 117 / Agentti O.S.S. 117 Bangkokissa (Ranska 1964) K: per. romaaniin Lila de Calcutta (1960), mol. O: André Hunebelle (1896-1985), N: Kerwin Mathews [OSS 117], 1963: Nadia Sanders [Brigitta], 1964: Robert Hossein [Dr. Sinn], Pier Angeli [Lila] ♠ Furia à Bahia pour OSS 117 (Ranska/Italia 1965) O: André Hunebelle, K: per. romaaniin Dernier quart d'heure (1955), N: Frederick Stafford [OSS 117], Mylène Demongeot [Anna-Maria Sulza] ♠ Atout coeur à Tokyo pour O.S.S. 117 / OSS 117 Tokiossa (Ranska/Italia 1966) O: Michel Boisrond (1921-2002), K: per. romaaniin v. 1958, N: Frederick Stafford [OSS 117], Marina Vlady [Eva Wilson] Niente rose per OSS 117 / Kuoleman kauppamatkustajat (Ranska/Italia 1968) O: Hunebelle & Renzo Cerrato & Jean-Pierre Desagnat, K: per. Josette Brucen (Jeanin vaimo, k. 1996) romaaniin Pas de roses à Ispahan (1967), N: John Gavin [OSS 117], Margaret Lee [Aïcha Melik], Curd Jürgens [Il Maggiore] ♠ OSS 117 prend des vacances (Ranska/Brasilia/Italia 1970) O: Pierre Kalfon, K: per. Josette Brucen romaaniin Vacances pour OSS 117 (1968), N: Luc Merenda [OSS 117], Elsa Martinelli [Elsa] ♠ OSS 117 tue le taon (Ranska 1971) O: André Leroux, K: per. romaaniin v. 1957, N: Alan Scott [OSS 117] - Yleisarvio: OSS 117 edustaa hyvin ranskalaista agenttiviihdettä
      Michel Hazanavicius   
      Jean Brucen (1921-1963) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Le bal des espions (Ranska/Italia 1960) O: Michel Clément (s. 1924) & Umberto Scarpelli (s. 1904), K: per. romaaniin Documents à vendre (1955), N: Françoise Arnoul [Olivia], Rosanna Schiaffino [Flora], Michel Piccoli [Brian Cannon] ♠ Cinq gars pour Singapour (Ranska/Italia 1968) O: Bernard Toublanc-Michel (s. 1927), K: per. romaaniin v. 1959, N: Sean Flynn [Capt. Art Smith], Marika Green [Monika Latzko] ♠ Le vicomte règle ses comptes (Ranska/Italia/Espanja 1969) O: Maurice Cloche (1907-1990), K: per. romaaniin Bonne mesure (1953), N: Kerwin Mathews [Clint de la Roche, le Vicomte], Sylvia Sorrente [Lili Dumont], Jean Yanne [Billette] Louis Sacha André Hunebelle Michel Boisrond Renzo Cerrato Jean-Pierre Desagnat Pierre Kalfon André Leroux Michel Clément Umberto Scarpelli Bernard Toublanc-Michel
      Maurice Clochen (1907-1990) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: seikkailuelokuva Nord-Atlantique (Ranska 1939) /listan kohta: Die Büchse der Pandora / Pandoran lipas/ La cage aux filles / Tyttöjä harhateillä (Ranska 1949) N: Danièle Delorme [Micheline] La portatrice di pane (Italia/Ranska 1950) K: per. Xavier de Montépinin (1823–1902) romaaniin, N: Vivi Gioi [Jeanne Fortier/Lise Perrin] samasta aiheesta: La porteuse de pain (Ranska/Italia 1963) N: Suzanne Flon [Maman Lison/Jeanne Fortier] /vielä samasta aiheesta (äänielokuvia): La porteuse de pain (Ranska 1934) O: René Sti (1900–1951), N: Germaine Dermoz [Jeanne Fortier] Ekmekçi kadin (Turkki 1965) O: Zafer Davutoglu (1934–1998), N: Türkan Soray "La porteuse de pain" (Ranska TV-minisarja 1973) O: Marcel Camus (1912–1982), N: Martine Sarcey [Marcel Camus], M: Georges Garvarentz (1932–1993)/ Marchands de filles (Ranska 1957) N: Agnès Laurent [Josette Legrand], Georges Marchal [Mister John] Prisons de femmes (Ranska 1958) K: per. André Lebretin & Charles Mérén (1883–1970) näytelmään, N: Danièle Delorme [Alice Rémon/Dumas] rikoskomedia Touchez pas aux blondes (Ranska 1960) N: Michel Barbey [Douglas Bond] Coplan Agent Secret FX 18 (Ranska 1964) /listan kohta: Canicule / Loukku/ Requiem pour un caïd (Ranska 1964) N: Pierre Mondy [Antoine Delille] Baraka sur X 13 / Pokeria kuoleman kanssa (Ranska/Italia/Espanja 1966) K: per. Eddy Ghilainin romaaniin Silence clinique, N: Gérard Barray [Serge Vadile/agent X 13] Un killer per sua maestà / Ammattitappaja (Italia/Ranska/Länsi-Saksa 1968) O myös: Federico Chentrens, nimellä Richard Owens, K: per. Adam Saint Mooren romaaniin, N: Kerwin Mathews [Mark]
      Xavier de Montépin Herbert Mason Jacques Daroy Zafer Davutoglu René Sti Marcel Camus  

    17. Ossessione (Italia 1942) O: Luchino Visconti (1906-1976), K: Visconti & Mario Alicata & Giuseppe De Santis & Gianni Puccini (& Alberto Moravia & Antonio Pietrangeli), per. James M. (Mallahan) Cainin (1892-1977) romaaniin The Postman Always Rings Twice (1934), suom. Vahinko kello kaulassa (1970), N: Massimo Girotti [Gino Costa], Clara Calamai [Giovanna Bragana], Juan De Landa [Giuseppe Bragana], M: Giuseppe Rosati (1903–1962) - Arvio: Vaikuttavasti toteutettu
      ks. muut sovitukset: The Postman Always Rings Twice / Kohtalon tuomio /lista/  
      Luchino Viscontin ohjaama on myös Lo straniero / Sivullinen (Italia/Ranska 1967) K: per. Albert Camusin (1913-1960) romaaniin L'Étranger (1942), suom. Sivullinen (1976), N: Marcello Mastroianni [Arthur Meursault] - Ei nähty samasta aiheesta: Yazgi (Turkki 2001) O: Zeki Demirkubuz (s. 1964), N: Serdar Orcin [Musa]
      James M. Cainin teoksiin perustuvia rikoselokuvia ks. Double Indemnity / Nainen ilman omaatuntoa /lista/ 
      Albert Camusin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Oikeamieliset (Suomi TV 1969) O: Veikko Kerttula (s. 1940), K: per. näytelmään Les justes (1949), N: Asta Backman [suurruhtinatar Elisabeth], Heikki Kinnunen [Aleksei Voinov], Esko Salminen [Janek] ♠ samasta aiheesta: "The Just" (Englanti TV 1964, jakso sarjassa "Theatre 625", BBC 1964–1968), O: Alan Cooke (1926–1994), N: David Buck [Yanek], Ann Lynn [Dora], Ruth Dunning [The Grand Duchess] I giusti (Italia TV 1970) O: Enrico Colosimo, N: Giulio Bosetti ♠ Die Gerechten (Länsi-Saksa TV 1981) O: Frank Guthke (s. 1928), N: Heidelinde Weis [Grossfürstin], Jan Niklas [Janek] ♠ Bajo la metralla (Meksiko 1083) O: Felipe Cazals (s. 1937), N: Maria Rojo [Maria], Humberto Zurita [Pedro/Mateo] Terroristit (Suomi TV 1989) O: Veli-Matti Saikkonen (s. 1941), N: Eeva Eloranta [Sonja], Ville Sandqvist [Janek], M: es. Pepe Ahlqvist (huuliharppu) 
      Zeki Demirkubuz Veikko Kerttula Alan Cooke Enrico Colosimo Frank Guthke Felipe Cazals Veli-Matti Saikkonen 

    18. Outfit, The / Kostaja kiven sisältä (USA 1973) O ja K: John Flynn (1932–2007), per. Donald E. (Edwin Edmund) Westlaken (1933–2008) romaaniin The Hunter (1962), suom. Pankaa Parker lautoihin (1972), kirj. nimellä Richard Stark, N: Robert Duvall [Earl Macklin], Karen Black [Bett Harrow], Joe Don Baker [Jack Cody], Timothy Carey [Jake Menner], Robert Ryan [Mailer /Ryanin viimeisiä rooleja (k. 1973)/], Richard Jaeckel [Kimmie Cherney], Jane Greer [Alma], Marie Windsor [Madge Coyle], Joanna Cassidy [Rita Mailer], M: Jerry Fielding (1922–1980), Lauluja: "I Concentrate On You" (Cole Porter) es. Anita O'Day /joka esiintyy ravintolakohtauksessa/, "Your Guess Is Just As Good As Mine" (Gillette/Kronsberg), es. alun vankilakohtauksessa soittimin - Arvio: Tunnelmaltaan vahva kostoelokuva: vankilasta vapautunut pankkiryöstäjä kostaa mafian myös kostoksi tappaman veljensä kuoleman esteistä välittämättä - hyviä näyttelijätöitä myös pikkuosissa - sovitus on uskollisempi alkuperäisromaanille kuin Point Blank; Fieldingin jännärimusiikki on hienoa - the outfit tarkoittaa rikollisjärjestöä, mafiaa
      samasta aiheesta: Point Blank / Tappajan jäljet (USA 1967) /lista/ ♠ ja Payback (USA 1999) /lista: Cops and Robbers / Rosvot ja jeparit/
      John Flynnin (1932–2007) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: toimintaelokuva The Jerusalem File / Terrori-isku Jerusalemissa (USA/Israel 1972) N: Bruce Davison [David Armonstrong], Nicol Williamson [Prof. Lang], Daria Halprin [Nurit] Rolling Thunder / Tappava salama (USA 1977) K: Paul Schrader (tarina) & Heywood Gould, N: Paul Devane [Maj. Charles Rane], Tommy Lee Jones [Johnny Vohden], Linda Haynes [Linda Forchet] Defiance / New Yorkin kostaja (USA 1980) N: Jan-Michael Vincent [Tommy], Theresa Saldana [Marsha], Danny Aiello [Carmine] Best Seller (USA 1987) N: James Woods [Cleve], Brian Dennehy [Dennis Meechum], Victoria Tennant [Roberta Gillian] Lock Up / Kahleissa (USA 1989) N: Sylvester Stallone [Frank Leone], Donald Sutherland [Warden Drumgoole], John Amos [Capt. Meissner] Out for Justice / Katujen laki (USA 1991) N: Steven Seagal [Det. Gino Felino], William Forsythe [Richie Madano], Jerry Orbach [Capt. Ronnie Donziger] Nails (USA TV 1992) N: Dennis Hopper [Harry 'Nails' Niles], Anne Archer [Mary Niles] Scam / Juonittelijat (USA TV 1993) K: per. Craig Smithin (s. 1950) romaaniin Ladystinger, N: Christopher Walken [Jack Sands], Lorraine Bracco [Maggie Rohrer] tieteiskauhukomedia Brainscan (USA/Kanada/Englanti 1994) N: Edward Furlong [Michael] Absence of the Good (USA TV 1999) N: Stephen Baldwin [Caleb Barnes] Protection / Väkivallan varjo (Kanada 2001) N: Stephen Baldwin [Sal]
      Donald E. Westlaken teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia  ks. Cops and Robbers / Rosvot ja jeparit /lista/ 
      Craig Smithin (s. 1950) K on rikoselokuvissa: Persons Unknown (USA 1996) O: George Hickenlooper (1963–2010), N: Joe Mantegna [Jim Holland], Kelly Lynch [Amanda] Caracara / Viimeinen todistaja (USA TV 1999) O: Graeme Clifford (s. 1942), N: Natasha Henstridge [Rachel Sutherland], Jonathon Schaech [David J. McMillan] Federal Protection / Miljoonan taalan mies (USA TV 2002) O: Anthony Hickox (s. 1964), N: Armand Assante [Frank Carbone/Howard Akers]
      George Hickenlooperin (1963–2010) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: kauhujännäri Grey Knight (USA 1993) N: Corbin Bernsen [Col. Nehemiah Strayn] Casino Jack (Kanada 2010) N: Kevin Spacey [Jack Abramoff] 
      Graeme Cliffordin (s. 1942) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Gleaming the Cube / Skeittijengi (USA 1989) N: Christian Slater [Brian Kelly] Ruby Cairo / Rahajahti (USA/Japani/Englanti 1992) N: Andie McDowell [Elizabeth 'Bessie' Faro/Ruby Cairo], Liam Neeson [Dr. Fergus Lamb, Feed the World Foundation], Viggo Mortensen [John E. 'Johnny' Faro] Past Tense (USA TV 1994) N: Scott Glenn [Gene Ralston] TV-minisarjat "The Last Don" (USA 1997) & "The Last Don II" (USA 1998) /lista: Godfather I-III / Godfather-trilogia/ My Husband's Secret Life (USA TV 1998) N: Anne Archer [Theresa 'Sissy' Sullivan], Maria Conchita Alonso [Toni Diaz]
      Anthony/Tony Hickoxin (s. 1964) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: kauhuelokuvat: Waxwork (USA/Englanti/Länsi-Saksa 1988) N: Zach Galligan [Mark] Sundown: The Vampire in Retreat (USA 1989) N: David Carradine [Mardulak], Bruce Campbell [Van Helsing] Waxwork II: Lost in Time (USA 1992) N: Zach Galligan [Mark Loftmore] Hellraiser III: Hell on Earth (USA/Kanada 1992) /lista: xxx / Warlock: The Armageddon / Warlock II (USA 1992) N: Julian Sands [Warlock] tieteiskauhujännäri Full Eclipse (USA TV 1993) N: Mario Van Peebles [Max Dire], Patsy Kensit [Casey Spencer] Payback (USA 1995) N: C. Thomas Howell [Oscar Bonsetter], Joan Severance [Rose Gullerman] Invasion of Privacy (USA/Saksa 1996) N: Mili Avital [Theresa Barnes], Jonathon Schaech [Josh Taylor], Naomi Campbell [Cindy Carmichael] tieteisjännäri Martian Law (USA TV 1998) N: Ben Browder, David Carradine toimintajännäri Storm Catcher (USA 1999) N: Dolph Lundgren [Maj. Jack Holloway] Jill Rips / Jill Rips - viiltäjä (Kanada/USA 2000) K: per. Frederic Lindsayn (1933–2013) romaaniin v. 1987, N: Dolph Lundgren [Matt Sorenson], Danielle Brett [Irene] Contaminated Man / The Contaminated Man - näkymätön tappaja (USA/Englanti/Saksa 2000) N: William Hurt [David R. Whitman], Natascha McElhone [Holly Anderson] toimintajännäri Last Run / Last run - viimeinen tehtävä (Englanti/Unkari 2001) N: Armand Assante [Frank Banner] toimintajännäri Consequence (Saksa/Sveitsi/Etelä-Afrikka 2003) N: Armand Assante [Sam Tyler/Max Tyler/Sam Burns] toimintajännäri Blast (Saksa/Etelä-Afrikka/USA 2004) N: Vinnie Jones [Michael Kittredge], Eddie Griffin [Lamont Dixon] toimintajännäri Submerged (USA/Bulgaria video 2005) N: Steven Seagal [Cody] kauhujännäri Knife Edge (Englanti/USA 2009) N: Hugh Bonneville [Charles Pollock], Natalie Press [Emma]

    19. Out of Sight / Mieletön juttu (USA 1998) O: Steven Soderbergh (s. 1963), K: Scott Frank, per. Elmore Leonardin (s. 1925) romaaniin v. 1996 (suom. 1997), N: George Clooney [rosvo Jack Foley], Jennifer Lopez [poliisi Karen Sisco], Dennis Farina [Marshall Sisco], Luis Guzmán [Chino], Catherine Keener [Adele], Ving Rhames [Buddy Bragg], Steve Zahn [Glenn Michaels], Don Cheadle [Maurice Miller], Michael Keaton [Ray Nicolette], Samuel L. Jackson [Hejira Henry], M: David Holmes (s. 1969), Lauluja mm. "Ain't That a Kick In the Head" (Van Heusen & Cahn) & "Things" (Darin) es. Dean Martin, "Watermelon Man" (Hancock) es. Mongo Santamaria - Arvio: Epäuskottava tarina naispoliisin ja pankkirosvo-vankikarkurin välisestä rakkaudesta, epämiellyttävänä piirteenä naisten aseenkäytön ja väkivallan esittäminen (joka on 90-luvulta alkaen näköjään muoti-ilmiö: Girls with Guns); tunnelma ja Leonardin dialogi ja rikollishahmot OK
      Steven Soderberghin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Traffic
      /lista/
       
      Elmore Leonardin teoksiin perustuvia rikoselokuvia ks. 52 Pick-Up / Pahan otteessa /lista/.

    20. Out of the Past / Varjot menneisyydestä (USA 1947) O: Jacques Tourneur (1904-1977), K: Geoffrey Homes, oik. Daniel Mainwaring (1902-1977), per. omaan romaaniinsa Build My Gallows High (1946), suom. Minulle korkea hirsipuu (1989), N: Robert Mitchum [Jeff Bailey/Jeff Markham], Jane Greer [Kathie Moffat], Kirk Douglas [Whit Sterling], Rhonda Fleming [Meta Carson], M: Roy Webb (1888–1982), "The First Time I Saw You" (Shilkret) (teema) - Arvio:  Film noirin huippuja, hyvä tarina, päähenkilön tilanne on ristiriitainen  
      samasta aiheesta: Against All Odds / Kaikki pelissä (USA 1984) O: Taylor Hackford (s. 1944), N: Rachel Ward [Jessie Wyler], Jeff Bridges [Terry Brogan], James Woods [Jake Wise] Jacques Tourneurin ohjaamia rikoselokuvia ovat myös: Nick Carter-elokuvat Nick Carter—Master Detective (USA 1939) /lista/ ja Phantom Raiders (USA 1940) ♠ The Leopard Man / Leopardimies (USA 1943) K: per. Cornell Woolrichin (1903-1968) romaaniin Black Alibi (1942), N: Dennis O'Keefe [Jerry Manning] ♠ Nightfall (USA 1957) /lista/ ♠ The Fearmakers / Korkeata peliä (USA 1958) N: Dana Andrews [Alan Eaton] 
      Tourneur on myös tunnettu kauhuelokuvistaan mm.: Cat People / Kissaihmiset (USA 1942) K: DeWitt Bodeen, N: Simone Simon [Irena Dubrovna Reed], Kent Smith [Oliver Reed], Tom Conway [Dr. Louis Judd], M: Roy Webb ja I Walked with a Zombie / Yö woodoo-saarella (USA 1943) N: Frances Dee [Betsy Connell], James Ellison [Wesley Rand], Tom Conway [Paul Holland], M: Webb  
      Geoffrey Homes/Daniel Mainwaringin (1902-1977) teoksiin tai käsikirjoituksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: No Hands on the Clock (USA 1941) O: Frank McDonald (1899–1980), K: per. romaaniin v. 1939, N: Chester Morris [Det. Humphrey Campbell], Jean Parker [Mrs. Louise Campbell], Rose Hobart [Mrs. Marion West] ♠ Mr. District Attorney in the Carter Case (USA 1941) O: Bernard Vorhaus (1904–2000), K: Homes & Sidney Sheldon & Ben Roberts, N: Jame Ellison [P. Cadwallader Jones], Paul Harvey [Dist.Atty. Winton] ♠ Secrets of the Underground  (USA 1942) O: William Morgan (1899–1964), K: Homes & Phillips Lords & Robert Tasker, N: John Hubbard [P. Cadwallader Jones], Virginia Grey [Terry Parker] ♠ Crime by Night (USA 1942) O: William Clemens (1905–1980), K: per. romaaniin Forty Whacks (1941), N: Jane Wyman [Robbie Vance], Jerome Cowan [Det. Sam Campbell], Faye Emerson [Ann Marlow] ♠ Dangerous Passage (USA 1944) O: William Berke (1903–1958), K: Mainwaring, N: Robert Lowery [Joe Beck] ♠ rikoskomedia Scared Stiff (USA 1945) O: Frank McDonald (1899–1980), K: Homes & Maxwell Shane, N: Jack Haley [Larry Elliott], Ann Savage [Sally Warren] ♠ sotaelokuva Tokyo Rose (USA 1946) O: Lew Landers (1901–1962), K: Homes & Shane & Whitman Chambers, N: Byron Barr [Pete Sherman], Osa Massen [Greta Norburg], Lotus Long [Tokyo Rose] ♠ They Made Me a Killer (USA 1946) O: William C. Thomas (1903–1984), K: Homes ym., N: Robert Lowery [Tom Durling], Barbara Britton [June Reynolds] ♠ seikkailuelokuva Swamp Fire / Palavan suon vangit (USA 1946) O: William H. Pine (1896–1955), K: Homes, N: Johnny Weissmuller [Johnny Duval], Virginia Grey [Janet Hilton] ♠ rikosdraamat: Big Town (USA 1947) ♠ ja Big Town After Dark (USA 1947) ♠ sekä Big Town Scandal (USA 1948) O: William C. Thomas (1903–1984), K: per. Homesin & Shanen radio-ohjelmaan "Big Town", N: Phillip Reed [Steve Wilson], Hillary Brooke [Lorelei Kilbourne] ♠ The Big Steal / Kuolema vaanii varjossa (USA 1949) K: Geoffrey Homes & Gerald Drayson Adams, per. Richard Wormserin (1908-1977) kertomukseen The Road to Carmichael's /lista/ ♠ The Tall Target (USA 1951) K: George Worthington Yates & Art Cohn, per. Yatesin & Homesin tarinaan /lista/ ♠ Roadblock (USA 1951) O: Harold Daniels (1903–1971), K: George Bricker & Steve Fisher, per. Homesin & Richard H. Landaun tarinaan, N: Charles McGraw [Joe Peters], Joan Dixon [Diane] ♠ This Woman Is Dangerous / Vaarallinen nainen (USA 1952) O: Felix E. Feist (1910–1965), K: Homes & Yates, per. Bernard Girardin (1918-1997) kertomukseen Stab of Pain, N: Joan Crawford [Elizabeth 'Beth' Austin] - Arvio: Draama sokeutuvasta gangsteripomosta ♠ seikkailuelokuva Alaska Seas / Yön hait (USA 1954) O: Jerry Hopper (1907–1988), K: Homes & Walter Doniger, per. Barrett Willoughbyn tarinaan, N: Robert Ryan [Matt Kelly], Jan Sterling [Nicky Jackson], Brian Keith [Jim Kimmerly] ♠ A Bullet for Joey / Rikospoliisi iskee (USA 1955) O: Lewis Allen  (1905–2000), K: Homes & A. I. Bezzerides, per. James Benson Nablon tarinaan, N: Edward G. Robinson [Insp. Raoul Leduc], George Raft [Joe Victor/Steiner], Audrey Totter [Joyce Geary] ♠ The Phenix City Story / Kaupunki helvetissä (USA 1955) K: Crane Wilbur & Daniel Mainwaring /lista/ ♠ tieteisjännäri Invasion of the Body Snatchers / Ruumiinryöstäjät tulevat (USA 1956) O: Don Siegel, K: Mainwaring & Jack Finney & Richard Collind, N: Kevin McCarthy [Dr. Miles J. Bennell], Dana Wynter [Becky Driscoll] ♠ Baby Face Nelson / Kovanaama Nelson (USA 1957) O: Don Siegel, K: Mainwaring & Irving Shulman & Robert Adler, N: Mickey Rooney [gangsteri Lester M. 'Baby Face Nelson' Gillis] ♠ The Gun Runners / Kuuban asekauppiaat (USA 1958) O: Don Siegel (1912–1991), K: Daniel Mainwaring, Ben Hecht & Paul Monash, per. Ernest Hemingwayn (1899-1961) romaaniin To Have and Have Not (1937), suom. Kirjava satama (1958), N: Audie Murphy [Sam Martin] - Arvio: Ei nähty ♠ tieteiskauhujännäri Space Master X-7 (USA 1958) O: Edward Bernds (1905–2000), K: Mainwaring & Yates, N: Bill Williams [John Hand], Lyn Thomas [Laura Greeling] ♠ tieteiselokuva Atlantis, the Lost Continent / Atlantis - kadonnut manner (USA 1961) O: George Pal (1908–1980), K: Mainwaring, per. Gerald Hargreavesin (1881-1972) näytelmään Atalanta: A Story of Atlantis (1949), N: Sal Ponti/Anthony Hall [Demetrios], Joyce Taylor [Princess Antillia] ♠ kauhujännäri Catacombs (Englanti 1965) O: Gordon Hessler (s. 1930), K: Mainwaring, per. Jay Bennettin (1912–2009) romaaniin v. 1959, N: Gary Merrill [Raymond Garth], Georgina Cookson [Ellen Garth]  
      Ernest Hemingwayn teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Breaking Point / Kahakka kannella /lista/

      Cornell Woolrichin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. Black Angel / Tuntemattoman varjo /lista/.
      Taylor Hackford Frank McDonald Bernard Vorhaus William Morgan William Clemens William Berke Lew Landers William C. Thomas William H. Pine Harold Daniels Felix E. Feist Jerry Hopper Lewis Allen  Don Siegel Edward Bernds George Pal Gordon Hessler

    21. Outrage / Autoreiji (Japani 2010) O ja K: Takeshi Kitano (s. 1947), N: Takeshi Kitano/Beat Takeshi [Ôtomo], Kippei Shiina [Mizuno], Ryo Kase [Ishihara], Tonokazu Miura [Katô], Jun Kunimura [Ikemoto], Tetta Sugimoto [Ozawa], Takashi Zukamoto [Iizuka], Renji Ishibashi [Murase], Hideo Nakano [Kimura], M: Keiichi Suzuki (s. 1951) - Arvio: Väkivaltainen tarina valtakamppailuista Tokion yakuza-ryhmien välillä, jossa petokset ovat arkipäivää eikä kukaan ole turvassa jatkoa Outrage Beyond / Autoreiji: Biyondo (Japani 2012) O ja K: Takeshi Kitano, N: Takeshi Kitano [Ôtomo], Ryo Kase [Ishihara], Shun Sugata [Okamoto], Toshiyuki Nishida [Nishino], Tonokazu Miura [Katô] - Ei nähty 
      Takeshi Kitanon ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Hana-bi - tulikukkia /lista/

    22. Outsiders, The / Outsiders - kolmen jengi (USA 1983) O: Francis Ford Coppola (s. 1939), K: Kathleen Rowell, per. S. E. (Susan Eloise) Hintonin (s. 1948) romaaniin v. 1967, suom. Me kolme ja jengi (1977), N: C. Thomas Howell [Ponyboy Curtis], Matt Dillon [Dallas Winston], Ralph Macchio [Johnny Cade], Patrick Swayze [Darrell Curtis], Rob Lowe [Sodapop Curtis], Emilio Estevez [Two-Bit Matthews], Tom Cruise [Steve Randle], Glenn Withrow [Tim Shepard], Diane Lane [Cherry Valance], Michelle Meyrink [Marcia], Tom Waits [Buck Merrill], M: Carmine Coppola (1910–1991) - Arvio: Vaikuttava tarina kilpailevien nuorisojengien, "Socs/Socials" ja "Greasers", välisistä kahinoista elokuva johti TV-sarjaan "The Outsiders" (USA 1990, 14 jaksoa) N: Jay R. Ferguson [Ponyboy Curtis], Rodney Harvey [Sodapop Curtis], Boyd Kestner [Darrell 'Darry' Curtis], Kim Walker [Sherri 'Cherry' Valance]
      Francis Ford Coppolan ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Godfather /Kummisetä /lista/
      S. E. Hintonin (s. 1948) teoksiin perustuvia nuorisoa kuvaavia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös Rumble Fish / Taistelukala (USA 1983) K: per. romaaniin v. 1975 (suom. 1977) /lista/ ♠ That Was Then... This Is Now / Se oli silloin, nyt on toisin (USA 1985) O: Christopher Cain (s. 1943), K: per. romaaniin v. 1971, suom. Olimme kuin veljet (1983), N: Emilio Estevez [Mark Jennings], Craig Sheffer [Bryon Douglas]
      Christopher Cain 

    23. Owning Mahowny / Viimeiset panokset (Kanada/Englanti 2003) O: Richard Kwietniowski (s. 1947), K: Maurice Chavet, per. Gary Stephen Rossin tosielämäkirjaan Stung (1987), N: Philip Seymour Hoffman (1967–2014) [Dan Mahowny], Minnie Driver [Belinda], John Hurt [Victor Foss], Maury Chaykin [Frank Perlin], M: Richard Grassby-Lewis & The Insects - Arvio: Uhkapelurin suoritttama suuri pankkihuijaus.

    24. Oxford Murders, The / Oxfordin murhat (Espanja/Englanti/Ranska 2008) O: Álex de la Iglesia (s. 1965), K: Iglesia & Jorge Guerricaechevarria, per. Guillermo Martinezin (s. 1962, Argentiina) romaaniin Crímenes imperceptibles (2003), suom. 2007, N: Elijah Wood [Martin], John Hurt [Arthur Seldom], Leonor Watling [Lorna], Julie Cox [Beth], M: Roque Baños (s. 1968), "Orchestral Suite nº1 in C Major, BMW 1006:1 Overture" (J.S. Bach) es. Wiener Staatsoper Orchester, joht. Felix Prohaska - Arvio: Sarjamurhaaja Oxfordin yliopistossa (ei nähty)  
      kauhuelokuvilla kunnostautuneen Álex de la Iglesian rikoselokuvia ovat myös: Perdita Durango (Meksiko/USA/Espanja 1997) K: per. Barry Giffordin (s. 1946) romaaniin 59 Degrees and Raining: The Story of Perdita Durango (1992) N: Rosie Perez [Perdita Durango], Javier Bardem [Romeo Dolorosa] ♠ La Communidad (Espanja 2000) K: Iglesia & Jorge Guerricaechevarria, N: Carmen Maura [Julia], Eduardo Antuña [Charly] ♠ rikoskomedia Crimen Ferpecto (Espanja/Italia 2004) K: Iglesia & Jorge Guerricaechevarria, N: Guillermo Toldeo [Rafael González], Mónica Cervera [Lourdes] 
      Barry Giffordin (s. 1946) romaaniin Wild at Heart: The Story of Sailor and Lula (1990) perustuu Wild at Heart / Villi sydän  (USA 1990) /lista/.

    25. Pacific Heights / Kohtalokas vuokralainen (USA 1990) O: John Schlesinger (1926-2003), K: Daniel Pyne, N: Melanie Griffith [Patty Palmer], Matthew Modine [Drake Goodman], Michael Keaton [Carter Hayes], Tippi Hedren [Florence Peters], M: Hans Zimmer (s. 1957) - Arvio: Psykopaattitarina
      John Schlesingerin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Marathon Man / Maratoonari /lista/.

    26. Paha Maa (Suomi 2005) O: Aku Louhimies (s. 1968), K: Louhimies & Jari Rantala & Paavo Westerberg, vinkkiä Leo Tolstoin (1828-1910) kertomuksesta Fal'shivyi kupon (Фальшивый купо) v. 1911 (kirj. 1896-1904), suom. Väärennetty korkolippu (1963), N: Pertti Sveholm [Pertti Smolander], Jasper Pääkkönen [Niko Smolander], Mikko Leppilampi [Tuomas Saraste], Pamela Tola [Elina Oravisto], Matleena Kuusniemi [Hannele Arhamo], Petteri Summanen [Antti Arhamo], Samuli Edelmann [autokauppias Matikainen], Sulevi Peltola [Teuvo Hurskainen], Mikko Kouki [Isto Virtanen], M: Lauluja: "Sinisiä rappuja ja punaisia hintalappuja" es. Steen1, "Embrace" es. DJ Orkidea, "Lumottu maa" (Edelmann/Mustonen) es. Eero Väre, "Oi Herra jos mä matkamies maan" (Nyberg/Malmivaara) - Arvio: Kuten Tolstoin tarinassa, paha kiertää, eikä toivoa ole kenelläkään
      Aku Louhimiehen (s. 1968) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Levottomat (Suomi 2000) /lista: Lo straniero / Sivullinen/ 8-Pallo (Suomi 2013) K: per. Marko Kilven (s. 1969) romaaniin Elävien kirjoihin (2011), N: Jessica Grabowsky [Pike], Eero Aho [Lalli], Pirkka-Pekka Petelius [Elias Kaski], Mikko Leppilampi [Olli Repo], Cecilia McMillan [Aleksandra-vauva] - Arvio: Vahva tarina sortuu kummallisen viipyilevään tarinan kehittelyyn ja Ahoa lukuunottamatta päänäyttelijöiden vaisuhkoon näyttelemiseen

    27. Painted Lady, The (USA 1912, mykkä) O & K: D. W. (David Wark) Griffith (1875-1948), N: Blanche Sweet - Arvio: Varhaisimpia rikostarinoita valkokankaalla (ei nähty) 
      ♠ D. W.
      Griffithin ohjaama on myös The Musketeers of Pig Alley (USA 1912, mykkä), K: Griffiths & Anita Loos, N: Elmer Booth [Snapper Kid, Musketeers gang leader].

      Pájaros de verano / Birds of Passage (Kolumbia/Tanska/Meksiko 2018) O: Cristina Gallego & Ciro Guerra (s. 1981), K: Maria Camila Arias & Jacques Toulemonde Vidal, N: Natalia Reyes, José Acosta - Ei nähty (R & A 2018)
      Ciro Guerran ohjaama on myös seikkailuelokuva El abrazo de la serpiente / Embrace of the Serpent (Kolumbia/Venezuela/Argentiina 2015) K: per. tutkimusmatkailijoiden Theodor Koch-Grünbergin (1872-1924) & Richard Evans Schultesin (1915-2001) päiväkirjoihin, N: Nilbio Torres [Young Karamakate], Antonio Bolivar [Old Karamakate], Jan Bijvoet [Theo] - Ei nähty

    28. Panic in the Streets / Pakokauhun vallassa (USA 1950) O: Elia Kazan (1909-2003), K: Richard Murphy, per. Edward (1914-2000) & Edna Anhaltin (1914-1987) Oscar-palkittuun tarinaan, Kuvaus: Joseph MacDonald, N: Richard Widmark [Lieutenant Commander Dr. Clinton Reed, U.S. Public Health Service], Paul Douglas [New Orleans Police Captain Tom Warren], Barbara Bel Geddes [Nancy Reed], Jack Palance [Blackie], Zero Mostel [Raymond Fitch], M: Alfred Newman (1901–1970) - Arvio: Jännitys ja dokumentaarisuus luonnehtivat tapahtumia, joissa viranomaisilla on kiire tavoittaa taudinkantajarikolliset - hyviä näyttelijätöitä
      ♠ Elia
      Kazanin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Boomerang! / Saarroksissa (USA 1947) /lista/ ♠ On the Waterfront / Alaston satama (USA 1954) /lista/ ♠ The Visitors (USA 1972) K: Chris Kazan (EK:n poika), N: Patrick McVey [Harry Wayne], Patricia Joyce [Martha Wayne], James Wood [Bill Schmidt], Steve Railsback [Mike Nickerson], Chico Martinez [Tony Rodriguez].

    29. Panic Room (USA 2002) O: David Fincher (s. 1962), K: David Koepp, N: Jodie Foster [Meg Altman], Kristen Stewart [Sarah Altman], Forest Whitaker [Burnham], Dwight Yokam [Raoul], M: Howard Shore (s. 1946) - Arvio: Jännitystä riittää
      David Fincherin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Zodiac /lista/

      Forest
      Whitaker esittää palkkamurhaajaa [Dekker] elokuvassa Diary of a Hitman / Palkkamurhaajan päiväkirja (USA 1991) O: Roy London (1943–1993), K: Kenneth Pressman, N: Sherilyn Fenn [Jain Zidzyk], Sharon Stone [Kiki], James Belushi [Shandy], M: Michel Colombier (1939–2004)

    30. Panique / Pakokauhu pimeässä (Ranska 1946) O: Julien Duvivier (1896-1967), K: per. Georges Simenonin (1903-1989) romaaniin Les Fiancailles de M. Hire (1936), N: Michel Simon [M. Hire], Viviane Romance [Alice], Paul Bernard [Alfred], M: Jean Wiener (1896–1982), Laulut: Jacques Ibert - Arvio: Ryöstömurhaaja lavastaa naisystävänsä avulla yksinäisen lemmenkipeän miehen syylliseksi ja saa ihmiset yllytettyä tätä vastaan kohtalokkaasti - tarina on toteutettu ranskalaisella tyylillä ja lennokkuudella ja sisältää monia hienoja elokuvallisia kohtauksia  
      samasta aiheesta: Barrio / Viela, Rua Sem Sol (Espanja/Portugali 1947) O: Ladislao Vajda (1906-1965), N: Milú [Ninon], Guillermo Marin [Don César] / Barreto Poeira [César] - kaksi erikielistä sovitusta ja Monsieur Hire (Ranska 1989) O: Patrice Leconte (s. 1947), N: Michel Blanc [Monsieur Hire], Sandrine Bonnaire [Alice], Luc Thuillier [Emile] - Ei nähty /lista/  
      Julien Duvivierin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Pépé le Moko /lista/ 
      Georges Simenonin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Brothers Rico & Maigret-elokuvia: Maigret tend un piège / Maigret virittää ansan /lista/ 
      Ladislao Vajda Patrice Leconte

    31. Papillon (USA 1973) O: Franklin J. (James) Schaffner (1920-1986), K: per. Henri Charrièren (1906-1973) omaelämäkerralliseen romaaniin v. 1969, suom. Vanki nimeltä Papillon (1970), N: Steve McQueen [Henri 'Papillon' Charriere], Dustin Hoffman [Louis Dega], M: Jerry Goldsmith (1929–2004) - Arvio: Jännittävä pako Pirunsaarelta  
      samasta aiheesta: Papillon (Tshekki/Espanja/USA 2017) O: Michael Noer (s. 1978), K: per. myös Henri Charrièren omaelämäkerralliseen romaaniin Banco (1973), suom. Banco!: kaikki pelissä (1973), N: Charlie Hunnam [Henri 'Papillon' Charrière], Rami Malek [Louis Dega] - Ei nähty
      Franklin J. Schaffnerin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: historialllinen seikkailu The War Lord (USA 1965) K: per. Leslie Stevensin (1924–1998) näytelmään The Lovers (1956), N: Charlton Heston [Chrysagon], Rosemary Forsyth [Bronwyn] ♠ vakoilujännäri The Double Man / Kaksoisvakooja (Englanti 1967) K: per. Henry Maxfieldin romaaniin Legacy of a Spy (1958), N: Yul Brynner [Dan Slater/Kalmar], Britt Ekland [Gina] ♠ tieteisjännäri Planet of the Apes / Apinoiden planeetta (USA 1968) K: per. Pierre Boullen (1912-1994) romaaniin La planète des singes (1963), N: Charlton Heston [Col. George Taylor], Roddy McDowall [Cornelius], Kim Hunter [Dr. Zira], M: Goldsmith  /saman aiheen jatkoa: Conquest of the Planet of the Apes / Apinoiden planeetan valloitus (USA 1972) O: J. Lee Thompson (1914–2002), N: Roddy McDowall [Caesar], Don Murray [Breck], Ricardo Montalban [Armando] Battle for the Planet of the Apes / Taistelu apinoiden planeetasta (USA 1973) O: J. Lee Thompson , N: Roddy McDowall [Caesar / Cornelius], Claude Akins [General Aldo], Natalie Trundy [Lisa] LISÄÄ & samasta aiheesta: ks. tieteiselokuvat/ ♠ sotaelokuva Patton / Panssarikenraali Patton (USA 1970) N: George C. Scott [Gen. George S. Patton Jr.], M: Goldsmith ♠ tieteisjännäri The Boys from Brazil / Brasilian pojat (USA 1978) K: Heywood Gould, per. Ira Levinin (1929–2007) romaaniin v. 1976, N: Gregory Peck [Dr. Josef Mengele], Laurence Olivier [Ezra Lieberman], James Mason [Eduard Seibert], M: Goldsmith Sphinx / Sfinksi (USA/Hollanti 1981) /lista: Coma / Kooma/ ♠ seikkailuelokuva Lionheart (USA/Unkari 1987) N: Eric Stoltz [Robert Nerra], Gabriel Byrne [Blsack Prince], Nicola Cowper [Blanche] 
      Henri Charrièren (1906-1973) aiheesta on tehty Popsy Pop / Timanttirannikko (Ranska/Italia/Venezuela 1971) O: Jean Herman (s. 1933), K: Charrière & Herman, N: Claudia Cardinale [Popsy], Stanley Baker [Insp. Silva]
      Ira Levinin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. A Kiss Before Dying / Suudelma ennen kuolemaa /lista/ 
      Leslie Stevensin (1924-1998) teoksiin ja tarinoihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: seikkailuelokuva Hero's Island / Rosvosaari (USA 1962) O ja K: Stevens, N: James Mason [Jacob Weber] vakoilujännäri Fanfare for a Death Scene (USA TV 1964) O ja K: Leslie Stevens (luoja), N: Richard Egan [Stryker] ♠ kauhuelokuva Incubus (USA 1966) O ja K: Stevens, N: William Shatner [Marc], Allyson Ames [Kia], Milos Milos [Incubus] ♠ tieteiselokuva Probe (USA TV 1972) O: Russ Mayberry (s. 1925), K: Stevens, N:  Hugh O'Brian [Hugh Lockwood], Elke Sommer [Heideline 'Uli' Ullman] ♠ seikkailuelokuva Fer-de-Lance (USA TV 1974) O: Russ Mayberry, K: Stevens, N: David Janssen [Russ Bogan], Hope Lange [Elaine Wedell] ♠ Stonestreet: Who Killed the Centerfold Model? (USA TV 1977) O: Russ Mayberry, K: Stevens, N: Barbara Eden [yksit.ets. Liz Stonestreet] ♠ toimintakomedia Three Kinds of Heat / Musta leijona (USA 1987) O ja K: Stevens, N: Robert Ginty [Elliot Cromwell], Victoria Barrett [Terry O'Shea], Shakti Chen [Maj. Shan] ♠ lisäksi muita käsikirjoituksia mm. TV-sarjoihin 
      Michael Noerin (s. 1978) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: LISÄÄ 
      J. Lee Thompsonin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Death Wish / Väkivallan vihollinen /lista/ Jean Hermanin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. LISÄÄ Russ Mayberry  

    32. Parallax View, The / Ansa - Parallax View (USA 1974) O: Alan J. (Jay) Pakula (1928 - k. liikenneonnettomuudessa 1998), K: David Giler & Lorenzo Semple Jr. (& Robert Towne), per. Loren Singerin (1923-2009) romaaniin v. 1970, N: Warren Beatty [lehtimies Joseph Frady], Paula Prentiss [työtoveri Lee Carter], William Daniels [Austin Tucker, todistaja], Hume Cronyn [päätoimittaja Bill Rintels], Walter McGinn [Jack Younger], Billy McKinney [Parallaxin salamurhaaja], M: Michael Small (1939–2003) - Arvio: Lehtimies tutkii salaperäistä koulutuslaitosta The Parallax Corporationia - kyseessä on politiikkaan liittyvä murhasalaliitto  
      Alan J. Pakulan ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Klute / Klute - rikosetsivä  (USA 1971) /lista/ ♠ Watergate-skandaalia käsittelevä poliittinen jännäri All the President's Men / Presidentin miehet (USA 1976) N: Dustin Hoffman [Carl Bernstein], Robert Redford [Bob Woodward], Jack Warden [Harry Rosenfeld], Hal Holbrook [Deep Throat], M: David Shire (s. 1937) Dream Lover (USA 1986) N: Kristy McNichol [Kathy Gardner], Ben Masters [Michael Hansen] ♠ Presumed Innocent / Kunnes toisin todistetaan (USA 1990) /lista/ ♠ Consenting Adults / Vieraissa (USA 1992) K: Matthew Chapman, N: Kevin Kline [Richard Parker], Mary Elizabeth Mastrantonio [Priscilla Parker], Kevin Spacey, [Eddy Otis], Rebecca Miller [Kay Otis], M: Small - Arvio: Vaimonvaihtomurha The Pelican Brief / Pelikaanimuistio (USA 1993) K: per. John Grishamin (s. 1955) romaaniin v. 1992 (suom. 1993), N: Julia Roberts [Darby Shaw], Denzel Washington [Gray Grantham], M: James Horner (s. 1953) The Devil's Own / Pahan oma (USA 1997) K: Kevin Jarre ym., N: Brad Pitt [Rory Devaney/Francis Austin McGuire], Harrison Ford  [Tom O'Meara], Margaret Colin [Sheila O'Meara], Rubén Blades [Edwin Diaz], M: Horner  
      John Grishamin teoksiin perustuvia rikoselokuvia: ks. The Client / Päämies /lista/.

    33. Pars vite et reviens tard (Ranska 2007) O: Régis Wargnier (s. 1948), K: Ariane Fert & Harriet Marin & Julien Rappeneau & Lawrence Shore & Régis Wargnier, per. Fred Vargasin, oik. Frédérique Audouin-Rouzeau (s. 1958), romaaniin v. 2001, suom. Painu tiehesi ja pysy poissa (2005), N: José Garcia [kom. Jean-Baptiste Adamsberg], Lucas Belvaux [Danglard], Marie Gillain [Marie], Olivier Gourmet [Joss Le Guern], Michel Serrault [Hervé Decambrais/Ducouëdic], Nicolas Cazalé [Damas], Nadine Alari [Clémentine], Jean-Michel Noirey [Roubaud], Félicité N'Gijol [Lisbeth], Linh Dan Pham [Camille], Sophie Aubry [Eva], M: Patrick Doyle (s. 1953) - Arvio: Erikoisia henkilöitä mukana lähinnä Pariisiin sijoittuvassa jutussa, jossa sarjamurhaaja näyttää uhkaavan ihmisiä rutolla, mutta jossa paljastuu vanhoihin rikoksiin pohjautuva kosto (ei nähty)  
      Régis Wargnierin (s. 1948) ohjaama jännäri on Je suis le seigneur du château (Ranska 1989) K: per. Susan Hillin (s. 1942) romaaniin I'm the King of the Castle (1972), suom. Linnan kuningas (1983), N: Jean Rochefort [M. Bréaud], Dominique Blanc [Mme Vernet]  
      Fred Vargasin (s. 1958) teoksiin perustuvat myös TV-elokuvat joiden O: Josée Dayan (s. 1943), K: Emmanuel Carrère, N: Jean-Hugues Anglade [kom. Jean-Baptiste Adamsberg/Raphaël  Adamsberg], Jacques Spiesser [Adrien Danglard], Hélène Fillières [Camille Forestier]: Sous les vents de Neptune (Ranska 2008, romaani 2004) ♠ L'homme aux cercles bleus (Ranska/Belgia/Saksa 2009, romaani 1996, suom. Sinisten ympyröiden mies 2007) K myös: Gabriel Carrère, N myös: Charlotte Rampling [Mathilde], Jean-Pierre Léaud [Le Nermord] ♠ L'homme à l'envers (Ranska/Belgia/Saksa 2009, romaani 1999, suom. Kuriton mies nurin 2006) 
      Susan Hillin (s. 1942) romaaniin v. 1983 perustuu kauhujännäri The Woman in Black (Englanti TV 1989) O: Herbert Wise, K: Nigel Kneale, N: Adrian Rawlins [Arthur Kidd], Bernard Hepton [Sam Toovey], David Daker [Josiah Freston], Pauline Moran [The Woman in Black] ♠ samasta aiheesta The Woman in Black (Englanti/Kanada/Ruotsi 2012) O: James Watkins (s. 1978), N: Daniel Radcliffe [Arthur Kipps], Sophie Stuckey [Stella Kipps], Ciarán Hinds [Daily], Janet McTeer [Mrs. Daily] 
      Josée Dayanin (s. 1943) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Un flic pourri (Ranska TV 1992) /lista: La Balance / Rikoksen pihdeissä/ LISÄÄ  
      Herbert Wisen (1924–2015) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: To Have and to Hold (Englanti 1963) /lista: The Green Archer/ The Secret Agent (Englanti TV 1975) /lista: / Skokie / Natsimarssi (USA TV 1981) N: Danny Kaye [Max Feldman] ♠ House of Glass (Englanti TV 1992) N: Lisa Ortolini [Sonia Stafford], Jeremy Northam [Gerald Stafford] TV-sarjojen ohjauksia, mm.: "Saloon Bar" (Englanti TV 1957, jakso sarjassa "ITV Television Playhouse", 1955-1967) /lista: Dangerous Crossing / Vaarallista risteilyä (Frank Harvey)/ "The Woman in White" (Englanti TV 1957, jakso sarjassa "Hour of Mystery" ABC 1957) /lista: The Woman in White / Valkoinen viitta/ "Death of an Expert Witness" (Englanti TV 1983) /lista: A Mind to Murder/ "The Daughters of Cain" (Englanti TV 1996) /lista: "Inspector Morse: The Dead of Jericho / Rantakadun surmat"/  
      James Watkins 

    34. Party Girl / Chicagon yöperhoset (USA 1958) O: Nicholas Ray (1911-1979), K: George Wells, per. Leo Katcherin (1911-1991) tarinaan, N: Robert Taylor [Thomas Farrell], Cyd Harisse [Vicki Gaye], M: Jeff Alexander (1910–1989), Laulu: "Party Girl" (Brodszky/Cahn) es. Tony Martin - Arvio: Värihehkuinen intohimorikosjuttu (nähty 1960-luvulla)
      Nicholas Rayn ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. In a Lonely Place / Hermot tiukalla /lista/ 
      Leo Katcherin (1911-1991) teoksiin tai käsikirjoituksiin perustuvia rikoselokuvia ovat myös: Between Midnight and Dawn / Keskiyöstä aamunkoittoon (USA 1950) O: Gordon Douglas (1907-1993), K: Katcher & Gerald Drayson Adams & Eugene Ling, N: Edmond O'Brien [Off. Dan Purvis], Mark Stevens [Off. Rocky Barnes] ♠ The Naked Street / Alaston katu (USA 1955) O: Maxwell Shane (1905-1983), K: Shane & Katcher, N: Farley Granger [Nicky Bradna], Anthony Quinn [Phil Regal], Anne Bancroft [Rosalie] ♠ King of the Roaring 20's - The Story of Arnold Rothstein (USA 1961) O: Joseph M. Newman (1909-2006), K: per. elämäkertaaan The Big Payroll: The Life and Times of Arnold Rothstein (1994), N: David Janssen [Arnold Rothstein] ♠ rikoskomedia Island of Love / Kovanaamat lomalla (USA 1962) O: Morton DaCosta (1914–1989), K: Katcher (tarina), N: Robert Preston [Steve Blair], Tony Randall [Paul Ferris]
      Gordon Douglas Maxwell Shane Morton DaCosta 

    35. Passager de la Pluie, Le / Muukalainen sateesta (Ranska 1969) O: René Clément (1913-1996), K: Sébastien Japrisot & Lorenzo Ventavoli, N: Charles Bronson [Harry Dobbs], Marlène Jobert [Mellie], M: Francis Lai (s. 1932) - Arvio: Kuulemma hyvä (ei nähty)  
      René Clémentin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: natsijännäri Les maudits / Kirotut (Ranska 1947) N: Marcel Dalio [Larga], Henri Vidal [Dr. Guilbert], Florence Marly [Hilde Garosi] ♠ Plein Soleil / Kuuma aurinko (Ranska 1960) /lista/ sotadraama Le jour et l'heure / Päivä ja tunti (Ranska 1963) N: Simone Signoret [Therese Dutheil], Stuart Whitman [Capt. Allan Morley], Geneviève Page [Agathe Dutheil], Michel Piccoli [Antoine] Les félins / Satimessa (Ranska 1964) /lista/ ♠ La maison sous les arbres / Talo puiden alla (Ranska 1971) K: per. Arthur Cavanaughin (1925-2009) romaaniin The Children Are Gone (1965), suom. Lapseni ovat kadonneet (1967), N: Faye Dunaway [Jill], Frank Langella [Philippe], Barbara Parkins [Cynthia] ♠ La course du lièvre à travers les champs / Musta perjantai (Ranska 1976) K: Sébastien Japrisot, per. David Goodisin (1917–1967) romaaniin Black Friday (1954), N: Jean-Louis Trintignant [Tony], Robert Ryan [Charley], Lea Massari [Sugar] - Ei nähty ♠ La baby sitter / Arpi - Babysitter (Ranska 1975) N: Maria Schneider [Michelle], Sydne Rome [Ann], Vic Morrow [Vic] 
      David Goodisin teoksiin perustuvia rikoselokuvia ks. The Burglar / Murto yössä /lista/ 
      Pierre Chenalin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Rikos ja rangaistus Guy Lefranc Marcel Bluwal Yves Lafaye

    36. Patriot Games / Näkymätön vihollinen (USA 1992) O: Phillip Noyce (s. 1950), K: W. Peter Iliff & Donald Stewart, per. Tom Clancyn (s. 1947) romaaniin v. 1987 (suom. 1988), N: Harrison Ford [CIA:n agentti Jack Ryan], Ann Archer [Dr. Caroline 'Cathy' Ryan], Sean Bean [Sean Miller], M: James Horner (s. 1953), "Theme from Harry's Game" es. Clannad - Arvio: Jännittävä poliittinen jännäri  
      jatkoelokuvia: Clear and Present Danger / Isku Kolumbiaan (USA 1994) O: Phillip Noyce, K: Donald Stewart, Steven Zaillian & John Milius, per. romaaniin v. 1989 (suom. 1990), N: Harrison Ford [Jack Ryan], Willem Dafoe [John Clark], Ann Archer [Cathy Ryan], M: Horner  Jack Ryan: Shadow Recruit (USA/Venäjä 2014) O: Kenneth Branagh (s. 1960), K: per. henkilöön, N: Chris Pine [Jack Ryan], Kevin Costner [Thomas Harper], Keira Knightley [Cathy Muller], Kenneth Branagh [Viktor Cherevin], Peter Andersson [Dimitri Lemkov], Alec Utgoff [Aleksandr Borovsky], M: Patrick Doyle (s. 1953) - Arvio: Hyvin tehty tusinajännäri  
      Phillip Noycen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Dead Calm / Rasvatyyni /lista/
      Tom Clancyn (s. 1947) teoksiin tai tarinoihin perustuvia jännityselokuvia ovat myös: toimintajännäri The Hunt for Red October / Punaisen Lokakuun metsästys (USA 1990) O: John McTiernan (s. 1951), K: Larry Ferguson & Donald Stewart, per. romaaniin v. 1984 (suom. 1985), N: Sean Connery [ydinsukellusveneen kapt. Marko Ramius], Alec Baldwin [CIA:n agentti Jack Ryan], Scott Glenn [Capt. Bart Mancuso], Sam Neill [Capt. Borodin], James Earl Jones [Adm. Greer], Joss Ackland [Andrei Lysenko], M: Basil Poledouris (1945–2006) ♠ toimintajännäri OP Center (USA TV 1995) O: Lewis Teague (s. 1938), K: per. romaaniin v. 1995, suom. Operatiivinen keskus (1996), N: Harry Hamlin [Paul Hood] ♠ tieteisjännäri NetForce (USA TV 1999) O: Robert Lieberman, K: per. romaaniin v. 1999, N: Scott Bakula [Alex Michaels], Joanna Going [Toni Fiorelli] ♠ toimintajännäri The Sum of All Fears / Peloista pahin (USA 2002) O: Phil Alden Robinson (s. 1950), K: per. romaaniin v. 1991 (suom. 1991), N: Ben Affleck [Jack Ryan], Morgan Freeman [DCI William Cabot], James Cromwell [President Robert 'Bob' Fowler] ♠ lisäksi videopelien käsikirjoituksia 
      John McTiernan Lewis Teague Robert Lieberman Phil Alden Robinson 

    37. Patrullero, El / Highway Patrolman / Maantiepoliisi (USA/Meksiko 1991) O: Alex Cox (s. 1954), K: Lorenzo O'Brien, N: Bruno Bichir [Anibal], Roberto Sosa [Pedro Rojas], Vanessa Bauche [Maribel], M: Philip Miller (teema: "Noticiero del Norte") - Arvio: Melko vaikuttava poliisitarina
      Alex Coxin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: tieteisjännärikomedia Repo Man (USA 1984) N: Harry Dean Stanton [Bud], Emilio Estevez [Otto], Tracey Walter [Miller], M: Steven Hufsteter & Tito/Humberto Larriva ♠ poliittinen jännäri Walker / Tuhoisku (USA/Meksiko/Espanja 1987) N: Ed Harris [William Walker] Death and the Compass (USA/Meksiko/Japani 1992) K: per. Jorge Luis Borgesin (1899–1986) kertomukseen La muerte y la brújula (1942), N: Peter Boyle [Erik Lonnrot], Miguel Sandoval [Treviranus] ♠ The Winner / Voittaja (USA/Australia 1996) N: Rebecca De Mornay [Louise], Vincent D'Onofrio [Philip] ♠ jaksoja sarjassa "Mike Hama, the Private Detective" (TV-sarja Japani 2002) K: Cox & Kenji Aoki ym., N: Masatoshi Nagase [Mike Yokohama] ♠ rikoskomedia Repo Chick (USA 2009) N: Jaclyn Jonet [Pixxi, 'Repo Chick'].

    38. Peeping Tom / Kurkistelija (Englanti 1960) O: Michael Powell (1905-1990), K: Leo Marks, N: Karlheinz Boehm [Mark Lewis], Anna Massey [Helen Stephens], M: Brian Easdale (1909–1995) - Arvio: Psykopaattimurhaaja
      Michael Powellin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Two Crowded Hours (Englanti 1931, lyhyt) N: John Longden [Harry Fielding] ♠ The Rasp (Englanti 1932, lyhyt) K: per. Philip MacDonaldin  (1899/1900(?) –1980) romaaniin v. 1924, N: Claude Horton [Det.Col. Anthony Gethryn] ♠ The Star Reporter (Englanti 1932, lyhyt) K: Philip MacDonald, N: Harold French [Major Starr] ♠ Rynox (Englanti 1932) K: per. Philip MacDonaldin romaaniin v. 1930, N: Stuart Rome [Boswell Marsh/F.X. Benedik], Dorothy Boyd [Peter] ♠ Hotel Splendide (Englanti 1932, lyhyt) K: Philip MacDonald (tarina) & Ralph Smart, N: Jerry Verno [Jerry Mason] ♠ C.O.D. (Englanti 1932) K: Philip MacDonald (tarina) & Ralph Smart, N: Garry Marsh [Peter Craven], Hope Davis [Frances], Arthur Stratton [Briggs] ♠ The Fire Raisers (Englanti 1934) N: Leslie Banks [Jim Bronson], Anne Grey [Arden Brent] ♠ The Night of the Party (Englanti 1935) N: Leslie Banks [Sir John Holland] ♠ The Phantom Light (Englanti 1935) N: Binnie Hale [Alice Bright], Gordon Harker [Sam Higgins] ♠ The Price of a Song (Englanti 1935) N: Campbell Gullan [Arnold Grierson], Marjorie Corbett [Margaret Nevern] ♠ Her Last Affaire (Englanti 1936) N: Hugh Williams [Alan Heriot], Viola Keats [Lady Avril Weyre] ♠ The Brown Wallet (Englanti 1936) N: Patric Knowles [John Gillespie], Nancy O'Neal [Eleanor] ♠ Crown v. Stevens (Englanti 1936) N: Beatrix Thomson [Doris Stevens], Patric Knowles [Chris Jensen] ♠ The Man Behind the Mask (Englanti 1936) K: per. Jacques Futrellen (1875–1912) romaaniin The Chase of the Golden Plate (1906), N: Hugh Williams [Nick Barclay], Jane Baxter [Lady June Slade] ♠ sotajännäri The Spy in Black (Englanti 1939) N: Conrad Veidt [Capt. Hardt], Valerie Hobson [Frau Tiel/Jill Blacklock], Sebastian Shaw [Lt. Ashington/Cmdr. David Blacklock] ♠ sotadraama The Lion Has Wings (Englanti 1939) N: Merle Oberon [Mrs. Richardson], Ralph Richardson [Wing Cmdr. Richardson] ♠ Contraband (Englanti 1940) N: Conrad Veidt [Capt. Andersen], Valerie Hobson [Mrs. Sorensen] ♠ sotajännäri 49th Parallel /Pako (Englanti 1941) N: Richard George [Cmdnt. Bernsdorff], Eric Portman [Lt. Hirth], Laurence Olivier [Johnnie] ♠ sotaelokuva One of Our Aircraft Is Missing / Yksi pommikoneistamme on kateissa (Englanti 1942) N: Godfrey Tearle [Sir George Corbett], Eric Portman [Tom Earnshaw] ♠ sotadraama The Small Back Room / Osasto X-43 (Englanti 1949) N: David Farrar [Sammy Rice], Kathleen Byron [Susan] ♠ The Elusive Pimpernel / Pettävä Punainen Neilikka (Englanti 1950) /ks. lista: The Scarlet Pimpernel / Punainen neilikka/ sotaelokuva The Battle of the River Plate / Taistelulaiva Graf Spee (Englanti 1956) N: John Gregson [Capt. Bell], Anthony Quayle [Commodore Harwood] ♠ sotaelokuva Ill Met by Moonlight / Kenraali katoaa (Englanti 1957) N: Dirk Bogarde [Maj. Patrick Leigh Fermor] 
      Philip MacDonaldin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. The List of Adrian Messenger / Yhdestoista murha /lista/ 
      Jacques Futrellen kertomuksiin perustuvia mykkäelokuvia on 12 kpl (USA 1912-1929).

    39. Pelon maantiede (Suomi 2000) O ja K: Auli Mantila (s. 1964), per. Anja Kaurasen, nyk. Snellman (s. 1954), romaaniin v. 1995, N: Tanjalotta Räikkä [Oili Lyyra], Leea Klemola [Maaru Tang], Pertti Sveholm [Rainer Auvinen], Eija Vilpas [Saara Tanner], M: Hilmar Örn Hilmarsson (s. 1958) - Arvio: Naiset ylittävät rajoja  
      Auli Mantilan ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Neitoperho /lista/.

    40. Penguin Pool Mystery/Murder, The (USA 1932) O: George Archainbaud (1890-1959), K: Willis Goldbeck & Lowell Brentano (tarina), per. Stuart Palmerin (1905-1968) romaaniin v. 1931, N: James Gleason [tark. Oscar Piper], Edna May Oliver, oik. Nutter (1883-1942) [opettajatar Hildegarde Withers], M: Max Steiner (1888–1971) - Ei nähty  
      Stuart Palmerin kertomuksiin perustuvia Hildegarde Withers -elokuvia ovat samoin päänäyttelijöin: Murder on the Blackboard (1934) O: George Archainbaud, K: per. romaaniin v. 1932 ♠ Murder on a Honeymoon / Murha lomamatkalla (1935) O: Lloyd Corrigan (1900-1969), K: Robert Benchley & Seton I. Miller, per. romaaniin The Puzzle of the Pepper Tree (1933), M: Alberto Colombo (1888–1954) - Arvio: Ihan hauska, mutta vasemmalla kädellä tehty (TV2 2003) ♠ muita ovat myös: Murder on a Bridle Path (1936) O: William Hamilton (1893-1942) & Edward Killy (1903-1981), K: per. romaaniin The Puzzle of the Red Stallion (1936), N: Helen Broderick [Hildegarde Withers] ♠ The Plot Thickens (1936) O: Ben Holmes (1890-1943), K: per. kertomukseen The Riddle of the Dangling Pearl (1933), N: Zasu Pitts [Hildegarde Withers] ♠ Forty Naughty Girls (1937) O: Edward F. Cline (1891-1961), K: per. kertomukseen The Riddle of the Forty Naughty Girls, N: Zasu Pitts [Hildegarde Withers], kaikissa myös James Gleason [tarkastaja Oscar Piper] ♠  A Very Missing Person (USA TV 1972) O: Russ Mayberry, K: per. Stuart Palmerin & Flora Fletcherin romaaniin Hildegarde Withers Makes the Scene (1969), N: Eve Arden [Hildegarde Withers], James Gregory [Oscar Piper] 
      George Archainbaudin
      (1890-1959) ohjaamia rikoselokuvia ovat myös: kauhujännäri The Brand of Satan (USA 1917, mykkä) N: Montagu Love [Jacques Cordet] ♠ Framed (USA 1930) N: Evelyn Brent [Rose Manning], Regis Toomey [Insp. Jimmy McArthur] Alias French Gertie (USA 1930) N: Beebe Daniels [Gertie Jones/Marie] ♠ Shooting Straight (USA 1930) N: Richard Dix [Larry Sheldon/Ted Walters], Mary Lawlor [Doris Powell] ♠ State's Attorney (USA 1932) N: John Barrymore [Att. Tom Cardigan] ♠ Thirteen Women (USA 1932) N: Myrna Loy [Ursula Georgi], Irene Dunne [Laura Stanhope], Ricardo Cortez [Pol.Sgt. Barry Clive] ♠ Thunder in the Night (USA 1935) K: per. Ladislas Fodorin (1898–1978) näytelmään A Woman Lies, N: Edmund Lowe [Pol.Capt. Carl Torok, Budapest], Karen Morley [Madalaine]
      Stuart Palmerin teoksiin tai käsikirjoituksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: rikoskomediat One Frightened Night (USA 1935) O: Christy Cabanne (1888–1950), K: Palmer (tarina), N: Charley Grapevin [Jasper Whyte], Lucien Littlefield [Dr. Denhamn] ♠ ja The Nitwits (USA 1935) O: George Stevens (1904–1975), K: Palmer (tarina) ym., N: Bert Wheeler [Johnnie], Robert Woolsey [Newton] ♠ Yellowstone (USA 1936) O: Arthur Lubin (1898–1995), K: Palmer ym., N: Henry Hunter [Ranger Dick Sherwood], Judith Barrett [Ruth Foster], Andy Devine [Pay-Day] ♠ nyrkkeilyaiheinen Hollywood Stadium Mystery (USA 1938) O: David Howard (1896–1941), K: Palmer (tarina) ym., N: Neil Hamilton [Bill Devons], Evelyn Venable [Pauline Ward] ♠ käsikirjoitukset kolmeen Bulldog Drummond -elokuvaan /ks. listalta: Bulldog Drummond/ baseball-aiheinen Death of a Champion (USA 1939) O: Robert Florey (1900–1979), K: Palmer ym., N: Lynne Overman [Oliver Quade], Virginia Dale [Patsy Doyle] ♠ Emergency Squad (USA 1940) O: Edward Dmytryk (1908–1999), K: Palmer & Garnett Weston & Robert Musil! (tarina) & Michael Raymond (tarina), N: William Henry [Peter Barton], Louise Campbell [Betty Bryant] ♠ rikoskomedia Opened by Mistake (USA 1940) O: George Archainbaud, K: Palmer ym., N: Charles Ruggles [Buzz Nelson], Janice Logan [Margaret Nichols] ♠ Who Killed Aunt Maggie? (USA 1940) O: Arthur Lubin (1898–1995), K: Palmer ym., per. Medora Fieldin, oik. Medora Field Perkerson (1924-1961 tai 1892-1960?), romaaniin v. 1939, N: John Hubbard [Kirk Pierce], Wendy Barrie [Sally Ambler] 'The Smiling Ghost' (USA 1941) O: Lewis Seiler (1890–1964), K: Palmer (tarina) ym., N: Wayne Morris [Alexander 'Lucky Downing], Brenda Marshall [Lil Barstow], Alexis Smith [Elinor Bentley] ♠ Secrets of the Lone Wolf (USA 1941) O: Edward Dmytryk (1908–1999), K: Palmer, per. Louis Joseph Vancen (1879–1933) aiheeseen, N: Warren William [Michael Lanyard, 'The Lone Wolf'] /ks. myös lista: The Lone Wolf Returns/ ♠ Half Way to Shanghai (USA 1942) O: John Rawlins (1902–1997), K: Palmer, N: Kent Taylor [Frederick Barton] ♠ The Falcon's Brother / Haukan viimeinen tehtävä (USA 1943) O: Stanley Logan (1885–1953), K: Palmer, per. Michael Arlenin, oik. Dikran Kuyumjian (1895-1956), aiheeseen, N: George Sanders [Gay Lawrence] ♠ sekä The Falcon Strikes Back (USA 1943) O: Edward Dmytryk, K: Palmer ym., N: Tom Conway [Tom Lawrence] /ks. myös lista: The Gay Falcon/ ♠ X Marks the Spot (USA 1942) O: George Sherman (1908–1991), K: Palmer ym., N: Damian O'Flynn [Eddie Delaney], Helen Parrish [Linda Ward] ♠ Murder in Times Square (USA 1943) O: Lew Landers (1901–1962), K: Palmer ym., N: Edmund Lowe [Cory Williams], Marguerite Chapman [Melinda Matthews] ♠ rikoskomedia Petticoat Larceny (USA 1943) O: Ben Holmes (1890–1943), K: Palmer ym., N: Ruth Warrick [Pat Mitchell], Joan Carroll [Joan Mitchell/Small Change] ♠ rikoskomedia Mrs. O'Malley and Mr. Malone (USA 1950) O: Norman Taurog (1899–1981), K: per. Palmerin & Craig Ricen, oik. Georgiana Ann Craig (1908–1957), tarinaan Once Upon A Train, or The Loco Motive, N: Marjorie Main [Hariet 'Hattie' O'Malley], James Whitmore [John J. Malone] 
      Medora Fieldin romaaniin Blood on Her Shoe (1942) perustuu The Girl Who Dared (USA 1944) O: Howard Bretherton (1890–1969), N: Lorna Gray [Ann Carroll], Peter Cookson [Rufus Blair] 
      Ladislas Fodorin (1898–1978) näytelmään perustuu The Unguarded Hour / Kohtalokas tunti (USA 1936) O: Sam Wood (1883-1949), N: Loretta Young [Lady Helen Dudley Dearden], Franchot Tone [Sir Alan Dearden] 
      Lloyd Corrigan William Hamiltonin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Seven Keys to Baldpate (USA 1935) /listan kohta: Charlie Chan at the Opera / Charlie Chan oopperassa/ LISÄÄ Edward Killyn ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Seven Keys to Baldpate (USA 1935) /listan kohta: Charlie Chan at the Opera / Charlie Chan oopperassa/ LISÄÄ Ben Holmes Edward F. Cline Russ Mayberry Christy Cabanne George Stevens Arthur Lubin David Howard Robert Florey Edward Dmytryk Lewis Seiler John Rawlins Stanley Logan George Sherman Lew Landers Norman Taurog 
      Howard Brethertonin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: The Argyle Case (USA 1929) /lista: Arsenic and Old Lace / Arsenikkia ja vanhoja pitsejä/ The Trap (1947) /lista: Charlie Chan at the Opera / Charlie Chan oopperassa/ LISÄÄ 
      Sam Wood 

    41. Penthouse (USA 1933) O: W. S. (Woodbridge Strong) Van Dyke (II) (1889-1943), K: Frances Goodrich & Albert Hackett, per. Arthur Somers Rochen (1883-1935) tarinaan (romaani 1935), N: Warner Baxter [Jackson 'Jack' Durant], Myrna Loy [Gertie Waxted], M: William Axt (1888–1959) - Arvio: Rikoskomedia ja melodraama asianajajasta ja puhelintytöstä /kuulemma hyvä, ei nähty/
      samasta aiheesta Society Lawyer (USA 1939) O: Edwin L. Marin (1899-1951), N: Walter Pidgeon [Christopher 'Chris' Durant], Virginia Bruce [Pat Abbott]
      W. S. Van Dyken ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Thin Man / Nick ja pettävä varjo /lista/ 
      Arthur Somers Rochen (1883-1935) teoksiin tai tarinoihin perustuvia rikoselokuvia ovat myös: The Gray Ghost (USA 1919, mykkä) O: Stuart Paton (1883-1944) ♠ Loot (USA 1919, mykkä) O: William C. Dowlan (1882-1947), K: per. romaaniin v. 1916 ♠ The Mystery Club (USA 1926, mykkä) O: Herbert Blaché (1882-1953) K: per. kertomukseen The Crimes of the Armchair Club (Hearst's 1919-1920) ♠ The Girl from Chicago (USA 1927, mykkä) O: Ray Enright (1896-1965), K: per. kertomukseen Business is Best, N: Myrna Loy [Mary Carlton] Shadow of Doubt (USA 1935) O: George B. Seitz (1888-1944), K: per. romaaniin v. 1935 ♠ Star of Midnight (USA 1935) O: Stephen Roberts (1895-1936), K: per. kertomukseen v. 1934-1935 (Redbook Magazine), N: William Powell [Clay 'Dal' Dalzell], Ginger Rogers [Donna Mantin]
      Edwin L. Marinin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta xxx /lista/ Stuart Paton William C. Dowlan
      Herbert Blachén ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: The Burglar and the Lady (USA 1914, mykkä) /lista: Raffles/Secrets of the Night (USA 1924, mykkä) /lista: Crime Doctor / Rikostohtori/ LISÄÄ  
      Ray Enright George B. Seitz Stephen Roberts 

    42. Pépé le Moko (Ranska 1937) O: Julien Duvivier (1896-1967), K: Julien Duvivier & Henri Jeanson & Henri La Barthe & Jacques Constant, per. Henri La Barthen (1887-1945) romaaniin, kirj. nimellä Detective Ashelbé, N: Jean Gabin [Pépé le Moko], Gabriel Gabrio [Carlos], Saturnin Fabre [Le Grand Père], Lucas Gridoux [Insp. Slimane], Mireille Balin [Gaby Gould], M: Vincent Scotto (1876–1952) & Mohamed Ygerbuchen - Arvio: Toulonista kotoisin oleva ( = le moko) gangsteri piileskelee Algiersissa  
      amerikkalaiset sovitukset: Algiers / Casbahin vanki (USA 1938) O: John Cromwell (1887-1979), N: Charles Boyer [Pépé le Moko], M: Scotto & Ygerbuchen ♠ ja musiikkielokuva Casbah / Casbah - kielletty kaupunki (USA 1948) O: John Berry (1917-1999), N: Tony Martin [Pépé le Moko], M: Walter Scharf (1910–2003)
      Julien Duvivierin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: La tête d'un homme (Ranska 1933) K: per. Georges Simenonin (1903–1989) romaaniin v. 1931, suom. Maigret ja mies Seinen rannalta (1961), N: Harry Baur [Comm. Jules Maigret] /Ks. listalta Maigret-elokuvia: Maigret tend un piège / Maigret virittää ansan / ♠ seikkailuelokuva Golgotha (Ranska 1935) K: Duvivier, N: Harry Baur [Hérode], Jean Gabin [Ponce Pilate], Robert Le Vigan [Jésus Christ] ♠ seikkailuelokuva La bandera (Ranska 1935) K: per. Pierre Dumarchaisin (1882–1970) romaaniin, N: Annabella [Aischa la Slaoui], Jean Gabin [Pierre Gilieth] ♠ kauhuelokuva Le golem / Golem (Tsekkoslovakia 1936) K: per. George Voskovecin (1905–1981) & Jan Werichin (1905–1980) näytelmään, N: Harry Baur [Böömin kuningas Rudolf II], Ferninand Hart [Golem] ♠ sotadraama The Impostor / Pettäjä (USA 1944) N: Jean Gabin [Clement/Maurice Le Farge] ♠ Panique / Pakokauhu pimeässä (Ranska 1947) /lista/ ♠ Captain Blackjack / Viimeinen pako (USA/Ranska 1951) N: George Sanders [Mike Alexander] ♠ L'affaire Maurizius / Oikeusmurha (Ranska/Italia 1954) K: per. Jakob Wassermannin (1873–1934) romaaniin Der Fall Maurizius (1928), suom. Mauriziuksen oikeusjuttu (1932), N: Daniel Gelin [Léonard Maurizius], Madeleine Robinson [Elisabeth Maurizius] /samasta aiheesta: TV-minisarjat "Il caso Maurizius" (Italia RAI 1961) O: Anton Giulio Majano (1909–1994), N: Corrado Pano, Virna Lisi ja  "Der Fall Maurizius" (Länsi-Saksa 1981) O: Theodor Kotulla (1928–2001), N: Matthias Fuchs [Leonhardt Maurizius]/ Voici le temps des assassins... / Nyt on murhaajien aika (Ranska 1956) K: Duvivier ym., N: Jean Gabin [André Chatelin], Danièle Delorme [Catherine] ♠ L'homme a l'impermeable / Mies sadetakissa (Ranska/Italia 1957) K: per. James Hadley Chasen, oik. Rene Brabazon Raymond (1906-1985), romaaniin Tiger by the Tail (1954), suom. Ampiaispesä (1959) / Soita Riverside 33344 (1970), N: Fernandel [Albert Constantin] ♠ kauhujännäri La chambre ardente / Noiduttu yö (Ranska/Italia/Länsi-Saksa 1962) K: per. John Dickson Carrin (1906–1977) romaaniin The Burning Court (1937), suom. Noita palaa aina (1987), N: Nadja Tiller [sair.hoit. Myra Schneider], Jean-Claude Brialy [Marc Desgrez] /John Dickson Carrin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. lista: Dangeorus Crossing / Vaarallista risteilyä/ ♠ Chair de poule (Ranska/Italia 1963) K: per. James Hadley Chasen romaaniin Come Easy - Go Easy (1960), suom. Ei kiitetä rahasta, Ei kiitetä rahasta (1965), N: Robert  Hossein [Daniel Boisett], Jean Sorel [Paul Genest]Diaboliquement vôtre / Paholaisen murha (Ranska/Italia/Länsi-Saksa 1967) K: per. Louis C. Thomasin, oik. Louis Thomas Cervioni (1921–2003), romaaniin Manie de la persécution (1962), N: Alain Delon [Pierre Lagrange/Georges Campo], Senta Berger [Christiane]  
      Henri La Barthen (1887-1945) tarinaan perustuva rikoselokuva on Police mondaine (Ranska 1937) O: Michel Bernheim (1908-1985) & Christian Chamborant (k. 1948), N: Charles Vanel [Salviati], Alice Field [Sylvia], Pierre Larquey [Comm. Gustave Picard] 
       James Hadley Chasen teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Grissom Gang / Grissomin jengi /lista/ 
      Louis C. Thomasin (1921–2003) teoksiin tai tarinoihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Les racines du mal (Ranska 1967) O: Maurice Cam (1901–1974), K: per. romaaniin Les mauvaises fréquentations (1964), N: Max André "Giallo di sera" (TV-minisarja Italia 1971) O: Guglielmo Morandi, K: per. romaaniin, N: Carlo Giuffrè, Nicoletta Rizzi ♠ Coup de sang (Ranska TV 1973) O: Jean-Paul Carrère (s. 1926), K: per. romaaniin v. 1967, N: Christian Barbier [Vincent Tuarelli], France Anglade [Françoise Tuarelli] ♠ Les écrits restent (Ranska TV 1973) O: Pierre Bureau, K: per. romaaniin v. 1969, N: Jean-François Calvé [Daniel Moret], Edith Scob [Valérie Jubelin] ♠ À vos souhaits... la mort (Ranska TV 1974) O: François Chatel, K: per. romaaniin v. 1963, N: Paul Le Person [André Berville] ♠ La nuit des cent millions (Ranska TV 1975) O: Jean-Marie Coldefy (1922–2008), K: Thomas, N: Paul Barge [Francis] Balle perdue (Ranska TV 1994) O: Etienne Périer (s. 1941), K: per. romaaniin (?), N: Robin Renucci [Antoine Rethel], Ludmila Mikaël [Edith] ♠ lisäksi TV-sarjojen jaksoja, mm. sarjoissa "Les cinq dernières minutes" (Ranska TV 1958–1992) ja "Sueurs froides" (Ranska TV 1988) /ks. lista: "Le commissaire Moulin"/
       John Cromwellin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Dead Reckoning / Kuumat paikat /lista/ 
       John Berryn (1917–1999) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Eddie Constantine-elokuvia /lista: Cet homme est dangereux / Tämä mies on vaarallinen/ lisäksi: Cross My Heart (USA 1946) K: per. Louis Verneuilin (1893–1952) & Georges Berrin (1867–1942) näytelmään Mon crime (1934), N: Betty Hutton [Peggy Harper], Sonny Tufts [Oliver Clarke] /samasta aiheesta: True Confession / Vaalea valehtelijatar (USA 1937) O: Wesley Ruggles (1889–1972), N: Carole Lombard [Helen Bartlett], Fred MacMurray [Kenneth Bartlett], John Barrymore [Charley Jasper]/ LISÄÄ 
       Maurice Cam  Guglielmo Morandi
       Jean-Paul Carrèren (s. 1926) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Meurtre au ralenti (Ranska TV 1959) /listan kohta Les Diaboliques / Pirulliset/ Une aventure de Sherlock Holmes (Ranska TV 1967) /listan kohta The Adventures of Sherlock Holmes / Sherlock Holmes - Moriartyn kukistaja/ Les sanglots longs (Ranska 1973) /listan kohta Borsalino/ LISÄÄ  
       Pierre Bureau  François Chatel  Jean-Marie Coldefy  Etienne Périer 

    43. Perfect World, A / Täydellinen maailma (USA 1993) O: Clint Eastwood (s. 1930), K: John Lee Hancock, N: Kevin Costner [Robert 'Butch' Haynes], Clint Eastwood [Chief Red Garnett], Laura Dern [Sally Gerber], T. J. Lowther [pikkupoika Phillip 'Buzz' Perry], M: Lennie Niehaus (s. 1929), Lauluja mm. "Ida Red" & "South" es. Bob Wills and His Texas Playboys, "Please Help Me, I'm Falling (in Love with You)" (Robinson & Blair) es. Hank Locklin, "Guess Things Happen That Way" (Clement) es. Johnny Cash - Arvio: Koskettava rikosdraama vankikarkurista, lapsensieppauksesta ja tunnollisesta sheriffistä
      Clint Eastwoodin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Mystic River / Menneisyyden ote /lista/.

    44. Perfume: The Story of a Murderer / Parfyymi (Saksa/Ranska/Espanja/USA 2006) O: Tom Tykwer (s. 1965), K: Andrew Birkin & Bernd Eichinger & Tykwer, per. Patrick Süskindin (s. 1949) romaaniin Das Parfüm (1985), suom. Parfyymi: erään murhaajan tarina (1986), N: Ben Whishaw [Jean-Baptiste Grenouille], Dustin Hoffman [Giuseppe Baldini], Alan Rickman [Antoine Richis], Rachel Hurd-Wood [Laura], M: Reinhold Heil (s. 1954) & Johnny Klimek & Tom Tykwer
      Tom Tykwerin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks.
      Lola rennt / Juokse, Lola /lista/.

    45. Petos (Suomi 1988) O & K: Taavi Kassila (s. 1953) per. Jussi Kylätaskun (1943–2005) näytelmään Hentomielinen Hilarius (1985) /joka pohjautui tositarinaan pankkiryöstäjä Hilarius Sorjosesta (1908-1954, ampui itsensä)/, N: Paavo Pentikäinen [Tuure Hilarius Ruokonen], Eeva Litmanen [Aila Kantola], Martti Tschokkinen [rikosetsivä], Karl-Christian Rundman [poliisikonstaapeli], Pekka Räty [Sulo Johannes Järnberg, "Suti"], Harri Hyttinen (1952–2006) [Erkki Uolevi Lahti, "Dynamiitti-Lahti", "Tyny"], Jarkko Rantanen [Jori Hellström, "Humu"], Erkki Saarela [Ivar Sund], Paavo Liski (1939–2005) [Eero Näre], Raili Tiensuu [Ester Näre], M: Upi Sorvali (1952–1989), teemalaulu: kirj. & es. Juice Leskinen - Arvio: Mielenkiintoinen, suomalaista rikollisuutta ja alamaailmaa osuvasti kuvaava juttu pankkiryöstäjistä jotka joutuvat pakoilemaan poliisia ja moninkertaisesta petoksesta - ajoittuu 1950-luvulle
      Taavi Kassilan ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Jousiampuja (Suomi 1982) N: Kari Heiskanen [Aki] ♠ "Autovaras" (Suomi YLE 1991, minisarja) N: Antti Majanlahti [Jesse Ovaskainen] 

    46. Petrified Forest, The / Kivettynyt metsä  (USA 1936) O: Archie Mayo, oik. Archibald L. Mayo (1891-1968), K: Charles Kenyon & Delmer Daves, per. Robert E. (Emmet) Sherwoodin (1896-1955) näytelmään v. 1936, N: Leslie Howard [Alan Squier], Bette Davis [Gabrielle 'Gabby' Maple], Humphrey Bogart [Duke Mantee], M: Bernhard Kaun (1899–1980) - Arvio: Romantiikkaa aimo annos tarinassa, jossa rosvojen pakomatka päättyy kohtalokkaasti (Alan Squier:"Let there be killing. All this evening I've had a feeling of destiny closing in.")  
      samasta aiheesta: Escape in the Desert / Pako erämaahan (USA 1945) O: Edward A. Blatt (1903-1991), N: Philip Dorn [Philip Artveld], Jean Sullivan [Jean], Helmut Dantine [kapteeni Becker] - Arvio: Kuulemma heikohko toteutus saksalaisen sotavangin pakomatkaksi muutetusta jutusta
      Archie Mayon ohjaamia rikoselokuvia ovat myös: The Doorway to Hell (USA 1930) N: Lew Ayres [Louie Ricarno], James Cagney [Steve Mileaway] ♠ The Mayor of Hell (USA 1933) N: James Cagney [Richard 'Patsy' Gargan] - Arvio: Nuorisovankilajuttu /nuorisovankila on aiheena myös elokuvissa Crime School (USA 1938) N: Humphrey Bogart [Apulaiskom. Mark Braden], Gale Page [Sue Warren] ♠  ja Hell's Kitchen / Nuoriso kapinoi (USA 1939) N: Ronald Reagan [Jim Donohue], The Dead End Kids, molemmissa O: Lewis Seiler (1890-1864), K: Crane Wilbur/ ♠ The Man with Two Faces (USA 1934) K: per. Alexander Woollcottin (1887-1943) & George S. Kaufmanin (1889-1961) näytelmään The Dark Tower (1933), N: Edward G. Robinson [Damon Welles/Jules Chautard] ♠ samasta aiheesta: The Dark Tower (Englanti 1943) O: John Harlow (1996-1977), N: Herbert Lom [Stephen Torg] ♠ The Case of the Lucky Legs (USA 1935) K: per. Erle Stanley Gardnerin (1889-1970) romaaniin v. 1934, suom. Onnelliset sääret (1949), N: Warren William [Perry Mason], Genevieve Tobin [Della Street] ♠ The House Across the Bay (USA 1940) N: George Raft [Steve Larwitt], Joan Bennett [Brenda Bentley], Walter Pidgeon [Tin Nolan], Lloyd Nolan [Slant Kolma] ♠ Moontide / Hyökyaalto (USA 1942) K: John O'Hara, per. Willard Robertsonin (1886-1948) romaaniin v. 1940, N: Jean Gabin [Bobo], Ida Lupino [Anna] 
      Erle Stanley Gardnerin romaaneihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Case of the Howling Dog /lista/ 
      Edward A. Blatt Lewis Seiler John Harlow 

    47. Phantom Lady / Aavenainen (USA 1944) O: Robert Siodmak (1900-1973), K: Bernard C. Schoenfeld, per. Cornell Woolrichin (1903-1968) romaaniin v. 1942 (kirj. nimellä William Irish), suom. v. 1991, N: Ella Raines [Carol 'Kansas' Richman], Franchot Tone [Jack Marlow], Alan Curtis [Scott Henderson], Thomas Gomez [tark. Burgess], Elisha Cook Jr. [Cliff Milburn, rumpali], Aurora Miranda [Estela Monteiro], Fay Helm [Ann Terry], M: Hans J. Salter (1896–1994) & Frank Skinner (1897–1968), rumpusoolo: oik. es. Gene Krupa /Wikipedia/ (tai Dave Coleman /IMDb:n muk./), Laulu: "Chick-ee-Chick" (Press/Cherkose) es. Aurora Miranda - Arvio: Hieman onnahtava käsikirjoitus hienosta romaanista, mutta kuvaus ja ohjaus hyvää film noir- työtä (es. EA 2003/Teema 2012)
      Robert
      Siodmakin ohjaamia rikoselokuvia ks. The Killers / Tappajat /lista/ 
      Cornell
      Woolrichin teoksiin perustuvia rikoselokuvia ks. Black Angel / Tuntemattoman varjo /lista/ 

    48. Phenix City Story, The / Kaupunki helvetissä (USA 1955) O: Phil Karlson, oik. Philip N. Karlstein (1908-1985), K: Crane Wilbur ja Daniel Mainwaring, N: John McIntyre [Albert A. Patterson], M: Harry Sukman (1912–1984) - Ei nähty (kuulemma hyvä)  
      Phil
      Karlson on kuuluisa kovien rikoselokuvien tekijä: The Shanghai Cobra (USA 1945) K: per. Earl Derr Biggersin (1884-1933) Charlie Chan-aiheeseen, N: Sidney Toler [Charlie Chan] ♠ samoin: Dark Alibi (USA 1946) /lista/ /ks. myös lista: Charlie Chan at the Opera / Charlie Chan oopperassa/ ♠ rikoskomediat There Goes Kelly (USA 1945) N: Jackie Moran [Jimmy Kelly] ♠ ja Live Wires (USA 1946) ♠ sekä Bowery Bombshell (USA 1946) mol. N: Leo Gorcey [Terrence 'Slip' Mahoney] ♠ jännärit Behind the Mask (USA 1946) ♠ ja The Missing Lady (USA 1946) mol. K: per. Maxwell Grantin, oik. Walter B. Gibson (1897–1985), kertomuksiin (1931-1940-luku), N: Kane Richmond [Lamont Cranston/'The Shadow'], Barbara Read [Margo Lane] ♠ Wife Wanted (USA 1946) N: Kay Francis [Carole Raymond], Paul Cavanagh [Jeffrey Caldwell] ♠ Thunderhoof (USA 1948) N: Preston Foster [Scotty Mason] ♠ Scandal Sheet / Rikosketju (USA 1952) K: per. Samuel Fullerin (1912–1997) romaaniin The Dark Page (1944), N: Broderick Crawford [Mark Chapman/George Grant], Donna Reed [Julie Allison], John Derek [Steve McCleary] ♠ seikkailuelokuva The Brigand / Kuninkaan viholliset (USA 1952) N: Anthony Dexter [Capt. Carlos Delargo/King Lorenzo] ♠ Kansas City Confidential / Neljän naamion salaisuus (USA 1952) /lista/  99 River Street / Satamakadun varjossa (USA 1953) N: John Payne [Ernie Driscoll] ♠ Tight Spot / Kuumat paikat (USA 1955) K: per. Leonard Kantorin (1920–1984) näytelmään Dead Pigeon /lista/ ♠ Hell's Island / Hornan saari (USA 1955) N: John Payne [Mike Cormack], Mary Murphy [Janet Martin] 5 Against the House / Pelipankin ryöstö (USA 1955) N: Guy Madison [Al Mercer], Kim Novak [Kay Greylek], Brian Keith [Brick] ♠ The Brothers Rico (USA 1957) /lista/ ♠ The Scarface Mob / Poliisi taistelee (USA TV 1959) K: per. kieltolakiagentti Eliot Nessin (1903-1957) & toimittaja Oscar Fraleyn (1914-1994) kirjaan The Untouchables (1957), suom. Lahjomattomat (1967/1991), N: Robert Stack [Eliot Ness], Bruce Gordon [Frank Nitti], Neville Brand [Al Capone], Keenan Wynn [Joe Fuselli] /ks. myös lista: The Untouchables / Lahjomattomat/ ♠ sotaelokuva Hell to Eternity / Helvetistä ikuisuuteen (USA 1960) N: Jeffrey Hunter [Guy Gabalson], David Janssen [Bill], Vic Damone [Pete] ♠ Key Witness / Avaintodistaja (USA 1960) K: per. Frank Kanen (1912–1968) romaaniin v. 1956, N: Jeffrey Hunter [Fred Morrow], Pat Crowley [Ann Morrow], Dennis Hopper [William 'Cowboy' Tompkins] ♠ seikkailuelokuva The Secret Ways / Salainen rintama (USA 1961) K: per. Alistair MacLeanin (1922-1987) romaaniin The Last Frontier / The Secret Ways (1959), suom. Viimeinen rintama (1959), N: Richard Widmark [Mark Reynolds], Sonja Ziemann [Julia] ♠ rikoskomedia Kid Galahad / Nyrkkeilysankari Kid Galahad (USA 1962) N: Elvis Presley [Walter Gulick], M: Lauluja mm. "Love is for Lovers" (Bachelor & Silbert) & "King of the Whole Wide World" (Bachelor & Roberts) & "I Got Lucky" (Fuller & Wise & Wiseman) es. Elvis Presley seikkailuelokuva Rampage / Malaijan tiikeri (USA 1963) N: Robert Mitchum [Harry Stanton], Elsa Martinelli [Anna] ♠ The Silencers / Matt Helm - agenttiässä (USA 1966) /lista/ ja saman aiheen jatkoa: The Wrecking Crew / Matt Helm kultaloukussa (USA 1969) ♠ sotaelokuva Hornets' Nest / Ampiaispesä (USA/Italia 1970) N: Rock Hudson [Turner], Sylvia Koscina [Bianca] ♠ kauhuelokuva Ben (USA 1972) N: Joseph Campanella [Cliff Kirtland] ♠ Walking Tall / Lahjomaton sheriffi (USA 1973) K: Mort Briskin, per. tennesseeläisen baseball-mailaa heiluttavan sheriffin, Buford Pusserin (1937-1974), elämäkertaan, N: Joe Don Baker [Buford Pusser] - Arvio: Poliisi korruptiota vastaan (ei nähty) /saman aiheen jatkoa Walking Tall Part II / Walking tall part 2 - koston kierre (USA 1975) O: Earl Bellamy (1917–2003) ♠ Final Chapter: Walking Tall / Walking Tall III - lahjomaton sheriffi  (USA 1977) O: Jack Starrett (1936–1989), mol. N: Bo Svenson [Buford Pusser] ♠ vielä samasta aiheesta A Real American Hero (USA TV 1978) O: Lou Antonio (s. 1934), N: Brian Dennehy [Buford Pusser] ♠ TV-sarja "Walking Tall" (USA 1981, 7 jaksoa) N: Bo Svenson [Buford Pusser] ♠ uudempi sovitus Walking Tall / Puhdistaja (USA 2004) O: Kevin Bray, N: Dwayne Johnson/The Rock [Chris Vaughn/Buford Pusser]/ ♠ Framed / Ahdistettu (USA 1975) N: Joe Don Baker [Ron Lewis] 
      Earl Derr Biggersin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. Charlie Chan at the Opera / Charlie Chan oopperassa /lista/ 
      Walter B. Gibsonin (1897-1985) kertomuksiin, kirj. nimellä Maxwell Grant (1930-1940-luvuilla) perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: The Shadow Strikes (USA 1937) O: Lynn Shores (1893–1949), K: per. kertomukseen The Ghost of the Manor (1933), N: Rod La Rocque [Lamont Cranston/The Shadow] The Shadow (USA 1940) O: James W. Horne (1881–1942), N: Victor Jory [Lamont Cranston/The Shadow], Veda Ann Borg [Margo Lane] The Shadow Returns (USA 1946) O: Phil Rosen (1888–1951), N: Kane Richmond [Lamont Cranston/The Shadow], Barbara Read/Reed [Margo Lane] The Shadow / Kova paikka: Shadow (USA 1994) O: Russell Mulcahy (s. 1953), N: Alec Baldwin [Lamont Cranston/The Shadow]
      Leonard Kantorin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. Tight Spot / Kuumat paikat /lista/  
      Alistair MacLeanin romaaneihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. Ice Station Zebra / Jääasema Zebra /lista/
      Lynn Shores James W. Horne Phil Rosen Russell Mulcahyn ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta The Bone Collector / Luunkerääjä

    49. Pickpocket / Taskuvaras / Liikkuvat kädet (Ranska 1959) O ja K: Robert Bresson (1901-1999), N: Martin Lasalle [Michel], M: "Suite de symphonies d'Amadis (valikoima)" (Lully), Lainaus: "Tämä ei ole rikoselokuva ..." (elokuvan alkutekstissä) - Arvio:  Taskuvarkaan tavoitteena on yli-ihmisyys ja täydellisyys
      Robert Bressonin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: sota-aikaan sijoittuva vankilapakoelokuva Un condamné á mort s'est échappé ou Le Vent souffle / Kuolemaantuomittu on karannut (Ranska 1956) N: François Leterrier [Fontaine] ♠ aasin tarinaan liittyvä rikosdraama Au hasard Balthazar / Balthazar (Ranska 1966) N: Anne Wiazemsky [Marie] - Arvio: Ei nähty (kuulemma hieno elokuva) ♠ Mouchette / Mouchette - raiskattu (Ranska 1967) /lista/ ♠ L'argent / Raha (Ranska 1983) /lista/.

    50. Pickup on South Street / Taskuvaras (USA 1953) O: Samuel Fuller (1912-1997), K: Fuller, per. Dwight Taylorin (1902-1986) tarinaan Blaze of Glory (1952), N: Richard Widmark [Skip McCoy], Jean Peters [Candy], Thelma Ritter [Moe Williams], M: Leigh Harline (1907–1969) - Arvio: Antikommunistinen gangsteri- ja vakoilutarina (ei nähty)
      samasta aiheesta: The Cape Town Affair (Etelä-Afrikka 1967) O: Robert D. Webb (1903-1990), N: Claire Trevor [Sam Williams], James Brolin [Skip McCoy], Jacqueline Bisset [Candy]
      Samuel Fullerin ohjaamia rikoselokuvia, ks. House of Bamboo / Tokion alamaailma /lista/   
      käsikirjoittajana tuotteliaan Dwight Taylorin näytelmään Jailbreak (1929) perustuu myös Numbered Men (USA 1930) O: Mervyn LeRoy (1900-1987), N: Conrad Nagel [26521 (Bertie 'Duke' Gray)]
      Robert D. Webb Mervyn LeRoy

    51. Pierrot Le Fou / Hullu Pierrot (Ranska 1965) O: Jean-Luc Godard (s. 1930), K: Godard, per. Lionel Whiten (1905-1985) romaaniin Obsession (1962), N: Jean-Paul Belmondo [Ferdinand Griffon, 'Pierrot'], Anna Karina [Marianne Renoir], Samuel Fuller, M: Antoine Duhamel (s. 1925), Lauluja: "Ma Ligne de Chance" & "Jamais je ne t'ai dit que je t'aimerai toujours" (Duhamel & 'Boris Bassiak')
      Jean-Luc
      Godardin ohjaamia rikoselokuvia ks. À bout de souffle / Viimeiseen hengenvetoon /lista/ 
      Lionel Whiten teoksiin perustuvia rikoselokuvia, ks. The Killing / Peli on menetetty /lista/ 
      Jean-Paul Belmondo tähdittää myös seuraavia rikos- ja jännityselokuvia: seikkailujännäri L'homme de Rio / Mies Riosta (Ranska/Italia 1964) O: Philippe de Broca (1933–2004), N: Belmondo [sotamies Adrien Dufourquet], Françoise Dorléac [Agnes Villèrmosa], Jean Servais [Prof. Norbert Catalan], M: Georges Delerue (1925–1992) - Arvio: Hieman pöhkö mutta vauhdikas seikkailu: Murhat, sieppaukset ja varkaudet jotka liittyvät Amazonin intiaanien muinaisesineisiin vievät Pariisista 1960-luvun Brasiliaan, jossa näkyvät Rio de Janeiro, Brasilian keskeneräinen pääkaupunki ja Amazonin viidakko LISÄÄ
      Philippe de Broca

    52. Pink Panther, The / Vaaleanpunainen pantteri (1963) O: Blake Edwards (1922–2010), K: Edwards & Maurice Richlin, N: Peter Sellers [tark. Jacques Clouseau], Capucine [Simone Clouseau], David Niven [Sir Charles Lytton], Robert Wagner [George Lytton], Claudia Cardinale [Princess Dahla], M: Henry Mancini (1924–1994), Laulu: "It Had Better Be Tonight (Meglio Stasera)" (Mancini/Mercer) es. Fran Jeffries  
      Pink Panther-elokuvia ks. A Shot in the Dark / Laukaus pimeässä /lista/ 
      Blake
      Edwardsin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Experiment in Terror / Kauhun lunnaat / Kestävyyskoe /lista/.

    53. Place Beyond the Pines, The (USA 2012) O: Derek Cianfrance (s. 1974), K: Gianfrance (tarina) & Ben Coccio (tarina) & Darius Marder, N: Ryan Gosling [Luke, Schenectady, N.Y.], Bradley Cooper [Avery Cross, poliisi & syyttäjä ym.], Eva Mendes [Romina], Mahershala Ali [Kofi], Rose Byrne [Jennifer], Emory Cohen [AJ], Dane DeHaan [Jason], Ray Liotta [Deluca], M: Mike Patton (s. 1968) - Arvio: Rikosdraama, jossa osallisia ovat stunttiajaja ja poliisi ja heidän omaisensa sekä lähipiirinsä - tarina kuvaa pitkähköä ajanjaksoa jossa alun pikkulapsistakin on tullut nuorukaisia - kuinka aikaisemmat pahat tapahtumat vaikuttava jälkeenkin päin ja miten kannetaan tai vältellään vastuuta teoistaan - amerikkalaisen elämänmenon piirteisiin puututaan ajoittain kriittisestikin

    54. Place in the Sun, A / Paikka auringossa (USA 1951) O: George Stevens (1904-1975), K: Michael Wilson & Harry Brown, per. Theodore Dreiserin (1871-1945) romaaniin An American Tragedy (1925), suom. Amerikkalainen murhenäytelmä (1947), N: Montgomery Clift [George Eastman], Elizabeth Taylor [Angela Vickers], Shelley Winters [Alice Tripp], Raymond Burr [Dist. Atty. R. Frank Marlowe], M: Franz Waxman (1906–1967) /Oscar-palkinto/ - Arvio: Klassikkokirjaan perustuva Oscar-draama (ei lajityypillinen rikoselokuva!), murha keskeinen osa juonta  
      aikaisempi elokuva samasta aiheesta on An American Tragedy / Amerikkalainen murhenäytelmä (USA 1931) O: Josef von Sternberg (1894-1964), N: Phillip Holmes [Clyde Griffiths], Sylvia Sidney [Roberta 'Bert' Alden], Frances Dee [Sondra Finchley], Irving Pichel [Dist. Atty. Orville Mason] 
      George Stevens Josef von Sternberg 

    55. Play Misty for Me / Yön painajainen (USA 1971) O: Clint Eastwood (s. 1930), K: Jo Heims & Dean Reisner, N: Eastwood [David 'Dave' Garver], Jessica Walter [Evelyn Draper], M: Dee Barton (s. 1937), Lauluja/Esityksiä mm. "Misty" säv. & es. Erroll Garner (piano), "The First Time Ever I Saw Your Face" es. Roberta Flack (laulu), "Willie and the Hand Jive" säv. & es. Johnny Otis (piano), "Preacher's Blues" säv. & es. Gene Conners (pasuuna)  
      Clint Eastwoodin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Mystic River / Menneisyyden ote /lista/.

    56. Pledge, The / Kunniasanalla (USA 2001) O: Sean Penn (s. 1960), K: Jerzy Kromolowski & Mary Olson, per. Friedrich Dürrenmattin (1921-1990) romaaniin Das Versprechen (1958), suom. Lupaus (1977), N: Jack Nicholson [Jerry Black], Benicio Del Toro [Toby Jay Wadenah], Eileen Ryan [Jean], Harry Dean Stanton [Floyd Cage], Helen Mirren [tohtori], Mickey Rourke [Jim Olstad], Robin Wright Penn [Lori], Sam Shepard [Eric Pollack], Vanessa Redgrave [Annalise Hansen], M: Klaud Badelt (s. 1967) & Hans Zimmer (s. 1957), Lauluja mm. "Da Da Da" säv. & es. Jerry Hannan ( myös kitara), "Nwalhulwana" (Benefica) es. Orchestra Marrabenta Star de Moçambique, "The Other Side Of Town" säv. & es. Steve Earle (myös kitara) - Arvio: Psykologinen jännäri, jossa eläkkeelle siirtyvä rikosetsivä lupaa saada kiinni pikkutytön murhaajan ja siitä tulee pakkomielle joka vie koko miehen
      saman kirjan pohjalta on tehty myös In the Cold Light of the Day (Englanti/Hollanti 1994) O: Rudolf Van den Berg, N: Richard E. Grant [Viktor Marek], sekä Es geschah am hellichten Tag (Saksa TV 1997) O: Nico Hoffmann, N: Joachim Król [kom. Matthäus] ♠ Es geschah am hellichten Tag / Rikos keskellä päivää (Länsi-Saksa ym. 1958) /ks. lista, samassa myös muita Dürrenmattin teoksiin perustuvia rikoselokuvia/ 
      Sean
      Pennin O ja K on rikosdraamassa The Crossing Guard / Emily on poissa (USA 1995) N: Jack Nicholson [Freddy Gale], David Morse [John Booth], Anjelica Huston [Mary]

    57. Plein Soleil / Kuuma aurinko (Ranska 1960) O: René Clément (1913-1996), K: Paul Gégauff ja Clément, per. Patricia Highsmithin (1921-1995) romaaniin The Talented Mr Ripley (1955), suom. Lahjakas herra Ripley (1984), N: Alain Delon [Tom Ripley], Maurice Ronet [Philippe Greenleaf], Marie Laforêt [Marge Duval], M: Nino Rota (1911–1979) - Arvio: Jännittävä ja psykologisesti osuva elokuva psykopaattimurhaajasta
      aikaisempi TV-sovitus "The Talented Mr Ripley" (USA 1956, jakso sarjassa "Studio One (in Hollywood)" 1948-1958) ♠ samasta aiheesta The Talented Mr Ripley (USA 1999) O: Anthony Minghella (1954-2008) /lista/ 
      René Clémentin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Le Passager de la Pluie / Muukalainen sateesta /lista/ 
      ♠ 
      Patricia Highsmithin teoksiin perustuvia rikoselokuvia, ks. The American Friend / Amerikkalainen ystävä /lista/ 
      Anthony Minghella 

    58. "Pod prikritie" (TV-sarja Bulgaria 2011-) O: Victor Bojinov (s. 1972) ym., K: Emil Andreev ym., N: Zahary Barahov [Ivo], Vladimir Penev [Popov], Mihail Bilalov [Petyr Tudjarov/Djaro] - Kuulemma hyvä (ei nähty)

    59. Point Blank / Tappajan jäljet (USA 1967) O: John Boorman (s. 1933), K: Alexander Jacobs, David & Raif Newhouse, per. Donald E. (Edwin Edmund) Westlaken (1933-2008) romaaniin The Hunter (1962), suom. Pankaa Parker lautoihin (1972), kirj. nimellä Richard Stark, N: Lee Marvin [Walker], Angie Dickinson [Chris], Keenan Wynn [Yost], Carroll O'Connor [Brewster], M: Johnny Mandel (s. 1925) - Arvio: Ilmiannetun rikollisen kosto
      samasta aiheesta: The Outfit / Kostaja kiven sisältä (USA 1973) /lista/ ♠ ja Payback (USA 1999) & Payback: Straight Up (USA director's cut video 2006) O: Brian Helgeland (s. 1961), N: Mel Gibson [Porter], Gregg Henry [Val Resnick], Maria Bello [Rosie], M: Chris Boardman (s. 1954)
      ♠ 
      John Boormanin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös:
      sotadraama Hell in the Pacific / Kahden miehen helvetti (USA 1968) N: Lee Marvin [amer. lentäjä], Toshirô Mifune [kapt. Tsuruhiko Kuroda] ♠ Deliverance / Syvä joki (USA 1972) /lista/ tieteiselokuva Zardoz (Englanti 1974) N: Sean Connery [Zed], Charlotte Rampling [Consuella] ♠ kauhuelokuva Exorcist II: The Heretic / Manaaja II: Luopio (USA 1977) N: Linda Blair [Regan McNeil], Richard Burton [isä Philip Lamont], Louise Fletcher [Dr. Gene Tuskin], Max von Sydow [isä Merrin] seikkailuelokuva Excalibur / Excalibur - sankarin miekka (USA/Englanti 1981) K: per. Thomas Maloryn (n. 1405-1471) kirjaan Le Morte d'Arthur (julk. 1485), suom. Arthur Kuningas ja hänen jalot ritarinsa (1908) / Pyöreän pöydän ritarit (1979), N: Nigel Terry [King Arthur], Helen Mirren [Morgana], Nicholas Clay [Lancelot], Cherie Lunghi [Guenevere], Paul Geoffrey [Perceval], Nicol Williamson [Merlin], M: Trevor Jones (s. 1949) The General / Alamaailman kenraali (Englanti/Irlanti 1998) /lista/ poliittinen jännäri The Tailor of Panama / Panaman räätäli (USA 2001) K: per. John le Carrén, oik. David Cornwell (s. 1931), romaaniin v. 1996 (suom. 1997), N: Geoffrey Rush [Harold 'Harry' Pendel], Pierce Brosnan [Andre 'Andy' Osnard], Jamie Lee Curtis [Louisa Pendel], M: Shaun Davey (s. 1948) rikoskomedia The Tiger's Tail (Irlanti 2006) N: Brendan Gleeson [Liam O'Leary], Kim Cattrall [Jane O'Leary], Ciarán Hinds [isä Andy]
       
      John le Carrén romaaneihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. A Murder of Quality / Paholaisen siivet /lista/
      ♠ 
      Donald E. Westlaken
      (1933-2008) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Made in U.S.A. (Ranska 1966) O: Jean-Luc Godard (s. 1930), K: per Richard Starkin (Westlake) romaaniin The Jugger (1965), suom. Kaappaus (1993), N: Anna Karina [Paula Nelson], Jean-Pierre Léaud [Donald Siegel], László Szabó [Richard Widmark], Marianne Faithfull [itsenään], M: Laulu: "As Tears Go By" (Jagger ym.) es. Marianne Faithfull The Busy Body / Ruumis karkuteillä (USA 1967) O: William Castle (1914-1977), K: per. romaaniin v. 1966, suom. Ruumis kuin ruumis hauta kuin hauta (1978), N: Sid Caesar [George Norton], Robert Ryan [Charley Barker], Anne Baxter [Margo Foster Kane] Mise à sac / Keskiyön kaappaus (Ranska/Italia 1967) O: Alain Cavalier (s. 1931), K: per. Richard Starkin romaaniin The Score (1963), N: Daniel Ivernel [Edgar], Michel Constantin [Georges] ym. - Arvio: Tusinan verran ryöstäjiä ottaa haltuunsa pienen kaivoskaupungin Alpeilla The Split / Saalis (USA 1967) O: Gordon Flemyng (1934-1995), K: per. Richard Starkin romaaniin The Seventh (1966), N: Jim Brown [McCain], Diahann Carroll [Ellie Kennedy], Ernest Borgnine [Bert Klinger] The Hot Rock (USA 1972) K: per. romaaniin v. 1970, suom. Kuuma kivi (1987) /lista/ Cops and Robbers / Rosvot ja jeparit (USA 1973) O: Aram Avakian (1926-1987), K: per. romaaniin v. 1972 (suom. 1974), N: Cliff Gorman [Tom], Joseph Bologna [Joe], Richard Ward [Paul Jones], M: Michel Legrand (s. 1932) Bank Shot / Pankkikeikka (USA 1974) O: Gower Champion (1921-1980), K: per. romaaniin v. 1972, suom. Ottakaa pankki kiinni! (suom. 1992, 2.p), N: George C. Scott [Walter Upjohn Ballentine], Joanna Cassidy [Eleonora] Come ti rapisco il pupo (Italia 1976) O: Lucio De Caro (s. 1922), K: per. romaaniin Jimmy the Kid (1974), suom. Ihmisryöstön käsikirja (1976), N: Walter Chiari [Sterzi, Jimmyn isä], Stefania Casini [Rita], Renato Cestié [Jimmy Sterzi] samasta aiheesta Jimmy the Kid (USA 1982) O: Gary Nelson (s. 1934), N: Gary Coleman [Jimmy], sekä Jimmy the Kid (Saksa 1999) O: Wolfgang Dickmann (s. 1943), N: Rufus Beck [Kelp], Herbert Knaup [Dortmunder] Slayground / Kuoleman sirkus (Englanti 1983) O: Terry Bedford (s. 1943), K: per. romaaniin v. 1971, N: Peter Coyote [Stone] Le jumeau (Ranska 1984) O: Yves Robert (1920- 2002), K: per. romaaniin Two Much (1975), suom. Kaksi liikaa (1996), N: Pierre Richard [Matthias Duval], Camilla More [Betty Kerner], Carey More [Liz Kerner] samasta aiheesta Two Much / Tuplatreffit (Espanja/USA 1995) O: Fernando Trueba (s. 1955), N: Antonio Banderas [Art Dodge], Melanie Griffith [Betty Kerner], Daryl Hannah [Liz Kerner] Why Me? / Miksi juuri minä? (USA 1990) O: Gene Quintano (s. 1946), K: per. romaaniin v. 1983 (suom. 1985), N: Christopher Lambert [Gus Cardinale], Kim Greist [June Daley] "Dis-moi qui tu hais" (Ranska TV 1991, jakso sarjassa "Myster Mocky présente") O: Jean-Pierre Mocky (s. 1929), N: Daniel Prévost [Robert], Lauren Grandt [Karen]  jakso "Fly Paper" (USA TV 1995) TV-sarjassa "Fallen Angels" (Showtime 1993-1995) O: Tim Hunter (s. 1947), K: Dashiell Hammett (tarina) & Westlake, N: Christopher Lloyd [The Continental Op] La divine poursuite (Ranska 1997) O: Michel Deville (s. 1931), K: per. romaaniin Dancing Aztecs (1976), N: Antoine de Caunes [Alex], Emmanuelle Seigner [Bobbi] A Slight Case of Murder / Vain yksi murha (USA TV 1999) O: Steven Schachter, K: per. kertomukseen A Travesty kirjassa Enough (1977), N: William H. Macy [Terry Thorpe] What's the Worst That Could Happen? / Konnasota (USA 2001) O: Sam Weisman, K: per. romaaniin v. 1996, suom. Pahimmassa tapauksessa (1999), N: Martin Lawrence [Kevin Caffery], Danny De Vito [Max Fairbanks] Je suis un assassin (Ranska 2004) O: Thomas Vincent (s. 1964), K: per. kertomukseen The Hook / The Contract (2000), N: François Cluzet [Ben Castelano], Karin Viard [Suzy Castelano] Ordo (Ranska/Portugali/Kanada 2004) O: Laurence Ferreira Barbosa (s. 1958), K: per. tarinaan Ordo kirjassa Enough (1977), N: Roschdy Zem [Ordo Tupikos], Marie-Josée Croze [Louise Sandoli] Le couperet / Kirves (- työtön tappaja) (Belgia/Ranska/Espanja 2005) K: per. romaaniin The Ax (1997) /lista/ Parker (USA 2013) O: Taylor Hackford (s. 1944), K: per. romaaniin Flashfire (2000), kirj. nimellä Richard Stark, N: Jason Statham [Parker], Jennifer Lopez [Leslie Rodgers], Emma Booth [Claire], Nick Nolte [Hurley], Michael Chiklis [Melander], Wendell Pierce [Carlson], Clifton Collins Jr. [Ross], Micah Hauptman [August Hardwicke], Bobby Cannavale [Jake Fernandez], M: David Buckley - Arvio: Väkivaltainen tarina supervaras Parkerista joka panee tilit vähintäänkin tasan hänet pettäneen rosvokoplan kanssa - tapahtumapaikkoina Columbus, Ohio & New Orleans & Palm Beach, Florida - elokuva ei tavoita Westlaken tarinoiden veijarimaisuutta  
      Donald E. Westlake  on käsikirjoittanut: "Feel of the Trigger" (USA TV 1962, jakso sarjassa "87th Precinct" 1961-1962) O: Maurice Geraghty (1908–1987), K: John Hawkins & Westlake (tarina) & Evan Hunter (sarjan luoja), N: Robert Lansing [Det. Steve Carrella], Ron Harper [Det. Bert Kling] Commissaire mène l'enquête (Ranska 1963) O: Fabien Collin (s. 1917), K: André Picot & Westlake, N: Paul Frankeur [Insp. Reboux] "One on an Island" (USA TV 1968, jakso sarjassa "Journey to the Unknown") O: Noël Howard (1920-1987), K: Westlake (tarina), N: Brandon De Wilde [Alec George Worthing] Hot Stuff / Kuumaa kamaa (USA 1979) O: Dom De Luise (1933-2009), K: Westlake & Michael Kane, N: Dom De Luise [Ernie Fortunato], Suzanne Plesehette [Louise Webster] "Express to Terror" (USA TV 1979, jakso sarjassa "Supertrain") O: Dan Curtis (1927-2006), N: Patrick Collins [Dave Noonan] Fatal Confession: A Father Dowling Mystery (USA TV 1987, sarjan esittelyelokuva) O: Christopher Hibler, N: Tom Bosley [Father Frank Dowling], Tracy Nelson [Sister Stephanie 'Steve' Oskowsky] kauhujännärin The Stepfather / Isäpuoli (USA 1987) O: Joseph Ruben, N: Terry Quinn [Jerry Blake/The Stepfather] sekä jatkoelokuvat The Stepfather II (USA 1989) ja The Stepfather III (USA TV 1992) K: Westlake (henkilöt) samasta aiheesta The Stepfather (USA 2009) O: Nelson McCormick, N: Penn Badgley [Michael Harding], Dylan Walsh [David Harris], Sela Ward [Susan Harding] The Grifters / Huijarit (USA 1990) /lista/ Ripley Under Ground (USA 2005) /lista/
      Jean-Luc Godardin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. À bout de souffle / Viimeiseen hengenvetoon /lista/
      William Castlen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. I Saw What You Did / Näin mitä teit /lista/ Brian Helgelandin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Legend /lista/ Alain Cavalier Gordon Flemyngin (1934–1995) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Confessional / Papin shakki (Englanti TV 1989) /lista: Croupier / Kasinokeikka/ LISÄÄ Aram Avakianin ohjaama on myös: 11 Harrowhouse / Anything for Love / Timanttikeikka (Englanti 1974) K: Charles Grodin, per. Gerald A. Brownen (s. 1924) romaaniin v. 1972, N: Grodin [Howard R. Chesser], James Mason [Charles D. Watts], John Gielgud [Meecham], Candice Bergen [Maren Shirell], Trevor Howard [Clyde Massey] Gower Champion Lucio De Caro Gary Nelson Wolfgang Dickmann Terry Bedford Yves Robert Fernando Trueba Gene Quintano Jean-Pierre Mocky Tim Hunter Michel Deville Steven Schachterin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Journey's End (USA TV 1983) /listan kohta: 8 femmes / 8 naista/ Lady Killer (USA TV 1995) N: Judith Light [Janice Mitchell] LISÄÄ Sam Weisman Thomas Vincentin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: S.A.C.: Des hommes dans l'ombre (Ranska TV 2005) /lista: The Burglar / Murto yössä/ LISÄÄ Laurence Ferreira Barbosa Taylor Hackford Maurice Geraghty Fabien Collin Noël Howard Dom De Luise Dan Curtis Christopher Hibler Joseph Ruben Nelson McCormick Gerald A. Brownen romaaniin v. 1978 perustuu seikkailuelokuva Green Ice / Kaappaus yössä (USA 1981) O: Ernest Day (1927–2006), N: Ryan O'Neal [Joseph Wiley], Anne Archer [Holbrook], Omar Sharif [Meno Argenti] Ernest Day   

    60. Point Break / Myrskyn ratsastajat (USA 1991) O: Kathryn Bigelow (s. 1951), K: Iliff, per. W. Peter Iliffin & Rick Kingin tarinaan, N: Patrick Swayze [Bodhi], Keanu Reeves [FBI:n poliisi Johnny Utah], Gary Busey [Pappas, FBI], Lori Petty [Tyler], M: Mark Isham (s. 1951), Lauluja mm. "Nobody Rides for Free" (Caton) es. Ratt, "If 6 Was 9" kirj. & es. Jimi Hendrix, "Over the Edge" (Guns ym.) es. L.A. Guns - Arvio: Lainelautailua, rockia ym. toimintaa
      Kathryn Bigelowin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Blue Steel / Kylmää terästä (USA 1990) N: Jamie Lee Curtis [Megan Turner], Ron Silver [Eugene Hunt], M: Brad Fiedel - Arvio: Naispoliisialokas ja psykopaatti kamppailevat "Wild Palms" (yksi jakso TV-minisarjassa, USA 1993) K: Bruce Wagner, N: James Belushi [Harry Wyckoff] ♠ "Homicide: Life on the Street" (USA 1993, 3 jaksoa TV-sarjassa 1993-1999) N: Richard Belzer [kersantti John Munch] ♠ Strange Days (USA 1995), K: James Cameron & Jay Cocks, per. James Cameronin tarinaan, N: Ralph Fiennes [Lenny Nero], Angela Bassett [Lornette 'Mace' Mason], Juliette Lewis [Faith Justin], Tom Sizemore [Max Peltier], M: Graeme Revell (s. 1955) - Arvio: 2000-luvun millennium-juhlintaan sijoittuva tieteishenkinen väkivaltainen toimintajännäri The Weight of Water (USA/Ranska/Kanada 2000) K: Alice Arlen & Chrisopher Kyle, per. Anita Shreven (s. 1946) romaaniin v. 1997, suom. Vyöryvät vedet (2000), N: Ciarán Hinds [Louis Wagner], Catherine McCormack [Jean Janes], Sean Penn [Thomas Janes] - Ei nähty "Karen Sisco" (USA 2003, jakso TV-sarjassa 2003-2004) K: per. Scott Frankin & Elmore Leonardin henkilöhahmoihin, N: Carla Gugino [poliisi Karen Sisco (jota Jennifer Lopez esitti elokuvassa Out of Sight Mieletön juttu (USA 1998) /lista/)] sotadraama The Hurt Locker (USA 2008) K: Mark Boal, N: Jeremy Renner [SSG William James], Anthony Mackie [Sgt. JT Sanborn], Brian Geraghty [Spc. Owen Eldridge], Guy Pearce [SSG Matt Thompson], David Morse [Col. Reed], Evangeline Lilly [Connie James], M: Marco Beltrami (s. 1966) & Buck Sanders (s. 1971) - Arvio: Sotilaiden näkökulmasta tehty vaikuttava draama pomminpurkajista Irakissa, Oscar 2009 parhaasta elokuvasta ♠ poliittinen toimintajännäri Zero Dark Thirty (USA 2012) K: Mark Boal, N: Jessica Chastain [Maya CIA], Jason Clarke [Dan CIA], Kyle Chandler [Joseph Bradley CIA], Jennifer Ehle [Jessica CIA], James Gandolfini [CIA:n johtaja], Joel Edgerton [Patrick, sotilasryhmän johtaja], Chris Pratt [Justin, erikoissotilas], M: Alexandre Desplat (s. 1961) - Arvio: Amerikkalaisittain yltiöisänmaallinen tarina Al Qaedan johtajan Osama Bin Ladenin tappamiseen johtavista toimista - CIA:n epäinhimilliset kidutukset tulevat esille mutta elokuvan sanoma on se että raa'an terrorismin torjunnassa sellainen on välttämätöntä - Mayan osuus vaikuttaa epäuskottavan kaunistellulta; Oscar 2013 parhaasta elokuvasta - Kommentti: Bigelowin Oscareita himmentää se tosiasia että molemmat palkitut elokuvat vaikuttavat USA:n kansalliselta propagandalta ja miltitarismin tukemiselta
      Anita Shreven (s. 1946) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: The Pilot's Wife (Kanada/USA TV 2002) O: Robert Markowitz, K: per. romaaniin v. 1998, N: Christine Lahti [Kathryn Lyons] sotaelokuva Resistance / Vastarintaliike (USA/Hollanti 2003) O: Todd Komarnicki, K: per. romaaniin v. 1995, N: Bill Paxton (1955–2017) [Maj. Theodore 'Ted' Brice], Julia Ormond [Claire Daussois] 
      Robert Markowitzin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta The Day of the Jackal / Shakaali /lista/
      Keanu Reeves näyttelee myös mm.: indie-rikoselokuvassa Feeling Minnesota (USA 1996) O ja K: Steven Baigelman, N: Reeves [Jjaks Clayton], Cameron Diaz [Freddie Clayton], Vincent d'Onofrio [Sam Clayton], M: Los Lobos ♠ sarjamurhaajaelokuvasssa The Watcher (USA 2000) O: Joe Charbanic, N: Reeves [sarjamurhaaja David Allen Griffin], James Spader [FBI-agentti Joel Campbell], Marisa Tomei [tri Polly Beilman], M: Marco Beltrami (s. 1966) ♠ toimintajännäreissä: John Wick (USA 2014) O: Chad Stahelski (s. 1968), K: Derek Kolstad, N: Reeves [John Wick], Michael Nyqvist [Viggo Tarasov], Alfie Allen [Josef Tarasov], Willem Dafoe [Marcus], Adrianne Palicki [Ms. Perkins], M: Tyler Bates & Joel J. Richard (s. 1976) - Arvio: Räiskintävideopeliä muistuttava alamaailman kostojuttu: sankari suuttuu kun hänen autonsa varastetaan ja koiransa tapetaan ja se johtaa kymmenien ihmisten murhaamiseen - koko jutun lapsellisuus on äärimmäistä - Keanu näyttää vihaiselta eli sama ilme päällä kuin koko uran aikana * ja John Wick: Chapter 2 (USA 2017) O: Chad Stahelski, K: Derek Kolstad, N: Reeves [John Wick], Riccardo Scamarcio [Santino D'Antonio], Ian McShane [Winston], Ruby Rose [Ares] ♠ John Wick: Chapter 3 - Parabellum (USA 2019) O: Chad Stahelski, K: Derek Kolstad (tarina) ym., N: Reeves [John Wick], Halle Berry [Sofia], Ian McShane [Winston], Laurence Fishburne [Bowery King]

    61. Poison, La / Myrkky (Ranska 1951) O ja K: Sacha Guitry (1885-1957), N: Michel Simon [Paul Louis Victor Braconnier], Germaine Reuver [Blandine Braconnier], M: Louiguy (1916–1991) - Arvio: Rikoskomedia (ei nähty)
      Sacha Guitryn O ja K on rikoskomediassa Assassins et voleurs / Varkaita ja kansallista propagandaa ja militarismin murhamiehiä (Ranska 1957) N: Jean Poiret [Philippe d'Artois], Michel Serrault [Albert de Cagneux], Magali Noël [Madeleine Ferrand].

    62. Police Story / Ging chaat goo si / Kyttä antaa kyytiä (Hong Kong 1985) O: Jackie Chan (s. 1954), T: Golden Harvest, K: Edward Tang, N: Chan [Kevin (Jackie) Chan Ka Kui], M: J. Peter Robinson (s. 1945) (USA), Laulu: "Hero Story" es. Jackie Chan - Arvio: Kung fu -komediaklassikko (ei nähty)
      Jackie Chanin kung fu-elokuvia (useimmat komedioita) on koko joukko muitakin, tehty Hongkongissa ellei muuten mainittu, usein itse ohjattuja, tässä valikoima: Countdown in Kung Fu / The Hand of Death / Shao Lin Men (1976) O ja K: John Woo, N: Tao Liang-Tan [Yun Fei], Chan [Tan Feng] - Arvio: Aiheeltaan historiallinen, voi pitää wuxia-elokuvana /ks. lisää listalta: Da zui xia / Come Drink with Me / Kultapääsky ja juopunut katti/ Xin jing wu men / New Fist of Fury (1976) O: Wei Lo (1918–1996) [A Lung] Se ying diu sau / Snake in the Eagle's Shadow / Kotkan varjo (1978) O: Woo-ping Yuen (s. 1945), N: Chan [Chien Fu] ♠ Jui kuen / Drunken Master (1978) O: Woo-ping Yuen, N: Chan [Wong Fei-hung]   Xiao quan guai zhao / The Fearless Hyena / Revenge of the Dragon (1979) O ja K: Chan & Kenneth Tsang (s. 1938), N: Chan [Shing Lung], James Tien [Grandpa Chen Peng-fei] ♠ Shi di chu ma / The Young Master / Jackie Khan - nuori lohikäärme (1980), N: Chan [Dragon] The Big Brawl / Lohikäärme taistelee (USA/Hongkong 1980) O: Robert Clouse (1928–1997), N: Chan [Jerry Kwan] Long xiao ye / Dargon Strike/Lord / Jackie Khan - lohikäärmeen herra (1982), T: Golden Harvest, N: Chan [Dragon] 'A' gai wak / Project A / Project A - Lohikäärmeet merellä (1983) T: Golden Harvest, N: Chan [Police Sgt Dragon Ma Yue Lung] Qi mou miao ji: Wu fu xing / Winners and Sinners (Hongkong 1983) O: Sammo Hung Kam-Bo, K: Hung & Barry Wong, N: Sammo Hung Kam-Bo [Teapot], John Shum [Curly], Richard Ng [Exhaust Pipe], Charlie Chin [Vaseline], Stanley Fung [Rookie/Ranks], Jackie Chan [CID 07] - Arvio: Ensimmäinen (Five) Lucky Stars -komediasarjasta (Hongkong 1983-1996) - muita kung fu-elokuviksi luettavia ovat Fuk sing go jiu / My Lucky Stars / My lucky stars - Onnen lohikäärmeet (1985) ja Xia ri fu xing / My Lucky Stars 2: Twinkle Twinkle Lucky Stars (1985) mol. O: Sammo Hung Kam-Bo, N: Chan [Muscles], Sammo Hung Kam-Bo [Kidstuff/Fast Buck], Sibelle Hu [Swordflower/Barbara Woo], Yuen Biao [Ricky Fung] Wheels on Meals / Kwai Tsan Tseh / Tupla-karate juustolla (Hongkong/Espanja 1984) O: Sammo Hung Kam-Bo (s. 1952), T: Golden Harvest, N: Chan [Thomas] ♠ Long de xin / Heart of the Dragon / Lohikäärmeen tehtävä (1985) O: Sammo Hung Kam-Bo & Fruit Chan (s. 1959), N: Chan [Ted/Tat Fung], Sammo Hung Kam-Bo [Danny/Dodo Fung], M: Man Yee Lam - Arvio: Kung-fu-elokuvien huippua toiminnallisesti The Protector / Wai lung mang tam / Suojelija (Hongkong/USA 1985) O: James Glickenhaus (s. 1950), N: Chan [Billy Wong], Danny Aiello [Danny Garoni] ♠ Long Xiong Hu Di / The Armour of God / Jumalten aseet (Jugoslavia/Hongkong 1987) N: Chan [Asian Hawk], M: Siu-Tin Lai (teema)* Project A Part II / A Ji Hua Xuji / Project A II - Iskuryhmä A (1987) T: Golden Harvest Ging chaat goo si juk jaap / Police Story 2 / Kyttä antaa kyytiä 2 (1988) T: Golden Harvest, N: Chan [Insp. Chan Ka Kui], Maggie Cheung [May] ♠ Fei lung mang jeung / Dragons Forever / Ikuisesti lohikäärmeitä (1988) O: Sammo Hung Kam-Bo & Corey Yen (s. 1951), N: Chan [Jackie Lung], Biao Yuen [Timothy Tung Tak-Biao], Sammo Hung Kam-Bo [Luke Wong Fei-Hung] Mr. Canton and Lady Rose Qiji / Oiji (1989) K: Edward Tang, per. Hal Kanter & Harry Tugend (Pocketful of Miracles, USA 1961) ja Robert Riskin & Damon Runyon (Lady for a Day, USA 1933), N: Chan ['Charlie' Chen Wah Kuo], Anita Mui [Luming Yang] ♠ Feiying gai wak / The Armour of God II: Operation Condor (1991) N: Chan [Asian Hawk/Condor] The Best of the Martial Arts Films (1991) Ging chat goo si 3: Chiu kup ging chat / Jing cha gu shi III / Supercop: Police Story III (1992) O: Stanley Tong (s. 1960), T: Golden Harvest, N: Chan [Insp. Chan Ka Kui], Michelle Yeoh [Insp. Jessica Yang, Interpol], Maggie Cheung [May], Kenneth Tsang [Chaibat], Wah Yuen [Panther], M: Mac Chew ym., Lauluja: mm. "Kung Fu Fighting" (Douglas) es. Tom Jones - Arvio: Todella vauhdikas toimintapläjäys (loppuosan stuntit ) - huumeiden salakuljetusta   Zhong an zu / Crime Story (1993) O: Kirk Wong (s. 1949), T: Golden Harvest, N: Chan [Insp. Eddie Chan] Chao ji ji hua / Supercop 2 (1993) O: Tong, N: Chan [Insp. Chan Ka Kui], Michelle Yeoh [Jessica Yang] Jui kuen II / Drunken Master II / The Legend of Drunken Master (1994) O: Chia-Liang Liu (s. 1936), N: Chan [Wong Fei-hung] Hung fan kui / Rumble in the Bronx (Honkong/Kanada 1995) O: Stanley Tong, T: Golden Harvest, N: Chan [Keung], Anita Mui [Elaine] Ging chaat goo si 4: Ji gaan daan yam mo / Jackie Chan's First Strike / Ensi-isku (Australia/Hongkong/Venäjä/USA 1996) O: Stanley Tong, N: Chan [Insp. Chan Ka Kui], Jackson Liu [Jackson Tsui], Annie Wu [Annie Tsui], M: Nathan Wang (Hongkong), J. Peter Robinson (s. 1945) (USA) - Arvio: Vauhdikas komedia, lähes pelkkää toimintaa   Wo shi shei / Who am I? / Jackie Chanin Taistele! Älä kysele! (1998) O: Benny Chan & Jackie Chan, N: Chan [Who am I?/Jackie Chan], Michelle Ferre [Christine Stark], M: Nathan Wang - Arvio: Vauhdikas ja hauska toimintaelokuva Rush Hour / Rush Hour - Rankka pari (USA 1998) O: Brett Ratner (s. 1969), N: Chris Tucker [Det. James Carter], Jackie Chan [Det. Insp. Lee], M: Lalo Schifrin (s. 1932), Lauluja mm. "War" (Whitfield & Strong) es. Edwin Starr - Arvio: Hauskaa ja hurttia meininkiä joten voin kyllä ymmärtääkin Jackien faneja /ei kuitenkaan listalle/ Shanghai Noon (USA/Hongkong 2000) O: Tom Dey (s. 1965), N: Chan [Chon Wang], Owen Wilson [Roy O'Bannon], Lucy Liu [Princess Pei Pei], M: Randy Edelman (s. 1947)  - Arvio: Hauska länkkäri-komedia   Rush Hour 2 (USA/Hongkong 2001) O: Ratner, N: Chan & Tucker, Ziyi Zhang [Hu Li], M: Schifrin ym. Te wu mi cheng / The Accidental Spy / Vahingossa vakoojaksi (2001) O: Teddy Chan, N: Chan [Buck Yen] The Tuxedo (USA 2002) O: Kevin Donovan, N: Chan [Jimmy Tong] Shanghai Knights (USA/Hongkong 2003) O: David Dobkin, N: Chan & Wilson, Fann Wong [Chon Lin]  Ching gei bin / The Twins Effect / Vampire Effect (2003) N: Charlene Choi [Helen], Gillian Chung [Gypsy], Ekin Cheng [Reeve], Chan [Jackie] The Medallion / Kultainen medaljonki (Hongkong/USA 2003) O: Gordon Chan (s. 1960), N: Chan [Eddie Yang], Claire Forlani [Nicole James] San ging chaat go si / New Police Story (Hongkong/Kiina 2004) O: Benny Chan, N: Chan [Senior Insp. Chan Kwok-Wing] San wa / The Myth (Kiina/Hongkong 2005) O: Stanley Tong, N: Chan [Gen. Meng Yi / Dr. Jack Chan], Hee-seon Kim [Ok-soo] Bo bui gai wak / Robin-B-Hood (Kiina/Hongkong 2006) O: Benny Chan, N: Chan [Fong Ka Ho] Rush Hour 3 (USA/Saksa 2007) O: Brett Ratner, N: Chan & Tucker, Max von Sydow  [Reynard] wuxia-elokuva  The Forbidden Kingdom / The forbidden kingdom - Kaksi mestaria (USA/Kiina 2008) O: Rob Minkoff, K: John Fusco, N: Chan [Lu Yan/Old Hop], Jet Li [The Monkey King/The Silent Monk], Michael Angarano [Jason Tripitikas], Yifei Liu [Golden Sparrow/Chinatownin tyttö], M: David Buckley, Lauluja mm. "Deng Zhe Ni Hui Lai (Waiting 4 U)" (Kuan) es. Bai Kwong - Arvio: Nuorisolle suunnattu sisällöltään typerähkö mielikuvitusseikkailu - ikä alkaa näkyä Lin ja Chanin olemuksessa mutta toimintakohtaukset ovat näyttäviä digitekniikan ansiosta * ♠ myös rikosdraama (ei kung fu-elokuva) San suk si gin / Shinjuku Incident (Hong Kong 2009) O: Tung-Shing Yee (s. 1957), N: Chan [Steelhead] The Spy Next Door (USA 2010) O: Brian Levant (s. 1952), N: Chan [Bob Ho] Da bing xiao jiang / Little Big Soldier (Kiina/Hongkong 2010) O: Ding Sheng, N: Chan [sotilas] The Karate Kid / Karate Kid (USA/Kiina 2010) O: Harald Zwart (s. 1965), K: Robert Mark Kamen (tarina) ym., N: Chan [Mr. Han], Jaden Smith [Dre Parker] Xin hai ge ming / 1911 Revolution (Kiina/Hongkong 2011) O: Li Zhang & Jackie Chan, N: Chan [Huang Xing] Sap ji sang ciu / Chinese Zodiac (Hongkong/Kiina 2012) O: Jackie Chan, N: Chan [Asian Hawk]  Ging chaat goo si / Police Story (Kiina/Hongkong 2013) O: Ding Sheng, N: Chan [Zhong Wen] Tian jiang xiong shi / Dragon Blade (Kiina/Hongkong 2015) O & K: Daniel Lee, N: Chan [Huo An], John Cusack [Lucius], Adrien Brody [Tiberius] Jue di tao wang / Skiptrace (Kiina/Hongkong/USA 2016) O: Renny Harlin (s. 1959), N: Jackie Chan [Bennie Chan] ... 
      Kung fu- ym. taistelulajielokuvia ks.
      Way of the Dragon, The / Meng long guo jiang / Lohikäärme / Lohikäärmeen tie /lista/(samassa myös muita Hongkongissa tehtyjä toimintaelokuvia) & The Streetfighter / Gekitotsu! Satsujin ken /lista/ Steven Seagalin elokuvia kohdasta The Fugitive /Takaa-ajettu /lista/ Chuck Norrisin toimintaelokuvia Code of Silence / Vaikenemisen laki /lista/  Jean-Claude Van Damme-elokuvia: Hard Target /lista/ Ks. wuxia-elokuvia listalta: Crouching Tiger, Hidden Dragon / Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme ja Da zui xia / Come Drink with Me / Kultapääsky ja juopunut katti ja Dubei dao / The One-Armed Swordsman ks. samurai-elokuvia: Rashômon  / Rashômon - paholaisen portti /lista/ ks. ninja-elokuvia Ninja hicho fukuro no shiro / Castle of Owls /lista/ John Woo Wei Lo Woo-ping Yuen Kenneth Tsang Robert Clousen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta The Way of the Dragon / Meng long guo jiang / Lohikäärme / Lohikäärmeen tie/lista/ Sammo Hung Kam-Bo Fruit Chan James Glickenhaus Corey Yen Stanley Tong Kirk Wong Chia-Liang Liu Benny Chan Brett Ratner Tom Dey Teddy Chan Kevin Donovan David Dobkinin (s. 1969) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: rikoskomedia Clay Pigeons (Saksa/USA 1998) N: Joaquin Phoenix [Clay Bidwell] The Judge (USA 2014) K: Nick Schenk & Bill Dubuque & Dobkin, N: Robert Downey Jr. [Hank Palmer], Robert Duvall [Joseph Palmer] - Arvio: kuulemma hyvä rikosdraama (ei nähty) Gordon Chan Rob Minkoff Tung-Shing Yee Brian Levant  Ding Sheng Harald Zwart Li Zhang Daniel Lee Renny Harlin

    63. Poliisi etsii murhaajaa (Suomi TV 1998) O: Virke Lehtinen (s. 1940) - Arvio: Dokumentti tanskalaisen Kristensenin poliisimurhista v. 1997 Helsingissä.

      Polisse (Ranska 2011) O: Maïwenn (Le Besco)(s. 1976), K: Maïwenn  & Emmanuelle Bercot, N: Karin Viard [Nadine], Joey Starr [Fred], Marina Foïs [Iris], Maïwenn [Melissa], Emmanuelle Bercot [Sue Ellen], M: Stephen Warbeck (s. 1953) - Arvio: Aiheena lapsiin kohdistuvat rikokset - lastensuojelupoliisin arkipäivää Pariisissa

    64. Polizia ringrazia, La / Alamaailman teloittajat (Italia 1972) O: Steno, s. Stefano Vanzina (1915–1988), K: Steno & Lucio De Caro, N: Enrico Mario Salerno [kom. Bertone], Mariangela Melato [Sandra], Mario Adorf [syyttäjä Ricciutti] 
      Stenon ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Guardie e ladri / Ikuisen kaupungin varas /lista/.

    65. Porridge / Hilut kintuissa (Englanti 1979) O: Dick Clement (s. 1937), K: Clement & Ian La Frenais, N: Ron Barker [Norman Stanley Fletcher], Richard Beckinsale [Lennie Godber], Fulton Mackay [Mackay], Brian Wilde [Barrowclough], Peter Vaughan [Grouty], M: Lauluja mm. "Free Inside" (Lubin & Frenais) es. Joe Brown, "Hit Me with Your Rhythm Stick" (Dury & Jankel) es. Ian Dury - Arvio: Vankilakomedia perustuu aiempaan TV-sarjaan "Porridge" (Englanti 1974-1977) - aika hauska
      Dick Clementin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: rikoskomedia Otley / Kodittomat luut (Englanti 1968) K: per. Martin Waddellin (s. 1941) romaaniin v. 1966, N: Tom Courtenay [Gerald Arthur Otley], Romy Schneider [Imogen] ♠ vakoilukomedia To Catch a Spy / Vakooja koukussa (Englanti/Ranska/USA 1971) K: per. George Martonin (1899-1979) & Tibor Mérayn (s. 1924) romaaniin Catch Me a Spy (1969), N: Kirk Douglas [Andrej], Marléne Jobert [Fabienne], Trevor Howard [Sir Trevor Dawson], Tom Courtenay [Baxter Clarke] ♠ jännärikomedia Bullshot / Bullshot - salaisen palvelun ykköstunari (Englanti 1983) N: Alan Shearman [Capt. Hugh 'Bullshot' Crummond], Diz White [Rosemary Fenton], Ronald E. House [Count Otto van Bruno].

    66. Port of New York / Hiipivä kuolema (USA 1949) O: Laslo/László Benedek (1905-1992), K: Eugene Ling, Bert Murray, Arthur A. Ross & Leo Townsend, N: Scott Brady [Michael 'Mickey' Waters], Richard Rober [Jim Flannery], Yul Brynner /tukalla!/ [Paul Vicola], Arthur Blake [Dolly Carney], K.T. Stevens [Toni Cardell], M: Sol Kaplan (1919–1990) - Arvio: Väkivaltainen huumerikosjuttu New Yorkin satamasta
      Laslo Benedekin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: toimintadraama The Wild One / Hurjapäät (USA 1953) K: John Paxton & Frank Rooney (tarina), N: Marlon Brando [Johnny Strabler, The Black Rebels-moottoripyöräjengin johtaja], Mary Murphy [Kathie Bleeker], Robert Keith [sheriffi Harry Bleeker], Lee Marvin [Chino, The Beetles-jengin johtaja], M: Leith Stevens (1909–1970) - Arvio: Moottoripyöräjengit sekoittavat pikkukaupungin elämää, nuorten koheltamista kuvataan vanhoillisesta näkökulmasta vaikkakaan ei aivan tuomitsevasti Affair in Havana (USA 1957) N: John Cassavetes [Nick] ♠ Moment of Danger / Malaga (Englanti 1960) K: per. Donald MacKenzien (1908-?) romaaniin The Scent of Danger (1958), N: Trevor Howard [John Baine], Dorothy Dandridge [Gianna] ♠ The Night Visitor / Tappaja yöstä (USA 1970) N: Max von Sydow [Salem], Liv Ullman [Ester Jenks], Trevor Howard [rikostarkastaja] 
      Donald MacKenzien (1908-?) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Nowhere to Go / Umpikujassa (Englanti 1958) O: Seth Holt (1923-1971), K: per. romaaniin v. 1956, N: George Nader [Paul Gregory], Maggie Smith [Bridget Howard] ♠ Geheime Mission (Länsi-Saksa TV 1985) O: Hajo Gies (s. 1945), N: Gunnar Möller [Gaunt] 
      Seth Holt Hajo Gies 

    67. Postman Always Rings Twice, The / Kohtalon tuomio (USA 1946) O: Tay Garnett (1894-1977), K: Harry Ruskin & Niven Busch, per. James M. (Mallahan) Cainin (1892-1977) romaaniin v. 1934, suom. Vahinko kello kaulassa (1970), N: Lana Turner [Cora Smith], James Garner [Frank Chambers], M: George Bassman (1914–1997) - Arvio: Vaikuttava tarina murhaavasta rakastajaparista samasta aiheesta: The Postman always Rings Twice / Postimies soittaa aina kahdesti (USA 1989) O: Bob Rafelson (s. 1933), K: David Mamet, N: Jack Nicholson [Frank Chambers], Jessica Lange [Cora Papadakis], M: Michael Small (1939–2003) - Arvio: Kuuluisa rajuista seksikohtauksista
      muita sovituksia romaanista ovat: Le Dernier Tournant (Ranska 1939) O: Pierre Chenal (1904-1990), N: Frank Gravey [Frank], Michel Simon [Nick Marino], Corinne Luchaire [Cora Marino] ♠ Ossessione (Italia 1942) /lista/ ♠ Szenvedély (Unkari 1998) O: György Fehér, N: Ildikó Bánsági [vaimo], Djoko Rosic [aviomies], János Derzsi [mies] ♠ Buai laju-laju (Malesia/Irlanti 2004) O: U-Wei Haji Saari, N: Eman Manan [Amran], Khalid Salleh [Ibrahim], Betty Banafe [Zaiton]
      Tay Garnettin ohjaama rikoselokuva on
      Cause for Alarm! / Epäilty (USA 1951) N: Loretta Young [Ellen Jones], Barry Sullivan [George Z. Jones] lisäksi TV-jaksojen ohjauksia, mm. 3 jaksoa: "The Jake Lingle Killing" (USA TV 1959 sarjassa "The Untouchables" 1959-1964) N: Robert Stack [Eliot Ness] /ks. lista: Dragnet/
      James M. Cainin teoksiin perustuvia rikoselokuvia ks. Double Indemnity / Nainen ilman omaatuntoa /lista/ 
      Bob Rafelsonin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Blood and Wine / Verta ja viiniä /lista/ Pierre Chenalin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Rikos ja rangaistus György Fehér U-Wei Haji Saari 

    68. Potti (Suomi TV 1995) O: Jarmo Lampela (s. 1964), K: per. Taisto Harran (1924-1996) romaaniin v. 1989, N: Mikko Hänninen, Irma Junnilainen, Juha Jussilainen, Rauno Juvonen, Tauno Karvonen [Kön], Petri Manninen [Sami Huurre], Heikki Rantanen, Antti Virmavirta [Hiissa] - Arvio: Ryöstökuvaus Jarmo Lampelan ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Sairaan kaunis maailma (Suomi 1997) K: Lampela, N: Joonas Bragge [Ippe], Arttu Kapulainen [Papu], Pihla Penttinen [Mia], Ilkka Koivula [Kalle], M: Coolsheiks (mm. "Nite 'n' Day") & Petri Nieminen & Suburban Tribe (mm. "Sun Queen" & "First Spring Day" & "Idle") - Arvio: Nuoret pulassa huumekauppojen takia "Rikospoliisi ei laula" (Suomi TV-sarja 2006) /ks. lista:"Kahdeksan surmanluotia"/.

    69. Pour elle / Kaiken se kestää (Ranska 2008) O: Fred Cavayé, K: Cavayé, per. Guillaume Lemansin tarinaan, N: Vincent Lindon [Julien], Diane Kruger [Lisa], Lancelot Roch [Oscar], M: Klaus Badelt (s. 1967) - Arvio: Vaimo joutuu tuomituksi murhasta, mutta aviomies uskoo hänen syyttömyyteensä ja ryhtyy toimintaan - kaiken voittava rakkaus saa tavallisen miehen panemaan kaiken likoon samasta aiheesta The Next Three Days (USA 2010) /lista/ 
      Fred Cavayén ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: À bout portant (Ranska 2010) K: Cavayé & Guillaume Lemans, N: Gilles Lellouche [Samuel Pierret], Roschdy Zem [Hugo Sartet], Gérard Lanvin [Commandant Patrick Werner], Elena Anaya [Nadia Pierret] Mea culpa (Ranska 2014) N: Vincent Lindon [Simon]
      Paul Haggisin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Crash /lista/.

      Presumed Innocent / Kunnes toisin todistetaan (USA 1990) O: Alan J. (Jay) Pakula (1928 - k. liikenneonnettomuudessa 1998), K: Pakula & Frank Pierson, per. Scott Turowin (s. 1949) menestysromaaniin v. 1987 (suom. 1987), N: Harrison Ford [syyttäjä Ruby Sabich], Greta Scacchi [Carolyn Polhemus], Bonnie Bedelia [Barbara Sabich], Brian Dennehy [Raymond Horgan], Raul Julia [Alejandro 'Sandy' Stern], Paul Winfield [tuomari Larren Lyttle], M: John Williams (s. 1932) - Arvio: Ei kovin onnistunut murha- ja oikeuselokuva (mutta hieno kirja!)  
      sen jatko: Innocent  (USA TV 2011) O: Mike Robe, K: per. romaaniin v. 2011, N: Marcia Gay Harden [Barbara Sabich], Alfred Molina [Sandy Stern], Bill Pullman [Rusty Sabich], Tahmoh Pennikett [Jimmy Brand], Richard Schiff [Tommy Molto]
      Alan J. Pakulan ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Parallax View / Ansa - Parallax View /lista/
      Scott Turowin (s. 1949) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: The Burden of Proof / Todistamisen taakka (USA TV 1992) O: Mike Robe, K: per. romaaniin v. 1990 (suom. 1990), N: Hector Elizondo [Alejando 'Sandy' Stern], Brian Dennehy [Dixon Hartnell], Mel Harris [Sonia Klonsky], M: Craig Safan (s. 1948) Reversible Errors (USA TV 2004) O: Mike Robe, K: per. romaaniin v. 2002, suom. Kumottu tuomio (2003), N: William H. (Hall) Macy [Arthur Raven], Tom Sellecl [Larry Starczek], Monica Potter [Muriel Wynn] ♠ Pleading Guilty (USA TV 2010) O: Jon Avnet (s. 1949), K: per. romaaniin v. 1993, suom. Uhreja ei ole (1993), N: Isabelle Fuhrmann [Carrie], Jason Isaacs [Mack], Mädchen Amick [Brushy] 
      Mike Robe Jon Avnet 

    70. Pride and Glory (USA/Saksa 2008) O: Gavin O'Connor (s. 1964), K: Joe Carnahan & Gavin O'Connor & Greg O'Connor & Robert Hopes, N: Colin Farrell [Jimmy Eagan], Edward Norton [Ray Tierney], Jon Voight [Francis Tierney Sr.], Noah Emmerich [Francis Tierney Jr.], Jennifer Ehle [Abby Tierney], John Ortiz [Sandy], Frank Grillo [Eddie Carbone], Shea Whigham [Kenny Dugan], Ramon Rodriguez [Angel Tejo], Lake Bell [Megan Egan], M: Mark Isham (s. 1951), Lauluja mm. "Raza Hoodia" (Norek ym.) es. Hip Hop Hoodíos, "Mi Tristeza" (Martinez) es. Eddy Eddy, joululauluja - Arvio: New Yorkiin sijoittuva poliisisuvun tarina, jossa poliisin korruptio paljastuu; realistinen ohjaus, hyviä näyttelijöitä, mutta tarinassa ei mitään uutta.

    71. Primal Fear / Alaston pelko (USA 1996) O: Gregory Hoblit (s. 1944), K: Steve Shagan & Ann Biderman, per. William Diehlin (1924-2006) romaaniin v. 1992, suom. Ei armoa (1996), N: Richard Gere [asianajaja Martin Vail], Edward Norton [kuoripoika Aaron Stampler/Roy], M: James Newton Howard (s. 1951), Lauluja mm. "Introitus: Cibavit Eos" (Byrd) es. The Voices of Christ Church Cathedral Choir, "Lacrimosa" (Mozart) Requiemistä, es. Wiener Sängerknaben, "Don't Deceive Me (Please Don't Go)" (Willis) es. Johnny Otis - Arvio: Kuoripoika syytettynä arkkipiispan raa'asta murhasta
      Gregory Hoblitin ohjaamia jännäreitä ovat myös: yliluonnollista kauhua sisältävä Fallen / Kadotettu (USA 1998) K: Nicholas Kazan, N: Denzel Washington [John Hobbes], John Goodman [Jonesy], Donald Sutherland [Lt. Stanton], M: Tan Dun (s. 1957) ♠ sotaelokuva Hart's War (USA 2002) /lista: Die Hard/ ♠ Fracture / Fracture - murtumaton (USA 2007) /lista/ ♠ Untraceable (USA 2008) N: Diane Lane [FBI:n agentti Jennifer Marsh], Colin Hanks [Griffin Dowd], M: Christopher Young (s. 1957) - Arvio: Sarjamurhaaja murhaa uhreja livenä netissä Solving Charlie (USA TV 2009) N: Dakota Goyo [Charlie Hudson II] Hoblit on tunnettu TV-sarjojen käsikirjoittaja ja ohjaaja (Emmy-palkintoja), mukana mm. "Hill Street Blues", "L.A. Law" ja "NYPD Blue" -sarjoissa myös tieteisjännäri NYPD 2069 (USA TV 2004) N: Michael Reilly Burke [Harlan Kroger], Kevin Dunn [Alex Franco] 
      William Diehlin romaaniin v. 1978 perustuu Sharky's Machine / Sharky hoitaa homman (USA 1981) O: Burt Reynolds (s. 1936), N: Reynolds [Sgt. Tom Sharky], Rachel Ward [Dominoe], Vittorio Gassman [Victor]
      Burt Reynoldsin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: LISÄÄ 
      Richard Gere tähdittää myös: Arbitrage / Keinottelua (USA 2012) O ja K: Nicholas Jarecki, N: Richard Gere [rahastokeinottelija Robert Miller], Susan Sarandon [Ellen Mirren], Brit Marling [Brooke Miller], Tim Roth [Det. Michael Bryer] - Ei nähty
      Nicholas Jarecki

    72. Prime Cut / Lihakirves (USA 1972) O: Michael Ritchie (1938-2001), K: Robert Dillon, N: Lee Marvin [Nick Devlin], Gene Hackman [Mary Ann], Sissy Spacek [Poppy], M: Lalo Schifrin (s. 1932)  
      Michael Ritchien ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: The Outsider (USA TV 1967) N: Darren McGavin [David Ross] ♠ kauhujännäri The Island / Saari (USA 1980) K: per. Peter Benchleyn (1940-2006) romaaniin v. 1979, N: Michael Caine [Blair Maynard], David Warner [John David Nau] ♠ Fletch / Nimeni on Fletch (USA 1985) K: Andrew Bergman, per. Gregory McDonaldin (1937-2008) romaaniin v. 1974, N: Chevy Chase [Irwin 'Fletch' Fletcher], Geena Davis [Larry], M: Harold Faltermeyer (s. 1952) /myös 1989/, myös teemalaulu: "Bit By Bit" es. Stephanie Mills - Arvio: Rikoskomedia ♠ jatko-osa Fletch Lives / Fletch - hän elää (USA 1989) *The Positively True Adventures of the Alleged Texas Cheerleader-Murdering Mom (USA TV 1993) N: Holly Hunter [Wanda Holloway] ♠ komedia Cops and Robbersons / Rosvot ja poliisit (USA 1994) N: Chevy Chase [Norman Robberson] ♠ lisäksi TV-sarjojen ohjauksia Peter Benchleyn teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Bullitt /lista/
      Gregory McDonaldin (1937-2008) romaaniin v. 1991 perustuu The Brave / Soturi (USA 1997) O ja N: Johnny Depp [Raphael] - Arvio: Rappiolle joutunut intiaani lupautuu "snuff"-elokuvan uhriksi rahasta 
      Johnny Depp

    73. Prince of the City / Vallan terällä (USA 1981) O: Sidney Lumet (1924-2011), K: Lumet & Jay Presson Allen, per. tositarinaan N.Y.C:n poliisista, joka tutki poliisikorruptiota, N: Treat Williams [Daniel Ciello], Jerry Orbach [Gus Levy], M: Paul Chihara (s. 1938)  
      ♠ Sidney Lumetin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Serpico / Serpico - kadun tiikeri /lista/.

    74. Private Life of Sherlock Holmes, The / Sherlock Holmesin salaisuus/yksityiselämä (USA 1970) O: Billy Wilder (1906-2002), K: Wilder & I. A. L. Diamond, per. Arthur Conan Doylen (1859-1930) henkilöön, N: Robert Stephens [Sherlock Holmes], M: Miklós Rózsa (1907–1995) - Arvio: Hauska rikoskomedia
      Sherlock Holmes-elokuvia ks:
      The Adventures of Sherlock Holmes / Sherlock Holmes - Moriartyn kukistaja /lista/ 
      Billy Wilderin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks.
      Double Indemnity / Nainen ilman omaatuntoa /lista/.

    75. Prizzi's Honor / Prizzin kunnia (USA 1985) O: John Huston (1906-1987), K: Richard Condon & Janet Roach, per. Richard Condonin (1915-1996) romaaniin v. 1982, N: Jack Nicholson [Charley Partanna], Kathleen Turner [Irene Walker], Robert Loggia [Eduardo Prizzi], Anjelica Huston [Maerose Prizzi], M: Alex North (1910–1991), Lauluja mm. "Una furtiva lagrima" (Donizetti) oopperasta "L'elisir d'amore/Lemmenjuoma", "Overture" & "O mio Babbino caro" (Puccini) oopperasta Gianni Schicchi - Arvio: Viihdyttävä mafia- ja palkkamurhaajajuttu, pääosien esittäjien yheispeli sujuu hyvin  
      John Hustonin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Maltese Falcon / Maltan haukka /lista/ 
      Richard
      Condonin teoksiin perustuvia rikoselokuvia ks. The Manchurian Candidate / Mantshurian kandidaatti /lista/ 

    76. Procès, Le / Oikeusjuttu (Ranska/Länsi-Saksa/Italia 1962) O: Orson Welles (1915-1985), K: per. Franz Kafkan (1883-1924) romaaniin Der Process (1925), suom. 1946/1964, N: Anthony Perkins [Josef K.], Jeanne Moreau [Janina Burstner], Romy Schneider [Leni], Elsa Martinelli [Hilda], Orson Welles [Albert Hastler], Akim Tamiroff [Bloch], M: Jean Ledrut - Arvio: Kuuluisan romaanin filmisovitus: painajaismainen oikeusjutun kuvaus
      samasta aiheesta: Prosessen (Norja  TV 1964) O: Pål Løkkeberg, N: Espen Skjønberg [Josef K.]The Trial (Englanti 1993) O: David Hugh Jones (1934-2008), N: Kyle McLachlan [Josef K.], Anthony Hopkins [pappi], Juliet Stevenson [Nti Burstner], Jason Robards [tri Huld] 
      Orson
      Wellesin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Touch of Evil / Pahan kosketus /lista/ 
      Pål Løkkeberg David Hugh Jones 

    77. Professionnel, Le (Ranska 1981) O: Georges Lautner (1926-2013), K: Jacques & Michel Audiard & Lautner, per. Patrick Alexanderin (1926-2003) romaaniin Death of a Thin-Skinned Animal (engl. 1976), N: Jean-Paul Belmondo [Josselin 'Joss' Beaumont], Jean Dessailly [ministeri], Robert Hossein [Comm. Rosen], Cyrielle Clair [Alice Ancelin], M: Ennio Morricone (s. 1928) - Arvio: Kuulemma hyvä agenttijännäri (ei nähty) 
      Georges Lautnerin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: sotadraama Arrêtez les tambours (Ranska 1960) N: Bernard Blier [Porm. Leproux], Lucile Saint-Simon [Catherine Leproux], Lutz Gabor [Maj. Frantz] ♠ Marche ou crève (Ranska 1960) K: per. Jack Murrayn romaaniin Otages (1957), N: Juliette Mayniel [Edith], Bernard Blier [Lenzi] ♠ komediajännärit Le monocle noir / Musta monokkeli (Ranska 1961) ja L'oeil du monocle / Monokkeli iskee (Ranska 1962), Le monocle rit jaune (Ranska 1964) N: Paul Meurisse [Théobal Rombard/ 'Le Monocle'], Bernard Blier [Comm. Tournmire (1961-1962)], Elga Andersen [Martha (1961) ja Erika Murger(1962)], Marcel Dalio [Elie Mayerfitsky (1964)] ♠ En plein cirage / Tyrmäyskaruselli (Ranska 1962) K: per. M. G. Braunin, oik. Maurice-Gabriel Brault (1912-1984), romaaniin Le sang des Mattioli (1959), N: Martine Carol [Kathy], Félix Marten [Félix] ♠ rikoskomedia Les tontons flingueurs / Mein Onkel, der Gangster (Ranska/Länsi-Saksa/Italia 1963) K: per. Albert Simoninin (1905–1980) romaaniin, N:  Lino Ventura [Fernand Naudin], Bernard Blier [Raoul Volfoni], Francis Blanche [Maïtre Folace] ♠ Le septième juré (Ranska 1964) K: per. Francis Didelotin (1902–1985) romaaniin v. 1971, N: Bernard Blier [Grégoire Duval] /samasta aiheesta: Le septième juré (Ranska/Belgia TV 2008) O: Edouard Niermans, N: Jean-Pierre Darroussin [Grégoire Duval]/ ♠ rikoskomedia Des pissenlits par la racine (Ranska 1964) K: per. Clarence Weffin (1919-2000) romaaniin Y avait un macchabée (1962), N: Louis de Funès [Jockey Jack], Michel Serrault [Jérôme], Mireille Darc [Rockie La Braise], Maurice Biraud [Jo Arengeot] ♠ agenttikomedia Les Barbouzes / 5 erittäin salaista asiamiestä (Ranska 1964) K: Albert Simonin & Michel Audiard, N: Lino Ventura [Francis Lagneau], Francis Blanche [Boris Vassiliev], Bernard Blier [Eusebio Cavarelli], Mireille Darc [Amaranthe] ♠ Galia / Galia - elää kuumasti (Ranska 1966) K: Vahé Katcha ym., N: Mireille Darc [Galia] ♠ Ne nous fâchons pas / He tulivat tappaakseen (Ranska 1966) N: Lino Ventura [Antoine Beretto], Mireille Darc [Eglantine Michalon] ♠ La grande sauterelle (Ranska 1967) K: per. Vahé Katchan, oik. Vahé-Karnik Khatchadourian (1928–2003), romaaniin Quelqu'un mourra ce soir, N: Mireille Darc [Salène], Hardy Krüger [Carl] ♠ rikoskomedia Fleur d'oseille (Ranska 1967) K: per. John (Jean) Amilan, oik. Jean Meckert (1910-1995), kertomukseen Langes raudiex (1963), N: Mireille Darc [Catherine], Anouk Ferjac [Marité] ♠ Le pacha / Timanttikettu (Ranska 1968) K: per. Jean Laborden (1918–2007) romaaniin Pouce (1967), N: Jean Gabin [Comm. Joss/'Le Pacha'], Dany Carrel [Nathalie] ♠ rikoskomediat Il était une fois un flic / Saatanan kytät (Ranska 1971) K: per. Richard Caronin (1933-1997) romaaniin Ttx 75 en Famille (1968), N: Michel Constantin [Comm. Campan], Michael Lonsdale [Comm. Lucas], Mireille Darc [Christine] ♠ ja Laisse aller... c'est une valse (Ranska 1971) N: Jean Yanne [Serge Aubin], Mireille Darc [Carla], Bernard Blier [Comm. Caillaud] ♠ vielä Quelques messieurs trop tranquilles (Ranska 1973) K: per. A.D.G.:n / Alain Dreux Galloun, oik. Alain Fournier (1947–2004), romaaniin La nuit des grands chiens malades (1972), N: Dani [Odette], Michel Galabru [Pelu] ♠ sekä La valise / Agentti arkussa / Matkalaukun arvoitus (Ranska 1973) N: Michel Constantin [Capt. Augier], Mireille Darc [Françoise] Les seins de glace / Jäätävä syleily / Jäinen syli (Ranska/Italia 1974) K: per. Richard Mathesonin (s. 1926) romaaniin Someone is Bleeding (1953), N: Alain Delon [Marc Rilson], Mireille Darc [Peggy Lister] ♠ Mort d'un pourri (Ranska 1977) K: per. Raf Valletin, oik. Jean Laborde (1918–2007), romaaniin v. 1973, N: Alain Delon [Xavier 'Xav' Maréchal], Ornella Muti [Valérie], Stéphane Audran [Christiane], Mireille Darc [Françoise], Maurice Ronet [Philippe Dubaye] ♠ rikoskomediat Flic ou voyou (Ranska 1979) K: Michel Audiard & Jean Herman & Grisolia, per. Michel Grisolian (1948–2005) romaaniin L'Inspecteur de la Mer (1977), N: Jean-Paul Belmondo [Antonio Cerutti/Stanislas Borovitz], ja Le guignolo (Ranska 1980) N: Jean-Paul Belmondo [Alexandre Dupré], sekä Est-ce bien raisonnable? (Ranska 1981) N: Miou-Miou [Julie Boucher], Gérard Lanvin [Gérard Louvier] ♠ Présumé dangereux / Iso kala koukussa / Lepski: Pahan pauloissa (Ranska TV 1990) K: per. James Hadley Chasen, oik. René Brabazon Raymond (1906–1985), romaaniin Believed Violent (1968), suom. Yli rajan (1970), N: Michael Brandon [Tom Lepski] ♠ L'inconnu dans la maison (Ranska 1992) K: per. Georges Simenonin (1903-1989) romaaniin v. 1940, N: Jean-Paul Belmondo [Loursat], Renée Faure [Fine] 
      Patrick Alexanderin (1926-2003) tarinoihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Passport to Shame / Selvää jälkeä (USA 1958) O: Alvin Rakoff (s. 1926) K: Alexander, N: Diana Dors [Vicki], Herbert Lom [Nick Biaggi], Eddie Constantine [John McVey] De Veroordeelde (Hollanti 1959) O: Walter van der Kamp (1926–2009), K: Alexander, N: Ko van Dijk [vanki], Willy Ruys [vartija] ♠ lisäksi käsikirjoituksia TV-sarjassa "Studio One" (USA CBS 1948–1958) /ks. lista: "Dragnet"
      Albert Simoninin (1905–1980) romaaniin v. 1953 perustuu myös Touchez pas au Grisbi! / Älkää koskeko (Ranska 1954) /lista/  
      Francis Didelotin (1902–1985) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: tieteiselokuva Le monde tremblera (Ranska 1940) O: Richard Pottier (1906–1994), K: per. romaaniin v. 1939, N: Claude Dauphin [Jean Durand] Les gosses mènent l'enquête (Ranska 1947) O: Maurice Labro (1910–1987), K: per. romaaniin Caiman, N: Constant Rémy [Deberny], Lise Topart [Mariette] Sechs Stunden Angst (Länsi-Saksa TV 1964) O: Eugen York (1912–1991), K: per. romaaniin Six heures d'angoisse (1970), N: Hans Söhnker [Claude Peyremal], Gisela Fackeldey [Gisèle Peyremal]
      Clarence Weffin (1919-2000) teoksiin perustuvat myös Cent briques et des tuiles / Miljoonapaukku (Ranska/Italia 1965) O: Pierre Grimblat (s. 1922), K: per. romaaniin v. 1964, N: Jean-Claude Brialy [Marcel], Marie Laforêt [Ida] Balles perdues (Ranska 1983) O: Jean-Louis Comolli (s. 1941), K: per. romaaniin Mince de pince (1958), N: Andréa Ferréol [Maryvonne], Maria Schneider [Vera], Serge Valletti [Sam Witchner], Capucine [Madam Teufminn]
      Vahé Katchan (1928–2003) teoksiin tai tarinoihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Oeil pour oeil / Kosto on minun (Ranska/Italia 1957) O: André Cayatte (1909–1989), K: per. romaaniin, N: Curd Jürgens [Dr. Walter] sotaelokuva The Hook / Loukku (USA 1963) O: George Seaton (1911–1979), K: per. romaaniin, N: Kirk Douglas [Sgt. P. J. Briscoe] ♠ sotaelokuva Le repas des fauves (Ranska/Espanja/Italia 1964) O: Christian-Jaque (1904–1994), K: per. romaaniin, N: Francis Blanche [Francis] Deux heures à tuer (Ranska/Belgia 1967) O:  Ivan Govar (1935–1988), K: Katcha & Bernard Dimey, N: Pierre Brasseur [Laurent] ♠ vakoiludraama Moto Shel Yehudi (Ranska/Israel/Italia 1970) O: Denys de La Patellière (s. 1921), K: Katcha & de La Patellière, N: Akim Tamiroff [Insp. Mehdaloun], Assi Dayan [David Shimon] ♠ Les galets d'Étretat (Ranska/italia 1972) O: Sergio Gobbi (s. 1938), K: Gobbi & Katcha, N: Virna Lisi [Alny] ♠ Les voraces (Ranska/Italia 1973) O: Sergio Gobbi, K: per. romaaniin, N: Helmut Berger [Kosta], Françoise Fabian [Lara], Paul Meurisse [Insp. Martino] 
      John Amilan (1910-1995) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Quand la femme s'en mêle / Yksi on liikaa (Ranska/Italia/Länsi-Saksa 1957) O: Yves Allégret (1907–1987), K: per. romaaniin Sans attendre Godot (1956), N: Edwige Feuillère [Angèle/Maine], Jean Servais [Henri Godot] La bonne tisane / Erään sairaalan kauhunyö (Ranska 1958) O: Hervé Bromberger (1918–1993), K: per. romaaniin v. 1955, N: Raymond Pellegrin [Dr. Augereau] ♠ Les loups dans la bergerie / Sudet lammastarhassa (Ranska 1960) O: Hervé Bromberger, K: per. romaaniin v. 1959, N: Jean-Marc Bory [Roger], Pascale Roberts [Irène] ♠ Le drakkar (Ranska TV 1973) O: Jacques Pierre, K: per. romaaniin v. 1959, N: Sady Rebbot [Michel] ♠ Sortez des rangs (Ranska 1996) O: Jean-Denis Robert, K: per. romaaniin Le Boucher des Hurlus (1982), N: Laure Duthilleul [Madeleine], Stanislas Forlani [Michel] 
      Raf Valletin / Jean Laborden (1918–2007) romaaneihin tai tarinoihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Les bonnes causes (Ranska/Italia 1963) O: Christian-Jaque (1904–1994), K: per. romaaniin v. 1960,  N: Marina Vlady [Catherine Dupré], Bourvil [Albert Gaudet], Virna Lisi [Gina Bianchi] ♠ samasta aiheesta: Velky prípad (Tshekki TV 1999) O: Zdenek Zelenka (s. 1954), N: Tereza Brodská [Genevieve Leblanc] ♠ agenttijännäri Da Berlino l'apocalisse (Ranska/Italia/Länsi-Saksa 1967) O: Mario Maffei (s. 1918), K: per. romaaniin Caline Olivia (1964), N: Roger Hanin [Saint-Dominique], Margaret Lee [Olivia] ♠ Les assassins de l'ordre (Ranska 1971) O: Marcel Carné (1906–1996), K: per. romaaniin v. 1968, N: Jacques Brel [tuomari Bernard Level], Catherine Rouvel [Danièle Lebegue] ♠ Le complot / Erikoistehtävä Cyrus (Ranska/Italia/Espanja 1973) O: René Gainville (s. 1941), K: Gainville & Laborde, N: Michel Bouquet [Lelong], Michel Duchassoy [Leblanc] ♠ L'amour en question (Ranska 1978) O: André Cayatte (1909–1989), K: Cayatte & Laborde, N: Annie Girardot [Suzanne Corbier], Bibi Andersson [Catherine Dubais], Michel Galabru [le procurier]
      Richard Caronin tarinaan perustuu myös Les grands moyens (Ranska 1978) O: Hubert Cornfield (1929–2006)
      , K: Caron & Cornfield, N: Hélène Dieudonné [Basilia Giafferi]
      Richard Mathesonin teoksiin ja käsikirjoituksiin perustuvia kauhu-, rikos- ja jännityselokuvia, joista useat ovat tieteisaiheita, ks. Duel / Kauhun kilometrit /lista/
      Michel Grisolia on tehnyt lukuisia rikos- ja jännityselokuvien käsikirjoituksia (Ranska 1979-2003) 
      James Hadley Chasen teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Grissom Gang / Grissomin jengi /lista/ 
      Georges Simenonin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Brothers Rico /lista/ ja Maigret-elokuvia Maigret tend un piège / Maigret virittää ansan /lista/
      Cyrielle Clair esiintyy yhdessä pääosassa [Maguy] agenttijännärissä Triple Agent / Kolmoisagentti (Ranska 2004) O ja K: Eric Rohmer (1920-2010) N myös: Katerina Didaskalou [Arsinoé Voronov], Serge Renko [Fiodor Voronov], M: Shostakovichin sävellyksiä - Arvio: 1930-luvulle sijoittuva tarina venäläisistä emigranttipiireistä Pariisissa ja vakoilusta lienee Rohmerin ainoa jännäri, ajankuva välittyy päähenkilöiden keskusteluista ja dokumenttipätkistä, jännitystä ei ole nimeksikään, huipennus on neuvostoliittolaisten suorittama valkoisten venäläisten johtajan sieppaus, jonka seuraukset ovat kohtalokkaita ja petturi sortuu omaan oveluuteensa  
      Alvin Rakoff Walter van der Kamp Edouard Niermansin (s. 1943) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Pardaillan (Ranska TV 1997) /lista: Dance with a Stranger / Tanssi tuntemattoman kanssa (Michel Zévaco)/ LISÄÄ Richard Pottier Maurice Labro Eugen York Pierre Grimblat Jean-Louis Comolli André Cayatte George Seaton Christian-Jaque Ivan Govar Denys de La Patellière Sergio Gobbi Yves Allégret Hervé Bromberger Jacques Pierre Jean-Denis Robert Mario Maffei Marcel Carné René Gainville Hubert Cornfield Zdenek Zelenkan ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Dead End / Varjojen kadut /lista/

      Proie, La / Saalis (Ranska 2011) O: Eric Valette (s. 1967), K: Laurent Turner & Luc Bossi, N: Albert Dupontel [Franck Adrien], Alice Taglioni [rikosetsivä Claire Linné], Stéphane Debac [Jean-Louis Maurel], Sergi López [Manuel Carrega], Natacha Régnier [Christine Maurel], M: Noko, oik. Norman Fisher-Jones - Arvio: Vauhdikas ja väkivaltainen tarina vangista ja hänen ryöstösaaliistaan, joka joutuu sarjamurhaajaksi osoittautuvan sellitoverin käsiin - seuraa pako ja poliisien takaa-ajo ennen loppuratkaisua
      Eric Valetten ohjaamia rikos. ja jännityselokuvia ovat myös: LISÄÄ

    78. Prophète, Un / Profeetta (Ranska 2009) O: Jacques Audiard (s. 1952), K: Audiard & Thomas Bidegain & Abdel Raouf Dafri & Nicolas Peaufaillit, N: Tahar Rahim [Malik El Djebena], Nils Arestrup [César Luciani], Adel Bencherif [Ryad], M: Alexandre Desplat (s. 1961) - Arvio: Nuori arabitaustainen mies yrittää selviytyä vankilassa ja samalla kehittyy entistä taitavammaksi rikolliseksi - realistisesti kuvattu kova vankilaympäristö sekä armottomat korsikalaiset ja arabien rikollisliigat eivät pysty musertamaan nuorukaista vaikka samalla paaduttavat hänet rikolliseksi
      Jacques Audiardin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. De battre mon coeur s'est arrêté / Kun sydän lakkaa lyömästä /lista/.

    79. Psycho / Psyko (USA 1960) O: Alfred Hitchcock (1899-1980), K: Joseph Stefano, per. Robert Blochin (1917-1994) romaaniin v. 1959, suom. Psyko (1992), N: Anthony Perkins [Norman Bates], Janet Leigh [Marion Crane], Vera Miles [Lila Crane], John Gavin [Sam Loomis], Martin Balsam [Milton Arbogast], John McIntire [apulaissheriffi Al Chambers], M: Bernard Herrmann (1911–1975) - Arvio: Maailman tunnetuin psykopaattimurhaaja jännittävästi toteutetussa elokuvassa - tapahtumapaikkana karmiva motelli, jonka esikuva on  Edward Hopperin (1882–1967) maalaus The House by the Railroad (1925)
      jatko-osat II-IV (USA 1983, 1986, TV 1990) O: Richard Franklin (1948–2007) II, Anthony Perkins (1932–1992) III, Mick Garris (s. 1951) IV, N: Anthony Perkins [Norman Bates] - * ♠ uusi värielokuva Psycho (USA 1998) O: Gus Van Sant, N: Vince Vaughn [Bates], Anne Heche [Marion] - Arvio: Ei onnistu aiheeseen liittyvä "Bates Motel" (USA TV-sarja 2013) /lista: "Columbo"
      ♠ Alfred Hitchcockin varhaisempia Englannissa ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. 39 Steps / 39 askelta /lista/ ja USA:ssa ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Wrong Man / Väärä mies /lista/ 

      Robert Blochin (1917-1994) teoksiin tai käsikirjoituksiin perustuvia rikoselokuvia monien kauhu- ja tieteisjuttujen lisäksi ovat myös: jaksot "Murder is a Gamble", "Death and Taxes", "Voice of Doom", "The Beau and Arrow Case" (1960) sekä "Abandoned Mine" (1961) (TV-sarja "Lock Up", USA 1959-1961) ♠ 10 jaksoa kauhujännärisarjassa "Thriller" (USA 1960-1962) 10 jaksoa TV-sarjassa "Alfred Hitchcock Presents / Alfred Hitchcock esittää" (USA 1960-1962) ♠ The Plot Thickens (USA TV 1963) O: William D. Russell (1908-1968) ♠ Strait-Jacket (USA 1964) O: William Castle (1914-1977), N: Joan Crawford [Lucy Harbin] ♠ The Night Walker (USA 1964) O: William Castle, N: Robert Taylor [Barry Moreland], Barbara Stanwyck [Irene Trent] ♠ 7 jaksoa TV-sarjassa "The Alfred Hitchcock Hour" (USA 1962-1965) ♠ The Psychopath (USA 1966) O: Freddie Francis (1917-2007) ♠ "There Was A Little Girl" (jakso TV-sarjassa "I Spy", USA 1966) ♠ "The Gloating Place" (jakso TV-sarjassa "Alfred Hitchcock Presents / Hitchcock esittää", USA 1986) 
      Richard Franklin Anthony Perkins Mick Garrisin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Candyman /lista/ Gus Van Sant William D. Russell William Castle Freddie Francis 

    80. Public Enemies (USA 2009) O: Michael Mann (s. 1943), K: Ronald Bennett & Michael Mann & Ann Biderman, per. Bryan Burroughin (s. 1961) kirjaan Public Enemies: America's Greatest Crime Wave and the Birth of the FBI, 1933-34 (2004), N: Johnny Depp [John Dillinger], Christian Bale [Agent Melvin Purvis FBI], Marion Cotillard [Billie Frechette], Giovanni Ribisi [Alvin Karpis], Stephen Dorff [Homer Van Meter], David Wenham [Harry 'Pete' Pierpoint], Jason Clarke ['Red' Hamilton], Channing Tatum [Pretty Boy Floyd], Stephen Graham [Baby Face Nelson], Bill Camp [Frank Nitti], John Ortiz [Phil D'Andrea], Billy Crudup [J. Edgar Hoover FBI], Stephen Lang [Agent Charles Winstead FBI], Rory Cochrane [Agent Carter Baum FBI], Lili Taylor [Sheriff Lillian Holly], Branka Katic [Anna Sage], Leelee Sobieski [Polly Hamilton], Emilie De Ravin [Anna Patzke], M: Elliot Goldenthal (s. 1954), Lauluja mm. "Bye Bye Blackbird" (Henderson/Dixon) es. Diana Krall, "Guide Me O Thou Great Jehovah" (Williams) es. Indian Bottom Association Old Regular Baptists, "Ballroom Bounce" (Kaska) & "Chicago Shake" (Nelson ym.) es. The Bruce Fowler Big Band - Arvio: Hyvin tehty gangsterielokuva, realistisuuteen pyrkivä, joten se ei sykähdytä draamallisesti - Johnin ja Billien suhteessa ei ole tarpeeksi kipinää, eikä elokuvassa tule kyllin selvästi esille se miksi pankkeja rosvoavasta John Dillingeristä (1903-1934) tuli lama-ajan amerikkalaisten 'kansallissankari' ja suosikki  
      Michael Mannin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Heat / Ajojahti /lista/ 
      muita Dillinger-aiheisia elokuvia ks. Dillinger /lista/.

    81. Public Enemy, The / Yhteiskunnan vihollinen (USA 1931) O: William A. (Augustus) Wellman (1896-1975), K: Kubec Glasmon & John Bright & Harvey Thew, per. John Brightin (1908-1989) kertomukseen Beer and Blood (1930), N: James Cagney [Tom Powers], Jean Harlow [Gwen Allen], Edward Woods [Matt Doyle], Joan Blondell [Mamie], Donald Cook [Mike Powers], Leslie Fenton [Nails Nathan], Robert O'Connor [Paddy Ryan], M: David Mendoza (1894–1975) - Arvio:  Kuuluisa gangsterielokuva - tarina on turhankin suoraviivainen ja moralistinen eikä ainakaan ihannoi rikollisia
      lännenelokuvistaan tunnetun William A. Wellmanin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: The Star Witness (USA 1931) N: Walter Huston [D.A. Whitlock], Ralph Ince ['Maxey' Campo], George Ernest [Donny Leeds] - Arvio: Rikoksen todistajaksi joutunut perhe joutuu pinteeseen gangstereiden ja poliisin pihdeissä Midnight Mary / Keskiyön-rakkautta (USA 1933) K: per. Anita Loosin (1888-1981) tarinaan, N: Loretta Young [Mary Martin] ♠ seikkailuelokuva Wild Boys of the Road (USA 1933) N: Frankie Darro [Edward 'Eddie' Smith] seikkailuelokuva Beau Geste / Erämaalinnakkeen sankarit (USA 1939) K: Robert Carson, per. Percival Christopher Wrenin (1885–1941) romaaniin v. 1924 (siitä tuli yhteensä 5 romaaniin sarja 1924-1935), N: Gary Cooper [Beau Geste], Ray Milland [John Geste], Robert Preston [Digby Geste], Brian Donlevy [Sgt. Markoff], Susan Hayward [Isobel Rivers], M: Alfred Newman (1901–1970) - Arvio: Puhdashenkinen seikkailu veljeksistä, jotka pestautuvat muukalaislegioonaan tultuaan epäillyiksi perintöjalokiven varastamisesta /samasta aiheesta: Beau Geste (USA 1926, mykkä) O: Herbert Brenon (1880–1958), N: Ronald Colman [Beau Geste] ja Beau Geste / Saharan sissit (USA 1966) O: Douglas Heyes (1919–1993), N: Guy Stockwell [Beau Geste] "Beau Geste" (Englanti TV 1882, minisarja) O: Douglas Camfield (1931–1984), N: Benedict Taylor [Michael 'Beau' Geste]/ ja sen jatkoa Beau Sabreur (USA 1928, mykkä) O: John Waters (1893–1965), K: per. romaaniin v. 1926, N: Gary Cooper [Maj. Henri de Beaujolais] Beau Ideal (USA 1931) O: Herbert Brenon, K: per. romaaniin v. 1928, N: Ralph Forbes [John Geste], Loretta Young [Isobel] /samasta aiheesta Hermoso ideal (Meksiko 1948) O: Alejandro Galindo (1906–1999), N: Rodolfo Landa [Rafael del Rey]/ ja vielä komedia The Last Remake of Beau Geste / Vihoviimeiset erämaalinnakkeen sankarit (USA 1977) O ja N: Marty Feldman (1933–1982) [Dagomert 'Digby' Geste], Michael York [Beau Geste], Ann-Margret (Olsson) [Flavia Geste], Peter Ustinov [Markov]/ Roxie Hart (USA 1942) K: Nunnally Johnson, per. Maurine Dallas Watkinsin (1896-1969) näytelmään Chicago (filmattu jo 1927; myös musikaali 1972) N: Ginger Rogers [Roxie Hart] ♠ Lady of Burlesque (USA 1943) K: per. näyttelijätär Gypsy Rose Leen (1911-1970) kirjaan G-String Murders (1942), N: Barbara Stanwyck [Deborah Hoople/Dixie Daisy], M: Arthur Lange (1889–1956) ♠ sotaelokuva Battleground / Taistelutanner (USA 1949) N: Van Johnson [Holley], John Hodiak [Jarves], Ricardo Montalban [Roderigues] 
      ♠ 
      John Brightin (1908-1989) teoksiin tai käsikirjoituksiin perustuvia rikoselokuvia ovat myös mm.: Smart Money (USA 1931) O: Alfred E. Green (1889-1960), K: Bright ym., N: Edward G. Robinson [Nick 'The Barber' Venizelos], James Cagney [Jack] ♠ Blonde Crazy (USA 1931) O: Roy Del Ruth (1893-1961), K: Bright & Kubec Glasmon, N: James Cagney [Bert Harris], Joan Blondell [Anne Roberts] ♠ San Quentin (USA 1937) O: Lloyd Bacon (1889-1955), K: per. Brightin & Robert Taskerin tarinaan, N: Humphrey Bogart [Joe 'Red' Kennedy] ♠ Back Door to Heaven (USA 1939) O: William K. Howard (1899-1954), K: Bright & Tasker, per. William K. Howardin kertomukseen Picket Fence, N: Jimmy Lydon [Frankie Rogers] ♠ rikosaiheinen musikaali Broadway (USA 1942) O: William A. Seiter (1890-1964), K: Bright, per. George Abbottin (1887-1995!?/IMDb/) & Philip Dunningin (1890-1967) näytelmään v. 1926, N: George Raft [itsenään], Janet Blair [Billie Moore] ♠ samasta aiheeesta: Broadway / Salaperäinen Broadway (USA 1929) O: Pál Fejös (1897-1953), N: Glen Tryon [Roy Lane], Evelyn Brent [Pearl] 
      William K. Howardin (1899-1954) teoksiin tai tarinoihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Good Intentions (USA 1930) O: William K. Howard, K: Howard (tarina) ym., N: Edmund Lowe [David Cressonn], Marguerite Churchill [Helen Rankin]
      William K. Howardin (1899-1954) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia äänielokuvina ovat myös: seikkailuelokuva The River Pirate (USA 1928) K: per. Charles Francis Coen (1890–1956) romaaniin v. 1928, N: Victor McLaglen [merimies Fritz] The Valiant (USA 1929) K: per. Holworthy Hallin, oik. Harold Everett Porter (1887–1936), & Robert Middlemassin (1883–1949) näytelmään, N: Paul Muni [James Dyke], Marguerite Churchill [Mary Douglas] /samasta aiheesta El valiente (USA 1930) O: Richard Harlan(1900–1968), N: Juan Torena [Carlos Douglas/Jaime Daik] ja TV-sovitukset (USA 1948 & 1950)/ Scotland Yard (USA 1930) /lista: Dead End / Varjojen kadut/The Trial of Vivienne Ware (USA 1932) K: per. Kenneth M. Ellisin (1891–1950) romaaniin, N: Joan Bennett [Vivien Ware] Sherlock Holmes (USA 1932) K: per. Arthur Conan Doylen (1859–1930) henkilöhahmoihin ja William Gilletten (1853–1937) & Bertram Millhauserin (1892–1958) näytelmään, N: Clive Brook [Sherlock Holmes], Reginald Owen [Dr. Watson] Evelyn Prentice (USA 1934) K: per. W. E. (William Edward) Woodwardin (1874–1950) tosipohjaiseen kirjaan, N: Myrna Loy [Evelyn Prentice], William Powell [John Prentice] ♠ vakoilukomedia Rendezvous / Vakoilukeskus (USA 1935) K: per. Herbert O. Yardleyn (1889–1958) kirjaan American Black Chamber, N: William Powell [Bill Gordon], Rosalind Russell [Joel] ♠ Mary Burns, Fugitive (USA 1935) N: Sylvia Sidney [Mary Burns] ♠ The Squeaker (USA 1937) K: Bryan Edgar Wallace & Ted Berkman, per. Edgar Wallacen (1875–1932) romaaniin v. 1927, suom. Petturi (1929/1960), N: Edmund Lowe [Insp. Barrabal] Money and the Woman (USA 1940) K: per. James M. (Mallahan) Cainin (1892–1977) kertomukseen The Embezzler, N: Jeffrey Lynn [Dave Bennett], Brenda Marshall [Barbara Patteson] ♠  Bullets for O'Hara (USA 1941) N: Roger Pryor [Det. Michael Aloysius 'Mike' O'Hara], Joan Perry [Patricia Mortimer 'Pat' Van Dyne] ♠ seikkailuelokuva Klondike Fury (USA 1942) K: Tristram Tupper (tarina) ym., N: Edmund Lowe [Dr. John Mandre] 
      Holworthy Hallin
      & Robert Middlemassin näytelmään perustuu The Man Who Wouldn't Talk (USA 1940) O: David Burton (1877–1963), N: Lloyd Nolan [Joe Monday]
      Alfred E. Green Roy Del Ruth Lloyd Bacon William A. Seiter Pál Fejös Herbert Brenon Norman Foster Douglas Heyes Douglas Camfield John Waters Alejandro Galindo Marty Feldman David Burton 

    82. Pulp Fiction / Pulp fiction - tarinoita väkivallasta (USA 1994) O ja K: Quentin Tarantino (s. 1963), per. Tarantinon & Roger Avaryn tarinaan, N: John Travolta [Vincent Vega], Bruce Willis [Butch Coolidge], Uma Thurman [Mia Wallace], Samuel L. Jackson [Jules Winnfield], Tim Roth [Pumpkin/Ringo], Amanda Plummer [Honey Bunny/Yolanda], Rosanna Arquette [Jody], Eric Stoltz [Lance], Harvey Keitel [Winston 'The Wolf' Wolfe], Quentin Tarantino [Jimmie Dimmick], Steve Buscemi [Buddy Holly], Christopher Walken [Captain Koons], Ving Rhames [Marsellus Wallace], M: Lauluja mm. "Misirlou" (Wise ym.) es. Dick Dale and the Del Tones, "You Never Can Tell" kirj. & es. Chuck Berry, "Girl, You'll Be a Woman Soon" (Diamond) es. Urge Overkill, "Surf Rider" (Bogle ym.) es. The Lively Ones, "Bustin' Surfboards" (Sanders ym.) es. The Tornadoes, "If Love Is a Red Dress (Hang Me In Rags)" kirj. & es. Maria McKee, "Jungle Boogie" (Bell ym.) es. Kool & The Gang, "Son of a Preacher Man" (Hurley & Wilkins) es. Dusty Springfield, "Lonesome Town" (Knight) es. Ricky Nelson, "Ace Of Spades" & "Rumble" kirj. & es. Link Wray - Arvio: Rikostarinat kietoutuvat toisiinsa omaleimaisella ja väkivaltaisella tyylillä
      Quentin Tarantinon ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Jackie Brown /lista/.

    83. Pusher (Tanska 1996) O: Nicolas Winding Refn (s. 1970), K: Refn & Jens Dahl, N: Kim Bodnia [Frank], Zlatko Buric [Milo], Laura Drasbaek [Vic], Mads Mikkelsen [Tonny], Slavko Labovic [Radovan], M: Povl Kristian & Peter Peter (s. 1960), Lauluja/Esityksiä mm."Pusher Theme" & "Unhole" ym. es. The Prisoner, "Knucklehead" ym. es. Bleeder, "Fuel On" ym. es. Koxbox - Arvio: Vaikuttava huumejuttu
      samalta ohjaajalta ja kirjoittajalta: Pusher II (Tanska 2004) N: Mads Mikkelsen [Tonny], Zlatko Buric [Milo] ja Pusher 3 (Tanska 2005) N: Ilyas Agac [Little Mohammed], Zlatko Buric [Milo], Slavko Labovic [Radovan] 
      Nicolas Winding Refnin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: kauhujännäri Bleeder (Tanska 1999) K: Refn, N: Kim Bodnia [Leo], Mads Mikkelsen [Lenny], Zlatko Buric [Kitjo] ♠ Fear X (Tanska/Kanada/Englanti/Japani 2003) N: John Turturro [Harry], Deborah Kara Unger [Kate] ♠ "Marple: Nemesis / Neiti Marple: Koston jumalattarena" (Englanti TV 2007) K: per. Agatha Christien (1890–1976) romaaniin v. 1971 (suom. 1972), N: Geraldine McEwan [Miss Marple] /lista: Murder, She Said / Murha junassa/ ♠ Bronson (Englanti 2008) N: Tom Hardy [Charles Bronson/Michael Petersen], Kelly Adams [Irene] ♠ seikkailuelokuva Valhalla Rising (Tanska/Englanti 2009) N: Mads Mikkelsen [One Eye], Maarten Stevenson [Are/poika] ♠ Drive (USA 2011) /lista/ ♠ Only God Forgives (Ranska/Tanska 2013) K: Refn, N: Ryan Gosling [Julian], Kristin Scott Thomas [Crystal], Vithaya Pansringarm [Chang] - Arvio: Thaimaahan sijoittuva kuulemma väkivaltainen kostojuttu (ei nähty)

    84. Quai des Orfèvres / Kolmas aste (Ranska 1947) O: Henri-George Clouzot (1907-1977) K: Clouzot & Jean Ferry, per. Stanislas-André Steemanin (1908-1970) romaaniin Legitime Defense (1942), N: Louis Jouvet [Insp. Antoine], Bernard Blier [Maurice Martineau], Simone Renant [Dora Monier], Suzy Delair [Marguerite Chauffornier Martineau/Jenny Lamour], M: Francis Lopez (1916–1995) - Arvio: Kriitikot kehuvat (ei nähty)  
      Henri-George Clouzotin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Les diaboliques / Pirulliset /lista/
      Stanislas-André Steemanin teoksiin tai käsikirjoituksiin perustuvat myös: The Riverside Murder (Englanti 1935) O: Albert Parker (1885-1974), K: per. romaaniin Six hommes morts (1930), N: Basil Sydney [Insp. Philip Winton] ♠ samasta aiheesta Le dernier des six (Ranska 1941) O: Georges Lacombe (1902-1990), N: Pierre Fresnay [kom. Wens] ♠ Monsieur Wens en croisière (Belgia 1939) O: Georges Jamin (1906-1971), K: per. kertomukseen Cabin 19, N: Georges Jamin [M. Wens] ♠ L'assassin habite ... au 21 / Murhaaja asuu numerossa 21 (Ranska 1942) O: Henri-Georges Clouzot (1907-1977), K: per. romaaniin v. 1939 /ei alunperin Wens-sarjaa/, N: Pierre Fresnay [kom. Wenceslas Wens] /lista: Les diaboliques / Pirulliset/ ♠ samasta aiheesta: La muerte camina en la lluvia (Argentiina 1948) O: Carlos Hugo Christensen (1914-1999), N: Olga Zubarry [Lila Espinoza], Guillermo Battaglia [Boris Andreieff] /Carlos Hugo Christensenin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. listan kohdasta The Internecine Project / Tappajan testamentti/ ♠ L'ennemi sans visage (Ranska 1946) O: Maurice Cammage (1882-1946) & Robert-Paul Dagan, K: per. romaaniin v. 1933, N: Franck Villard [tarkastaja Wens] ♠ sama aihe uudelleen: L'ennemi sans visage (Belgia TV 1970) O: Teff Erhat, N: Claude Wolter [Wens] ♠ Les atouts de Monsieur Wens / Mustat silkkisukat (Belgia/Ranska 1947) O: E. G. (Emile Georges) de Meyst (1902-1989), K: per. romaaniin v. 1932, N: Werner Degan [Venceslas Vorobeitchik Wens] ♠ Le mannequin assassiné (Ranska/Belgia 1948) O: Pierre de Hérain (1904-1972), K: myös Georges Chaperot & Pierre Lestringuez, per. romaaniin v. 1931 ♠ sama aihe uudelleen: Le mannequin assassiné (Belgia TV 1970) O: Jean-Louis Colmant (1926-2001), N: Claude Wolter [Wens] ♠ Le Furet (Ranska 1949) O: Raymond  Leboursier (1917–1987), K: per. romaaniin Crimes à vendre (1946), N: Pierre Jourdan [M. Wens] ♠ Mystére à Shanghai (Ranska 1950) O: Roger Blanc (1919-1958), K: per. romaaniin La nuit du 12 au 13 (1931), N: Maurice Teynac [tarkastaja Wens] ♠ "Le mort dans l'ascenseur" (Ranska 1952, osa episodielokuvasta Brelan d'as) O: Henri Verneuil (1920-2002), K: per. kertomukseen L'Alibi de M. Wens, N: Raymond Rouleau [tark. Wens] ♠ Dortoir des grandes / Murha tyttökoulussa (Ranska 1953) O: Henri Decoin (1896-1969), K: myös Henri Decoin, François Chalais & Jacques Natanson, per. romaaniin Dix-huit fantômes (1952), N: Jean Marais [tark. Désiré Marco] ♠ Que personne ne sorte (Ranska/Belgia 1962) O: Ivan Govar (1933-1988), K: per. romaaniin Six hommes morts (1956), N: Philippe Nicaud [Wens] joitakin jaksoja TV-sarjaan "Les grands détectives" (Ranska 1975), N: Roger Van Hool [tark. Wens] ♠ Le trajet de la foudre (Belgia TV 1994) O: Jacques Bourton, N: Jacques Perrin [Wens] 
      Albert Parker Georges Lacombe Georges Jamin Maurice Cammage Teff Erhat E. G. de Meyst Pierre de Hérain Jean-Louis Colmant Raymond  Leboursier Roger Blanc Henri Verneuil Henri Decoin Ivan Govar Jacques Bourton

    85. Que la bête meure / Tämän miehen on kuoltava (Ranska 1969) O: Claude Chabrol (1930-2010), K: Chabrol & Paul Gégauff, per. Nicholas Blaken, oik. Cecil Day Lewis (1904-1972), romaaniin The Beast Must Die (1938), suom. Pedon on kuoltava (1994), N: Jean Yanne [Paul Decourt], Michel Duchassoy [Charles Thenier], Caroline Cellier [Helene Lanson], M: Pierre Jansen (s. 1930) - Ei nähty (kuulemma erinomainen)  
      samasta aiheesta: La bestia debe morir (Argentiina 1952) O: Román Viñoly Barreto (1914-1970)
      Claude Chabrolin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: À double tour / Leda / Lukittu ovi (Ranska 1959) /lista/ Landru / Siniparta (Ranska 1963) K: Françoise Sagan (1935-2004), N: Serge Bento [Maurice Landru], Michèle Morgan [Célestine Buisson], Danielle Darrieux [Berthe Heon], Hildegard Knef [Mme X.] ♠ "L'Homme qui vendit la Tour Eiffel", jakso elokuvassa Les plus belles escroqueries du monde / Maailman hienoimmat huijaukset (Ranska/Italia/Hollanti/Japani 1963) muita O: Jean-Luc Godard ("Le Grand escroc") & Ugo Gregoretti ("La Feuille du Route") & Hiromichi Horikawa ("Les Cinq Bienfaiteurs de Fumiko") & Roman Polanski ("La Rivière de Diamants") Le tigre se parfume à la dynamite / Tiikeri haistaa dynamiittia (Ranska/Italia/Espanja 1965) K: Hanin ym., N: Roger Hanin [Louis Rapière, 'Le tigre'] Le Scandale / Shamppanjamurhat (Ranska 1967) N: Stéphane Audran [Jacqueline], Anthony Perkins [Christopher], Maurice Ronet [Paul] La route de Corinthe / Tehtävä ilman armoa (Ranska/Italia/Kreikka 1967) K: per. Claude Rankin (s. 1925) romaaniin v. 1966, N: Jean Seberg [Shanny], Maurice Ronet [Dex] Les biches / Naarashirvet (Ranska 1968) K: Chabrol & Paul Gégauff, N: Jean-Louis Trintignant [Paul Thomas], Jacqueline Sassard [Why], Stéphane Audran [Frédérique] La femme infidele / Mies, nainen, rakastaja (Italia/Ranska 1969) /lista/ Le boucher / Teurastaja (Ranska 1969) /lista/ La rupture / Isku sydämeen (Ranska 1970) K: per. Charlotte Armstrongin, oik. Charlotte Armstrong Lewi (1905-1969), romaaniin The Balloon Man (1968), N: Stéphane Audran [Hélène Régnier], Jean-Pierre Cassel [Paul Thomas] - Ei nähty Docteur Popaul / Susiansa (Ranska 1972) K: per. Hubert Monteilhetin (s. 1928) romaaniin Meurtre á loisir (1969), N: Jean-Paul Belmondo [Dr. Paul Simay], Mia Farrow [Christine Dupont] La Decade Prodigieuse / Pimeä kuilu (Ranska 1972) K: per. Ellery Queenin (oik. Frederic Dannay 1905-1982 & Manfred Lee 1905-1971) romaaniin Ten Days' Wonder (1948), suom. Kymmenes rikos (1983), N: Anthony Perkins [Charles Van Horn], Michel Piccoli [Paul Regis], Marlène Jobert [Helene Van Horn], Orson Welles [Theo Van Horn] Les Noces Rouges / Verihäät (Ranska/Italia 1973) N: Stéphane Audran [Lucienne Delamare], Michel Piccoli [Pierre Maury] Nada / Terroristiryhmä Nada (Ranska/Italia 1974) K: per. Jean-Patrick Manchetten (1942-1995) romaaniin v. 1972, N: Fabio Testi [Buenaventura Diaz], Lou Castel [D'Arey] Une partie de plaisir / Katkera vapaus (Ranska 1975) K: Paul Gégauff , N: Danielle Gégauff [Esther], Paul Gégauff [Philippe] Les Innocents aux Mains Sales / Likakätiset viattomat (Ranska 1976) K: per. Richard Neelyn romaaniin The Damned Innocents / Dirty Hands (1971), N: Rod Steiger [Louis Wormser], Romy Schneider [Julie Wormser] Les Liens de Sang / Blood Relatives / Kauhun kuja (Kanada/Ranska 1978) K: Chabrol & Sydney Banks, per. Ed McBainin (oik. Evan Hunter 1926-2005) romaaniin v. 1975, suom. Verisukulaiset (1988), N: Donald Sutherland [Steve Carella], Aude Landry [Patricia Lowery], Donald Pleasence [James Doniac] Violette Noziere / Mustapukuisen naisen arvoitus (Ranska 1978) N: Isabelle Huppert [Violette Nozière, vanhempienmurhaaja] - Ei nähty jaksot "L'échafaud magique" ja "Le tramway fantôme" TV-sarjassa "Fantômas" (Ranska TV 1980, 4 jaksoa, toisena ohjaajana Luis Buñuel) N: Helmut Berger [Fantômas], Jacques Dufilho [tarkastaja Juve] /ks. listalta lisää kohdasta Fantomas/ Les Fantômes du Chapelier / Hattukauppiaan aaveet (Ranska 1982) /lista/ Le sang des autres / Petturin suudelma (USA/Ranska 1984) K: Brian Moore, per. Simone de Beauvoirin (1908-1986) romaaniin, N: Jodie Foster [Hélène], Sam Neill [Bergman], Lambert Wilson [Paul], Michael Ontkean [Jean] - Arvio: Sota-aikaan sijoittuva draama Cop Au Vin / Poulet au vinaigre (Ranska 1985) /lista/ saman aiheen jatkoa Inspecteur Lavardin (Ranska 1986) /ks. lista: Cop au Vin/   ja vielä jaksot "L'escargot noir" (1988) ja "Maux croisés" (1989) TV-sarjassa "Les dossiers secrets de l'inspecteur Lavardin" (Ranska TV 1988-1990) N: Jean Poiret [Inspecteur Jean Lavardin] Masques (Ranska 1987) N: Philippe Noiret Le cri du hibou (Ranska/Italia 1987) K: per. Patricia Highsmithin (1921-1995) romaaniin The Cry of the Owl (1962), suom. Öinen huuto (1998),  N: Christophe Malavoy Dr. M (Ranska 1990) K: per. Norbert Jacquesin (1880-1954) romaaniin Mabuse der Spieler, N: Alan Bates [Dr. Marsfeldt/Guru] eroottinen jännäri Betty (Ranska 1992) K: per. Georges Simenonin (1903-1989) romaaniin, N: Marie Trintignant [Betty Etamble], Stéphane Audran [Laure] La Cérémonie / Kiveen kirjoitettu (Ranska 1995) /lista/ Rien ne va plus / Ei enää panoksia (Ranska 1997) /lista/ Merci pour le chocolat / Suklaata, kiitos (Ranska 2000) K: Chabrol & Caroline Eliacheff, per. Charlotte Armstrongin (1905-1969) romaaniin The Chocolate Cobweb (1948), N: Isabelle Huppert [Marie-Claire 'Mika' Muller], Jacques Dutronc [André Polonski], Rodolphe Pauly [Guillaume Polonski], Anna Mouglalis [Jeanne Pollet], Brigitte Catillon [Louise Pollet], M: Matthieu Chabrol - Arvio: Kuiva ja ennalta-arvattavan yksinkertainen rikosjuttu   Au coeur du mensonge / Valhe sydämessä (Ranska 1999) /lista/ La fleur du mal (Ranska 2003) K: Chabrol & Caroline Eliacheff & Louise L. Lambrichs, N: Benoit Magimel [Franclois Vasseur] La demoiselle d'honneur / Morsiusneito (Ranska 2004) K: Chabrol & Pierre Leccia, per. Ruth Rendellin (s. 1930) romaaniin The Bridesmaid (1989), suom. Morsiusneito (1992), N: Benoît Magimel [Philippe Tardieu, Loire Atlantique], Laura Smet [Stéphanie 'Senta' Bellange], M: Matthieu Chabrol - Arvio: Tasapainoton nuori nainen saa rakkaussuhteessa porvarillista elämää viettäneen nuorukaisen pois tolaltaan - psykologista jännitystä mutta turhan ennalta-arvattava juttu L'ivresse du pouvoir / A Comedy of Power (Ranska 2006) K: Chabrol & Odile Barski, N: Isabelle Huppert [Jeanne Charmant-Killman], Francois Berléand [Michel Humeau], M: Matthieu Chabrol - Arvio: Kuivahkosti toteutettu mutta tärkeää korruptioaihetta käsittelevä elokuva, päähenkilönä naissyyttäjä La fille coupée en deux / The Girl Cut in Two (Ranska 2007) K: Chabrol & Cécile Maistre, N: Ludivine Sagnier [Gabrielle Aurore Deneige] Bellamy (Ranska 2009) K: Odile Barski & Chabrol, N: Gérard Depardieu [Paul Bellamy], Clovis Cornillac [Jacques Lebas], Jacques Gamblin [Noël Gentil/Emile Leullet/Denis Leprince]
      Nicholas Blaken teoksiin perustuvat myös: "A Tangled Web" (jakso TV-sarjassa The Alfred Hitchcock Hour, USA 1963) O: Alf Kjellin (1920- 1988), N: Robert Redford [David Chesterman] ♠ The Kids Who Knew Too Much (USA TV 1980) O: Robert Clouse (1928-1997)  
      Claude Rankin (s. 1925) teoksiin tai käsikirjoituksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: seikkailuelokuva Le gentleman de Cocody / Seikkailija Afrikassa (Ranska/Italia 1965) O: Christian-Jaque (1904–1994), K: Rank ym., N: Jean Marais [Jean-Luc Hervé de la Tommeraye] ♠ vakoilujännäri Corrida pour un espion / Erikoistehtävä Espanjassa (Espanja/Ranska/Länsi-Saksa 1965) O: Maurice Labro (1910–1987), K: per. romaaniin v. 1964, N: Ray Danton [Jeff Larson], Pascale Petit [Pilar Perez] ♠ poliisijännäri Mission spéciale à Caracas / Tehtävä Caracasissa (Espanja/Ranska/Italia 1965) O: Raoul André (1916–1992), K: per. romaaniin Treize femmes (1965), N: Roland Carey/Rod Carter [Gil Becker] ♠ vakoilujännäri Nick Carter et le trèfle rouge / Nick Carterin salainen tehtävä (Ranska/Italia 1965) O: Jean-Paul Savignac (s. 1936), K: per. romaaniin Bombes sur table (1964), N: Eddie Constantine [Nick Carter] /lista: Nick Carter/ Le paria (Ranska/Espanja 1969) O: Claude Carliez (s. 1925), K: Rank ym., N: Jean Marais [Manuel 'Manu' Thomas] Les insoumis (Ranska TV 1998) O: Gérard Marx, K: per. romaaniin, N: Antonella Ponziani [Marisa], Bernard Verley Léo Soriano] Hubert Monteilhetin (s. 1928) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Return from the Ashes / Puhelu keskiyöllä (USA 1965) O: J. Lee Thompson (1912-2002), K: per. romaaniin Le Retour des cendres (1961), N: Maximilian Schell [Stanislaus Pilgrin], Samantha Eggar [Fabienne 'Fabi' Wolf], Ingrid Thulin [Dr. Michele 'Mischa' Wolf], Herbert Lom [Dr. Charles Bovard] Praying Mantis (Englanti 1982) O: Jack Gold (s. 1930), K: per. romaaniin Les Mantes religieuses (1960), N: Jonathan Pryce [Christian Magny], Cherie Lunghi [Beatrice Manceau]
      Ellery Queenin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. Ellery Queen, Master Detective /lista/
      Richard Neelyn teoksiin perustuvia rikos- tai jännityselokuvia
      ks. kohdasta In the Line of Fire / Tulilinjalla /lista/
      Ed McBainin teoksiin perustuvia rikos- tai jännityselokuvia ks. Tengoku to jigoku / Taivas ja helvetti / Lunnaat /lista/
      Patricia Highsmithin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. Eaux profondes / Syvissä vesissä /lista/ 
      Charlotte Armstrongin teoksiin tai käsikirjoituksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Unsuspected / Ei epäilty /lista/ 
      Norbert Jacquesin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. Dr Mabuse -trilogia /lista/
      Ruth Rendellin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. Betty Fisher et autres histoires / Betty Fisher /lista/
      Georges Simenonin teoksiin perustuvia rikos- tai jännityselokuvia ks. The Brothers Rico ja Maigret tend un piège / Maigret virittää ansan (Maigret-elokuvat) /lista/
      Jean-Patrick Manchetten teoksiin ja käsikirjoituksiin perustuvia rikoselokuvia ks. kohdasta Borsalino /lista/ 
      Jean-Luc Godardin ohjaamia rikos- ja jänntyselokuvia ks. À bout de souffle / Viimeiseen hengenvetoon /lista/ 
      Hiromichi Horikawan (1916–2012) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös mm.: Aku no monsho / Brand of Evil (Japani 1964) K: per. Shinobu Hashimoton (s. 1918) romaaniin, N: Tsutomu Yamazaki [Det. Kikuchi/Inamura] sotaelokuva Gekido no showashi 'Gunbatsu' / The Militants (Japani 1970) N: Keiju Kobayashi [päämin. Hideki Tojo], Toshirô Mifune [amir. Isoroku Yamamoto] seikkailuelokuva Arasuka monogatari / Alaska - jäinen helvetti (Japani 1977) N: Kin'ya Kitaôji [Frank Yasuda]
      Roman Polanskin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Chinatown /lista/ Christian-Jaquen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Casque d'or / Rakastajatar /lista/ Maurice Labron ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Canicule / Loukku /lista/ Raoul Andrén ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Cet homme est dangereux / Tämä mies on vaarallinen /lista/ Gérard Marxin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: seikkailuelokuva L'empire du tigre (Ranska TV 2005) N: Bernard Giraudeau [Pierre Balsan], Nadia Farès [Gabrielle], Thierry Frémont [Dumont] TV-sarjojen ohjauksia J. Lee Thompsonin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Death Wish / Väkivallan vihollinen /lista/ Jack Goldin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Alf Kjellin Robert Clouse

    86. Question of Honor, A / Kunniakysymys (USA TV 1982) O: Jud Taylor (1932-2008), K: Budd Schulberg, per. Philip Rosenbergin (s. 1942) & Sonny Grosson (1930-2020) kirjaan Point Blank (1978), N: Ben Gazzara [Joe De Falco, N.Y. poliisi], Paul Sorvino [Carlo Danzie], Robert Vaughn [Frederick Walker], M: Billy Goldenberg (s. 1936) - Arvio: Vaikuttava poliisitarina
      Jud Taylorin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia
      ovat myös: Doubletake / Jääkylmä murha (USA TV 1985) K: John Gay, per. William Bayerin (s. 1939) romaaniin Switch (1984), N: Richard Crenna [Lt. Frank Janek NYPD], Beverly D'Angelo [Carolyn Wallace], Cliff Gorman [Aaron Greenberg], M: Arthur B. Rubinstein (s. 1938) - Arvio: Ei nähty - listalla edustamassa Janek-elokuvia ja Jud Taylorin ohjauksia /Janek-elokuvia samoin päänäyttelijöin ovat myös: Internal Affairs / Saigonin perintö (USA TV 1988) O: Michael Tuchner (s. 1934), K: Bayer, N: Phil Bosco [John Wycoff] Murder in Black and White / Mustavalkoinen murha (USA TV 1990) O: Robert Iscove (s. 1947), K: Gordon Cotler, N: Diahann Carroll [Margo Stover] Murder Times Seven / Kuollut kyttä (USA TV 1990) O: Taylor, K: Bayer (tarina), N: Susan Blakely [Gert Kiley] Terror on Track 9 / Terroria raiteella 9 (USA TV 1990) O: Iscove, K: Bayer (henkilöt), N: Joan Van Ark [Leslie Renner], Ving Rhames [Jellyroll] The Forget-Me-Not Murders (USA TV 1994) O: Iscove, K: per. romaaniin Wallflower (1991), N: Tyne Daly [Dr. Archer] Janek: The Silent Betrayal (USA TV 1994) O: Iscove, K: Bayer (henkilöt), N: Helen Shaver [Monique Dessier], kaikissa N: Richard Crenna [Frank Janek] William Bayerin tarinaan perustuu: "When Love Kills: The Seduction of John Hearn" (USA 1993 TV-minisarja) O: Larry Elikann (1920–2004), N: Gary Cole [John Hearn]/ Jud Taylorin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia lisää: Weekend of Terror (USA TV 1970) N: Robert Conrad [Eddie], Carol Lynley [Sister Meredith], Lee Majors [Larry], Lois Nettleton [Sister Ellen], Jane Wyatt [Sister Frances] kauhujännäri Revenge (USA TV 1971) K: per. Elizabeth Davisin romaaniin, N: Shelley Winters [Amanda Hilton], Stuart Whitman [Mark Hembric] Egan (USA TV 1973) N: Eugene Roche [Det. Eddie Egan] Winter Kill (USA TV 1974) N: Andy Griffith [sheriffi Sam McNeill] tieteisjännärit The Disappearance of Flight 412 (USA TV 1974) N: Glenn Ford [Col. Pete Moore] ja Future Cop (USA TV 1976) N. Ernest Borgnine [Cleaver], Michael Shannon [Haven] City in Fear (USA TV 1980) N: David Janssen [Vince Perrino], Robert Vaughn [Harrison Crawford III] Out of the Darkness (USA TV 1985) K: T. S. Cook, per. tositarinaan sarjamurhaajasta 'Son of Sam', oik. David Berkowitz (s. 1953), N: Martin Sheen [Eddie Zigo], Robert Trebor [David Berkowitz] Broken Vows / Hämärän kuja (USA TV 1987) K: per. Dorothy Salisbury Davisin (1916-2014) romaaniin Where The Dark Streets Go (1970), N: Tommy Lee Jones [Pater Joseph McMahon], Annette O'Toole [Nana Marie 'Nim' Fitzpatrick] sotaelokuva The Great Escape II: The Untold Story (USA TV 1988) N: Christopher Reeve [Maj. John Dodge] toimintajännäri Kung Fu: The Legend Continues (USA TV 1992) N: David Carradine [Kwai Chang Caine], Chris Potter [Peter Caine] In My Daughter's Name (USA TV 1992) N: Donna Mills [Laura Elias] lisäksi runsaasti TV-sarjojen ohjauksia, erityisesti 1960-1970-luvuilla, mutta myös sarjassa "Law & Order: Special Victims Unit" (USA 2000-2004)  
      Dorothy Salisbury Davisin (1916-2014) romaaniin The Town of Masks (1952) perustuu "House of Masks" (USA TV 1952, jakso sarjassa "Suspense", CBS 1949–1954) O: Robert Stevens (1920–1989), N: Geraldine Fitzgerald [Anna], William Redfield [Billy]
      tuotteliaan käsikirjoittaja Philip Rosenbergin (s. 1942) teoksiin tai tarinoihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Contract on Cherry Street (USA TV 1977) O: William A. Graham (s. 1933), K: per. romaaniin v. 1976, N: Frank Sinatra [Det.Insp. Frank Hovannes, Organized Crime Unit], Martin Balsam [Capt. Ernie Weinberg, OCU], Jay Black [Tommy Sindardos] ♠ Badge of the Assassin / Harlem Cops (USA TV 1985) O: Mel Damski (s. 1946), K: per. romaaniin v. 1979, N: James Woods [syyttäjä Robert K. Tannenbaum], Yaphet Kotto [etsivä Cliff Fenton NYPD] ♠ In the Shadow of a Killer (USA TV 1992) O: Alan Metzger, K: Rosenberg, N: Scott Bakula [etsivä David Mitchell] ♠ Murder Between Friends / Murha ystävien kesken (USA TV 1994) O: Waris Hussein (s. 1938), K: Rosenberg, N: Timothy Busfield [John Thorn], Stephen Lang [Kerry Myers] ♠ Menendez: A Killing in Beverly Hills (USA TV 1994) O: Larry Elikann (1920–2004), K: Rosenberg, N: Edward James Olmos [Jose Menendez], Beverly D'Angelo [Kitty Menendez] ♠ Deadly Vows (USA TV 1994) O: Alan Metzger, K: Rosenberg, N: Gerald MacRaney [Tom Weston], Josie Bissett [Bobbi Gilbert Weston] ♠ We the Jury / Puolueellinen tuomio (USA TV 1996) O: Sturla Gunnarsson (s. 1951), K: Rosenberg, N: Kelly McGillis [Alyce Bell] ♠ Close to Danger (USA TV 1997) O: Neema Barnette (s. 1949), K: Rosenberg, N: Lisa Rinna [Jennifer Cole], Rob Estes [Adam] ♠ Five Desperate Hours / Epätoivon tunnit  (USA TV 1997) O: Dan Lerner, K: Rosenberg, N: Sharon Lawrence [Clair Ballard], Giancarlo Esposito [Joseph Grange] Murder in the Mirror (USA TV 2000) O: James Keach (s. 1947), K: Rosenberg & Rob Gilmer, N: Jane Seymour [Dr. Mary Kost Richland], James Farentino [Det. Frank Russo] ♠ lisäksi Detective (USA TV 2005) O: David S. Cass Sr., K: Rosenberg, per. Arthur Haileyn (1920-2004) romaaniin v. 1997, suom. Etsivä (1998), N: Tom Berenger [etsivä Malcolm Ainslie] 
      Sonny Grosson (1930-2020) tarinaan perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: The Seven-Ups / Armoton ryhmä (USA 1973) O: Philip D'Antoni (s. 1929), N: Roy Scheider [Buddy] Strike Force / Huumekommandot (USA TV 1975) O: Barry Shear (1923–1979), N: Cliff Gorman [Det. Joey Gentry] lisäksi TV-sarja "Night Heat" (Kanada/USA TV 1985–1989) Luojat: Sonny Grosso & Donn Flynn, O: Mario Azzopardi (s. 1950) ym., N: Scott Hylands [Det. Kevin 'O.B.' O'Brien], Allan Royal [Tom J. Kirkwood], Jeff Wincott [Det. Frank Giambone], M: Domenic Troiano (1946–2005)  
      Arthur Haileyn (1920-2004) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Time Lock / Kassaholvin vanki (USA 1957) O: Gerald Thomas (1920–1993), K: per. näytelmään, N: Robert Beatty [Pete Dawson] ♠  samasta aiheesta: "Time Lock" (USA TV 1956, jakso sarjassa "Kraft Television Theatre", 1947–1958) N: Peter Lazer "Time Lock" (Kanada TV 1956, jakso sarjassa "First Performance", 1955–1958) N: Murray Westgate [Neil MacFadyen] Zeitsperre (Länsi-Saksa TV 1965) O: Theo Mezger (s. 1923), N: Horst Niendorf [Peter Dawson] suuronnettomuusjännäri  Airport / Kiitorata (USA 1970) O ja K: George Seaton (1911–1979), per. romaaniin  Airport (1968), suom. 1968, N: Burt Lancaster [Mel Bakersfield], Dean Martin [Capt. Vernon Demerest], George Kennedy [Joe Patroni], Van Heflin [D. O. Guerrero], Maureen Stapleton [Inez Guerrero], Jean Seberg [Tanya Livingston], Jacqueline Bisset [Gwen Meighen], M: Alfred Newman (1901–1970) ♠ saman aiheen jatkoa toimintajännärit: Airport 1975 / Jättiläinen taivaalla (USA 1974) O: Jack Smight (1925–2003), N: Charlton Heston [Alan Murdock], Karen Black [Nancy Pryor], George Kennedy [Joe Patroni] Airport '77 / Kaappaus Bermudan kolmiossa (USA 1977) N: Jack Lemmon [Capt. John Gallagher], Lee Grant [Karen Wallace] ja The Concorde... Airport '79 / Airport '80 - Concorde (USA 1979) O: David Lowell Rich (s. 1923), N: Alain Delon [Capt. Paul Metrand], Susan Blakely [Maggie Whelan], Robert Wagner [Dr. Kevin Harrison], George Kennedy [Joe Patroni] sekä vielä International Airport / Pommi lennolla 305 (USA TV 1985) O: Don Chaffey (1917–1990) & Charles S. Dubin (1919–2011), N: Gil Gerard [David Montgomery], Berlinda Tolbert [Kathy Henderson] jännäri Terror in the Sky (USA TV 1971) O: Bernard L. Kowalski (1929–2007), K: per. romaaniin Runway Zero 8 (1958), N: Doug McClure [George Spencer] samasta aiheesta: Flight Into Danger (Kanada TV 1956) N: James Doohan [George Spencer] "Flight into Danger" (USA TV 1956, jakso sarjassa "The Alcoa Hour", 1955–1957) N: Macdonald Carey [George Spencer] Zero Hour! / Kuoleman kynnyksellä (USA 1957) N: Dana Andrews [Lt. Ted Stryker], Linda Darnell [Ellen Stryker] "Flight Into Danger" (Englanti TV 1962, jakso sarjassa "Studio 4", 1962-) O: James MacTaggart (1928–1974), N: Robert Arden [George Spencer] Vliegtuig in gevaar (Hollanti TV 1963) O: Paul Cammermans (1921–1999), N: Rob de Vries [George Spencer] Flug in Gefahr (Länsi-Saksa TV 1964) O: Theo Mezger (s. 1923), N: Hans Lothar [George Spencer] sekä komedia Airplane! / Hei me lennetään! (USA 1980) O: Jim Abrahams (s. 1944) & David Zucker (s. 1947) & Jerry Zucker (s. 1950), N: Robert Hays [Ted Striker], Julie Hagerty [Elaine], Leslie Nielsen [Dr. Rumack], M: Elmer Bernstein (1922–2004)
      William A. Graham Mel Damskin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: LISÄÄ Alan Metzger Waris Hussein Larry Elikann Sturla Gunnarsson Neema Barnette Dan Lerner James Keach David S. Cass Sr. Philip D'Antoni Barry Shear Gerald Thomasin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: LISÄÄ Theo Mezger Jack Smight George Seaton
      Don Chaffeyn ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Time Is My Enemy (Englanti 1954) N: Dennis Price [Martin Radley] The Secret Tent (Englanti 1956) K: per. Elizabeth Addeymanin näytelmään, N: Donald Gray [Chris Martyn], Andree Melly [Ruth Martyn] The Girl in the Picture (Englanti 1957) N: Donald Houston [Jon Deering] sotaelokuva Danger Within / Ilmiantaja (Englanti 1959) K: per. Michael Gilbertin (1912–2006) romaaniin Death in Captivity (1952), suom. Kuolema vankileirillä (1958), N: Richard Todd [Lt. Col. David Baird, M.C.], Michael Wilding [Maj. Charles Marquand], Richard Attenborough [Capt. 'Bunter' Phillips], Donald Houston [Capt. Roger Byfold] seikkailuelokuva One Million Years B.C. / Miljoona vuotta eKr. (Englanti 1966) N: Raquel Welch [Loana] seikkailuelokuva The Viking Queen / Viikinkikuningatar (Englanti 1967) N: Carita [Salina] seikkailuelokuva A Twist of Sand (Englanti 1968) K: per. Geoffrey Jenkinsin romaaniin v. 1959, N: Richard Johnson [Geoffrey Peace], Honor Blackman [Julie Chambois] tieteiskauhuseikkailu Creatures the World Forgot / Uga-uga - ihmishirviöiden maa (Englanti 1971) N: Julie Ege [Nala] kauhujännäri Persecution (Englanti 1974) N: Lana Turner [Carrie Masters], Trevor Howard [Paul Bellamy] seikkailuelokuva Casino (USA TV 1980) N: Mike Connors [Nick] TV-sarjojen ohjauksia 
      Michael Gilbertin
      Geoffrey Jenkinsin  
      Charles S. Dubin Bernard L. Kowalski James MacTaggart Paul Cammermans David Zuckerin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks.The Naked Gun: From the Files of Police Squad! / Mies ja alaston ase /lista/ Jerry Zucker Jim Abrahams Mario Azzopardi
      Michael Tuchnerin (1934-2017) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Villain / Roisto (Englanti 1971) K: per. James Barlowin (1921–1973) romaaniin The Burden of Proof (1970), N: Richard Burton [Vic Dakin], Ian McShane [Wolfe Lissner] Fear Is the Key / Pelko on aseeni (Englanti 1972) K: per. Alistair MacLeanin (1922–1987) /lista: Ice Station Zebra / Jääasema Zebra/ romaaniin v. 1961 (suom. 1961), N: Barry Newman [John Talbot], Suzy Kendall [Sarah Rutven], Ben Kingsley [Royale] Parole / Kunniansanalla (USA TV 1982) N: Jay Acovone [Leo], Ellen Barkin [Donna] ♠ Trenchcoat / Sadetakki (USA 1983) N: Margot Kidder [Mickey Raymond], Robert Hays [Terry Leonard] ♠ Adam (USA TV 1983) N: Daniel J. Travanti [John Walsh], JoBeth Williams [Reve Walsh] At Mother's Request / Murha äidin pyynnöstä (USA TV 1987) K: per. Jonathan Colemanin (s. 1951) tosielämäkirjaan Frank Bradshawn murhasta v. 1978, jossa tytär suostuttelee poikansa tappamaan isoisän perintörahojen takia, N: Stefanie Powers [Frances Schreuder], Doug McKeon [Marc Schreuder] /samasta aiheesta TV-minisarja "Nutcracker: Money, Madness & Murder" (USA NBC 1987) O: Paul Bogart (1919–2012), K: per. Shana Alexanderin (1925–2005) kirjaan, N: Lee Remick [Frances Schreuder], Tate Donovan [Marc Schreuder], M: Billy Goldenberg (s. 1936)/ Desperate for Love (USA TV 1989) N: Christian Slater [Cliff Petrie], Tammy Lauren [Lily Becker], Brian Bloom [Alex Cutler] ♠ rikoskomedia Wilt / Tapaus Wilt (Englanti 1990) K: per. Tom Sharpen (s. 1928) romaaniin v. 1976, N: Griff Rhys Jones [Henry Wilt], Mel Smith [Insp. Flint] ♠ Captive (USA TV 1991) N: Joanna Kerns [Kathy Plunk], Barry Bostwick [Paul Plunk] With Murder in Mind (USA TV 1992) N: Elizabeth Montgomery [Gayle Wolfer], Robert Foxworth [Bob Sprague] ♠ tulipalojännäri Firestorm: 72 Hours in Oakland / Tulen armoilla (USA TV 1993) N: LeVar Burton [palopääll. J. Allan Mather] ♠ jännäri The Rainbow Warrior (USA/Uusi Seelanti TV 1993) K: Martin Copeland ym., per. tositapahtumaan Greenpeacen aluksesta joka upotettiin Aucklandin satamassa v. 1984, N: Jon Voight [Peter Willcox], Sam Neill [Alan Galbraith] The Conviction of Kitty Dodds (USA TV 1993) N: Veronica Hamel [Kitty Dodds] Awake to Danger / Herääminen painajaiseen (USA TV 1995) K: per. Joan Lowery Nixonin (1927–2003) romaaniin The Other Side of Dark (1986), N: Tori Spelling [Aimee McAdams] , Michael Gross [Ben McAdams] Hart to Hart: Two Harts in 3/4 Time (USA TV 1995) K: per. Sidney Sheldonin luomaan TV-sarjaan /lista: "Columbo"/, N: Robert Wagner [Jonathan Hart], Stefanie Powers [Jennifer Hart] tieteisdraama Nightworld: 30 Years to Life (USA TV 1998) N: Robert Hays [Vincent Dawson], Hugh O'Conor [Vinnie Dawson] 
      Robert Iscoven (s. 1947) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Love & Larceny / Rakkautta ja petoksia (Kanada TV 1985) K: Douglas Bowie, per. tositarinaan, N: Jennifer Dale [Betsy Bigley/Mrs. Chadwick /Pelvina de Vere] ♠ sotaelokuva Mission of the Shark: The Saga of the U.S.S. Indianapolis / U.S.S. Indianapolis - viimeisellä matkalla (USA TV 1991) N: Stacy Keach [Capt. Charles McVay] Breaking the Silence / Hiljaisuus rikkoutuu (USA TV 1992) N: Gregory Harrison [Paul Danner], Chris Young [Kenny Becker] ♠ katastrofijännäri Miracle on Interstate 880 (USA TV 1993) N: Rubén Blades [Pastor Beruman], Len Cariou [Buck Helm] Dying to Love You / Rakastan kuollakseni (USA TV 1993) N: Tim Matheson [Roger Paulson], Tracy Pollan [Lisa Ann Rohn] River of Rage: The Taking of Maggie Keene (USA TV 1993) N: Victoria Principal [Maggie Keene] ♠ tieteisjännäri Without Warning (USA TV 1994) N: Jane Kaczmarek [Dr. Caroline Jaffe], Dwier Brown [Matt Jensen] Dark Angel / Pimeyden enkeli (USA TV 1996) N: Eric Roberts [Det. Walter D'Arcangelo, New Orleans], Ashley Crow [Anna St. Cyr] ♠ tieteisjännäri Murder in My Mind (USA TV 1997) N: Nicollette Sheridan [Callain Pearson], Stacy Keach [Cargill] tieteiskauhuelokuva Firestarter 2: Rekindled / Tulessa syntynyt 2 (USA TV 2002) K: per. Stephen Kingin (s. 1947) romaaniin v. 1980, N: Marguerite Moreau [Charlene 'Charlie' McGee], Malcolm McDowell [John Rainbird], Dennis Hopper [James Richardson] /aikaisempi elokuva Firestarter / Tulessa syntynyt (USA 1984) O: Mark L. Lester (s. 1946), N: Drew Barrymore [Charlene 'Charlie' McGee], David Keith [Andrew 'Andy' McGee]/
      Stephen Kingin teoksiin perustuvia rikoselokuvia ks. Dolores Clayborne /lista/
      Paul Bogart Mark L. Lester Robert Stevens

    87. Rage in Harlem, A / Ei armoa Harlemissa (USA 1991) O: Bill Duke (s. 1943), K: John Toles-Bey & Bobby Crawford, per. Chester Himesin (1909-1984) romaaniin For Love of Imabelle (1957), suom. 1971, N: Forest Whitaker [Jackson], Gregory Hines [Goldy], Robin Givens [Imabelle], Danny Glover [Easy Money], M: Elmer Bernstein (1922–2004) & Jeff Vincent - Arvio: Mielenkiintoinen afroamerikkalainen rikosjuttu Harlemissa  
      Bill Duken ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Johnnie Mae Gibson: FBI / Tehtävä Miamissa (USA TV 1981) N: Howard E. Rollins Jr. [T. C. Russell], LynnWhitfield [Johnnie Mae Gibson, FBI] ♠ Deep Cover / Piilokyttä (USA 1992) /lista/ ♠ rikosmusiikkikomedia Sister Act 2: Back in the Habit / Nunnia ja konnia 2: Lisää säpinää (USA 1993) N: Whoopi Goldberg [Deloris Van Cartier/Sister Mary Clarence] ♠ Hoodlum / Harlemin kummisetä (USA 1997) /lista/ ♠ Cover (USA 2007) N: Aunjaune Ellis [Valerie Mass] runsaasti TV-sarjojen ohjauksia
      Chester Himesin teoksiin perustuvat myös: Cotton Comes to Harlem / Kaksi nuuskijaa Harlemissa (USA 1970) K: per. romaaniin v. 1965, suom. Kuolema kulkee Harlemissa (1965) /lista/ ja sen jatko Come Back, Charleston Blues (USA 1972) O: Mark Warren (1938-1999), K: per. kirjaan The Heat's On (1966), suom. Hellettä Harlemissa (1976), N: Godfrey Cambridge [Gravedigger Jones], Raymond St. Jacques [Coffin Ed Johnson]
      Mark Warren 

    88. Radio tekee murron (Suomi 1951) O: Matti Kassila (s. 1924), K: Kassila & Aarne Tarkas, per. radiotoimittaja Usko Santavuoren (1922-2003) selostuksiin, N: Hannes Häyrinen [radioreportteri Toivo Teräsvuori], Ritva Arvelo [toimittaja Eila Ritolampi], M: Ahti Sonninen (1914–1984) - Arvio: Hauska rikoskomedia jatkoa samoin päätekijöin Radio tulee hulluksi (Suomi 1952), N myös: Uljas Kandolin [mielisair. hoit. Salomon Tillikka], M: Tauno Marttinen (1912–2008)
      Matti Kassilan ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks.
      Komisario Palmun erehdys /lista/.

    89. Raffles (USA 1930) O: George Fitzmaurice (1885-1940) & osaksi Harry D'Arrast (1897-1968) /ennen potkuja/, K: Sidney Howard, per. E. W. (Ernest William) Hornungin (1866-1921) romaniin The Amateur Cracksman (1899), suom. Varastaiteilija (1910), N: Ronald Colman [A. J. Raffles], Kay Francis [Gwen], Bramwell Fletcher [Harry 'Bunny' Manders], M: Hugo Riesenfeld (1879–1939) - Ei nähty
      aikaisempia mykkäelokuvia: Raffles, the Amateur Cracksman (USA 1905) O: J. Stuart Blackton (1875-1941), K: per. romaanin lisäksi Eugene Wiley Presbreyn (1853-1931) aiheesta tekemään näytelmään v. 1903, N: Gilbert M. 'Bronco Billy' Anderson ♠ Il diamante azzurro (Italia 1911) O ja N: Ubaldo Maria del Colle ♠ The Van Nostrand Tiara (USA 1913) O: Anthony O' Sullivan (k. 1920), N: Reggie Morris ♠ The Burglar and the Lady (USA 1914) O: Herbert Blaché (1882-1953), N: James J. Corbett ♠ Arabella Meets Raffles (Englanti 1915) O ja K: James Read, N: Joe Evans, Little Chrysia [Arabella] ♠ Saving Raffles (Englanti 1917) O, K ja N: Joe Evans (1891–1967) [Raffles] & Fred Evans [Pimple] ♠ Raffles, the Amateur Cracksman (USA 1917) O: George Irving (1974-1961), K: Anthony Paul Kelly, per. romaaniin ja näytelmään, N: John Barrymore ♠ Mr. Justice Raffles (USA 1921) O: Gerald Ames (1881-1933) & Gaston Quiribet, N: Gerald Ames ♠ Raffles (USA 1925) O: King Baggot (1879-1948), N:  House Peters 
      muita Raffles -elokuvia: The Return of Raffles (Englanti 1932) O: Mansfield Markham, N: George Barraud [A. J. Raffles] ♠ Raffles (USA 1939) O: Sam Wood (1883-1949), N: David Niven [A.J. Raffles], Olivia De Havilland [Gwen], Douglas Walton [Bunny] ♠ Raffles (Meksiko 1958) O: Alejandro Galindo (1906-1999), N: Pepe Alameda ♠ TV-pilotti ja sarja "Raffles" (Englanti 1975-1977) K: Philip Mackie, N: Anthony Valentine [A. J. Raffles], Christopher Strauli [Bunny Manders] ♠ The Gentleman Thief (Englanti TV 2001) O: Justin Hardy (s. 1964), K: Matthew Graham, N: Nigel Havers [A. J. Raffles]
      ♠ 
      George Fitzmauricen ohjaamia rikoselokuvia ovat myös: The Mark of Cain (USA 1917, mykkä) N: Irene Castle ♠ Sylvia of the Secret Service (USA 1917, mykkä) N: Irene Castle [Sylvia] ♠ The Hillcrest Mystery (USA 1918, mykkä) N: Irene Castle [Marion Sterling] The Witness for the Defense (USA 1919, mykkä) N: Elsie Ferguson [Stella Derrick], Wyndham Standing [Henry Thresk] ♠ The Locked Door (USA 1929) K: per. Channing Pollockin (1880–1946) näytelmään The Sign on the Door (1919), N: Rod La Rocque [Frank Dvereaux], Barbara Stanwyck [Ann Carter] /samasta aiheesta The Sign on the Door (USA 1921, mykkä) O: Herbert Brenon (1880–1958), N: Norma Talmadge [Ann Hunniwell/Mrs. 'Lafe' Regan]/ ♠ Tiger Rose (USA 1929) K: per. Willard Mackin  (1873–1934) romaaniin v. 1918, N: Monte Blue [Devlin], Lupe Velez [Rose] ♠ Arsène Lupin Returns / Arsene Lupin - gentlemannivaras (USA 1938) K: per. Maurice Leblancin (1864–1941) henkilöhahmoon, N: Melvyn Douglas [Rene Farrand/Arsene Lupin], Virginia Bruce [Lorraine de Grissac] /lista: Arsène Lupin/ ♠ Adventure in Diamonds / Timanttivarkaat (USA 1940) N: George Brent [Capt. Stephen Dennett], Isa Miranda [Felice Falcon], John Loder [Michael Barclay]
      Channing Pollockin (1880–1946) kertomukseen Welcome Imposter perustuu rikoskomedia Midnight Intruder (USA 1938) O: Arthur Lubin (1898–1995), N: Louis Hayward [Barry Gilbert/John Clark Reitter Jr.] 
      Willard Mackin teoksiin tai tarinoihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta The Big Steal / Kuolema vaanii varjossa /lista/
      Herbert Blachén ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Penthouse /lista/ Mansfield Markham Sam Wood Alejandro Galindo Justin Hardy Arthur Lubin 

    90. "Raid" (Suomi TV YLE 2000, 12 jaksoa) O ja K: Tapio Piirainen (s. 1954), per. Harri Nykäsen (s. 1953) tarinaan, N: Kai Lehtinen [Raid], Mari Rantasila [Tarja, nakkikioskin myyjä], Oiva Lohtander [kom. Eero Jansson], Pekka Huotari [konst. Hannu 'Hopo' Huusko], Kirsti Väänänen [konst. Susanna 'Sanna' Susisaari], Juha Muje (1950-2020)  [pornokauppias Sundman], Esko Salminen [Uki Kukkamaa], Tapio Liinoja [Hammar], Risto Aaltonen [liikemies Hallvik], M: Pekka Marjanen, Laulu: "Vain rakkaus" (Marjanen/Piirainen) es. Mari Rantasila - Arvio: Viihdyttävä TV-sarja  
      samoista aineksista ja samoin päätekijöin myös pitkä elokuva Raid (Suomi 2003) lisäksi N: Lia Boysen [ilotyttö Venla], Harry Baer [Mark Hollander], Jorma Tommila [legioonalainen] - Arvio: Tarinan epäuskottavat käänteet pilaavat elokuvan, myös komedia ontuu  
       Tapio Piiraisen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Poliisin poika /lista/ 
      ♠ 
      Harri Nykäsen aiheisiin perustuvat myös: Juudaspeli (Suomi TV 1990) K: per. romaaniin v. 1987, ja TV-sarjat "Venäläinen ystävä" (1993) ja "Sergein totuus" (1996), kaikkien O: Timo Lamminen, K: Lamminen & Nykänen, N: Tomi Salmela [Reiska Ekholm] Katkera saalis (MTV 1987) O: Timo Lamminen, K: Lamminen & Nykänen, per. romaaniin Kuusi katkeraa miljoonaa (1986) ♠ TV-sarja "Nortia" (Suomi 1996) O: Jukka Kemppi & Peter Lindholm, K: Nykänen & Lindholm & Harri Närhi, N: Tommi Korpela [kom. Keijo Nortia], Maija-Liisa Peuhu [Rva Nortia], Pekka Laiho [Hannu Hänninen], Hannu Lauri [Leskinen] ♠ TV-dokumenttisarja "Rikostarinoita Suomesta" (Suomi 2001-2007) Juontaja:  Jarmo Mäkinen, Kertoja: Jarmo Heikkinen - /ks. TV-sarjat listalta: "Kahdeksan surmanluotia"/ Rööperi (Suomi 2009) K: Marko Leino, per. Nykäsen & Tom Sjöbergin haastatteluromaaniin Rööperi – rikoksen vuodet 1955–2005 (2005) /lista/ 
      ♠ 
      Timo Lamminen ♠ Jukka Kemppi ♠ Peter Lindholm

    91. Raising Arizona / Arizona Baby (USA 1987) O: Joel Coen (s. 1954), K: Ethan (s. 1957) & Joel Coen, N: Nicolas Cage [H. I. McDunnough], Holly Hunter [Edwina 'Ed' McDunnough], Trey Wilson [Nathan Arizona], John Goodman [Gael Snoats], William Forsythe [Evelle Snoats], Fances McDormand [Dot], M: Carter Burwell (s. 1955), Lauluja mm. "Down In The Willow Garden" (Gorson) es. Holly Hunter, "She'll be coming around the Mountain" (trad.) es. John Goodman &  William Forsythe - Arvio: Hauska lapsenryöstösekoilu
      Coenin veljesten rikos- ja jännityselokuvia ks. Fargo /lista/.

    92. Rakkaudella, Maire (Suomi 1999) O: Veikko Aaltonen (s. 1955), K: Antti Karumo, N: Eeva Litmanen [Maire], Minna Haapkylä [Kirsi-Mari], Matti Onnismaa [Raimo], M: Mauri Sumén (s. 1965) - Arvio: Hienostorouva 'kilahtaa' kohtalokkaasti
      Veikko Aaltosen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Tilinteko (Suomi 1987) K: Aaltonen & Aki Kaurismäki, N: Juhani Niemelä [Nieminen], Esko Nikkari [Varjola], Kaija Pakarinen [Leena Palo], M: Leo Friman (s. 1951)Tuhlaajapoika (Suomi 1992) K: Iiro Küttner, N: Hannu Kivioja [Esa], M: Sumén Merisairas (Suomi/Ranska/Ruotsi 1996) K: Iiro Küttner & Jukka Asikainen, N: Bob Peck [Capt. Sebastian Belger], Katrin Cartlidge [Elena Polakov], M: Sumén "Helppo elämä" (Suomi TV-sarja 2009-2011) /lista: "Kahdeksan surmanluotia"/ ♠ "Mustat lesket" (Suomi TV-sarja 2014) /lista: "Kahdeksan surmanluotia"

    93. Rampo (Japani 1994) O: Kazyoshi Okuyama (s. 1953) & Rintaro Mayuzumi (s. 1953), K: Okuyama & Yuhei Enoki, per. Rampo Edogawan / Edogawa Ranpon, oik. Hirai Tarō (1894-1965), kertomuksiin, N: Naoto Takenaka [Rampo], Michiko Hada [Shizuko], Masahiro Motoki [yksit. etsivä Kogoro Akechi], M: Akira Senju - Arvio: Mielikuvitus ja todellisuus sekoittuvat kirjailijan tarinan edetessä (ei nähty)
      Rampo Edogawan teoksiin tai aiheisiin perustuvia elokuvia (IMDb mainitsee 43), joihin useimmiten sekoittuu kauhu-, rikos- ja perversioaiheita, ovat mm.: Issun-boshi / The Dwarf (Japani 1927) O: Sanjugo Naoki (1891–1934) & Seika Shiba, K: per. kertomukseen v. 1926, N: Baku Ishii [etsivä Kogoro Akechi], ja samasta aiheesta elokuvat v. 1948: O: Tetsuo Ichikawa, N: Hideto Hayabusa, ja 1955: O: Seiichiro Uchikawa, N: Hiroshi Nihon'yanagi ♠ 10 kpl "boy detective"-elokuvaa (Japani 1956-1969), joista enimmäinen oli Shonen tanteidan: Yokai hakase / Boy Detectives Vs Dr. Diabolic (1956) ja muita mm. Shonen tanteidan: Nijumenso no akuma / Boy Detectives Vs Evil 20 Faces (1956) N: Eiji Okada [Kogoro Akechi] & Shonen tanteidan: Daiichibu yokaihakushi (1956) O: Tsuneo Kobayashi & Shonen tanteidan: Tetto no kaijin (1957) O: Hideo Sekigawa (1908–1977), kaikkien N: Eiji Okada [Kogoro Akechi] ♠ Shonen tanteidan: Kabutomushi no yoki (1957) N: Takashi Kanda ♠ myös: Shonen tanteidan: Yako no majin (1957) & Shonen tanteidan: Nijumenso no fukushu (1957) & Shonen tanteidan: Tomei kaijin (1958) & Shonen tanteidan: Kubinashi-otoko (1958), kaikkien N: Susumu Namishima [Kogoro Akechi] ♠ Shonen tanteidan: Teki wa genshisenkoutei (1959) O: Eijirô Wakabayashi ♠ samasta aiheesta myös TV-sarja "Shonen tanteidan BD7" (Japani 1975-76) O: Kazumi Kondo ym., N: Jiro Dan ♠ muita: Shi no jûjiro (Japani 1956) O: Umetsugu Inoue (1923–2010), N: Rentarô Mikuni [Ise] ♠ Kumo-otoko / (engl.) The Spider-Man (Japani 1958) O: Hiroyuki Yamamoto, K: per. romaaniin v. 1929, N: Susumu Fujita ♠ Shura zakura (Japani 1959) O: Tatsuo Ohsone, N: Kôkichi Takada ♠ Kurotokage / (engl.) Black Lizard (Japani 1962) O: Umetsugu Inoue, K: mukana Yukio Mishima (1925-1970), per. romaaniin v. 1934, N: Minoru Oki [Kogoro Akechi] ♠ ja samasta aiheesta Kurotokage / Black Lizard (Japani 1968) O: Kinji Fukasagu (1930-2003) N: Isao Kimura [Kogoro Akechi], Akihiro Maruyama (transvestiittinäyttelijä) [Black Lizard] ♠ "Wanpaku tanteidan" (Japani TV-sarja, animaatio, 1968) O: Osamu Dezaki ym. ♠ Môjû / Blind Beast (Japani 1969) O: Yasuzô Masumura (1924–1986), K: per. kertomukseen Môjuu / (engl.) The Blind Beast (1931), N: Eiji Funakochi [Michio], Mako Midori [Aki] ♠ samasta aiheesta Môjû tai Issunbôshi (Japani 2001) O: Teruo Ishii (1924–2005), K: per. kertomuksiin Môjuu (1931) ja Issunbôshi (1926), N: Hisayoshi Hirayama [Môjûu/Blind Beast], Lily Franky [Monzô Kobayashi], Shinya Tsukamoto [Kogoro Akechi] ♠ Kyôfu kikei ningen: Edogawa Rampo zenshû / Horrors of Malformed Men (Japani 1969) O: Teruo Ishii, K: per. kertomukseen Panorama-tô kitan / (engl.) The Strange Tale of the Panorama Island (1926), N: Teruo Yoshida [Hirosuke Hitomi/Kenzaburô Komoda], Yukie Kagawa [Shizuko] ♠ Edogawa Rampo ryoki-kan:  Yaneura no sanpo sha (Japani 1976) O: Noburu Tanaka (1937-2006), K: per. kertomukseen Yaneura no sanposha / (engl.) The Stalker in the Attic (1925), N: Renji Ishibashi [Saburo Gouda] ♠ ja samasta aiheesta Edogawa Rampo monogatari: Yaneura no sanpo sha / Watcher in the Attic (Japani 1994) N: Hiroshi Mikami [Saburo Gouda] ♠ sekä Yaneura no sanposha (Japani 2007) O: Mitsuhiro Mihara (s. 1964), N: Denden ♠ Edogawa Rampo no injû (Japani 1977) O: Tai Kato (1916–1985), N: Teruhiko Aoi ♠ Hôseki no bijo: Edogawa Ranpo Hakuhatsuki yori (Japani TV 1979) O: Umetsugu Inoue, K: per. kertomukseen Hakuhatsuki / (engl.) The White-Haired Demon (1931), N: Shigeru Amachi [Kogoro Akechi] ♠ Edogawa Rampo gekijo: Oshie to tabisuru otoko (Japani 1994) O: Tôru Kawashima, N: Hideyo Amamoto ♠ Meitantei Akechi Kogorô: Jigoku no dôkeshi (Japani TV 1994) K: per. kertomukseen v. 1939, engl. The Clown from Hell  ja Meitantei Akechi Kogorô 2: Kyûketsu kamakiri (Japani TV 1995) K: per. romaaniin Kenin-Gengi, (engl.) Fascinating Plays with Incarnation (1954) ♠ Meitantei Akechi Kogorô 3: Ankokusei (Japani TV 1996) K: per. kertomukseen Ankokusei / (engl.) The Dark Star (1939) ♠ Meitantei Akechi Kogorô 4: Kyûketsuki (Japani TV 1999) K: per. kertomukseen v. 1930-1931, (engl.) The Vampire, kaikkien O: Mamoru Hoshi, N: Takanori Jinnai [Kogoro Akechi] ♠ Hitodenashi no koi (Japani 1995) O: Masako Matsûra, N: Michiko Hada [Kyoko], Hiroshi Abe ♠ Ningen isu / (engl.) The Human Chair (Japani 1997) O: Toshiyuki Mizutani, K: per. kertomukseen v. 1925, N: Misa Shimizu [Yoshiko Shinozaki], Jun Kunimura [Shoichiro Shimizu], Kazuhiro Yamaji [Ningen Isu] ♠  ja samasta aiheesta Ningen-isu (Japani 2007) O: Keisaku Satô, N: Ken Ishikawa ♠ D-Zaka no satsujin jiken / The D-Slope Murder Case (Japani 1998) O: Akio Jissoji (1937–2006), K: per. romaaniin v. 1925, N: Kyûsaku Shimada [Kogoro Akechi] ♠ Sôseiji / Gemini (Japani 1999) O: Shinya Tsukamoto (s. 1960), K: per. kertomukseen Sôseiji: Aru shikeishû ga kyôkaishi ni uchiaketa hanashi / (engl.) The Twins (1924), N: Masahiko Motoki [Yukio Daitokuji/Sutekichi], Ryô [Rin] ♠ Ranpo jigoku / Rampo Noir (Japani 2005): jakso "Kagami jigoku" O: Akio Jissoji, K. per. kertomukseen v. 1926, engl. The Hell of Mirrors, jakso "Mushi" O: Atsushi Kaneko (s. 1966), K: per. kertomukseen v. 1929, jakso "Imomushi" O: Hisayasu Sato, K: per. kertomukseen v. 1929, engl. The Caterpillar, jakso "Kasei no unga" O: Suguru Takeuchi, K: per. kertomukseen v. 1926, engl. Mars's Canal, N: Tadanobu Aseno [Kogoro Akechi] ♠ Inju, la bête dans l'ombre / Inju - The Geisha Killer (Ranska/Japani 2008) O: Barbet Schroeder (s. 1941), K: per. kertomukseen Injû / (engl.) Beast in the Shadows (1928), N: Benoît Magimel [Alex Fayard], Lika Minamoto [Tamao], Shun Sugata [Insp. Fuji] ♠ Shitsuren satsujin (Japani 2010) O: Shoji Kubota, N: Mao Miyaji, Yûrei Yanagi 
      Tetsuo Ichikawa Seiichiro Uchikawa Tsuneo Kobayashi Hideo Sekigawa Eijirô Wakabayashi Kazumi Kondo Umetsugu Inoue Hiroyuki Yamamoto Tatsuo Ohsone Kinji Fukasagu Osamu Dezaki
      Yasuzô Masumuran (1924–1986) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Futeki na otoko / A Daring Man (Japani 1958) N: Hiroshi Kawaguchi [Saburô Tateno] Yami o yokogire / Across Darkness (Japani 1959) N: Hiroshi Kawaguchi [Kunio Ishizuka] Karakkaze yarô / Kuolemapelko (Japani 1960) N: Yukio Mishima [Takeo Asahina] Tsuma wa kokuhaku suru / A Wife Confesses (Japani 1961) K: per. Masaya Maruyaman romaaniin, N: Ayako Wakao [Ayako Takigawa] Kuro no tesuto kâ / Black Test Car (Japani 1962)  K: per. Sueyuki Kajiyaman (1930–1975) romaaniin, N: Jirô Tamiya [Yutaka Asahina], Junko Kanô [Masako Usami] Kuro no hôkokusho / The Black Report (Japani 1963) N: Ken Utsui [Akira Kido] Kuro no chôtokkyu / Black Express (Japani 1964) K: per. Sueyuki Kajiyaman romaaniin, N: Jirô Tamiya [Keiichi], Eiji Funakoshi [Zaitsu] sotaelokuva Heitai yakuza / The Hoodlum Soldier (Japani 1965) N: Shintarô Katsu [Kisaburo Omiya] Tsuma futari / Two Wives (Japani 1967) /listan kohta: Black Widow / Hämähäkin verkossa/ Dai akutô / The Most Corrupted (Japani 1968) K: per. Masaya Maruyaman romaaniin, N: Jirô Tamiya [Jinpei Tokuda] ♠ LISÄÄ 
      Sueyuki Kajiyaman LISÄÄ
      Teruo Ishii Noburu Tanaka Mitsuhiro Mihara Tai Kato Tôru Kawashima Mamoru Hoshi Masako Matsûra Toshiyuki Mizutani Keisaku Satô Akio Jissoji Shinya Tsukamoto Atsushi Kaneko Hisayasu Sato Suguru Takeuchi Barbet Schroeder Shoji Kubota

    94. Rashômon / Rashômon - paholaisen portti (Japani 1950) O: Akira Kurosawa (1910-1998), K: Kurosawa, per. Ryûnosuke Akutagawan (1892-1927) kertomuksiin Rashômon (1914), suom. 2018, kokoelmassa Hammasrattaat ja muita novelleja, & Yabu no Naka, engl. In a Grove (1922), suom. Metsikössä (1983), kokoelmassa Shosetsu: japanilaisia kertojia, N: Toshirô Mifune (1920–1997) [Tajômaru], Machiko Kyô [Masako Kanazawa], Masayuki Mori [Takehiro Kanazawa], Takashi Shimura [puunhakkaaja], M: Fumio Hayasaka (1914–1955) - Arvio: 800-luvulle sijoittuva raiskaus- ja murhatarina joka kerrotaan eri osallistujien näkökulmista - ja mikä on totuus? - Kyseessä on myös samuraielokuva ajankohdan perusteella: Samuraielokuvat kuvaavat yleensä Edo- eli Tokugawa-aikaa (1600-1868, jolloin Japania hallitsivat Tokugawa-suvun shogunit) tai aikaisempaa ajanjaksoa; samurait ovat ylhäisöä tai ylhäisön palveluksessa olevia upseereja, ronininit ovat ilman isäntää jääneitä vaeltelevia samuraita, daimyot ovat usein keskenään riiteleviä alueellisia sotaherroja; usein elokuvat kuvaavat samurai-aikakauden loppua, historiallista muutosta, ja sen vaikutusta samuraiden elämäntyyliin sekä moraaliin, kuten ristiriitaan ninjon, oikeudentunnon, ja girin, uskollisuuden isäntää ja klaania kohtaan, välillä; samurait olivat taitavia taistelulajeissa, erityisesti samuraimiekan hallinnassa, he noudattivat kunniakäsitystä nimeltä bushido, joka velvoitti heitä puolustamaan isäntäänsä, ja jos he eivät sitä voineet tappion hetkellä noudattaa, he voivat tehdä itsemurhan, seppukun, viiltämällä itseltään sisälmykset ulos; Japanissa käytetään miekkataisteluja sisältävistä samuraielokuvista myös nimitystä chambara/chanbara, ja yleensä historiallisista elokuvista nimeä  jidaigeki
      samasta aiheesta ovat: Rashomon (USA TV 1960) O: Sidney Lumet (1924-2011) N: Osceola Archer ♠ Rashomon (Englanti TV 1961) O: Rudolph Cartier (1904-1994), N: Yoko Tani [vaimo] myös lännenelokuva The Outrage (USA 1964) O: Martin Ritt (1914–1990), N: Paul Newman [Juan Carrasco], Claire Bloom [Nina Wakefield]
      Akira Kurosawan elokuvissa käsitellään usein rikoksia, ja muita rikoselokuviin kuuluvia ovat mm.: Nora inu / Kulkukoira (Japani 1949) /lista/Yoidore tenshi / Juopunut enkeli (Japani 1948) /lista/ Warui yatsu hodo yoku nemuru / Pahat nukkuvat hyvin (Japani 1960) /lista/ Yôjinbô / Yojimbo - onnensoturi (Japani 1961) /myös samuraielokuva/ /lista/ Tengoku to jigoku / Taivas ja helvetti / Lunnaat (Japani 1963) /lista/ Akira Kurosawan ohjaamia judoelokuvia ovat Sanshiro Sugata (Japani 1943) & Zoku Sugata Sanshirô / Sanshiro Sugata Part Two (Japani 1945) K: Kurosawa, per. Tsuneo Tomitan romaaniin, N: Susumu Fujita [Sanshiro Sugata] Akira Kurosawan ohjaamia samuraielokuvia ovat myös: Shichinin no samurai / Seitsemän samuraita (Japani 1954) K: Kurosawa & Shinobu Hashimoto & Hideo Oguni, N: Toshirô Mifune [Kikuchiyo], Takashi Shimura [Kanbê Shimada], M: Fumio Hayasaka Kumonosu-jô / Seittien linna (Japani 1957) K: per. William Shakespearen (1564-1616) näytelmään Macbeth (1603-1607), suom. 1885/1936/2004, N: Toshirô Mifune [Taketoki Washitsu], Isuzu Yamada [Lady Asahi Wasizu], Takashi Shimura [Noriyasu Origura], M: Masaru Satô (1928–1999) Kakushi-toride no san-akunin / Kätketty linnake (Japani 1958) N: Toshirô Mifune [Gen. Rokurota Makabe], Minoru Chiaki [Tahei], Kamatari Fujiwara [Matashichi], Misa Uehara [Princess Yuki] - Arvio: Seikkailuhenkinen ja usein komediallinen tarina kultasaaliin kuljettamisesta vihollisalueen läpi sisällissotien riivaamassa maassa Tsubaki Sanjûrô / Samuraimiekka (Japani 1962) K: per. Shūgorō Yamamoton (1903-1967) novelliin Nichinichi hei-an, engl. Peaceful Days 1940-luvulta, N: Toshirô Mifune [Sanjûrô Tsubaki/nimetön samurai (sanjûrô=kolmekymppinen mies)], Tatsuya Nakadai [Hanbei Muroto], M: Satô - Arvio: Kiertelevä samurai pelastaa suvun ja klaanin petollisilta johtajilta, Sanjuro on ylivoimainen taistelutaidoiltaan, mutta kärsii omantunnontuskia tappamisestaan - viihdyttävä ja dramaattinen kertomus   Kagemusha / Kagemusha - varjokenraali (Japani/USA 1980) N: Tatsuya Nakadai [Shingen Takeda/Kagemusha], Tsutomu Yamazaki [Nobukado Takeda], Ken'ichi Hagiwara [Katsuyori Takeda], M: Shinichirô Ikebe (s. 1943) Ran (Japani/ Ranska 1985) K: per. William Shakespearen  näytelmään King Lear (1603-1606), suom. 1936/1944/2005, N: Tatsuya Nakadai [lordi Hidetora Ichimonji], Akira Terao [Taro Takatora Ichimonji], Jinpachi Nezu [Jiro Masatora Ichimonji], Daisuke Ryû [Saburo Naotora Ichimonji], M: Tôru Takemitsu (1930–1996)  
      Ryunosuke Akutagawan kertomukseen Yabu no Naka / In a Grove (1922) perustuvat myös: Iron Maze / Pelon ote (Japani/USA 1991) O: Hiroaki Yoshida, N: Jeff Fahey [Barry Mikowski], Bridget Fonda [Chris Sugita] Yabu no naka (Japani 1996) O: Hisayasu Sato (s. 1959), N: Shigeki Hosokawa, Shunsuke Matsuoka, Kaori Sakagami toimintajännäri Tajomaru (Japani 2009) O: Hiroyuki Nakano (s. 1958), N: Shun Oguri [Naomitsu Hatakeyama]
      Sidney Lumet Martin Ritt Hiroaki Yoshida Hisayasu Sato Hiroyuki Nakano 
      Samuraielokuvia
      ovat myös:
      mykkäelokuvia: Orochi / Serpent (Japani 1925, mykkä) O: Buntaro Futagawa, K: Rokuhei Susukita, N: Tsumasaburô Bandô (1901–1953) [Heisaburo Kuritomi ] Chuji tabi nikki: Koshu tate hen & Chuji tabi nikki: Shinshu kessho hen & Chuji tabi nikki: Goyo hen / A Diary of Chuji's Travels (Japani 1927, mykkiä) O ja K: Daisuke Itô (1898–1981), N: Denjirô Ôkôchi [Kunisada Chuji] ♠ Shinpan Ôoka seidan: Dai-nihen (Japani 1928, mykkä) O: Daisuke Itô, N: Denjirô Ôkôchi [Tange Sazen] 
      1930-1940-luvuilla:
      samuraikomedia Tange Sazen yowa: Hyakuman ryō no tsubo / The Million Ryo Pot (Japani 1935) O: Sadao Yamanaka (1909-1938), N: Denjirô Ôkôchi [Tange Sazen] Ninjô kami fûsen / Ballad of the Paper Balloons (Japani 1937) O: Sadao Yamanaka, K: Shintarô Mimura, N: Chojuro Kawarasaki [Matajuro Unno] ♠ Genroku Chûshingura / The 47 Ronin (Japani 1941) O: Kenji Mizoguchi (1898–1956), K: per. Seika Mayaman näytelmäsarjaan (10 kabuki-näytelmää 1934-1941) joiden aiheena on historiallinen tapahtumasarja 1700-luvulta, N: Yoshizaburo Arashi [lordi Takuminokami Asano], Chojuro Kawarasaki [ronin Kuranosuke Ôishi] ♠ Miyamoto Musashi (Japani 1944) O: Kenji Mizoguchi, N: Chojuro Kawarasaki [Musashi Miyamoto] Jakoman to Tetsu (Japani 1949) O: Senkichi Taniguchi (1912–2007), K: Akira Kurosawa ym., N: Toshirô Mifune [Tetsu], Ryûnosuke Tsukigata [Jakoman] 
      1950-luvulla:
      Kanketsu Sasaki Kojirô: Ganryû-jima kettô / Conclusion of Kojiro Sasaki-Duel at Ganryu Island (Japani 1951) O: Hiroshi Inagaki (1905–1980), N: Tomoemon Otani [Kojiro Sasaki], Toshirô Mifune [Musashi Miyamoto] Araki Mataemon: Kettô kagiya no tsuji / Vendetta of a Samurai (Japani 1952) O: Kazuo Mori (1911–1989), N: Toshirô Mifune [Mataemon Araki] ♠ Jigokumon / Gate of Hell (Japani 1953) O: Teinosuke Kinugasa (1896–1982), N: Kazuo Hasegawa [Moritoh Enda], Machiko Kyô [Lady Kesa] ♠ Samurai-trilogia: Miyamoto Musashi / Samurai I: Musashi Miyamoto (Japani 1954) & Zoku Miyamoto Musashi: Ichijôji no kettô / Samurai II: Duel at Ichijoji Temple (Japani 1955) & Miyamoto Musashi kanketsuhen: kettô Ganryûjima / Samurai III: Duel at Ganryu Island (Japani 1956) O: Hiroshi Inagaki, K: per. Hideji Hôjôn (1902–1996) näytelmään samurai Miyamoto Musashista (1584-1645), N: Toshirô Mifune [Musashi Miyamoto], Mariko Okada [Akemi], Rentarô Mikuni [Honiden Matahachi I], Koji Tsuruta [Kojiro Sasaki II-III] ♠ Dai Chûshingura / A Matter of Valor (Japani 1957) O: Tatsuyasu Osone, K: per. 47 roninin historialliseen tarinaan, N: Ennosuke Ichikawa [[Kuranosuke Ôishi], Kôshirô Matsumoto [Sakon Tachibana] Chûshingura / The Loyal 47 Ronin (Japani 1958) O: Kunio Watanabe (1899–1981), K: per. 47 roninin historialliseen tarinaan, N: Kazuo Hasegawa [Kuranosuke Ôishi], Shintarô Katsu [Genzô Akagaki], Raizô Ichikawa [Takuminokami Asano] ♠ Aru kengo no shogai / Samurai Saga (Japani 1959) O: Hiroshi Inagaki, K: per. Edmond Rostandin (1868-1918) näytelmään Cyrano de Bergerac (1897), suom. 1918/1993/2000, N: Toshirô Mifune [Heihachiro Komaki], Yôko Tsukasa [Lady Ochii/ Princess Chiyo] 
      1960-luvulla:
      Kunisada Chûji / The Gambling Samurai (Japani 1960) O: Senkichi Taniguchi, N: Toshirô Mifune [Kunisada Chûji], Susumu Fujita [Jubei Matsui] Seppuku / Harakiri (Japani 1962) O: Masaki Kobayashi (1916–1996), K: per. Yasuhiko Takiguchin (1924–2004) romaaniin Ibun rônin ki, N: Tatsuya Nakadai [Hanshiro Tsugumo], Akira Ishihama [Motome Chijiiwa], Shima Iwashita [Miho Tsugumo] - Ei nähty (kuulemma hyvä) Chūshingura (Japani 1962) O: Hiroshi Inagaki, K: per. 47 roninin tarinaan, N: Tatsuya Mihashi [Yasubê Horibe], Yûzô Kayama [lordi Naganori Asano] ♠ Jûsan-nin no shikaku / The Thirteen Assassins (Japani 1963) O: Eiichi Kudo (1929–2000), K: Kaneo Ikegami, N: Chiezo Kataoka [Shinzaemon Shimada] ♠ Sanbiki no samurai / Three Outlaw Samurai (Japani 1964) O: Hideo Gosha (1929–1992), N: Tetsurô Tanba [Sakon Shiba], Isamu Nagato [Kyôjûrô Sakura], Mikijiko Hira [Einosuke Kikyô] Zatōichi monogatari / The Tale of Zatoichi (Japani 1962) O: Kenji Misumi (1921-1975),  K: per. Kan Shimozawan (1892–1968) romaanien henkilöihin, N: Shintarô Katsu [Zatoichi] - Arvio: Ensimmäinen sokeasta hierojasta ja samuraimiekan taitajasta kertovasta elokuvasarjasta (26 kpl 1962-1989) ♠ samasta aiheesta myös 4 kautta TV-sarjoja (Japani 1974, 1976, 1978 ja 1979) N: Shintarô Katsu [Zatoichi] Kedamono no ken / Sword of the Beast (Japani 1965) O: Hideo Gosha, N: Mikijiro Hira [Yuuki Gennosuke], Gô Katô [Jurata Yamane] Samurai / Samurai Assassin (Japani 1965) O: Kihachi Okamoto (1923–2005), N: Toshirô Mifune [Tsuruchiyo Niiro], Keiju Kobayashi [Einosuke Kurihara] ♠ Dai-bosatsu tôge / The Sword of Doom (Japani 1966) O: Kihachi Okamoto, K: Shinobu Hashimoto, per. Kaizan Nakazaton (1885–1944) romaaniin, N: Tatsuya Nakadai [Ryûnosuke Tsukue], Michiyo Aratama [Ohama] ♠ Kiganjô no bôken / The Adventure of Kigan Castle (Japani 1966) O: Senkichi Taniguchi, K: Takeshi Kimura, per. Osamu Dazain (1909–1948) kertomukseen Hashire Merosu (engl. Run, Melos!) v. 1940, N: Toshirô Mifune [Osami], Tatsuya Mihashi [kuningas], Tadao Nakamaru [Ensai] Jôi-uchi: Hairyô tsuma shimatsu / Samurai Rebellion / Laskeva aurinko (Japani 1967) O: Masaki Kobayashi, K: Shinobu Hashimoto, per. Yasuhiko Takiguchin (1924–2004) romaaniin Hairyozuma Shimatsu, N: Toshirô Mifune [Isaburo Sasahara], Yôko Tsukasa [Ichi Sasahara], Takeshi/Gô Katô [Yogoro Sasahara], M: Takemitsu - Ei nähty (kuulemma hyvä) ♠ Kill! / Kiru (Japani 1968) O: Kihachi Okamoto, K: per. Shūgorō Yamamoton (1903-1967) novelliin Nichinichi hei-an (engl. Peaceful Days) 1940-luvulta /lista/ ♠ Fûrin kazan / Samurai Banners (Japani 1969) O: Hiroshi Inagaki, K: Shinobu Hashimoto & Takeo Kunihiro, per. Yasushi Inouen (1907–1991) romaaniin v. 1953 samurai Yamamoto Kansukesta (1501-1561), N: Toshirô Mifune [Yamamoto Kansuke] ♠ Akage / Red Lion (Japani 1969) O: Kihachi Okamoto, N: Toshirô Mifune [Gonzo], Shima Iwashita [Tomi] ♠ Shinsengumi / Band of Assassins / Shinsengumi: Assassins of Honor (Japani 1969) O: Tadashi Sawashima (s. 1926), N: Toshirô Mifune [Isami Kondo], Keiju Kobayashi [Toshizo Hijikata], Kin'ya Kitaôji [Soji Okita] ♠ Goyokin / Official Gold (Japani 1969) O: Hideo Gosha, N: Tatsuya Nakadai [Magobei Wakizaka] ♠ Hitokiri / Tenchu! (Japani 1969) O: Hideo Gosha, K: Shinobu Hashimoto, per. Ryotaro Shiban (1923–1996) romaaniin Hitokiri Izo, N: Shintarô Katsu [Izo Okada], Tatsuya Nakadai [Hampeita Takechi], Yukio Mishima [Shimbei Tanaka] Mekurano Oichi midaregasa / Watch Out Crimson Bat (Japani 1969) O: Hirokazu Ichimura, N: Yoko Matsuyama [Oichi, sokea naismiekkasankari], Goro Ibuki [Gennosuke] - Arvio: Yksi neljästä Yoko Matsuyama/Crimson Bat-elokuvasta - muut: Kurenai Kawahori / Crimson Bat (1958) & Mekura no oichi monogatari: Makkana nagaradori / Crimson Bat: The Blind Swordsman & Mekurano no Oichi jigokuhada / The Blind Swordswoman: Hellish Skin (1969) & Mekurano no Oichi inochi moraimasu / Crimson Bat - Oichi: Wanted, Dead or Alive (1970) 
      1970-luvulla:
      Shinobi no shu / Mission: Iron Castle (Japani 1970) O: Kazuo Mori, N: Shiho Fujimura - Arvio: Oikeastaan ninja-aihe, ks. lisää: Ninja hicho fukuro no shiro / Castle of Owls /lista/ Zatôichi to Yôjinbô / Zatoichi Meets Yojimbo (Japani 1970) O: Kihachi Okamoto, K: per. Kan Shimozawan (1892–1968) romaanien henkilöihin, N: Shintarô Katsu [Zatoichi], Toshirô Mifune [Sassa, yojimbo] - Arvio: Kuulemma parhaimpia Zatoichi-elokuvasarjasta Bakumatsu / The Ambitious (Japani 1970) O: Daisuke Itô (1898–1981), N: Kinnosuke Nakamura [Ryoma Sakamoto], Toshirô Mifune [Shojiro Goto], Keiju Kobayashi [Yoshinosuke Saigo], Tatsuya Nakadai [Shintarô Nakaoka] Machibuse / Incident at Blood Pass (Japani 1970) O: Hiroshi Inagaki, N: Toshirô Mifune [nimetön samurai, yojimbo (=henkivartija)] Kozure ôkami / Lone Wolf and Cub -elokuvasarja: Kozure Ōkami: Kowokashi udekashi tsukamatsuru / Lone Wolf and Cub: Sword of Vengeance & Kozure Ōkami: Sanzu no kawa no ubaguruma / Lone Wolf and Cub: Baby Cart at the River Styx & Kozure Ôkami: Shinikazeni mukau ubaguruma / Lone Wolf and Cub: Baby Cart to Hades / Shogun Assassin 2: Lightning Swords of Death (Japani 1972) ed. O: Kenji Misumi  & Kozure Ōkami: Oya no kokoro ko no kokoro / Lone Wolf and Cub: Baby Cart in Peril / Shogun Assassin 3: Slashing Blades of Carnage (Japani 1972) O: Buichi Saito & Kozure Ōkami: Meifumando / Lone Wolf and Cub: Baby Cart in the Land of Demons / Shogun Assassin 4: Five Fistfuls of Gold (Japani 1973) O: Kenji Misumi & Kozure Ōkami: Jigoku e ikuzo! Daigoro / Lone Wolf and Cub: White Heaven in Hell (Japani 1974) O: Yoshiyuki Kuroda & Shogun Assassin (Japani/USA 1980) O: Robert Houston (koottu aikaisemmista elokuvista), K: Kazuo Koike & Goseki Kojima (myös manga-sarjakuva samasta aiheesta 1970-1976), kaikissa N: Tomisaburo Wakayama [Ittô Ogami, shogunin teloittaja Kogi Kaishakunin], Akihiro Tomikawa [Daigorô] ♠ "Kozure ôkami / Lone Wolf and Cub" (TV-sarja Japani 1973-1976) N: Kinnosuke Nakamura/Yorozuya [Ittô Ogami], Katzutaka Nishikawa [Daigorô, 1973-1975], Takumi Satô [Daigorô, 1975-1976], ja uudelleen 2002: N: Kin'ya Kitaôji [Ittô Ogami], Tsubasa Kobayashi [Daigorô] ♠ Yagyû ichizoku no inbô / The Shogun's Samurai / The Yagyu Clan Conspiracy (Japani 1978) O: Kinji Fukasaku (1930–2003), N: Kinnosuke Nakamura [Yagyu Tagima], Sonny Chiba [Jûbê Yagyû], Hiroki Matsukata [Iemitsu Tokugawa] Ako-Jo danzetsu / The Fall of Ako Castle (Japani 1978) O: Kinji Fukasaku, K: Kôji Takada, per. 47 roninin tositarinaan, N: Sonny Chiba [Kazuemon Fuwa], Kinnosuke Nakamura [Kuranosuke Ohishi], Toshirô Mifune [Tsuchiya] 
      1980-1990-luvuilla:
      "Shogun" (USA TV-minisarja 1980) & Shogun / Shogun - voittamaton (USA TV 1980) O: Jerry London (s. 1947), K: per. James Clavellin (1921-1994) romaaniin v. 1975, N: Richard Chamberlain [Anjin-san], Toshirô Mifune [Lord Yoshi Toranaga], Yôko Shimada [Lady Toda Buntaro/Mariko], M: Maurice Jarre (1924–2009)  The Bushido Blade (USA/Englanti 1981) O: Tsugunobu Kotani, N: Richard Boone [Commodore Matthew Perry], Toshirô Mifune [Shogunin sotapäällikkö] ♠ Satomi hakken-den / Legend of the Eight Samurai (Japani 1983) O: Kinji Fukasaku, N: Hiroko Yakushimaru [Princess Shizu], Hiroyuki Sanada [Inue Shinbei Masashi], Sonny Chiba [Inuyama Dosetsu Tadatomo], Mari Natsuki [Queen Tamazusa] ♠ Zatoichi / Shintarô Katsu's Zatoichi (Japani 1989) O, K ja N: Shintarô Katsu (1931–1997) [Zatoichi] - Arvio: Viimeinen Katsun tähdittämästä Zatoichi- elokuvasarjasta ♠ Ten to Chi to / Heaven and Earth (Japani 1991) O: Haruki Kadokawa (s. 1942), N: Takaaki Enoki [Kagetora], Masahiko Tsugawa [Takeda Shingen], Atsuko Asano [Nami] ♠ Shijûshichinin no shikaku / 47 Ronin (Japani 1994) O: Kon Ichikawa (1915–2008), K: Ichikawa & Hiroshi Takeyama, per. Kaneo Ikegamin/Shoichiro Ikemiyan (1923–2007) näytelmään, aiheena 47 roninin historiallinen tarina, N: Ken Takakura [Kuranosuke Ôishi], Kôichi Iwaki [Kazuemon Fuwa], Ryûdô Uzaki [Yasubê Horibe]
      2000-luvulta alkaen:
      Tasogare Seibei / The Twilight Samurai (Japani 2002) O: Yôji Yamada (s. 1931), K: per. Shûhei Fujisawan (1927–1997) kertomuksiin Tasogare Seibei, Chikkou Shiatsu and Iwaibito Sukehachi, N: Hirouki Sanada [Seibei Iguchi], Rie Miyazawa [Tomoe Iinuma], Nenji Kobayashi [Choubei Kusaka] ♠ Mibu gishi den / When the Last Sword Is Drawn (Japani 2003) O: Yôjirô Takita (s. 1955), K: Jiro Asada (tarina) & Takehiro Nakajima, N: Kiichi Nakai [Kanichiro Yoshimura], Kôichi Satô [Hajime Saito], Yui Natsukawa [Shizu/Mitsu] Zatōichi / Takeshi Kitano's Zatoichi / The Blind Swordsman: Zatoichi / Zatoichi - Sokea samurai (Japani 2003) O ja K: Takeshi/Beat Kitano (s. 1947), per. Kan Shimozawan (1892-1968) romaanien henkilöihin, N: Kitano [Zatoichi], Tadanobu Asano [Hattori Genosuke], M: Keiichi Suzuki (s. 1951) The Last Samurai / Viimeinen samurai (USA 2003) O: Edward Zwick (s. 1952), K: John Logan & Zwick & Marshall Herskovitz, per. Loganin tarinaan /joka pohjautuu väljästi ranskalaisen upseerin, Jules Brunetin (1838-1911), seikkailuihin Japanissa  ns. Boshinin sodassa 1867-1868 viimeisen shogunin, Tokugawa Yoshinobun (1837-1912, vallassa 1866-1867), puolella keisari Meijia (1852-1912, hallitsi 1867-1912) vastaan/, N: Tom Cruise [Nathan Algren], Ken Watanabe [Katsumoto], William Atherton [Winchester Rep.], Masato Harada [Omura], M: Hans Zimmer (s. 1957) - Arvio: 1870-luvulle sijoittuva kiinnostava tarina samuraiden viimeisistä ajoista uudenlaisen sodankäynnin alkaessa Kakushi ken oni no tsume / The Hidden Blade (Japani 2004) O: Yôji Yamada, K: per. Shûhei Fujisawan kertomuksiin Kakushi ken oni no tsume ja Yuki akari, N: Masatoshi Nagase [Munezô Katagiri], Takako Matsu [Kie], Hidetaka Yoshioka [Samon Shimada] ♠ Bushi no ichibun / Love and Honor (Japani 2006) O: Yôji Yamada, K:  per. Shûhei Fujisawan romaaniin, N: Takuya Kimura [Shinnojo Mimura, sokea samurai], Rei Dan [Kayo Mimura] ♠ Jûsan-nin no shikaku / 13 Assassins (Japani 2011) O: Takashi Miike (s. 1960), K: Daisuke Tengan, per. Kaneo Ikegamin K v. 1963 /ks.ed./, N: Kôji Yakusho [Shinzaemon Shimada], Takayuki Yamada [Shinrouko], Yûsuke Iseya [Koyata], Gorô Inagaki [lordi Nantsugu Matsudaira] 
      Sadao Yamanaka Kenji Mizoguchi Senkichi Taniguchi Hiroshi Inagaki Kazuo Mori Teinosuke Kinugasa Tatsuyasu Osone Kunio Watanabe Masaki Kobayashi Eiichi Kudo Hideo Gosha Kenji Misumi Kihachi Okamoton ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Kill! / Kiru /lista/ Tadashi Sawashima Hirokazu Ichimura Daisuke Itô Buichi Saito Yoshiyuki Kuroda Robert Houston Kinji Fukasaku Tsugunobu Kotani Shintarô Katsu Haruki Kadokawa Kon Ichikawa Yôji Yamada Yôjirô Takita Takeshi/Beat Kitano  Takashi Miike Jerry London 
      Edward Zwickin (s. 1952) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: historiallinen samuraielokuva sotaelokuva Glory (USA 1989) K: per. Lincoln Kirsteinin (1907–1996) historialliseen kirjaan Lay This Laurel (1973) & Peter Burchardin (1921–2004) romaaniin One Gallant Rush (1965) & Robert Gould Shawn (1837–1863) kirjeisiiin, N: Matthew Broderick [Col. Robert Gould Shaw], Denzel Washington [Pvt. Trip] - Arvio: Elokuva liittyy Amerikan sisällissotaan ♠ toimintaelokuva Courage Under Fire / Tulikokeessa (USA 1996) K: Patrick Sheane Duncan, N: Denzel Washington [Nat Sterling], Meg Ryan [Karen Walden] toimintajännäri The Siege / Poikkeustila (USA 1998) K: Lawrence Wright & Menno Meyjes & Zwick, N: Denzel Washington [Anthony 'Hub' Hubbard], Annette Bening [Elise Kraft/Sharon Bridger], Bruce Willis [Major Gen. William Devereaux], Tony Shalhoub [agentti Frank Haddad], M: Graeme Revell - Arvio: Perustoimintakamaa seikkailuelokuva Blood Diamond / Blood Diamond - veritimantti (Saksa/USA 2006) N: Leonardo DiCaprio [Danny Archer], Jennifer Connelly [Maddy Bowen], Djimon Hounsou [Solomon Vandy] sotaelokuva Defiance / Uhma (USA 2008) K: per. Nechama Tecin historialliseen kirjaan Defiance: the Bielski Partisans (engl. 1993), N: Daniel Craig [Tuvia Bielski], Liev Schreiber [Zus Bielski], Jamie Bell [Asael Bielski], George MacKay [Aron Bielski], Alexa Davalos [Lilga Ticklin], Iben Hjejle [Bella], Mia Wasikowska [Chaya Dziencielsky], Allan Corduner [Shimon Haretz], Ravil Isjanov [Viktor Panchenko], M: James Newton Howard (s. 1951) - Arvio: Toimintaelokuvien taitaja Zwick on ohjannut jännittävän ja sopivasti ajatuksia herättävän draaman juutalaisista jotka piiloutuivat Itä-Puolan metsiin 2.maailmansodan aikana ryhtyen vastarintaan ja joista monet selviytyivät natsien ahdisteluista huolimatta Jack Reacher: Never Go Back / Jack Reacher: Paluu päämajaan (USA/Kiina 2016) /lista: Jack Reacher / Jack Reacher - Tappajan  jäljillä/
      James Clavellin teoksiin perustuvia jännityselokuvia ks. kohdasta Seance on a Wet Afternoon / Lukittujen ovien takana /lista/
      Ninja-elokuvia ks.
      Ninja hicho fukuro no shiro / Castle of Owls /lista/

    95. Razzia sur la Chnouf / Suuri ratsia (Ranska 1955) O: Henri Decoin (1896-1969), K: Decoin & Maurice Griffe, per. Auguste le Bretonin (1913-1999) romaaniin v. 1953, N: Jean Gabin [Henri Ferré dit 'le Nantais'], Lino Ventura [Roger le Catalan], M: Marc Lanjean - Arvio: Poliisi huumegangsterin valepuvussa (ei nähty)
      Henri Decoinin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. La Vérité sur Bébé Donge /lista/ 
      Auguste Le Bretonin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. Le Clan de Siciliens / Sisilialaisklaani /lista/ 

    96. Rear Window / Takaikkuna (USA 1954) O: Alfred Hitchcock (1899-1980), K: John Michael Hayes, per. Cornell Woolrichin (1903-1968) kertomukseen It Had to Be Murder (1942), N: James Stewart [L. B. 'Jeff' Jefferies], Grace Kelly [Lisa Fremont], Raymond Burr [Lars Thorwald], Thelma Ritter [Stella], Wendell Corey [Det. Lt. Thomas J. Doyle], M: Franz Waxman (1906–1967) - Arvio: Romantiikkaa, tirkistelyä ja kieroutuneisuutta  
      samasta aiheesta: Rear Window (USA TV 1998) O: Jeff Bleckner (s. 1943), N: Christopher Reeve [Jason Kemp], Daryl Hannah [Claudia Henderson], Robert Forster [Det. Charlie Moore]
      Alfred Hitchcockin varhaisempia Englannissa ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. 39 Steps / 39 askelta /lista/ ja USA:ssa ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Wrong Man / Väärä mies /lista/   
      Cornell Woolrichin teoksiin perustuvia rikoselokuvia ks. La mariée était en noir / Morsian pukeutui mustaan /lista/  
      Jeff Blecknerin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: kauhujännäri The Beast (USA TV 1996) /listan kohta Bullitt: Peter Benchleyn teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia/ LISÄÄ

    97. Rebecca (USA 1940) O: Alfred Hitchcock (1899-1980), K: Robert E. Sherwood & Joan Harrison, per. Daphne du Maurierin (1907-1989) romaaniin v. 1938 (suom. 1938), sov. Philip MacDonald & Michael Hogan, N: Laurence Olivier [George Fortescu Maximillian 'Maxim' de Winter], Joan Fontaine [Mrs. de Winter], George Sanders [Jack Favell], Judith Anderson [Mrs. Danvers], M: Franz Waxman (1906–1967)
      samasta aiheesta: Rebecca (Englanti TV 1947) N: Michael Hordem [Maxim de Winter], Dorothy Gordon [Mrs. de Winter], Dorothy Black [Mrs. Danvers] ♠ Rebecca (USA TV 1962) N: James Mason [Maxim de Winter], Joan Hackett [Mrs. de Winter], Nina Foch [Mrs. Danvers] ♠ Kiskanç kadin (Turkki 1966) O: Nuri Ergün (s. 1928), N: Hülya Koçyigit, Cüneyt Arkin ♠ Rebecca (Italia TV 1969) O: Eros Macchi (1920-2007), N: Amedeo Mazzari [Massimo de Winter], Ileana Ghione [Mrs. de Winter], Elena Zareschi [Mrs. Danvers] ♠ Rebecca (Englanti TV 1979) O: Simon Langton (s. 1941), N: Jeremy Brett [Maxim de Winter], Joanna David [Mrs. de Winter], Anna Massey [Mrs. Danvers]Rebecca (Englanti/Saksa TV 1997) O: Jim O'Brien (s. 1947), N: Charles Dance [Maxim de Winter], Emilia Fox [Mrs. de Winter], Diana Rigg [Mrs. Danvers] ♠ Rebecca, la prima moglie (Italia TV 2008) O: Riccardo Milani (s. 1958), N: Cristiana Capotondi [Mrs. De Winter], Alessio Boni [Maxime De Winter], Mariangela Melato [Signora Danvers] 
      Alfred Hitchcockin varhaisempia Englannissa ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. 39 Steps / 39 askelta /lista/ ja USA:ssa ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Wrong Man / Väärä mies /lista/
      Daphne Du Maurierin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia, ks. Don't Look Now / Kauhun kierre /lista/ 
      Nuri Ergün Eros Macchi Simon Langton Jim O'Brien Riccardo Milani 

    98. Reckless Moment, The / Paljastettuja sieluja (USA 1949) O: Max Ophüls (1902-1957), K: R. W. Soderberg ym., per. Elisabeth Sanxay Holdingin (1889-1955) romaaniin The Blank Wall (1947), N: James Mason [Martin Donnelly], Joan Bennett [Lucia Harper], M: Hans J. Salter (1896–1994) - Ei nähty samasta aiheesta: The Deep End (USA 2001) O: Scott McGehee & David Siegel, N: Tilda Swinton [Margaret Hall], Jonathan Tucker [Beau Hall] 
      Scott McGehee David Siegel

      RED (USA 2010) O: Robert Schwentke (s. 1968), K: Jon & Erich Hoeber, per. Warren Ellisin (teksti) & Cully Hamnerin (kuvitus) sarjakuvaan v. 2002, N: Bruce Willis [ent. CIA:n agentti Frank Moses], Mary-Louise Parker [Sarah Ross], John Malkovich [Marvin Boggs], Helen Mirren [Victoria], Karl Urban [William Cooper], Morgan Freeman [Joe Matheson]; Julian McMahon [varapresidentti Robert Stanton], M: Christophe Beck (s. 1972), Lauluja mm. "Home in Your Heart" (Blackwell & Scott) es. Solomon Burke, "I Want to Be Loved" (Dixon) es. Muddy Waters, "Cissy Strut" (Modeliste ym.) es. The Meters, "Doctor My Eyes" kirj. & es. Jackson Browne - Arvio: Kokeneet näyttelijätkään eivät voi pelastaa tätä pöhköä agenttitarinaa jonka antia ovat räiskintäkohtaukset, ei siis ihme että tästä tuli kassamagneetti! /RED = Retired Extremely Dangerous (erittäin vaarallinen eläkeläinen)/ *  
      ♠ saman aiheen jatkoa samoin päänäyttelijöin: RED 2 (USA/Ranska/Kanada 2013) O: Dean Parisot, N myös: Anthony Hopkins [Bailey] 

      Robert Schwentken ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Tattoo (Saksa 2002) N: August Diehl [Marc Schrader], Christian Redl [Minks], Nadeshda Brennicke [Maya Kroner] ♠ Flightplan (USA 2005) K: Peter A. Dowling & Billy Ray, N: Jodie Foster [Kyle Pratt], Peter Sarsgaard [Carson], Sean Bean [Capt. Rich] esittelyjakso TV-sarjassa "Lie to Me" (USA 20th Century Fox 2009) Luoja: Samuel Baum, N: Tim Roth [Dr. Carl Lightman] /ks. lista: "Columbo"/ rikoskomedia R.I.P.D. / R.I.P.D. - Haamukytät (USA 2013) K: per. Peter M. Lenkovin sarjakuvaan v. 2001, N: Jeff Bridges [Roy], Ryan Reynolds [Nick], Kevin Bacon [Hayes], Mary-Louise Parker [Proctor] 
      Dean Parisot 

    99. Red Dragon / Punainen lohikäärme (USA 2002) O: Brett Ratner (s. 1969), K: Ted Tally,  per. Thomas Harrisin (s. 1940) romaaniin Red Dragon (1981), suom. 1984, N: Anthony Hopkins [Dr. Hannibal Lecter], Edward Norton [Will Graham], Ralph Fiennes [Francis Dolarhyde/The Red Dragon], Harvey Keitel [Jack Crawford], Emily Watson [Reba McClane], Mary Louise Parker [Molly Graham], Philip Seymour Hoffman [Freddy Lounds], Anthony Heald [Dr. Frederick Chilton], Ken Leung [Lloyd Bowman], M: Danny Elfman (s. 1953), "Scherzo" sävellyksestä "A Midsummer Night's Dream, Op.61" (Mendelssohn-Bartholdy) joht. Lalo Schifrin - Arvio: Ihan hyvä toteutus mielisairaasta sarjamurhaajasta  
      samasta romaanista: The Manhunter / Psykopaatin jäljillä (USA 1986) /lista/ Hannibal Lecter -aiheesta lisää ks. Hannibal /lista/  
      Brett Ratnerin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: rikoskomedia Money Talks / Rahalla saa (USA 1997) N: Chris Tucker [Franklin Hatcher], Charlie Sheen [James Russell], Heather Locklear [Grace Cipriani] ♠ rikoskomediat Rush Hour / Rush Hour - Rankka pari (USA 1998) /lista/ ja jatkoelokuvat Rush Hour 2 (USA 2001) Rush Hour 3 (USA 2007) rikoskomedia After the Sunset / After the sunset - Keikka Bahamalla (USA 2004) N: Pierce Brosnan [Max Burdett], Salma Hayek [Lola Cirillo], Woody Harrelson [Stan Lloyd], M: Lalo Schifrin (s. 1932) tieteisjännäri X-Men: The Last Stand / X-men - viimeinen kohtaaminen (USA 2006) N: Hugh Jackman [Logan/Wolverine], Halle Berry [Ororo Munroe/Storm] Blue Blood (USA TV 2008) N: David Anzuelo [mies] "Chaos" (USA TV-sarja 2010) K: Tom Spezialy, N: Matthew Harrison [Denis Dufort], Joseph Ademola Adeyemo [sudanikapinallinen] rikoskomedia Tower Heist (USA 2011) N: Ben Stiller [Josh Kovaks], Eddie Murphy [Slide], Casey Affleck [Charlie], Alan Alda [Arthur Shaw], Matthew Broderick [Mr. Fitzhugh] toimintaelokuva Rogue (USA TV 2012) N: Angela Bassett [Alice Vargas], Julian McMahon [Kevin Lear] mielikuvitusseikkailu Hercules (USA 2014) K: per. Steve Mooren (s. 1965) sarjakuvaan, N: Dwayne Johnson [Hercules], Ingrid Bolsø Berdal [Atalanta]

    100. Red Hill (Australia 2010) O ja K: Patrick Hughes (s. 1978), N: Ryan Kwanten [Shane Cooper], Steve Bisley [Old Bill], Tommy Lewis [Jimmy Conway], M: Dmitri Golovko - Arvio: australialainen nykywestern/rikoselokuva, jossa nuori poliisi aloittaa työt syrjäseudulla kun aboriginaali vankikarkuri toteuttaa verisen kostonsa, hyvä kuvaus korostaa synkkää tarinaa
      Patrick Hughesin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: toimintaelokuva The Expendables 3 (USA/Ranska/Bulgaria 2014) /listan kohta: Face/Off / Face/off - kahdet kasvot/
      The Hitman's Bodyguard (USA/Kiina/Bulgaria/Hollanti 2017) K: Tom O'Connor, N: Samuel L. Jackson [Darius Kincaid], Michael Bryce [Ryan Reynolds], Elodie Yung [Amelia Roussel], Gary Oldman [Vladislav Dukhovich]

    101. Red House, The / Punainen talo (USA 1947) O: Delmer Daves (1904-1977), K: Daves (& Albert Maltz), per. George Ag new Chamberlainin (1879-1966) romaaniin v. 1943, N: Edward G. Robinson [Pete Morgan], Judith Anderson [Ellen Morgan], Lon McCallister [Nath Storm], M: Miklós Rózsa (1907–1995)
      Delmer Davesin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: sotaelokuva Destination Tokyo / Tavoitteena Tokio (USA 1943) /listan kohta: Charlie Chan at the Opera / Charlie Chan oopperassa (Steve Fisher)/ Dark Passage / Pimeä käytävä  (USA 1947) /listan kohta: The Burglar / Murto yössä (David Goodis)/ Treasure of the Golden Condor / Kultaisen kondorin aarre (USA 1953) /listan kohta: Dead Reckoning / Kuumat paikat/

    102. Red Riding: In the Year of Our Lord 1974 / Tappajan jäljillä: Red Riding 1974 (Englanti 2009) O: Julian Jarrold (s. 1960), M: Adrian Johnston - Arvio: Ensimmäinen osa trilogiasta, joka on Leedsiin ja Yorkshireen sijoittuva synkeä sarjamurhaajajuttu: selvittäessään pikkutyttöjen murhia nuori toimittaja Dunford joutuu itse vaaraan, korruptoituneen poliisin pahoinpitelemäksi ja lopulta epäonnistuu tarina jatkuu elokuvasssa Red Riding: In the Year of Our Lord 1980 / Silmukka kiristyy: Red Riding 1980 (Englanti 2009) O: James Marsh (s. 1963), M: Dickon Hinchliffe - Arvio: Naisia tappavan sarjamurhaajan juttua tutkimaan tullut uusi etsivä Hunter ei pärjää vastassaan olevaa poliisien salaliittoa vastaan ja vielä Red Riding: In the Year of Our Lord 1983 / Maasta sinä olet tullut: Red Riding 1983 (Englanti 2009) O: Anand Tucker (s. 1963), M: Barrington Pheloung (s. 1954) - Arvio: Lasten sarjamurhaaja paljastuu kun etsivä Jobson muuttaa mielensä ja alkaa tosissaan tutkia peiteltyä juttua jota tonkii myös lakimies Piggot , N: Andrew Garfield [Eddie Dunford], Anthony Flanagan [Barry Gannon], John Henshaw [Bill Hadley], Sean Bean [John Dawson], Jennifer Hennessy [Mrs. Kemplay], Cathryn Bradshaw [Marjorie Dawson], David Morrissey [Det. Maurice Jobson], Warren Clarke [Bill Molloy], Sean Harris [Bob Craven], Tony Pitts [John Nolan], Sean Dooley [Dick Alderman], Tony Mooney [Tommy Douglas], James Fox [Philip Evans], David Calder [Sir John Marsden], Robert Sheehan [BJ], Paddy Considine [Lt. Peter Hunter], Maxine Peake [Helen Marshall], Mark Addy [John Piggott], Peter Mullan [Martin Laws], Daniel Mays [Michael Myshkin], Gerard Kearns [Leonard Cole], Joseph Mawle [The Ripper], K: Tony Grisoni, per. David Peacen (s. 1967) romaaneihin v. 1999-2002 - Arvio koko sarjasta: Synkkä tarina ankeassa pohjois-Englannin ympäristössä, aiheina iljettävä seksuaalisesti kieroutunut sarjamurhaajaporukka uhreinaan lapset,  naiprostituoitujen sarjamurha ja poliisin korruptoituneisuus, väkivaltaisuus, totuuden vääristely ja salailu; tarinassa käytetään paljon takautumia Julian Jarroldin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Painted Lady / Art of Murder (Englanti TV 1997) K: Allan Cubitt, N: Helen Mirren [Maggie Sheridan] ♠ Crime and Punishment / Rikos ja rangaistus (Englanti TV 2002) /ks. lista: Rikos ja rangaistus/ tieteisseikkailu Anonymous Rex (USA TV 2004) K: per. Eric Garcian (s. 1972) romaaniin v. 1999, N: Sam Trammell [Vincent Rubio] ♠ lisäksi TV-sarjojen ohjauksia 
      James Marsh Anand Tucker 

    103. Red Rock West (USA 1993) O: John Dahl (s. 1956), K: John & Rick Dahl, N: Nicolas Cage [kulkuri Michael Williams], Dennis Hopper [palkkamurhaaja Lyle], Lara Finn Boyle [Suzanne, 'femme fatale'], J. T. Walsh [sheriffi], M: William Olvis - Arvio: Dahlin parhaaksi mainittu film noir-juttu pikkukaupunkiin sijoittuvasta ryöstö-petos-murhavyyhdestä (TV4 2000) 
      John
      Dahlin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Kill Me Again / Tapa minut (USA 1989) (TV2 1999) /lista/ Unforgettable / Välähdys menneisyydestä (USA 1996) K: Bill Geddie, N: Ray Liotta [oikeuslääkäri David Krane], Linda Fiorentino [neurobiologi Martha Briggs] - Arvio: Murhan selvittämistä tekotieteellisin keinoin (ei nähty) ♠ korttipelielokuva Rounders / Rounders - ässä hihassa  (USA 1998) ♠  tieteisjännäri Unforgettable (USA 1996) N: Ray Liotta [Dr. David Krane], Linda Fiorentino [Dr. Martha Briggs], Peter Coyote [Don Bresler] ♠ Joy Ride (USA 2001) N: Steve Zahn [Fuller Thomas], Paul Walker [Lewis Thomas], Leelee Sobieski [Venna], Ted Levine [rekkakuski 'Rusty Nail' (ääni)], Matthew Kimbrough ['Rusty Nail'], M: Marco Beltrami (s. 1966), Lauluja mm. "Everybody Loves Me But You" (Albritten & Self) & "I Wonder" (Grant & Leveen) es. Brenda Lee - Arvio: Psykopaattirekkakuski ahdistaa nuoria jouduttuaan tiellä radiopuhelinpilan kohteeksi The Line-Up (USA TV 2006) K: William M. Finkelstein, N: Craig Barnett [Sgt.] ♠ The Line-Up (USA TV 2007) K: Thomas Hines, N: C. Stephen Browder [Off. Bigheart] ♠ You Kill Me / Sinä tapat minut (USA 2007) N: Ben Kingsley [Frank Falenczyk], Téa Leoni [Laurel Pearson], Luke Wilson [Tom], Dennis Farina [Edward O'Leary], Philip Baker Hall [Roman Krzeminski], Bill Pullman [Dave], M: Marcelo Zarvos - Arvio: Palkkamurhaaja Buffalosta mokaa hommat alkoholismin takia ja lähetetään San Franciscoon toipumaan ja siellä hän rakastuu ja lopulta selviää - osuvaa mustaa komediaa vaikkakin laimeaa ja turhan yksinkertainen tarina lisäksi TV-sarjojen ohjauksia

    104. Red Sparrow (USA 2018) O: Francis Lawrence (s. 1971), K: Justin Haythe, per. Jason Matthewsin (s. 1951 /ent. CIA:n agentti/) romaaniin v. 2013, N: Jennifer Lawrence [Dominika Egorova], Joe Edgerton [Nate Nash], Matthias Schoenaerts [Vanya Egorov], Charlotte Rampling [Matron], M: James Newton Howard (s. 1951) - Ei nähtty (kuulemma hyvä vakoilujännäri)
      Francis Lawrencen ohjaamia jännityselokuvia ovat myös tieteiselokuvat: I Am Legend (USA 2007) The Hunger Games: Mockingjay - Part 1 / Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1 (USA 2014) The Hunger Games: Mockingjay - Part 2 / Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 (USA 2015) /ks. tieteiselokuvia/

    105. "Rejseholdet / Murhakomissio" (Tanska TV 2000-2004) O:  Niels Arden Oplev (s. 1961) & Jørn Faurschou (s. 1946) & Ole Christian Madsen (s. 1966) & Charlotte Sieling (s. 1960) ym., Luoja: Peter Thorsboe, N: Charlotte Fich [Ingrid Dahl], Mads Mikkelsen [Allan Fischer], Lars Bryggman [Thomas LaCour], Waage Sandø [Jens Peter 'IP' Sørensen], Erik Wedersøe [Ulf Thomsen], Trine Pallesen [Gabriella 'Gaby' Levin], Lars Bom [Johnny Olsen], Michael Falch [Jan Boysen], Ghita Nørby [Bibi], M: Jacob Groth (s. 1949) - Arvio: Mukaansa tempaava poliisisarja liikkuvasta rikostutkimusyksiköstä; poliisien yksityiselämän koukerot myös mukana, samoin politiikka  
      ♠ muita tanskalaisia rikos- ja poliisisarjoja ovat "
      Ørnen: En krimi-odyssé" (2004-2007, 24 jaksoa) O: Niels Arden Oplev & Jannik Johansen & Søren Kragh-Jacobsen (s. 1947) & Jørn Faurschou & Martin Schmidt (s. 1961), K: Mai Brostrøm & Peter Thorsboe, N: Jens Albinus [Hallgrim Ørn Hallgrimsson], Ghita Nørby [Thea Nellemann], Marina Bouras [Marie Wied], Steen Stig Lommer [Villy Frandsen], M: Groth
      "Forbrydelsen / Rikos" (2007) O: Birger Larsen (s. 1961) & Kristoffer Nyholm ym., K: Søren Sveistrup ym., N: Sofie Gråbøl [rikoskom. Sarah Lund], Lars Mikkelsen [poliitikko Troels Hartmann], Bjarne Henriksen [Theirs Birk Larsen], Ann Leonora Jørgensen [Pernille Birk Larsen], Marie Askehave [Rie Skovgaard], Søren Malling [Jan Meyer], Morten Suurballe [Lennart Brix], M: Frans Bak (s. 1958) - Arvio: Juoneltaan mukaansa tempaava tarina poliisitutkimuksesta joka alkaa nuoren tytön ruumiin löydyttyä metsästä; politiikan kiemurat mukana; hyviä näyttelijöitä
      jatkosarjat: "Forbrydelsen II / Rikos II" (2009) O: Kristoffer Nyholm ym., N: Sofie Gråbøl [rikoskom. Sarah Lund], Mikael Birkkjær [Ulrik Strange], Ken Vedsegaard [Jens Peter Raben], Stine Prætorius [Louise Raben], Morten Suurballe [Lennart Brix], Carsten Bjørnlund [maj. Christian Søgaard], Nicolas Bro [oikeusministeri Thomas Buch], Charlotte Guldberg [Karina Munk Jørgensen], Preben Kristensen [Carsten Plough], Kurt Ravn [pääministeri Gert Grue Eriksen], M: Bak - Arvio: Sotilaiden ja tutkijoiden murhat johtavat tutkimuksiin, jotka herättävät poliittisen myrskyn, ja totuus ratkeaa vasta monien tahojen valehtelun ja peittelyn jälkeen

      ja "Forbrydelsen / Rikos III" (2012) Luoja: Søren Sveistrup, O: Mikkel Serup (s. 1973) & Natasha Arthy (s. 1969) ym., N: Sofie Gråbøl [rikoskom. Sarah Lund], Nikolaj Lie Kaas [Mathias Borch], Morten Suurballe [Lennart Brix], Anders W. Berthelsen [Robert Zeuthen], Helle Fagralid [Maja Zeuthen], Stig Hoffmeyer [Niels Reinhardt], Olaf Johannessen [Kristian Kamper], Trine Pallesen [Karen Nebel], Thomas W. Gabrielsson [GM], M: Bak - Arvio: Rikkaan laivanvarustajan pikkutyttö siepataan, ja tällä kertaa juoni tuntuu pitkitetyltä ennenkuin koukerot selviävät - loppuratkaisussa Sarah Lundin hermot eivät lopulta kestä paineita
       
      ♠ "Anna Pihl" (2006-) O: Morten Arnfred (s. 1945) & Carsten Myllerup (s. 1971), Luoja: Adam Price, N: Charlotte Munck [Anna Pihl, Bellahøjin poliisiasema, Kööpenhamina], Iben Hjejle [Mikala], Paw Henriksen [Kim], Tammi Øst [Eva], M: Lars Daniel Terkelsen - Arvio: Nuori naispoliisi, vasta eronnut yksinhuoltaja, joka sarjan alussa asuu homomiehen kämppiksenä, kohtaa työssään kaikenlaista ja ratkoo yksityiselämäänsä samalla; sarjassa on rento ja raikas ote, poliisin arjessa näkyvät ympäröivän yhteiskunnan ongelmat  
      "Livvagterne / Henkivartijat" (2008-) Luojat: Peter Thorsboe & Mai Brostrøm, O: Mikkel Serup (s. 1973) ym., N: Cecilie Stenspil [Jasmina El-Murad], Søren Vejby [Rasmus Poulsen, henkivartija], André Babikian [Jonas Goldschmidt, henkivartija], Thomas W. Gabrielsson [Leon Hartwig Jensen], Ellen Hillingsø [Benedikte 'Tønne' Tønnesen], Ditte Gråbøl [Diana Pedersen], Rasmus Bjerg ['Lille Kurt' Birk], Tommy Kenter [Jørgen Boas, psykologi], Michael Sand [Store Kurt], M: Jacob Groth - Arvio: Nuoret poliisit koulutetaan turvallisuuspoliisin, Politiets Efterretningstjeneste (PET), henkivartijoiksi ja joutuvat mukaan kamppailuun terroristeja ja salamurhaajia vastaan

      "Blekingegade / Kovaa peliä Kööpenhaminassa" (2009, 5-osainen minisarja) O: Jacob Thuesen (s. 1962), K: Lars Kjeldgård, per. Anders-Peter Mathiasenin & Jeppe Faciuksen tosielämäkirjaan kom. Jørn Moosin kertoman pohjalta v. 2007 /aiheena ns. Blekingegaden liiga joka teki mm. pankkiryöstöjä rahoittaakseen PFLP:n, palestiinalaisten vapautusjärjestön, aseidenhankintaa v. 1973-1989/, N: Ulrich Thomsen [kom. Jørn Moos], Nikolaj Coster-Waldau [Jan Weimann], Thure Lindhardt [Bo Weimann], David Dencik [Niels Jørgensen], Jakob Ulrik Lohmann [Torkild Lauesen], Helle Fagralid [Tine Weimann], M: Karsten Fundal - Arvio: Tanskalainen poliittinen terroristiryhmä jää lopulta kiinni sitkeän rikospoliisin ansiosta
       
      "Den som dræber / Kylmäveriset tappajat" (2011) Luojat: Elsebeth Egholm & Stefan Jaworski, O: Kasper Barfoed (s. 1972) ym., N: Laura Bach [Katrine Ries Jensen], Jakob Cedergren [Thomas Schaeffer], Lars Mikkelsen [Lars Bisgaard], Lærke Winther Andersen [Mia Vogelsang], Frederik Meldal Nørgaard [Stig Molbeck], M: Frans Bak - Ei nähty /samasta aiheesta: "Those Who Kill / Pahan ajojahti" (USA 2014), ks. "Columbo"/
      "Dicte" (2012-) O: Kasper Barfoed & Kasper Gaardsøe ym., K: Dorthe Warnø Høgh & Ida Maria Rydén ym., N: Iben Hjejle [Dicte Svendsen, rikostoimittaja], Lars Bryggman [rikoskomisario John Wagner], Emilie Kruse [Rose Svendsen], Lars Ranthe [Torsten Svendsen, Dicten ent. mies], Dar Salim [valokuvaaja Bo Skytte, sittemmin Dicten mies], Lærke Winther (Andersen) [Anne Skov Larsen, Dicten ystävä ja sittemmin Torstenin vaimo], Ditte Ylva Olsen [Linda Bendtsen, rikospoliisi], Thue Ersted Rasmussen [Peter Boutrup]; Stine Stengade [Nina Storm, rikospoliisi ja Wagnerin ent. vaimo], Søren Malling [Tonni, rikoskomisario], Flemming Enevold [Christian Oxholm, Dicten biologinen isä], Laura Christensen [Maj, Dicten sisarpuoli], M: Jeppe Kaas (s. 1966) - Arvio: Dicte on palannut kotikaupunkiinsa Aarhusiin ja rupeaa rikostoimittajaksi tehden yhteistyötä sikäläisten poliisien kanssa; sarjassa kuvataan paljon Dicten ja hänen läheistensä suhteita; reipasotteinen ja rohkea päähenkilö joutuu usein kiperiin tilanteisiin
      -  
      "Heartless" (2014) O: Natasha Arthy ym., K: Nikolaj Scherfig ym., N: Julie Zangenberg [Sofie], Julie Christiansen [Emilie Just], Sebastian Jessen [Sebastian], M: George Kallis (s. 1974) - Ei nähty
      "Bedrag / Petos" (2016-2017, 2019) Luojat: Jeppe Gjervig Gram & Anders Frithiof August & Jannik Tai Mosholt, O: Jannik Johansen & Søren Balle ym., N: Thomas Bo Larsen [Mads Justesen, poliisin rikostutkija], Nikolaj Lie Kaas [Alexander Sødergren, Energreen-yhtiön toimitusjohtaja], Esben Smed Jensen [Nicky Rasmussen], Thomas Hwan [Alf Rjybjerg, poliisin talousrikostutkija], Natalia Madueño [Claudia Moreno, Energreenin & Absalon Bankin lakinainen], Waage Sandø [Knud Christensen, Energreenin puh.joht. / Nova Bank], Claes Ljungmark [P/'ruotsalainen'], Line Kruse [Kristina Justesen], Lucas Hansen [Bimse], Kasper Leisner [Steen], Villum Eneström Valsten [Bertram]; David Dencik [Simon Absalonsen, Absalon Bank], Sonja Richter [Amanda Absalonsen, Absalon Bank]; Marie Askehave [Isa], Marijana Jankovic [Stine], Esben Dalgaard Andersen [Møller], Maria Rich [Anna Berg Hansen], Hadi Ka-Koush [Jæwer], M: Tobias Wilner - Arvio: Tunnolliset talousrikospoliisit selvittävät ensin energiabisnekseen liittyvän suuren petosrikoksen vaikka päätekijä livahtaakin lain kynsistä; jatkossa he selvittävät pankkimaailman väärinkäytöksia ja niihin liittyviä törkeitä väkivaltarikoksia; Claudia on molemmissa kuvioissa mukana; yhtenä aiheena on Nickyn kehittyminen vaaralliseksi rikolliseksi, 3. kausi kuvaa juuri sitä -
      "The Team / Mord Uden Grænser" (Tanska/Sveitsi/Saksa/Itävalta/Belgia 2015) O: Kasper Gaardsøe (s. 1974) & Kathrine Windfeld (1966–2015), K: Mai Brostrøm & Peter Thorsboe, N: Lars Mikkelsen [Harald Bjorn], Jasmin Gerat [Jackie Mueller], Veerle Baetens [Alicia Verbeeck], Nicholas Ofczarek [Marius Loukauskis], Carlos Leal [Jean-Louis Poquelin], M: Jean-Paul Wall - Arvio: Eurooppalainen rikostutkijaryhmä tutkii järjestäytynyttä rikollisuutta (ei nähty) 
      "Gidseltagningen / Pinnan alla" (2017-) Luoja: Casper Barfoed, O: Christian E. Christiansen (s. 1972) & Roni Ezra & Barfoed (s. 1972), N: Jakob Oftebro [Alpha/Mark Hald], Johannes Lassen [Philip Nørgaard, PET-ryhmän päällikkö], Sara Hjort Ditlevsen [Louise Falck, naispoliisi], Paprika Steen [Naja Toft, toimittaja], Alba August [Marie Bendix], Dar Salim [Adel Rasul], M: Jeppe Kaas (s. 1966) - Arvio: Maanalaisen matkustajia otetaan panttivangiksi Kööpenhaminassa ja vaaditaan lunnaita  
      "Kriger / Soturi" (minisarja 2018) O: Christoffer Boe (s. 1974), K: Boe & Simon Pasternak, N: Dar Salim [CC, sotaveteraani], Danica Curcic [Louise, rikospoliisi], Lars Ranthe [Tom, huumeliigan pomo], Jakob Oftebro [Peter], Søren Malling [Finn], M: Jens Ole Wowk McCoy - Arvio: Upseeri palaa Lähi-Idästä ja alkaa hyvittää asiaa kaatuneen alaisensa leskelle, joka on äiti ja rikospoliisi, soluttautumalla huumeliigaan

      "DNA" (2019) O: Henrik Ruben Genz (s. 1959) & Kasper Gaardsøe (s. 1974), K: Torleif Hoppe & Nanna Westh, N: Anders W. Berthelsen [Rolf Larsen], Nicolas Bro [Jarl Skaubo], Zofia Wichlacz [Julita], Louise Mieritz [Eva Skaubo], Charlotte Rampling [Claire Bobin], M: Jacob Groth (s. 1951) - Arvio: Tanskalaisen poliisin pikkutyttö siepataan laivamatkalla Puolaan -  poliisi jatkaa omin päinkin asian selvittämistä ja samalla törmää Euroopan laajuiseen lapsikauppaan - DNA on merkittävä asia jutun selviämisessä
      "Når støvet har lagt sig / Kun tomu laskeutuu" (2020) Luojat: Dorte Warnøe Høgh & Ida Maria Rydén, O: Milad Alami (s. 1982) ym., N: Karen-Lise Mynster [Elisabeth Hoffmann], Jacob Lohmann [Morten Dalsgård], Malin Crépin [Lisa], M: Martin Dirkov - Arvio: Liikaakin aiheita ja ihmiskohtaloita jotka kulminoituvat terroritekoon Kööpenhaminassa

    106. Remember My Name (USA 1978) O ja K: Alan Rudolph (s. 1943), N: Geraldine Chaplin [Emily], Anthony Perkins [Neil Curry], Berry Berenson [Barbara Curry], Moses Gunn [Pike], M: blues-laulaja & säv. Alberta Hunter (1895–1984) - Arvio: Nainen vaanii miestä ja hänen perhettään
      Alan Rudolphin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks.
      Mortal Thoughts / Tappavat ajatukset /lista/.

    107. Reservoir Dogs (USA 1992) O ja K: Quentin Tarantino (s. 1963), N: Harvey Keitel [Mr. White/Lawrence 'Larry' Dimmick], Tim Roth [Mr. Orange/Freddy Newandyke], Michael Madsen [Mr. Blonde/Vic Vega], Steve Buscemi [Mr. Pink], Chris Penn [Nice Guy Eddie Cabot], Lawrence Tierney [Joe Cabot], Tarantino [Mr. Brown], Edward Bunker [Mr. Blue], M: Lauluja mm. "Little Green Bag" (Visser & Bouwens) es. George Baker Selection, "Stuck in the Middle with You" (Rafferty & Egan) es. Stealers Wheel, "I Gotcha" kirj. & es. Joe Tex  - Arvio: Timanttiryöstö menee pieleen  
      Quentin Tarantinon ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Jackie Brown /lista/.

    108. Resnick: Lonely Hearts (Englanti TV 1992) O: Bruce MacDonald, K: John Harvey (s. 1938), per. romaaniinsa v. 1989, suom. Yksinäisiä sydämiä (1997), N: Tom Wilkinson [DI Charlie Resnick, Nottingham]  
      Bruce MacDonald
      John Harveyn romaaniin v. 1990, suom. Rumaa jälkeä (1999), perustuu myös: Resnick: Rough Treatment (Englanti TV 1993) O: Peter Smith, N: Tom Wilkinson [DI Charlie Resnick]
      Peter Smith

    109. Revanche (Itävalta 2008) O ja K: Götz Spielmann (s. 1961), N: Johannes Krisch [Alex], Irina Potapenko [Tamara], Andreras Lust [Robert], Ursula Strauss [Susanne] - Kuulemma hyvä (ei nähty) 
      Götz Spielmannin ohjaama rikoselokuva on myös: Die Fremde (Itävalta 2000) N: Goya Toledo [Mercedes], Hary Prinz [Harry], Martin Feifel [Rainer]

    110. Reversal of Fortune / Onnen kulissit (USA 1990) O: Barbet Schroeder (s. 1941), K: Nicholas Kazan, per. asianajaja/kirjailija Alan M. Dershowitzin (s. 1938) tosielämään pohjautuvaan kirjaan Reversal of Fortune: Inside the von Bülow Case (1985), N: Glenn Close [Sunny von Bülow/Kertoja], Jeremy Irons [Claus von Bülow], Ron Silver [professori Alan Dershowitz], Annabella Sciorra [Sarah], M: Mark Isham (s. 1951) - Arvio: Maailman huomion saanut murhaepäily, jossa aviomiestä syytettiin rikkaan perijättären murhasta - mielenkiintoisesti toteutettu  
      Barbet Schroederin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: jännäri More / Lisää! Lisää! (Länsi-Saksa/Ranska /Luxemburg 1969) N: Mimsy Farmer [Estelle Miller], Klaus Grünberg [Stefan Brückner]   Single White Female / Nuori naimaton nainen (USA 1992) /lista/ Kiss of Death / Koston suudelma (USA 1995), K: Richard Price, per. aikaisempaan elokuvaan (USA 1947) /lista/, N: David Caruso [Jimmy Kilmartin], Samuel L. Jackson [Calvin Hart], Nicolas Cage [Little Junior Brown], Helen Hunt [Bev Kilmartin], Kathryn Erbe [Rosie Kilmartin], Stanley Tucci [Frank Zioli], Ving Rhames [Omar], M: Trevor Jones - Arvio: Kuuluisat näyttelijätkään eivät saa vetoa tähän uusintaan, jossa entinen rikollinen joutuu poliisin peitetehtävään apuriksi - Cagen psykopaatissa on ytyä Before and After / Painajainen keskellä päivää (USA 1996) K: Ted Tally, per. Rosellen Brownin (s. 1939) romaaniin v. 1992 (suom. 1994), N: Meryl Streep [Dr. Carolyn Ryan], Liam Neeson [Ben Ryan], Edward Furlong [Jacob Ryan] - Arvio: Perheen poika joutuu syytetyksi tyttöystävänsä murhasta - yllättävän laimea esitys * Desperate Measures / Piinaavat hetket 1998, N: Michael Keaton [Peter McCabe], Andy Garcia [Frank Conner], M: Trevor Jones (s. 1949) - Arvio: Perheenisäpoliisi tarvitsee rikollisen luuydintä pelastaakseen syöpäsairaan poikansa - jotenkin liian arvattava ja hölmö juttu (isä aiheuttaa muiden kuolemia poikansa tähden) - Keaton on kyllä näkemisen arvoinen tappajapsykopaattina * La virgen de los sicarios / Our Lady of the Assassins (Espanja/Ranska/Kolumbia 2000) /lista/ Murder by Numbers / Numeromurha (USA 2002) K: Tony Gayton, N: Sandra Bullock [Cassie Mayweather/Jessica Marie Hudson], Ben Chaplin [Sam Kennedy], Ryan Gosling [Richard Haywood], Michael Pitt [Justin Pendleton], Agnes Bruckner [Lisa Mills], Chris Penn [Ray Feathers] - Arvio: Psykologinen jännäri, jossa murhaavat teinipojat yrittävät peittää jälkensä /ei nähty/ Inju, la bête dans l'ombre (Ranska 2008) K: Jean-Armand Bougrelle, Frédérique Henri & Schroeder, per. Rampo Edogawan, oik. Hirai Tarō (1894-1965), kertomukseen Injû / (engl.) Beast in the Shadows (1928), N: Benoît Magimel [Alex Fayard], Lika Minamoto [Tamao], Shun Sugata [tarkastaja Fuji] - Arvio: Rikoskirjailija joutuu Japanissa mukaan painajaismaiseen kierteeseen /ei nähty/
      Alan M. Dershowitzin romaaniin v. 1994, suom. Paholaisen asianajaja (1995), perustuu The Advocate's Devil / Petollinen asiakas (USA TV 1997) O: Jeff Bleckner, N: Ken Olin [Abe Ringel], Mariska Hargitay [Rendi]
      Rampo
      Edogawan kertomuksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. Rampo /lista/ 
      Jeff Bleckner

    111. Reykjavik-Rotterdam (Islanti 2008) O: Óskar Jónasson (s. 1963), K: Jónasson & Arnaldur Indriðason, N: Baltasar Kormákur [Kristófer], Ingvar Eggert Sigurðsson [Steingrímur], Lilja Nótt Þórarinsdóttir [Íris], M: Barði Jóhannsson (s. 1975) - Arvio: Entinen salakuljettaja ryhtyy rahapulassa uudelleen salakuljetusyritykseen, jossa asiat eivät suju niinkuin pitäisi - tarinassa on vauhtia, väkivaltaa ja yllätyksellisiä käänteitä sekä romantiikkaa
      samasta aiheesta.
      Contraband / Salakuljettaja (USA/Englanti/Ranska 2012) O: Baltasar Kormákur (s. 1966), K myös: Aaron Guzikowski, N: Mark Wahlberg [Chris Farraday], Giovanni Ribisi [Tim Briggs], Kate Beckinsale [Kate Farraday], Ben Foster [Sebastian Abney], M: Clinton Shorter (s. 1971) - Arvio: New Orleansiin ja Panamaan sijoittuva salakuljetustarina ei toimi enää niin juohevasti
      Óskar Jónassonin ohjaama on rikoskomedia Sódóma Reykjavík (Islanti 1992) N: Björn Jörundur Friðbjörnsson [Axel], Þórarinn Eyfjörð [Flosi] myös TV-sarjojen ohjauksia 
      Baltasar Kormákurin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Mýrin / Räme / Rikospaikka Jar City /lista/ 
      ♠ Islantilaisia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös:
      Köld slóð / Kylmät jäljet (Islanti 2006) O: Björn Br. (Brynjulfur) Björnsson, K: Kristinn Thordarson, N: Þröstur Leó Gunnarsson [Baldur], Elva Ósk Ólafsdóttir [Freya] - Ei nähty Borgríki / City State / Kovaa peliä Reykjavikissa (Islanti 2011) O: Olaf de Fleur Johannesson (s. 1975), K: Johannesson & Hrafnkell Stefansson, N: Zlatko Krickic [Sergej], Ágústa Eva Erlendsdóttir [Andrea], Ingvar Eggert Sigurðsson [Gunnar], Sigurður Sigurjónsson [komisario Margeir], Björn Thors [Rúnar], Björn Hlynur Haraldsson [Ingolfur], M: Wojciech Golczewski (s. 1980) - Arvio: Kovapintainen serbijoukko sekoittaa väkivaltaisesti islantilaisten rosvojen ja korruptoituneen poliisin yhteiselon kostona serbimaahanmuuttajan perheen raa'asta kohtelusta  
      Olaf de Fleur Johannessonin (s. 1975) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: tieteisjännäri Circledrawers (Islanti TV 2009) N: Sharon Angela [Judy] ♠  Brave Men's Blood (Islanti 2014) N: Ágústa Eva Erlendsdóttir [Andrea], JJ Feild [Marcus] 
      Björn Br. Björnssonin ohjaama on myös seikkailuelokuva Njálssaga (Islanti TV 2003) N: Anna Kristín Arngrímsdóttir [Rannveig], Arnar Jónsson [Geir goði] "Mannaveiðar / (engl.) Man Hunt" (Islanti TV-sarja 2008) /islantilaisia TV-sarjoja ks. lista: "Hamarinn / Kallion arvoitus"/

    112. Ride the Pink Horse / Vaarallisilla poluilla (USA 1947) O: Robert Montgomery (1904-1981), K: Ben Hecht & Charles Lederer, per. Dorothy B. Hughesin (1904-1993) romaaniin v. 1946, suom. Karuselli (1996), N: Robert Montgomery [Lucky Gagin], Wanda Hendrix [Pilar], Andrea King [Marjorie Lundeen], Thomas Gomez [Pancho], M: Frank Skinner (1897–1968) - Ei nähty 
      samasta aiheesta: jakso TV-sarjassa "Robert Montgomery Presents" (USA 1950) ja TV-elokuva The Hanged Man (USA 1964) O: Don Siegel (1912-1991), N: Robert Culp [Harry Pace]
      Robert Montgomeryn ohjaamia rikoselokuvia ks. Lady in the Lake / Nainen järvessä /lista/
      Dorothy B. Hughesin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. In a Lonely Place / Hermot pinnalla /lista/   
      Don Siegel 

    113. Rien ne va plus / Ei enää panoksia (Ranska 1997) O ja K: Claude Chabrol (1930–2010), N: Isabelle Huppert [Betty], Michel Serrault [Victor], M: Matthieu Chabrol (s. 1956) - Arvio: Juonikas rikoskomedia  
      Claude Chabrolin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks.
      Que la bête meure / Tämän miehen on kuoltava /lista/.

    114. Rififi / Du rififi chez les hommes (Ranska 1954) O: Jules Dassin (1911-2008), K: Jules Dassin, Rene Wheeler, Auguste Le Breton, per. Auguste Le Bretonin (1913-1999) romaaniin v. 1953 (suom. 1972), N: Jean Servais [Tony Le Stephanois], Carl Mohner [Jo Le Suedois], Robert Manuel [Mario], Jules Dassin [Cesar], Magali Nöel [Viviane], M: Georges Auric (1899–1983), Laulu: "Rififi" (Philippe Gérard/Jacques Laure) es. Nöel - Arvio: Suuri ryöstökeikka, rififi tarkoittaa slangissa riitaa, päähenkilön kohtalo riipaisee
       
      Jules Dassinin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: lyhytelokuva kauhuklassikosta The Tell-Tale Heart (USA 1941) K: per. Edgar Allan Poen (1809-1849) novelliin v. 1843, suom. Kielivä sydän (2006) ♠ sotadraama Nazi Agent (USA 1942) N: Conrad Veidt [Otto Becker/Baron Hugo Von Detner] rikoskomedia Two Smart People (USA 1946) N: Lucille Ball [Ricki Woodner], John Hodiak [Ace Connors] Brute Force / Raakaa voimaa (USA 1947) /lista/ The Naked City / Alaston kaupunki (USA 1948) /lista/ Thieves' Highway / Varkaiden markkinat (USA 1949) /lista/ Night and the City / Suurkaupungin laki/yö (Englanti 1950) /lista/ Topkapi (USA 1964) /lista/ 
      Auguste Le Bretonin teoksiin tai käsikirjoituksiin perustuvia rikoselokuvia ovat myös: Razzia sur la Chnouf (Ranska 1955) K: per. romaaniin v. 1954 /lista/ käsikirjoitus osaksi: Bob le flambeur (Ranska 1956) /lista/ ja samasta aiheesta: The Good Thief (Ranska ym. 2002) /lista: ks.ed./ La loi des rues / Kadun laki (Ranska 1956) O: Ralph Habib (1912–1969), K: per. romaaniin v. 1955, N: Raymond Pellegrin [Jo le Grec], Silvana Pampanini [Wanda] Le rouge est mis / Väkivallan tie (Ranska 1957) O: Gilles Grangier (1911-1996), K: per. romaaniin v. 1954, N: Jean Gabin [Louis Bertain/Louis le Blond] Rafles sur la ville / Rafles - rikospoliisin kintereillä (Ranska 1958) O: Pierre Chenal (1904-1990), K: per. romaaniin v. 1956, N: Charles Vanel [Léonce Pozzi/'Le Fondu'] Du rififi chez les femmes (Ranska 1959) O: Alex Joffé (1918–1995), K: per. romaaniin v. 1957 /lista/ Du rififi à Tokyo (Ranska/Italia 1963) O: Jacques Deray (1929-2003), N: Karl-Heinz Böhm [Carl Mersen], Charles Vanel [Van Hekken], Barbara Lass [Françoise Merigne] Sokaklarin kanunu (Turkki 1964) O: Aram Gülyüz (s. 1931), K: per. teokseen La loi des rues (1955) Du rififi à Paname / Punainen kabinetti (Ranska/Länsi-Saksa/Italia 1966) O: Denys de La Patellière (1921–2013), K: per. romaaniin v. 1965, N: Jean Gabin [Paul Berger/Paulo les Diam's], George Raft [Charles Binnaggio], Gert Fröbe [Walter], Nadja Tiller [Irène] Brigade antigangs / Verta nahkatakissa (Italia/Ranska 1966) O: Bernard Borderie (1924-1978), K: per. romaaniin v. 1965, N: Robert Hossein [Comm. Le Goff]
      Le Clan des Siciliens / Sisilialaisklaani (Ranska 1969) /lista/ Les hauts murs (Ranska 2008) O: Christian Faure, K: per. romaaniin v. 1954, N: Emile Berling [Yves Tréguier], Carole Bouquet [La mère de 'Fil de fer'], Julien Bouanich [Marcel 'Fil de fer' Morand], François Damiens [Le surveillant chef] Ralph Habibin (1912–1969) ohjaamia rikos-ja jännityselokuvia ovat myös: Rue des Saussaies (Ranska 1951) N: Anne Vernon [Jeanne Masson], Maurice Régamey [Insp. Pierre Leblanc] Escapade / Tuhon yö (Ranska 1957) /lista: La mariée était en noir / Morsian pukeutui mustaan (Cornell Woolrich)/ Le solitaire passe à l'attaque (Ranska/Italia/Espanja 1966) /ks. kohdasta: Cet homme est dangereux / Tämä mies on vaarallinen (Michel Lebrun)/ LISÄÄ
      Gilles Grangier Pierre Chenal Alex Joffé Aram Gülyüz Denys de La Patellièren (1921–2013) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: LISÄÄ Bernard Borderie Christian Faure

    115. Rikos ja rakkaus (Suomi 1999) O ja K: Pekka Milonoff (s. 1947), per. Jari Tervon (s. 1959) romaaniin Pyhiesi yhteyteen (1995), N: Kai Lehtinen [Marsipaani Räikkönen], Tiina Lymi [Kristiina Pahka], Pekka Valkeejärvi [rikoskom. Torsti Rautapää], Tomi Salmela [pastori Rikkilä], Juho Milonoff [Paavo Karhu], Kari Hietalahti [Kadi], Peter Franzén [konst. Jussi Rosenström], Sulevi Peltola [konst. Mauri Kildenstam], Sari Mällinen [Aurora Mutukka], Saara Pakkasvirta [Alfhild Räikkönen], Maija Junno [Laina Räikkönen], Jori Nätynki [Vertti Räikkönen], M: Yari, oik. Jari Knuutinen (s. 1957)
      Jari Tervon romaaniin v. 1993 perustuu myös rikoskomedia Poliisin poika (Suomi TV 1998) O: Tapio Piirainen (s. 1954), K: Piirainen & Juha Karikoski, N: Kai Lehtinen [Trampas], Ari-Kyösti Seppo [Lepsu], Maarit Peltomaa [Marjaana], Oiva Lohtander [Voitto Kiimalainen], M: Pekka Marjanen - Arvio: Ei onnistu saamaan aikaan samanlaista reteetä alamaailman kuvausta kuin kirja vaan yliampuu *
      Tapio
      Piiraisen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: "Sisäpiirin kaupat" (Suomi 1989, jakso TV-sarjassa "Poliisijuttu" 1988-1989) N: Paavo Pentikäinen [kom. Harry Backman], M: Olli Ahvenlahti (s. 1949) "Raid" (Suomi TV-sarja 2000) - /ks. lista: "Kahdeksan surmanluotia"/ ♠ Raid (Suomi 2003) /lista/ ♠ rikoskomedia Nyrölä 3 (Suomi TV 2004) K: Piirainen, N: Maija Junno [Jaana Mansikka], Oiva Lohtander [past. Rouhiainen/Elvis], Kai Lehtinen [Saddam], M: MarjanenBodomin legenda (Suomi TV 2006) K: Piirainen & Jukka Vieno, N: Juha Muje [ap.pol.pääll. Oiva Keto], Pekka Huotari [ylikonst. Ilmari Hallanheimo], Niina Nurminen [Irene Kottarainen], Kai Lehtinen [Hans Asman], Pertti Sveholm [pres. Kekkonen], M: Marjanen.

      Rikos ja rangaistus (Suomi 1983) O: Aki Kaurismäki (s. 1957), K: Kaurismäki & Pauli Pentti, per. Fjodor Dostojevskin (1821-1881) romaaniin v. 1866 (suom. 1889/1954/1986/1994/2008), N: Markku Toikka [Rahikainen], M: Pedro Hietanen (s. 1949)  
      samasta aiheesta: Crime and Punishment (USA 1917, mykkä) O: Lawrence B. McGill (s. 1969), N: Derwent Hall Caine [Rodion Raskolnikow] Raskolnikow (Saksa 1923, mykkä) O: Robert Wiene (1873–1938), N: Gregori Chmara [Rodion Raskolnikow] Crime et châtiment / Rikos ja rangaistus (Ranska 1935) O: Pierre Chenal (1904–1990), N: Pierre Blanchar [Raskolnikov] Crime & Punishment (USA 1935) O: Josef von Sternberg (1894-1969), N: Peter Lorre [Roderick Raskolnikov] Brott och straff / Rikos ja rangaistus (Ruotsi 1945) O: Hampe Faustman (1919–1961), N: Hampe Faustman [Raskolnikov] Raskolnikow (Länsi-Saksa TV 1953) O: Frank Lothar (s. 1916) & Curt Goetz-Pflug, N: Paul Edwin Roth [Raskolnikow] Crime et châtiment (Ranska TV 1955) O: Stellio Lorenzi (1921–1990), N: Roger Crouzet [Raskolnikov] Crime et châtiment (Ranska 1956) O: Georges Lampin (1901-1979), N: Jean Gabin [kom. Gallet], Bernard Blier [Antoine Monestier] Raskolnikoff (Länsi-Saksa TV 1959) O: Franz Peter Wirth (1919–1999), N: Hartmut Reck [Raskolnikoff] Crime & Punishment, USA / Varjoja auringossa (USA 1959) O: Denis Sanders (1929-1987), N: George Hamilton [Robert] ♠ Schuld en boete (Hollanti TV 1963) O: Peter Koen (s. 1923), N: Julien Schoenaerts [Raskolnikov] Prestuplenie i nakazanie / Rikos ja rangaistus (Neuvostoliitto 1969) O: Lev Kulidzhanov (1924–2002), N: Georgi Taratorkin [Raskolnikov], Innokenti Smoktunovski [Porfiri Petrovitsh] Crime et châtiment (Ranska TV 1971) O: Stellio Lorenzi, N: François Marthouret [Raskolnikov] Zlocin i kazna (Jugoslavia TV 1972) O: Sava Mrmak (1929–2002), N: Mihailo 'Misa' Janketic [Raskolnikov]Sin compasion (Peru/Meksiko/Ranska 1994) O: Francisco J. Lombardi, N: Diego Bertie [Rámon Romano] ♠ The Rockford Files: Punishment and Crime (USA TV 1996) O: David Chase, N: James Garner [yksityisetsivä Jim Rockford] ♠ Bajo la piel (Espanja/Peru/Saksa 1996) O: Francisco J. Lombardi, N: Diego Bertie [Gino Levya] ♠ Crime and Punishment (USA TV 1998) O: Joseph Sargent (s. 1925), N: Patrick Dempsey [Raskolnikov] ♠ Zbrodnia i kara (Puola 2000) O: Piotr Dumala (s. 1956) - Arvio: Palkittu 30min filmi ♠ Crime and Punishment (USA/Puola/Venäjä 2002) O: Menahem Golan, N: Crispin Glover [Rodion Raskolnikov], John Hurt [päätutkija Porfiry], Vanessa Redgrave [Raskolnikovin äiti], Sophie Ward [Dunia, Raskolnikovin sisar], Avital Dicker [Sonia], John Neville [Marmeladov], Margot Kidder [Marmeladovin vaimo Katerina], Patricia Hayes [Alyona Ivanovna] ♠ Crime and Punishment / Rikos ja rangaistus (Englanti TV 2002) O: Julian Jarrold (s. 1960), N: John Simm [Raskolnikov] jakso "Crimen y castigo" (1970) sarjassa "Novela" (Espanja TV 1962-1979) N: Manuel Diaz Gonzales ♠ "Rikos ja rangaistus" (Suomi TV-minisarja YLE 1967) O: Mauno Hyvönen (s. 1925), N: Uolevi Vahteristo [Raskolnikov], Pehr-Olof Sirén [Porfiri Petrovitsh], Heidi Krohn [Dunja] "Crime and Punishment" (Englanti TV-minisarja 1979) N: John Hurt [Raskolnikov] ♠ "Prestuplenie i nakazanie / Rikos ja rangaistus" (Venäjä TV-minisarja 2007, 8 jaksoa) O: Dmitri Svetozarov (s. 1951), K: Svetozarov & Mihail Smoljanitski, N: Vladimir Koshevoi [Raskolnikov],  Sergei Peregudov [Razumikhin], Andrei Panin [Porfiri Petrovitsh], Aleksandr Bluyin [Svidrigailov], Elena Jakovleva [Pulkheria Aleksandrovna], Katerina Vasiljeva [Dunja], Andrei Zibrov [Luzhin], Polina Flonenko [Sonja], Juri Kuznetsov [Marmeladov], Svetlana Smirnova [Katerina Ivanovna], Vera Karpova [Aljona Ivanovna], M: Andrei Sigle (s. 1964) - Arvio: Varmaan tarkasti kirjaa seuraava sarja, tyyli psykologisen realistinen  
      Rikosaihe on keskeinen Fjodor Dostojevskin romaanissa Bratja Karamazovy (1880), suom. Karamazovin veljekset (1929, 1976, 2014), johon perustuvia elokuvia ovat mm.: Bratya Karamazovy / Veljekset Karamazov (Neuvostoliitto 1968) O: Kirill Lavrov (1925–2007) & Ivan Pyrjev (1901–1968) & Mihail Uljanov (1927–2007), N: Mihail Uljanov [Dmitri], Lionella Pyrjeva [Grushenka], Kirill Lavrov [Ivan], Andrei Mjagov [Aljosha], Mark Prudkin [Fjodor Pavlovitsh], Valentin Nikulin [Pavel Smerdjakov] - Kuulemma hyvä (ei nähty) Der Mörder Dimitri Karamasoff (Saksa 1931) O: Erich Engels (1889–1971) & Fjodor Otsep (1895–1949), N: Fritz Kortner [Dimitri Karamazov], Max Pohl [Fedor], Anna Stern [Gruschenka], Fritz Rasp [Smerdjakoff] The Brothers Karamazov / Karamazovin veljekset (USA 1958) O: Richard Brooks (1912–1992), N: Yul Brynner [Dmitri], Maria Schell [Grushenka], Claire Bloom [Katya], Lee J. Cobb [Fyodor], Albert Salmi [Smerdjakov], M: Bronislau Kaper (1902–1983) The Brothers Karamazov (Englanti TV 1964) O: Alan Bridges (1927–2013), N: Ray Barrett [Miya], John Barrie [Fyodor], Judith Stott [Gruchenka], Alan Rowe [Smerdyakov] Les frères Karamazov (Ranska TV 1969) O: Marcel Bluwal (s. 1925), N: Pierre Brasseur [Fiodor], Bernard Fresson [Dimitri], Danièle Lebrun [Gruchenka], Maurice Garrel [Smerdiakov] "I fratelli Karamazov" (Italia TV-minisarja 1969) O: Sandro Bolchi (1924–2005), N: Corrado Pani [Dimitri], Salvo Randone [Fedor], Antonio Salines [Smerdjakov], M: Piero Piccioni (1921–2004) myös rikosaihe mukana: Les possédés / The Possessed (Ranska 1988) O: Andrzej Wajda (1926–2016), K: per. romaaniin Besy (1872), suom. Riivaajat (1928/1982), N: Isabelle Huppert [Maria Sjatov], Jutta Lampe [Maria Lebjadkin], Jean-Philippe Écoffey [Peter Verhovenski], Laurent Malent [Kirillov], Jerzy Radziwilowicz [Sjatov], Lambert Wilson [Nikolai Stavrogin], Omar Sharif [Stepan] 
      Aki Kaurismäen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. xxx /lista/ Robert Wienen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Das Cabinet des Dr. Caligari / Tri Caligarin kabinetti /lista/ Pierre Chenalin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: L'assassin connaît la musique... (Ranska 1963) /lista: Le dos au mur / Selkä seinää vasten/ LISÄÄ Josef von Sternberg Hampe Faustman Frank Lotharin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: sotaelokuva Das Schweigen des Meeres (Länsi-Saksa TV 1954) /lista: L'Adversaire / Valhe/ sotaelokuva Geschwader Fledermaus (Länsi-Saksa TV 1956) N: Horst Frank Curt Goetz-Pflugin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: rikoskomedia Gift und Mitgift (Länsi-Saksa TV 1958) N: Elsa Wagner [Sophie Thompson] sotaelokuva Mann ohne Namen (Länsi-Saksa TV 1959) N: Harry Raymon Streife 4 meldet ... (Länsi-Saksa TV 1961) N: Eva Ingeborg Scholz [Jennifer Marshall] Stellio Lorenzi Franz Peter Wirthin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. xxx /lista/ Denis Sanders Lev Kulidzhanov Georges Lampin Francisco J. Lombardi Sava Mrmak David Chase Joseph Sargent Piotr Dumala Menahem Golanin  (1929-2014) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Mack the Knife (USA/Hollanti/Unkari 1989) /lista: Die 3 Groschen-Oper / Kolmen pennin ooppera /lista/ Enter the Ninja (USA 1981) /lista: Ninja hicho fukuro no shiro / Castle of Owls/ LISÄÄ Julian Jarrold Mauno Hyvönen Dmitri Svetozarov Erich Engelsin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: xxx  Fjodor Otsep Richard Brooks Alan Bridges Marcel Bluwalin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Le dos au mur / Selkä seinää vasten /lista/ Sandro Bolchi Andrzej Wajdan ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta 8 femmes / 8 naista /lista/

    116. Ripley's Game (USA/Englanti/Italia 2002) O: Liliana Cavani (s. 1933), K: Cavani & Charles McKeown, per. Patricia Highsmithin (1921-1995) romaaniin v. 1974, suom. Tom Ripley, amerikkalainen ystävä (1987), N: John Malkovich [Tom Ripley], Ray Winstone [Reeves], Dougray Scott [Jonathan Trevanny], Evelina Meghangi [Maria], Lena Headey [Sarah Trevanny], M: Ennio Morricone (s. 1928), Lauluja mm. "You Are Everything" (Bell & Creed), "Mario's Café" (Stanley & Wiggs) es. St. Etienne - Arvio:  Rikoskirjallisuuden kuuluisa psykopaatti, taideväärennöskauppias Tom Ripley ohjailee murhia oikkujensa mukaan, mutta langat myös sekoavat  
      Liliana Cavanin ohjaama jännityselokuva on Il portiere di notte / Yöportieri (Italia 1974), N: Charlotte Rampling [Lucia Atherton], Dirk Bogarde [Maximilian Theo Aldorfer], Philippe Leroy [Klaus] - Ei nähty.
       
      Patricia Highsmithin teoksiin perustuvia rikoselokuvia, ks. The American Friend / Amerikkalainen ystävä /lista/ 

    117. Ripley Under Ground / Kepeät mullat, herra Ripley! (USA 2005) O: Roger Spottiswoode (s. 1945), K: W. Blake Herron & Donald E. Westlake, per. Patricia Highsmithin (1921-1995) romaaniin v. 1970 (suom. 1985), N: Barry Pepper [Tom Ripley], Jacinda Barrett [Heloise Plisson], Alan Cumming [Jeff Constant], Claire Forlani [Cynthia], Ian Hart [Bernard Sayles], Douglas Henshaw [Derwatt], Tom Wilkinson [John Webster], Willem Dafoe [Neil Murchison], M: Jeff Danna (s. 1964) - Arvio: Hieman kankea ohjaus tarinasta jossa on hyvä juoni - Ripley taidemaailmassa  
      Roger Spottiswooden ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Terror Train / Kauhun kiskot (USA 1980) N: Ben Johnson [Carne], Jamie Lee Curtis [Alana Maxwell] ♠ The Pursuit of D. B. Cooper / Röyhkeys on aseeni (USA 1981) N: Treat Williams [D. B. Cooper], Robert Duvall [Gruen] ♠ The Renegades / Lainsuojattomat (USA TV 1982) N: Patrick Swayze [Bandit] ♠ The Last Innocent Man / Viimeiset syyttömät (USA TV 1987) K: Dan Bronson, per. Phillip Margolinin (s. 1944) romaaniin v. 1981, N: Ed Harris [Harry Nash], Roxanne Hart [Jenny Stafford], David Suchet [Jonathan Gaut] ♠ sotaelokuva Under Fire / Tulen alla (USA 1983) N: Nick Nolte [Russell Price], Ed Harris [Oates], Gene Hackman [Alex Grazier], Joanna Cassidy [Claire], M: Jerry Goldsmith (1929–2004) - Arvio: Jännittävä tarina Nicaraguan vallankumouksesta 1970-luvulta Shoot to Kill / Deadly Pursuit / Tarkoituksena tappaa (USA 1988) N: Sidney Poitier [Warren Stantin], Tom Berenger [Jonathan Knox], Kirstie Alley [Sarah Renell] ♠ rikoskomedia Turner & Hooch / Turner ja täystuho (USA 1989) N: Tom Hanks [Det. Scott Turner], Beasley the Dog [Hooch], M: Charles Gross (s. 1934) jännärikomedia Air America (USA 1990) K: per. Christopher Robbinsin tosielämäkirjaan, N: Mel Gibson [Gene Ryack], Robert Downey Jr. [Billy Covington] rikoskomedia Stop! Or My Mom Will Shoot / Seis! Tai mamma ampuu (USA 1992) N: Sylvester Stallone [Sgt. Joe Bomowski], Estelle Getty [Tutti Bomowski], M: Alan Silvestri (s. 1950) * sotaelokuva Hiroshima (Kanada/Japani TV 1995) O: Koreyoshi Kurahara (1927–2002) & Spottiswoode, N: Lynne Adams [lehtinainen], Wesley Addy [puol.min. Henry L. Stimson], Allen Altman [Joseph Stiborik] ♠ Bond-elokuva Tomorrow Never Dies / Huominen ei koskaan kuole (Englanti/USA 1997) /ks. lista: Dr. NO / Salainen agentti 007 ja tohtori No/ ♠ poliittinen jännäri Noriega: God's Favorite / Diktaattori vailla vertaa (USA TV 2000) N: Bob Hoskins [Manuel Noriega] ♠ tieteisjännäri The 6th Day / 6. päivä (USA 2000) N: Arnold Schwarzenegger [Adam Gibson] tositarinapohjainen The Matthew Shepard Story (Kanada/USA TV 2002) N: Shane Meier [Matthew Shepard], Stockard Channing [Judy Shepard] tosipohjainen sotadraama Shake Hands with the Devil (USA 2007) N: Roy Dupuis [Gen. Romeo Dallaire, Ruanda] ♠ tosipohjainen sotadraama The Children of Huang Shi (USA 2008) N: Jonathan Rhys Meyers [George Hogg], Radha Mitchell [Lee Pearson] ♠ sotadraama The Children of Huang Shi (Australia/Kiina/Saksa/USA 2008) K: Jane Hawksley & James MacManus, N: Jonathan Rhys Meyers [George Hogg], Radha Mitchell [Lee Pearson], Yun-Fat Chow [Chen Hansheng], Michelle Yeoh [Mrs. Wang]
      Patricia Highsmithin teoksiin perustuvia rikoselokuvia, ks. The American Friend / Amerikkalainen ystävä /lista/ 
      Phillip Margolinin (s. 1944) romaaniin v. 1993, suom. Mennyt mutta muistoissa (1995), perustuu Gone But Not Forgotten (USA TV 2004) O: Armand Mastroianni (s. 1948), N: Brooke Shields [Patsy Tannenbaum], Lou Diamond Phillips [Alan Page], Scott Glenn [Martin Darius/Peter Lake]
      Armand Mastroianni 

    118. Rise and Fall of Legs Diamond, The / Jack Diamond - gangsteri (USA 1960) O: Budd Boetticher (1916-2001) /kuuluisa lännenelokuvien ohjaaja/, K: Joseph Landon, N: Ray Danton [Jack 'Legs' Diamond], Karen Steele [Alice Shiffer], M: Leonard Rosenman (1924–2008) - Arvio: Gangsteritarina (ei nähty) 
      Budd Boetticherin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Escape in the Fog (USA 1945) /lista: Dangerous Crossing / Vaarallista risteilyä (Aubrey Wisberg)/ The Killer Is Loose (USA 1956) /lista: Crime Wave / Rikos pimeydessä/ LISÄÄ

    119. Rising Sun / Nouseva aurinko (USA 1993) O: Philip Kaufman (s. 1936), K: Kaufman & Crichton & Michael Backes, per. Michael Crichtonin (1942-2008) romaaniin v. 1992 (suom. 1994), N: Sean Connery [Capt. John Connor], Wesley Snipes [Lt. Web Smith], Harvey Keitel [Lt. Tom Graham], Cary-Hiroyuki Tagawa [Eddie Sakamura], Mako [Yoshida-san], Tia Carrere [Jingo Asakuma], Kevin Anderson [Bob Richmond], Steve Buscemi [Willy 'the Weasel' Wilhelm], M: Tôru Takemitsu (1930–1996)  - Arvio: Japanilaiset perinteet ovat osa tätä jännäriä  
      Philip Kaufman on ohjannut myös  jännärin Twisted / Twisted - hengenvaarallisia suhteita (USA/Saksa 2004) N: Ashley Judd [Jessica Shepard], Samuel L. Jackson [John Mills], Andy Garcia [Mike Delmarco] - Arvio: Valittiin huonoimpiin elokuviin 2009! 
       
      Michael Crichtonin /luonut mm. sairaalasarjan "ER / Teho-osasto" (USA TV Warner Bros. 1994-2009)/ teoksiin tai käsikirjoituksiin (ja usein ohjaamiin) perustuvat myös: tieteisjännäri The Andromeda Strain / Andromeda uhkaa (USA 1971) O: Robert Wise (1914-2005), K: per. romaaniin v. 1969 (suom. 1970), N: Arthur Hill [Dr. Jeremy Stone], David Wayne [Dr. Charles Dutton], M: Gil Melle (1931–2004) ♠ samasta aiheesta "The Andromeda Strain / Andromedan taakka" (minisarja USA TV 2008) O: Mikael Salomon (s. 1955), N: Benjamin Bratt [Dr. Jeremy Stone], Andre Braugher [Gen. George Mancheck], M: Joel J. Richard (s. 1976) The Carey Treatment / Ruumiit eivät itke (USA 1972) O: Blake Edwards (1922–2010), K: per. romaaniin A Case of Need (1968), kirj. nimellä Jeffery Hudson, N: James Coburn [Dr. Peter Carey], Jennifer O'Neill [Georgia Hightower] ♠ Pursuit (USA TV 1972) O: Michael Crichton, K: per. romaaniin Binary (1972), kirj. nimellä John Lange, N: Ben Gazzara [Steven Graves] ♠ huumejuttu Dealing: Or the Berkeley-to-Boston Forty-Brick Lost-Bag Blues (USA 1972) O: Paul Williams (s. 1943), K: per. Crichtonin ja veljensä Douglas Crichtonin romaaniin Dealing (1970), N: Howard Gardner [luennoitsija], Robert F. Lyons [Peter], Ellen Barber [Annie], John Ligthgow [John] ♠ tieteisjännäri Westworld / Tappokone (USA 1973) O ja K: Crichton, N: Yul Brynner [robotti The Gunslinger], Richard Benjamin [Peter Martin], James Brolin [John Blane] myös jatkoelokuva Futureworld (USA 1976) O: Richard T. Heffron, K: George Schenk & Mayo Simon, N: Peter Fonda [Chuck Browning], Blythe Danner [Tracy Ballard], Arthur Hill [Dr. Duffy], Yul Brynner [robotti The Gunslinger unijaksossa] ♠ TV-sarja "Beyond Westworld" (MGM 1980) Extreme Close-Up (USA 1973) O: Jeannot Szwarc (s. 1939), K: Crichton, N: Jim McMullan [John Norman] ♠ tieteisjännäri The Terminal Man / Aivoryöstö (USA 1974) O: Mike Hodges (s. 1932), K: per. romaaniin v. 1972 (suom. 1974), N: George Segal [Harry Benson] The First Great Train Robbery / Kultajuna (Englanti 1979) O: Crichton, K: per. romaaniin v. 1975, suom. Junanryöstäjät (1976) / Herrasmiesryöstäjä (1977) /lista/ Looker / Looker-murhat (USA 1981) O ja K: Michael Crichton, N: Albert Finney [Dr. Larry Roberts] ♠ Coma / Kooma (USA 1978) O ja K: Michael Crichton /lista/ Runaway / Karkuri (USA 1984) O ja K: Crichton, N: Tom Selleck [Sgt. Jack R. Ramsay] ♠ Disclosure / Verkossa (USA 1994) O: Barry Levinson (s. 1942), K: Paul Attanasio & Crichton, per. romaaniin v. 1994 (suom. 1994), N: Michael Douglas [Tom Sanders], Demi Moore [Meredith Johnson], M: Ennio Morricone (s. 1928) - Arvio: Nainen ahdistelee miestä rikollisin keinoin - ei erityisempi jännäri toimintajännäri Congo (USA 1995) O: Frank Marshall (s. 1946), K: per. romaaniin v. 1980 (suom. 1981), N: Laura Linney [Dr. Karen Ross], Dylan Walsh [Dr. Peter Elliot], Tim Curry [Herkermer Homolka] Twister (USA 1996) O: Jan De Bont (s. 1943), K: Crichton ym., N: Helen Hunt [Dr. Jo Harding], Bill Paxton [Bill Harding], M: Mark Mancina (s. 1957) - Arvio: Toimintajännäri tornadotutkijoista tieteiskauhujännäri Sphere / Vieras tulevaisuudesta (USA 1998) O: Barry Levinson, K: per. romaaniin v. 1987 (suom. 1988), N: Dustin Hoffman [Dr. Norman Goodman], Sharon Stone [Dr. Elizabeth 'Beth' Halperin] ♠ seikkailuelokuva The 13th Warrior / 13. soturi (USA 1999) O: John McTiernan (s. 1951), K: per. romaaniin Eaters of the Dead: The Manuscript of Ibn Fadlan Relating His Experiences with the Northmen in A.D. 922 (1976), N: Antonio Banderas [Ahmed Ibn Fahdlan Ibn Al Abbas Ibn Rashid Ibn Hamad] ♠ tieteisjännäri Timeline / Aikamatka (USA 2003) O: Richard Donner (s. 1930), K: per. romaaniin v. 1999 (suom. 2000), N: Paul Walker [Chris Johnston], Frances O'Connor [Kate Ericson] ♠ kuuluisimmat Crichtonin tieteisjännärit ovat tietysti Jurassic Park (USA 1993) ♠ ja The Lost World: Jurassic Park (USA 1997) O: Steven Spielberg (s. 1946), K: per. romaaneihin v. 1990, suom. Dinosauruspuisto (1992), ja 1995, suom. Kadonnut maailma (1996), N: Sam Neill [Dr. Alan Grant], Laura Dern [Dr. Ellie Sattler], Jeff Goldblum [Dr. Ian Malcolm], Richard Attenborough [John Hammond]; Julianne Moore [Dr. Sarah Harding], Pete Postlethwaite [Roland Tembo], M: John Williams (s. 1932) - ♠ ja jatko Jurassic Park III (USA 2001) O: Joe Johnston (s. 1950), K: Peter Buchman ym., per. Crichtonin henkilöhahmoihin, N: Sam Neill [Dr. Alan Grant], William H. Macy [Paul Kirby], Téa Leoni [Amanda Kirby] 
      Michael Crichtonin ohjaus on myös rikosjännäri Physical Evidence (USA 1989) K: Bill Phillips ym., N: Burt Reynolds [Joe Paris], Theresa Russell [Jenny Hudson], Ned Beatty [James Nicks]
      Robert Wise Mikael Salomon Blake Edwards Paul Williams Jeannot Szwarc Mike Hodges Barry Levinson Frank Marshall Jan De Bont John McTiernan Richard Donner Steven Spielberg Joe Johnston 
      Wesley Snipes (s. 1962) näyttelee myös muissa rikos- ja toimintaelokuvissa: New Jack City (USA 1991) O: Mario Van Peebles (s. 1957), N: Snipes [Nino Brown], Ice-T [Scotty Appleton], Allen Payne [Gee Money], Chris Rock [Pookie], Van Peebles [Stone], M: Vassal Benford & Michel Colombier (1939–2004) Boiling Point / Kiehuntapisteessä (USA 1993) /lista/ tieteisjännäri Demolition Man (USA 1993) O: Marco Brambilla (s. 1960), N: Snipes [Simon Phoenix], Sylvester Stallone [John Spartan], M: Elliot Goldenthal (s. 1954) Sugar Hill (USA 1993) N: Snipes [Romello Skuggs] /lista/ toimintajännäri Drop Zone (USA 1994) O: John Badham (s. 1939), N: Snipes [Pete Nessip], M: Hans Zimmer (s. 1957) The Fan / The fan - pelko iskee (USA 1996) O: Tony Scott (1944-2012), K: Phoef Sutton, per. Peter Abrahamsin (s. 1947) romaaniin v. 1995, N: Snipes [baseball-pelaaja Bobby Rayburn], Robert De Niro [Gil Renard] Murder at 1600 / Murha valkoisessa talossa (USA 1997) O: Dwight H. Little (s. 1956) N: Snipes [etsivä Harlan Regis], Diane Lane [agentti Nina Chance], M: Christopher Young (s. 1957) - Arvio: Epäuskottava ja kökkö toimintaelokuva
      * U.S. Marshals / Takaa-ajajat (USA 1998) O: Stuart Baird, K: John Pogue, per. Roy Hugginsin henkilöihin tarinasta The Fugitive / Takaa-ajettu (TV-sarja USA 1963-1967 ja  elokuva USA 1993), N: Snipes [Mark J. Sheridan/Mark Warren/Mark Roberts], Tommy Lee Jones [Chief Deputy Marshal Samuel Gerard], M: Jerry Goldsmith (1929–2004) - Arvio: Toimintaa, toimintaa kauhujännäri Blade (USA 1998) O: Stephen Norrington, K: David S. Goyer, N: Snipes [puolivampyyri Blade], Kris Kristofferson [Whistler] The Art of War / Tuntematon vihollinen (USA/Kanada 2000) O: Christian Duguay, K: Wayne Beach, N: Snipes [Neil Shaw] Liberty Stands Still / Liberty stands still - vapauden hinta (Kanada/Saksa 2002) O ja K: Kari Skogland, N: Snipes [Joe], Linda Fiorentino [Liberty Wallace] kauhujännäri Blade II (USA 2002) O: Guillermo del Toro, N: Snipes [Blade], Kris Kristofferson [Whistler] Undisputed / Teräskehä (USA/Saksa 2002) O: Walter Hill (s. 1942), N: Snipes [Monroe Hutchen], Ving Rhames [nyrkkeilijä George 'Iceman' Chambers], Peter Falk [Mendy Ripstein] Unstoppable / 9 Lives (Aruba/USA 2004) O: David Carson, N: Snipes [Dean Cage] Blade: Trinity (USA 2004) O: David S. Goyer, N: Snipes [Blade], Kris Kristofferson [Whistler] 7 Seconds (USA/Sveitsi/Englanti 2005) O: Simon Fellows, N: Snipes [Jack Tuliver] agenttiseikkailu The Marksman (USA 2005) O: Marcus Adams, N: Snipes [Painter] Chaos (Kanada/Englanti/USA 2005) O ja K: Tony Giglio, N: Snipes [Lorenz], Jason Statham [Det. Quentin Conners], Ryan Philippe [Det. Shane Dekker] agenttiseikkailu The Detonator (USA/Romania 2006) O: Po-Chih Leong, N: Snipes [Sonni Griffith] Hard Luck (USA 2006) O: Mario Van Peebles, K: Van Peebles & Larry Brand (tarina), N: Snipes [Lucky] The Contractor (Bulgaria/Englanti/USA 2007) O: Josef Rusnak, N: Snipes [James Dial] agenttijännäri The Art of War II: Betrayal (Kanada 2008) O: Josef Rusnak, N: Snipes [Neil Shaw] Brooklyn's Finest (USA 2009) N: Snipes [Casanova Phillips] /lista/ agenttijännäri Game of Death (USA 2010) O: Giorgio Serafini (s. 1962), N: Snipes [Agent Marcus] kauhujännäri Gallowwalkers (USA/Englanti 2012) O: Andrew Goth, N: Snipes [Aman] The Expendables 3 (USA 2014) O: Patrick Hughes, N: Snipes [Doc], Sylvester Stallone [Barney Ross], Jason Statham [Lee Christmas], Harrison Ford [Drummer], Arnold Schwarzenegger [Trench], Mel Gibson [Stonebanks], Dolph Lundgren [Gunner Jensen]
      Mario Van Peeblesin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös poliittinen jännäri Panther / Mustat pantterit (USA 1995) N: Courtney B. Vance [Bobby Seale], Marcus Chong [Huey Newton], Anthony Griffith [Eldridge Cleaver] - Arvio: Elokuva Mustien panttereiden, radikaalien kansalaisoikeustaistelijoiden, alkuvaiheista Gang in Blue (USA TV 1996) N: Van Peebles [Michael Rhoades], Josh Brolin [Keith DeBruler], Cynda Williams [Anita Boyard] ♠ Love Kills (USA 1999) N: Van Peebles [Poe Finklestein], Lesley Ann Warren [Evelyn Heiss] ♠ TV-sarjojen ohjauksia 
      Marco Brambillan (s. 1960) ohjaama jännäri on Excess Baggage / Tuhannen taalan tyttö (USA 1997) N: Alicia Silverstone [Emily], Benicio Del Toro [Vincent], Christopher Walken [Ray], M: John Lurie (s. 1952)  
      John Badhamin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Stakeout / Kyttäyskeikka /lista/ Tony Scottin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. True Romance /lista/
      Dwight H. Littlen (s. 1956) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: toimintajännäri Getting Even (USA 1986) N: Edward Albert ['Tag' Taggart] ♠ agenttijännäri KGB: The Secret War (USA 1986) N: Michael Billington [Peter Hubbard], Walter Gotell [Nicholai] ♠ seikkailuelokuva Bloodstone (USA/Intia 1988) N: Brett Stimely [Sandy McVey] ♠ kauhujännäri Halloween 4: The Return of Michael Myers (USA 1988) N: Donald Pleasence [Dr. Sam Loomis], George P. Wilbur [Michael Myers] Marked for Death / Kuoleman merkki (USA 1990) N: Steven Seagal [John Hatcher] /ks. Seagalin näyttelemiä jännäreitä kohdasta The Fugitive / Takaa-ajettu/ ♠ Rapid Fire (USA 1992) N: Brandon Lee [Jake Lo] ♠ Boss of Bosses (USA TV 2001) N: Chazz Palmintieri [mafiapomo Paul Castellano, N.Y.C.] ♠ Tekken (Japani/USA 2010) N: John Foo [Jin Kazama], Kelly Overton [Christie Monteiro] ♠ lisäksi jaksoja TV-sarjoissa, mm. "Prison Break / Pako" (USA 20th Century Fox 2005-2009), ja "Bones" (USA 2006-; Fox 2005-) /ks. TV-sarjat listalta: "Columbo"
      Stuart Bairdin (s. 1947) ohjaamia jännityselokuvia ovat myös: toimintajännäri Executive Decision / Ratkaisun hetket (USA 1997) N: Kurt Russell [Dr. David Grant], Steven Seagal [Lt. Col. Austin Travers], Halle Berry [Jean], M: Jerry Goldsmith (1929–2004) /ks. Seagalin näyttelemiä jännäreitä kohdasta The Fugitive / Takaa-ajettu/ ♠ tieteisjännäri Star Trek: Nemesis (USA 2002) K: per. Gene Rodenberryn (1921-1991) luomaan TV-sarjaan "Star Trek" (USA 1966-1986) , N: Patrick Stewart [Capt. Jean-Luc Picard], Jonathan Frakes [Coom./Capt. William T. Riker], M: Goldsmith 
      Stephen Norringtonin (s. 1964) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: tieteiskauhujännäri Death Machine (Englanti 1994) N: Brad Dourif [Jack Dante] ♠ The Last Minute (Englanti/USA 2001) N: Max Beesley [Billy Byrne], Emily Corrie [Anna] ♠ tieteisseikkailu The League of Extraordinary Gentlemen / Herrasmiesliiga (USA/Saksa/Tsekki/Englanti 2003) K: James Robinson, per. Alan Mooren (s. 1953) & Kevin O'Neillin (s. 1953) sarjakuvaan (1999-), N: Sean Connery [Allan Quatermain], Naseeruddin Shah [Capt. Nemo], Peta Wilson [Nina Harker], Stuart Townsend [Dorian Gray] ym.  
      Christian Duguayn (s. 1957) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: tieteiskauhujännärit Scanners II: The New Order (Kanada 1991) N: David Hewlwtt [David Kellum] ♠ ja Scanners III: The Takeover (Kanada 1992) N: Liliana Komorowska [Helena Monet], mol. K: per. David Cronenbergin (henkilöt) elokuvasta Scanners / Scanners - tappava ajatus (Kanada 1981) ♠ toimintajännärit Live Wire (USA 1992) N: Pierce Brosnan [Danny O'Neill], Ron Silver [Frank Traveres] ♠ ja Adrift (Kanada/Uusi Seelanti TV 1993) N: Kate Jackson [Katie Nast], Kenneth Welsh [Guy Nast], Bruce Greenwood [Nick Terrio], Kelly Rowan [Eliza Terrio] ♠ seikkailuelokuva Snowbound: The Jim and Jennifer Stolpa Story (USA TV 1994) N: Neil Patrick Harris [Jim Stolpa], Kelli Williams [Jennifer Stolpa] Model by Day (Kanada/USA TV 1994) N: Famke Janssen [Lady X] ♠ toimintajännärit Screamers (USA/Kanada/Japani 1995) N: Peter Weller [Joe Hendricksson] ♠ ja The Assignment (Kanada 1997) N: Aidan Quinn  [Lt.Cmdr. Annibal Ramirez/Carlos], Donald Sutherland [Jack Shaw/Henry Fields], Ben Kingsley [Amos] ♠ seikkailuelokuva Extreme Ops (Englanti/Saksa/Luxemburg 2002) N: Devon Sawa [Will], Bridgette Wilson [Chloe] ♠ historiallinen jännäri Hitler: The Rise of Evil (Kanada/USA TV 2003) N: Robert Carlyle [Adolf Hitler], Stockard Channing [Klara Hitler], Jena Malone [Geli Raubal] Lies My Mother Told Me (Kanada/USA TV 2005) N: Joely Richardson [Laren Sims], Hayden Panettiere [Haylei Sims] Human Trafficking (Kanada/USA TV 2005) N: Lynne Adams [Ellen Baker], Sarah Allen [Ludmilla], Robert Carlyle [Sergei Karpovich] ♠ Boot Camp (Kanada/USA 2008) N: Mila Kunis [Sophie], Gregory Smith [Ben], Peter Stormare [Norman Hail]  
      Kari Skoglandin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Men with Guns (Kanada 1997) N: Donald Logue [Goldman], Gregory Sporleder [Lucas], Callum Keith Rennie [Mamet] ♠ poliittinen jännäri White Lies (Kanada TV 1998) N: Sarah Polley [Catherine Chapman] ♠ kauhujännäri Children of the Corn 666: Isaac's Return / Maissilapset 666: Ennustus (USA 1999) K: per. Stephen Kingin (s. 1947) novellin Children of the Corn (1977), suom. Maissilapset (1995), henkilöihin /ks. Stephen Kingin teoksiin perustuvia rikoselokuvia listalta: Dolores Claiborne/, N: Natalie Ramsey [Hannah Martin], John Franklin [Isaac Chroner] Zebra Lounge (Kanada TV 2001) N: Kristy Swanson [Louise Bauer], Stephen Baldwin [Jack Bauer] ♠ tieteiselokuva Riverworld (Kanada TV 2003) N: Brad Johnson [Jeff Hale], Karen Holness [Mali] Banshee (USA TV 2006) N: Taryn Manning [Sage Ryon], Romano Orazari [Eddie Rindall] ♠ Rapid Fire (Kanada TV 2006) N: David Cubitt [George Smith], Kristin Lehman [Angela] ♠ poliittinen jännäri Fifty Dead Men Walking (Englanti/Kanada 2008) K: per. Martin McGartlandin omaelämäkertaan Pohjois-Irlannista, N: Jim Sturgess [Martin], Ben Kingsley [Fergus], Kevin Zegers [Sean], Natalie Press [Lara], Rose McGowan [Grace] - Ei nähty (kuulemma hyvä) ♠ lisäksi TV-sarjojen ohjauksia 
      Guillermo del Toron (s. 1964) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: kauhuelokuva Cronos (Meksiko 1993) N: Federico Luppi [Jesus Gris] tieteiskauhuelokuva Mimic (USA 1997) K: per. Donald A. Wollheimin (1914–1990) novelliin, N: Mira Sorvino [Dr. Susan Tyler], Jeremy Northam [Dr. Peter Mann] ♠ kauhuelokuva El espinazo del diablo (Espanja/Meksiko 2001) N: Marisa Paredes [Carmen], Eduardo Noriega [Jacinto] ♠ tieteisjännäri Hellboy (USA 2004) K: per. Mike Mignolan (s. 1960) sarjakuvaan, N: Ron Perlman [Hellboy], John Hurt [Trevor 'Broom' Bruttenholm], Selma Blair [Liz Sherman] ♠ mielikuvitusjännäri El laberinto del fauno / Pan's Labyrinth (Espanja/Meksiko 2006) N: Ivana Baquero [Ofelia], Sergi López [Vidal], Doug Jones [Fauno(Pan)/Kalpea mies] ♠ Hellboy II: The Golden Army (USA 2008) K: ks.ed., N: Ron Perlman [Hellboy], Selma Blair [Liz Sherman], Doug Jones [Abe Sapien/Chamberlain/Angel of Death] ♠ tieteisseikkailu Pacific Rim / Pacific Rim - Hyökkäys Maahan (USA 2013) N: Charlie Hunnam [Raleigh Becket], Diego Klattenhoff [Yancey Becket], Idris Elba [Stacker Pentecost]  
      Walter Hillin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. 48 Hrs. / 48 tuntia /lista/ 
      David Carsonin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Bright Smiler (Englanti TV 1985) N: Janet Suzman [Avon Eve] This Lightning Always Strikes Twice (Englanti TV 1985) N: Charles Dance [James Latimer] ♠ Shameful Secrets (USA TV 1993) N: Joanna Kerns [Maryanne Walker-Tate], Tim Matheson [Daniel] ♠ tieteisjännäri Star Trek: Generations / Star Trek: Sukupolvet (USA 1994) K: per. Gene Roddenberryn (1921–1991) luomaan TV-sarjaan (USA 1993-), N: William Shatner [Kirk], Patrick Stewart [Picard], Jonathan Frakes [Riker], Brent Spiner [Data] ym. Letters from a Killer (USA 1998) N: Patrick Swayze [Race Darnell] ♠ kauhujännäri Carrie (USA TV 2002) K: per. Stephen Kingin (s. 1947) romaaniin v. 1974 (suom. 1987) /ks. Stephen Kingin teoksiin perustuvia rikoselokuvia listalta: Dolores Claiborne/, N: Angela Bettis [Carietta 'Carrie' White], Paticia Clarkson [Margaret White] ♠ Blue Smoke / Savuhuntu (USA TV 2007) K: per. Nora Robertsin (s. 1950) romaaniin v. 2005 (suom. 2007) /ks. listalta Nora Robertsin teoksiin per. jännityselokuvia: Nora Roberts' Angels Fall / Enkelten putous/, N: Alicia Witt [Reena Hale] ♠ lisäksi TV-sarjojen ohjauksia 
      David S. Goyerin (s. 1965) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: The Invisible (USA/Kanada 2007) K: per. Mats Wahlin (s. 1945) romaaniin Den Osynlige (2000), suom. Näkymätön (2005), N: Justin Chatwin [Nick Powell], Margareta Levieva [Annie Newton] /samasta aiheesta Den Osynlige (Ruotsi 2002) O: Joel Bergvall & Simon Sandquist, N: Gustaf Skarsgård [Niklas], Tuva Novotny [Annelie]/ ♠ kauhujännäri The Unborn (USA 2009) N: Odette Annable [Casey Beldon], Gary Oldman [rabbi Sendak] 
      Simon Fellowsin ohjaamia jännityselokuvia ovat myös: kauhujännäri Blessed (Englanti/Romania 2004) N: Heather Graham [Samantha Howard], James Purefoy [Craig Howard] ♠ toimintajännäri Second in Command (USA/Romania 2006) N: Jean-Claude Van Damme [Cmdr. Samuel 'Sam' Keenan] ♠ toimintajännäri Until Death (Englanti/Bulgaria/Saksa/USA 2007) N: Jean-Claude Van Damme [Anthony Stowe] 
      Marcus Adamsin (s. 1966) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: kauhujännäri Long Time Dead (Englanti/Ranska 2002) N: Joe Absolom [Rob], Lara Belmont [Stella] ♠ kauhujännäri Octane / Pulse (Englanti/Luxemburg 2003) N: Madeleine Stowe [Senga Wilson], Mischa Barton [Natascha 'Nat' Wilson] 

      Tony Giglion (s. 1971) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: sotaelokuva In Enemy Hands / U-Boat - Vihollisen kynsissä (USA 2004) N: Til Schwieger [U429: Kapit. Jonas Herdt], Thomas Kretschmann [Off. Ludwig Cremer] kauhujännäri Timber Falls (USA 2007) N: Josh Randall [Mike] toimintaelokuva Extraction (USA 2013) N: Jon Foo [Mercy], Vinnie Jones [Ivan Rudovsky] 
      Po-Chih Leongin (s. 1939) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Tiaohui (Hongkong/Englanti 1976) N: Wai-Man Chan ♠ toimintajännäri Woo fook / Foxbat (Hongkong 1977) O myös: Terence Young (1915–1994), N: James Yi Lui Shen tou miao tan shou duo duo / Itchy Fingers (Hongkong 1979) N: Roy Chiao [Biggie] ♠ kauhukomedia Ye jing hun / He Lives by Night (Hongkong 1982) N: Eddie Chan [Eddie Wong]   toimintakomedia Ying lun pi pa / Banana Cop (Hongkong 1984) N: Cherie Chung [Amy] ♠  sotaelokuva Dang doi lai ming / Hong Kong 1941 (Hongkong 1984) N: Yun-Fat Chow [Yip Kim Fay]  toimintakomedia Bu huo ying xiong / Welcome (Hongkong 1985) N: Wai Lam [Lam-Fung]  kauhujännäri Sheng si xian / Life and Death (Hongkong 1985) N: Lung Chan [Tai-Fat]  rikoskomedia Ping Pong (Englanti 1987) N: David Yip [Mike Wong], Lucy Sheen [Elaine Choy] Sha zhi lian / Fatal Love (Hongkong 1988) N: Ann Bridgewater [Ann], Leslie Cheung [Chi Ken-Wing] ♠ The Wisdom of Crocodiles (Englanti 1998) N: Jude Law [Steven Grlscz] ♠ kauhujännäri Cabin by the Lake / Kalman puutarha (USA TV 2000) N: Judd Nelson [Stanley] ♠ kauhuelokuva The Darkling / Pimeän puolella (USA TV 2000) N: F. Murray Abraham [Bruno Rubin] ♠ kauhujännäri Return to Cabin by the Lake (USA TV 2001) N: Judd Nelson [Stanley Caldwell] ♠ Walking Shadow (USA/Kanada TV 2001) K: per. Robert B. (Brown) Parkerin (1932–2010) romaaniin v. 1995 /ks. Robert B. Parkerin teoksiin perustuvia elokuvia listalta: Spenser: Ceremony/, N: Joe Mantegna [Spenser], Ernie Hudson [Hawk], Marcia Gay Harden [Susan Silverman] ♠ toimintajännäri Out of Reach (USA/Puola 2004) N: Steven Seagal [William Lansing] /ks. Steven Seagalin elokuvia kohdasta The Fugitive /Takaa-ajettu /lista/ ♠ kauhuelokuva Baby Blues (Kiina 2013) N: Sing Kwan Janelle [Snowy] lisäksi pari TV-jaksojen ohjausta  
      Josef Rusnakin (s. 1958) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: No Strings Attached (USA 1997) N: Vincent Spano [Marc Demetrius] tieteisjännäri The Thirteenth Floor / 13. kerros (USA/Saksa 1999) K: per. Daniel F. Galouyen (1920–1976) romaaniin Simulacron 3 (1964), N: Craig Bierko [Douglas Hall/John Ferguson/David], Armin Müller-Stahl [Hannon Fuller/Grierson], Gretchen Mol [Jane Fuller/Natasha Molinaro] /samasta aiheesta Welt am Draht (Länsi-Saksa TV 1973) O: Rainer Werner Fassbinder (1945–1982), N: Klaus Löwitsch [Fred Stiller] ♠ tieteiskauhujännäri It's Alive (USA TV 2008) N: Bijou Phillips [Lenore Harker] ♠ kauhujännäri Perfect Life (USA/Luxemburg 2010) N: Jesse Bradford [Jack Parsons] ♠ Beyond (USA 2012) N: Jon Voight [Det. John Koski] 
      Andrew Gothin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Everybody Loves Sunshine / B.U.S.T.E.D (Englanti 1999) K: Goth, N: Rachel Shelley [Clare], Clint Dyer [Leon] kauhujännäri Cold and Dark (Englanti 2005) N: Luke Goss [John Dark]
      Giorgio Serafinin (s. 1961) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: sotaelokuva Blu notte (Italia 1992) N: Sandrine Laroche [Manon], Rodolfo Corsdato [Paolo] sotaelokuva Texas 46 (USA/Italia 2002) N: Luca Zingaretti [Luigi Manin] ♠ Senza via d'uscita - Un amore spezzato (Italia TV 2007) N: Massimo Ranieri [Matteo Della Torre], Anna Galiena [Caterina Della Torre] ♠ noin puolet jaksoista toimintasarjassa "Gente di mare" (Italia TV 2005-2007) ♠ TV-sarja "Il bene e il male" (Italia 2009) /ks. italialaiset TV-sarjat listalta: "Il Commissario Montalbano"/ Eurodekkari: komisario Montalbano"/Johnny's Gone (USA 2011) N: LaDon Drummond [Sarah] ♠ Ambushed (USA 2013) N: Dolph Lundgren [Maxwell], Vinnie Jones [Vincent Camastra] Blood of Redemption  (USA 2013) N: Dolph Lundgren [Axel], Billy Zane [Quinn] A Certain Justice (USA 2014) N: Cung Le [John Nguyen], Dolph Lundgren [Hollis], Vinnie Jones [Bennett]
      Patrick Hughesin (s. 1978) ohjaama on myös nykywestern/jännäri Red Hill (Australia 2010) Kuvaus: Tim Hudson, N: Ryan Kwanten [Shane Cooper], Tommy Lewis [Jimmy Conway], M: Dmitri Golovko - Arvio: Melko yksinkertainen mutta tiheätunnelmainen, pääasiassa yöoloissa kuvattu tarina jossa nuori poliisi kohtaa kostomatkalla olevan vankikarkurin syrjäisessä pikkukaupungissa ensimmäisenä työpäivänään  
      Terence Youngin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Wait Until Dark / Yksin pimeässä /lista/ Rainer Werner Fassbinderin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Die Dritte Generation / Kolmas sukupolvi /lista/
      Samuel L. Jackson [Elmo McElroy] tähdittää huumerikoksia käsittelevää toimintakomediaa The 51st State / Kaava 51 (Kanada/Englanti 2001) O: Ronny Yu (s. 1950) /ohjauksia Hongkongissa ja kauhuelokuvia USA:ssa/

    120. Rivières pourpres, Les / Crimson Rivers / Purppuravirrat (Ranska 2000) O: Mathieu Kassovitz (s. 1967), K: Kassovitz & Grangé, per. Jean-Christophe Grangén (s. 1961) romaaniin v. 1999, N: Jean Reno [kom. Pierre Niemans], Vincent Cassel [Max Kerkerian], Nadia Farès [Fanny Ferreira/Judith Herault], Dominique Sanda [Sisar Andrée], M: Bruno Coulais (s. 1954), Lauluja: "Virtual Skinfighters" säv. & es. David Salsedo, "F.U.A." säv. & es. Solo and Uncle O - Arvio: Vangitsevasti tehty toiminta- ja poliisijännäri ihmisjalostuksen nurjista puolista
      jatko: Les rivières pourpres II - Les anges de l'apocalypse / Purppuravirrat 2 - Ilmestyskirjan enkelit (Ranska 2004) O: Olivier Dahan (s. 1967), N: Jean Reno [kom. Pierre Niemans]
      Mathieu Kassovitzin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. La Haine / Viha /lista/ 
      Jean-Christophe Grangén (s. 1961) teoksiin tai käsikirjoituksiin perustuvia rikoselokuvia ovat myös: Vidocq / Vidocq ja neitsytmurhat (Ranska 2001) O ja K: Pitof, s. Jean-Christophe Comar (1957), per. François-Eugène Vidocqin (1775-1857) muistelmiin v. 1828, N: Gerard Depardieu [Vidocq] - Arvio: Yliluonnollisia aineksia mukana sarjamurhaajatarinassa L'empire des loups / Sutten valtakunta (Ranska 2005) O: Chris Nahon (s. 1968), K: per. romaaniin v. 2003 (suom. 2006), N: Jean Reno [Jean-Louis Schiffer], Jocelyn Quivrin [etsivä Paul Nerteaux] - Ei nähty Le concile de Pierre (Ranska/Italia/Saksa 2006) O: Guillaume Nicloux (s. 1966), K: per. romaaniin v. 2001, N: Monica Bellucci [Laura Sipirien], Catherine Deneuve [Sybille Weber] 
      Vincent Cassel (s. 1966) näyttelee myös jännärissä Sur mes lévres (Ranska 2001) O: Jacques Audiard (s. 1952), N: Cassel [Paul], Emmanuelle Devos [Carla]
      Vidocqin tarina on johtanut useisiin elokuviin: mykkäelokuvat La Jeunesse de Vidocq ou Comment on devient policier (Ranska 1909) L'Évasion de Vidocq (Ranska 1910) Vidocq (Ranska 1911) N: Harry Baur Vidocq (Ranska 1922) O: Jean Kemm (1874-1939), N: René Navarre muita sovituksia: Vidocq (Ranska 1938) O: Jacques Daroy (1896–1963), N: André Brulé A Scandal in Paris (USA 1946) O: Douglas Sirk (1900–1987), N: George Sanders [Vidocq], Signe Hasso [Therese De Pierremont], Carole Landis [Loretta de Richet], Akim Tamiroff [Emile Vernet] Le Cavalier de Croix-Mort (Ranska 1948) O: Lucien Ganier-Raymond (s. 1912), N: [Henri Nassiet] TV-sarjat "Vidocq" (Ranska 1967, 13 jaksoa) N: Bernard Noël "Les nouvelles aventures de Vidocq" (Ranska 1971–1973, 13 jaksoa) N: Claude Brasseur "Stopa" (Tsekkoslovakia/Länsi-Saksa TV 1989, jakso sarjassa "Dobrodruzství kriminalistiky" (1989–1993) O: Anatonin Moskalyk (1930-2006), N: Boris Rösner [Vidocq] "Vidocq" (Ranska TV 2010-) O: Alain Choquart, N: Bruno Madinier 
      Olivier Dahanin (s. 1967) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Déjà mort / Déjà mort - Ei tässä elämässä (Ranska 1998) K: Dahan & Olivier Massart, N: Romain Duris [Romain], Benoît Magimel [David], Zoé Félix [Laure] La vie promise (Ranska 2002) K: Dahan ym., N: Isabelle Huppert [Sylvia], Pascal Greggory [Joshua] 
      Pitofin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: LISÄÄ  
      Chris Nahonin (s. 1968) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Kiss of the Dragon (USA/Ranska 2001) K: Luc Besson & Robert Mark Kamen & Jet Li, N: Jet Li [Liu Jian], Bridget Fonda [Jessica Kamen], Tchéky Karyo [Insp. Richard] kauhutoimintaelokuva Blood: The Last Vampire (Hongkong/Ranska/Kiina 2009) K: per. Kenji Kamiyaman & Katsuya Teradan käsikirjoittaman samannimisen anime-elokuvan, (Japani 2000) O: Hiroyuki Kitakubo (s. 1963), henkilöhahmoihin, N: Gianna Jyn [Saya]
      Guillaume Niclouxin (s. 1966) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: LISÄÄ
      Jacques Daroy Douglas Sirk Lucien Ganier-Raymond Anatonin Moskalyk Alain Choquart

    121. Road House / Jeftyn kapakka (USA 1948) O: Jean Negulesco (1900-1993), K: Edward Chodorow, N: Ida Lupino [Lily Stevens], Cornel Wilde [Pete Morgan], Richard Widmark [Jefty Robbins], M: Cyril J. Mockridge (1896–1979) - Ei nähty  
      Jean Negulescon ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Mask of Dimitrios / Suurhuijari Dimitrios /lista/.

    122. Road to Perdition / Matkalla Perditioniin (USA 2002) O: Sam Mendes (s. 1965), K: David Self, per. Max Allan Collinsin & Richard Piers Raynerin tosipohjaiseen sarjakuvakertomukseen v. 1998, Kuvaus: Conrad L. Hall,  N: Tom Hanks [Michael Sullivan], Paul Newman [John Rooney], Jude Law [Harlen Maguire], Jennifer Jason Leigh [Anne Sullivan], Stanley Tucci [Frank Nitti], Daniel Craig [Connor Rooney], M: Thomas Newman (s. 1955) & John M. Williams, Lauluja mm. "Alma Redemptoris Mater" (de Salazar) es. Choir of Kings College Cambridge, "Whose Honey Are You?" (Coots/Gillespie) es. Ruth Etting, "The Irish Mazurka" (trad.) es. Hugh Gillespie - Arvio: Hienosti kuvattu, kestävätunnelmainen tarina mafian kanssa moraalisyistä ristiriitaan joutuneesta miehestä  
      Sam Mendesin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: sotaelokuva Jarhead / Merijalkaväen mies (USA/Saksa 2005) K: per. Anthony Swoffordin (s. 1970) tosielämäkirjaan v. 2003, N: Jake Gyllenhaal [Anthony Swofford], Jamie Foxx [Staff Sgt. Sykes] Skyfall (Englanti/USA 2012) /lista: Dr. No / Salainen agentti 007 ja tohtori No/.

    123. Roaring Twenties, The / Kuohuva 20-luku (USA 1939) O: Raoul Walsh (1887-1980), K:  Jerry Wald & Richard Macaulay & Robert Rossen, per. Mark Hellingerin (1903-1947) tarinaan The World Moves On, N: James Cagney [Eddie Bartlett],  Priscilla Lane [Jean Sherman], Humphrey Bogart [George Hally], Gladys George [Panama Smith], Jeffrey Lynn [Lloyd Hart], M: Ray Heindorf (1908–1980) & Heinz Roemheld (1901–1985), Lainaus (elokuvan loppusanat): "He used to be a big shot" (Jean kuolevasta Eddiestä kirkon portailla) - Arvio: Kieltolakiajan viinanmyyjien ja -salakuljettajien nousu ja tuho - mieleenjäävä rikosmelodraama (Elokuva-arkisto ja TCM 2001, Teema 2009)
      Raoul
      Walshin ohjaamia rikoselokuvia ks. White Heat / Valkoinen hehku /lista/ 
      Mark Hellingerin teoksiin tai tarinoihin perustuvia rikoselokuvia ovat myös: Night Court / Syyttömästi tuomittu (USA 1932) O: W. S. Van Dyke (1889-1943), N: Walter Huston [Judge Andrew J. Moffett] ♠ The Hundred Pound Window (Englanti 1944) O: Brian Desmond Hurst (1900-1986) N: David Farrar [George Graham], Anne Crawford [Joan Draper] ♠ jaksoja TV-sarjassa "Danger" (USA 1950-1955) ♠ jakso "The Cheat" TV-sarjassa "Rebound" (USA 1952) ♠ jakso "The $1,000 Window" TV-sarjassa "The Elgin Hour" (USA 1955) ♠ jaksot "Violent Circle" (1958) ja "Fire Island" (1959) TV-sarjassa "Naked City" (USA 1956-1963) 
      W. S. Van Dyke Brian Desmond Hurst 
      James Cagney tähdittää lisäksi monia rikos- ja jännityselokuvia: LISÄÄ 'G' Men / Lain oikealle puolelle (USA 1935) O: William Keighley (1889–1984), K: Seton I. (Ingersol) Miller (1902–1974), per. Darryl F. Zanuckin (1902–1979) romaaniin Public Enemy No. 1 /ei mainita alkuteksteissä/, N: James Cagney [James 'Brick' Davis], Margaret Lindsay [Kay McCord], Ann Dvorak [Jean Morgan], Robert Armstrong [Jeff McCord], Edward Pawley [Danny Leggett] - Ei nähty (kuulemma hyvä) Each Dawn I Die / Kuolema aamunkoitteessa (USA 1939) O: William Keighley, N: James Cagney [Frank Ross] /listan kohta: Dead End / Varjojen kadut/ LISÄÄ
      Seton I. Millerin (joka teki paljon käsikirjoituksia) tarinaan perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Secret Enemies (USA 1942) O: Benjamin Stoloff (1895–1960), N: Craig Stevens [Carl Becker], Faye Emerson [Paula Fengler] LISÄÄ
      Darryl F. Zanuckin LISÄÄ
      William Keighleyn (1889–1984) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Ladies They Talk About / Viisi vuotta naisvankilassa (USA 1933) O myös: Howard Bretherton (1890–1969), K: per. Dorothy Mackayen (1899–1940) & Carlton Milesin (1884–1954) näytelmään, N: Barbara Stanwyck [Nam Taylor], Preston Foster [David Slade] Journal of a Crime (USA 1934) K: per. Jacques Devalin (1895–1972) näytelmään, N: Ruth Chatterton [Francoise Moliet] ♠ LISÄÄ 
      Dorothy Mackayen & Carlton Milesin LISÄÄ
      Jacques Devalin LISÄÄ
      Benjamin Stoloffin (1895–1960) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: LISÄÄ 
      Howard Bretherton

    124. Robbery / Ryöstö yöpikajunassa (Englanti 1967) O: Peter Yates (1929-2011), K: Edward Boyd & George Markstein & Yates, tarina Gerald Wilson, per. Englannin suurimpaan postiryöstöön v. 1963, N: Stanley Baker [Paul Clifton], M: Johnny Keating (s. 1927) - Ei nähty
      samasta aiheesta: Buster / Buster - suuri junaryöstäjä (Englanti 1988) O: David Green (s. 1948), N: Phil Collins [Buster Evans], M: Laulu: "Groovy kind of love" es. Phil Collins 
      Peter Yatesin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Bullitt /lista/ 
      David Green

    125. Romanzo criminale (Italia 2005) O: Michele Placido (s. 1946), K: Stefano Rulli & Sandro Petraglia & Giancarlo De Cataldo & Placido, per. Giancarlo De Cataldon (s. 1956) romaaniin v. 2002, N: Kim Rossi Stuart [Il Freddo], Pierfrancesco Favino [Lebano], Claudio Santamaria [Il Dandi], Riccardo Scamarcia [Il Nero], Anna Mouglalis [Patrizia/Cinzia], Jasmine Trinca [Roberta], Stefano Accorsi [Comm. Scialoja], Elio Germano [Il Sorcio], Stefano Fresi [Secco], Massimo Popolizio [Il Terribile], Luigi Anelillo [Zio Carlo], M: Paolo Buonvino (s. 1968), Lauluja mm. "I heard it through the grapevine" es. Giorgia, "Another one bites the dust" es. Queen, "Un'emozione da poco" es. Anna Oxa, "La bambola" es. Patty Pravo - Arvio: Väkivaltainen tarina 1970-luvun roomalaisesta rosvoliigasta, jonka jäsenet tunsivat toisensa jo pikkupojasta raivaten tiensä huume- ja muun rikollisuuden huipulle mutta sitten tuhoutuen - rikollisuuden ja politiikan yhteydet ovat myös esillä, samoin poliisin ja ilotytön rakkaussuhde
      samasta aiheesta: TV-sarja "Romanzo criminale" (Italia 2008-) O: Stefano Sollima (s. 1966), N: Vinicio Marchioni [Il Freddo], Francesco Montanari [Il Libanese], Alessando Roja [Dandi], Mauro Meconi [Fierolocchio], Daniela Virginia [Patrizia], Marco Bocci [Comm. Scialoja], Alessandra Mastronardi [Roberta], M: Pasquale Catalano - Arvio: Kuulemma hyvä (ei nähty)
      Michele Placidon ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Un eroe borghese (Italia 1995) K: per. Corrado Stajanon (s. 1930) tosielämäromaaniin v. 1991, N: Fabrizio Bentivoglio [asianajaja Giorgio Ambrosoli], Michele Placido [Silvio Novembre], Omero Antonutti [Michele Sindona] - Arvio: Mafiajuttu ♠ Vallanzasca - Gli angeli del male (Italia 2010) K: per. milanolaisen rikollispomon Renato Vallanzascan (s. 1950) omaelämäkertaan Il fiore del male: bandito a Milano (1999), kirj. myös Carlo Bonini, N: Kim Rossi Stuart [Renato Vallanzasca] ♠ Le guetteur (Ranska/Belgia/Italia 2012) K: Denis Brusseaux & Cédric Melon, N: Daniel Auteuil [Mattei], Mathieu Kassovitz [Vincent Kaminski]  
      Giancarlo De Cataldon käsikirjoituksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: "Onora il padre" (Italia TV-minisarja 2001) O: Gianpaolo Tescari, K: De Cataldo ym., N: Marco Bonini [Comm. Matteo Colonna, Rimini], Leo Gullotta [ets. Davide Zanetti], Valeria Milillo [ets. Anna De Agelis] Paolo Borsellino (Italia TV 2004) O: Gianluca Maria Tavarelli (s. 1964), K:  De Cataldo ym., N: Giorgo Tirabassi [tuomari Paolo Borsellino], Ennio Fantasticini [tuomari Giovanni Falcone], Andrea Tidona [kom. Rocco Chinnici], Pietro Bonnino [Antonino Caponetto], Luigi Maria Burruano [Tommaso Buscetta] - Arvio: Tosielämäperustaista Mafian vastaista poliisitoimintaa ♠ "Crimini" (Italia TV-sarja 2006-) O: Stefano Sollima & Andrea Manni ym., K: Andrea Camilleri & Carlo Lucarelli & Massimo Carlotto & Giancarlo De Cataldo & Sandrone Sadrieni ym., N: Genti Kame [Igor], Rodolfo Corsato [Giulio Campagna] ym. Codice Aurora (Italia TV 2008) O: Paolo Bianchini, K: De Cataldo ym., Gianpaolo Morelli [Renzo], Simona Cavallari [Margherita] 
      Stefano Sollima Gianpaolo Tescari Gianluca Maria Tavarelli Andrea Manni Paolo Bianchini

    126. Romeo Is Bleeding / Mafian otteessa (USA 1993) O: Peter Medak (s. 1937), K: Hilary Henkin, N: Gary Oldman [poliisi Jack Grimaldi, NYC], Roy Scheider [Don Falcone], Lena Olin [Mona Demarkov], Annabella Sciorra [Natalie Grimaldi], Juliette Lewis [Sheri], M: Mark Isham (s. 1951) - Arvio: Poliisitarina  film noir -henkeen, Olinin rosvo on näkemisen arvoinen!
      Peter Medakin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Krays / The Krays - väkivallan veljekset /lista/.

    127. Rope / Köysi (USA 1948) O: Alfred Hitchcock (1899-1980), K: per. Patrick Hamiltonin (1904-1962) näytelmään, sov. Hume Cronyn, kirj. Arthur Laurents, N: James Stewart [Rupert Cadell], Farley Granger [Philip Morgan], John Dall [Brandon Shaw], M: David Buttolph (1902–1983) myös Köysi (Suomi YLE TV 1967) O: Aarne Tarkas (1923-1976), N: Jussi Jurkka [Rupert Cadell], Jarno Hiilloskorpi [Kenneth Raglan], Ossi Elstelä [Sir Johnstone Kentley], M: Eino Virtanen (1925–1999) 
      Alfred Hitchcockin varhaisempia Englannissa ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. 39 Steps / 39 askelta /lista/ ja USA:ssa ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Wrong Man / Väärä mies /lista/ 
      Patrick Hamiltonin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. Gaslight / Kaasuvalo /lista/
      Aarne Tarkas 

    128. Rosso (Suomi 1985) O: Mika Kaurismäki (s. 1955), K: Kaurismäki  & Kari Väänänen, N: Kari Väänänen [Rosso], Martti Syrjä [Martti], Leena Harjupatana [Maria], M: Anssi Tikanmäki (s. 1955) (sov.), Lauluja mm. "Sono italiano/Olen suomalainen" es. Kari Väänänen & Martti Syrjä, "Piove" kirj. & es. Domenico Modugno, "Fenesta ca lucive" es. Mario Lanza - Arvio:  Italialainen tappaja etsii rakastettuaan ympäri Suomea, yksinkertainen tarina, vaikuttavia kohtauksia kuten laulu "Sono italiano/Olen suomalainen", Rosson viimeiset sanat: "Ciao Bambina"  
      Mika Kaurismäen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Arvottomat /lista/.

      Rotanloukku (Suomi TV 2003) O ja K: Atro Lahtela (s. 1959), N: Tatu Siivonen [Hessu Pajala], Riia Kataja [Piia Pajala], Juha Svahn [Jaska] - Ei nähty 
      Atro Lahtelan ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat rikoskomedia Keikka (Suomi 1997, lyhyt) N: Petteri Summanen, Jukka Rasila ♠ kauhujännäri Silmä silmästä (Suomi 1999) N: Meri Nenonen [Kiia Saari], Jani Volanen [Sulo/Kalevi Salo], Jukka-Pekka Palo [saarnaaja Martti Saari], M: Pekka Karjalainen.

    129. Rounders / Rounders - ässä hihassa  (USA 1998) O: John Dahl (s. 1956), K: David Levien & Brian Koppelman, N: Matt Damon [Mike McDermott], Edward Norton [Lester 'Worm' Murphy], Gretchen Mol [Jo], M: Christopher Young (s. 1957), Lauluja mm. "Baby, I'm A Big Star Now" (Duritz) es. Counting Crowes, "That's the Kind of Girl I Dream Of" (Fisher & Segal) es. Nat 'King' Cole, "Tuxedo Junction" (Hawkins ym.) es. Gene krupa (rummut) - Arvio: Hyvä korttipelielokuva
      John Dahlin ohjaamia rikoselokuvia ks. Red Rock West /lista/.

    130. Route 9 / Route 9 - umpikujassa (USA 1998) O: David Mackay, K: Brendan Broderick, Rob Kerchner, Joseph Farrugia, N: Kyle MacLachlan [Booth Parker], Peter Coyote [sheriffi Dwayne Hogan], M: Don Davis (s. 1957) - Arvio: Poliisit ryöstävät rikospaikalta ison rahasumman ja yrittävät peittää jälkensä
      David Mackayn ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: The Lesser Evil (USA 1998) N: Colm Feore [Derek Eastman], Tony Goldwyn [Frank O'Brian] toimintajännäri Fear of Flying / Turbulence 2 - Lentopelko (USA 1999) N: Craig Sheffer [Martin], Jennifer Beals [Jessica], Tom Berenger [Sikes] Black Point (USA 2002) N: David Caruso [John Hawkins], Susan Haskell [Natalie Travis]

    131. Ruby in the Smoke, The (Englanti TV 2006, BBC:n sarjassa "Masterpiece Theatre") O: Brian Percival (s. 1962), K: Adrian Hodges, per. Philip Pullmanin (s. 1946) romaaniin v. 1985, N: Billie Piper [Sally Lockhart], Matt Smith [Jim Taylor], J. J. Feild [Frederick Garland], Hayley Atwell [Rosa Garland], David Harewood [Matthew Bedwell/Rev. Nicholas Bedwell], Trevor Cooper [Mr. Higgs], Robert Glenister [Samuel Selby], Julie Walters [Mrs. Holland], Elliot Cowan [Hendrick Van Eeden/Ah Ling], M: Martin Phipps - Arvio: Viktorian ajan Englantiin sijoittuva tarina, jossa nuori isättömäksi joutunut nainen joutuu vaaralliseen seikkailuun saatuaan nimettömän kirjeen; asiassa on kyse punaisesta intialaisesta rubiinista ja naisen perinnöstä  
      Brian Percival
      Philip Pullmanin romaaneihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: jatko edelliselle The Shadow in the North (Englanti TV 2007) O: John Alexander, K: Adrian Hodges, per. romaaniin v. 1986, N: Billie Piper [Sally Lockhart], Matt Smith [Jim Taylor], J. J. Feild [Frederick Garland], Hayley Atwell [Rosa Garland], David Harewood [Nicolas Bedwell], Jared Harris [Axel Bellman], Doña Croll [Nellie Budd], Owen Roe [Bram Stoker] mielikuvitusseikkailu The Golden Compass / Kultainen kompassi (USA/Englanti 2007) O: Chris Weitz (s. 1969), K: per. romaaniin Northern Lights (1995), suom. 1996, N: Nicole Kidman [Mrs. Coulter], Daniel Craig [Lord Asriel], Dakota Blue Richards [Lyra] The Butterfly Tattoo (Hollanti 2008) O: Phil Hawkins, K: per. romaaniin v. 1998, N: Duncan Suart [Chris Marshall] 
      John Alexander Chris Weitz Phil Hawkins

    132. Rumble Fish / Taistelukala (USA 1983) O: Francis Ford Coppola (s. 1939), K: Coppola & Hinton, per. S. E. (Susan Eloise) Hintonin (s. 1948) romaaniin v. 1975 (suom. 1977), N: Matt Dillon [Rusty James], Mickey Rourke [moottoripyöräpoika], Diane Lane [Patty], Dennis Hopper [isä], M: Stewart Copeland (s. 1952) - Arvio: Vaikuttava jengidraama  
      Francis Ford Coppolan ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Godfather / Kummisetä /lista/
      S. E. Hintonin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks.
      The Outsiders / Outsiders - kolmen jengi /lista/ 

    133. Runaway Jury / Valamiehet (USA 2003) O: Gary Fleder (s. 1965), K: Brian Koppelman & David Levien & Rick Cleveland & Matthew Chapman, per. John Grishamin (s. 1955) romaaniin v. 1996 (suom. 1997), N: John Cusack [Nicholas Easter], Gene Hackman [Rankin Fitch], Dustin Hoffman [Wendell Rohr], Rachel Weisz [Marlee], M: Christopher Young (s. 1957), Lauluja mm. "It's Your Thing" kirj. & es. The Isley Brothers, "Heart of Mine" (Dylan) es. The Peter Malick Group & Norah Jones - Arvio: Asetehtailijat pannaan ovelasti tiukille oikeussalidraamassa  
      Gary Flederin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Kiss the Girls / Jäähyväiset tytöille /lista/
      John Grishamin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Client / Päämies /lista/ 

    134. Runaway Train / Pakojuna (USA 1985) O: Andrei Konchalovsky (s. 1937), K: Djordje Milicevic, Paul Zindel & Edward Bunker, per. Akira Kurosawan (1910-1998) tarinaan, N: Jon Voight [Oscar 'Manny' Mannheim], Eric Roberts [Buck], Rebecca De Mornay [Sara], John P. Ryan [vankilanjohtaja Ranken], M: Trevor Jones - Arvio: Toiminnallinen kertomus vankikarkurien rankasta pakomatkasta ohjaajattomassa junassa - Mannylle jää vain yksi vaihtoehto päästä "vapaaksi"
      Andrei Konchalovsky on ohjannut yhdessä Albert Magnolin kanssa myös toimintakomedian Tango & Cash (USA 1989) N: Sylvester Stallone [Raymond 'Ray' Tango], Kurt Russell [Gabriel 'Gabe' Cash].

    135. Running Out of Time / Am zin (Honkong 1999) O: Johnnie/Johnny To (s. 1955), T: Milkyway Image Company ym., K: Nai-Hoi Yau & Laurent Courtiaud & Julien Carbon, N: Andy Lau [Cheung], Ching Wan Lau [Insp. Ho Sheung-Sang], M: Ying-Wah/Raymond Wong - Arvio: Kuulemma hyvä (ei nähty)
      jatko
      Running Out of Time 2 / Am zin 2 (Honkong 2001) N: Ching Wan Lau [Insp. Ho Sheung-Sang], Ekin Cheng [varas], Kelly Lin [Teresa] 
      Johnnie Ton ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Cheng shi te jing / The Big Heat  (Hongkong 1988) N: Waise Lee [Chief Insp. Waipong Wong], Joey Wang [Ada] ♠ Iron Butterfly, Part 2: See No Daylight (Hongkong 1989) N: Fiona Leung [Fion], Mark Cheng [Mark] ♠ Zhi zu wu shang II yong ba tian xia / Casino Raiders II (Hongkong 1993) N: Andy Lau [Chicken Feet], Dave Wong [Kit] kung fu -jännäri Chik geuk siu ji (Hongkong 1993) N: Aaron Kwok [Kuan] ♠ seikkailuelokuvat Dung fong saam hap / Heroic Trio - Idän soturit (Hongkong 1993) N: Michelle Yeoh [Ching/Invisible Woman/Number 3], Anita Mui [Tung/Wonder Woman/Shadow Fox], Maggie Cheung [Chat/ Thief Catcher/Mercy], ja Xian dai hao xia zhuan / Executioners (Hongkong 1993) N: Michelle Yeoh [Ching/San/Carol], Anita Mui [Tung/Wonder Woman/Dorothy], Maggie Cheung [Chat/Thief Catcher/Chelsea] Wu wei shen tan / Tasteless Inspector (Hongkong 1995) N: Chi-Sing Chiu, Yuet-Ming Chiu] toimintajännäri Shi wan huo ji / Fireline (Hongkong 1997) N: Ching Wan Lau [Yau Sui] ♠ Tian ruo you qing III: Feng huo jia ren (Hongkong 1997) N: Alex Fong [The Captain], Andy Lau [Lau Tin-Wai] ♠ Chan sam ying hung / A Hero Never Dies  (Hongkong 1998) N: Leon Lai [Jack], Ching Wan Lau [Martin], Fiona Leung [Fiona] ♠ Joi gin a long Joi gin a long / Where a Good Man Goes (Hongkong 1999) N: Ching Wan Lau [Michael Cheung], Ruby Wong [Judy Lin] ♠ Cheung fo / The Mission (Hongkong 1999) T: Milkyway Image Company, N: Anthony Wong Chau-Sang [Curtis], Francis Ng [Roy], Jackie Lui Chung-yin [Shin], Eddy Ko [Lung, triad-pomo] - Kuulemma hyvä (ei nähty) ♠ Chuen jik sat sau / Fulltime Killer / Sinä tapat, minä tapan (Hongkong 2001) O: To & Ka-Fai Wai (s. 1962), N: Andy Lau [Lok Tok-Wah], Takashi Sorimachi [O], M: Guy Zerafa & Alex Khaskin - Arvio: Kahden tappajan välinen kilpailu PTU / PTU - Police Tactical Unit  (Hongkong 2003) N: Simon Yam [Sgt. Mike Ho], Maggie Siu [Kat] ♠ Daai zek lou / Running on Karma  (Hongkong/Kiina 2003) O: To & Ka-Fai Wai, N: Andy Lau [Big], Cecilia Cheung [Insp. Lee Fung Yee] ♠ Dai si gin / Breaking News (Hongkong/Kiina 2004) N: Richie Ren [Yuen], Kelly Cheng [Comm. Rebecca Fong] ♠ Election / Hak se wui (Hongkong 2005) /lista/ jatkoelokuva Triad Election / Hak se wui yi wo wai kwai /  Election II - Triadit (Hongkong 2006) N: Simon Yam  [Lam Lok], Louis Koo [Jimmy Lee], Nick Cheung [Jet] - Arvio: Kuulemma hyvä (ei nähty) Fong juk / Exiled (Hongkong 2006) N: Anthony Wong Chau-Sang [Blaze], Francis Ng [Tai], Simon Yam [Boss Fay] ♠ Tie saam gok / Triangle (Kiina/Hongkong 2007) O: To & Ringo Lam & Hark Tsui, N: Louis Koo [Fai], Simon Yam [Lee Bo Sam] ♠ Sun taam / Mad Detective (Hongkong 2007) O: To & Ka-Fai Wai, N: Ching Wan Lau [Insp. Chan Kwai Bun] ♠ Fuk sau / Vengeance (Hongkong/Ranska 2009) N: Johnny Hallyday [Costello], Sylvie Testud [Irene Thompson], Anthony Wong Chau-Sang [Kwai] ♠ Dyut meng gam / Life Without Principle (Hongkong 2011) N: Terence Ying [Mr. Sung], Ching Wan Lau [Panther], Richie Ren [Insp. Cheung] Du zhan / Drug War (Kiina/Hongkong 2012) N: Louis Koo [Tian Ming], Honglei Sung [Insp. Zhang Lei], Michelle Ye - Kuulemma hyvä (ei nähty)
      Ka-Fai Wain ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Woh ping faan dim / Peace Hotel (Hongkong 1995) K: Wai & Fat, N: Chow Yun-Fat [tappaja] sekä rikoskomediat Yi ge zi tou de dan sheng / Too Many Ways to Be No. 1 (Hongkong 1997) N: Ching Wan Lau [Kau], Francis Ng [Matt], Tat-Ming Cheung [Bo] ja Gwai ma kwong seung kuk / Fantasia (Hongkong 2004) N: Cecilia Cheung [Harmy BoBo] 
      Hark Tsui 
      Ks. heroic bloodshed- ja muita hongkongilaisia toimintaelokuvia: Face/Off (John Woon ohjauksia) ja City on Fire / Lung fu fong wan / Long hu feng yun (Ringo Lamin ohjauksia) sekä Way of the Dragon, The / Meng long guo jiang / Lohikäärme / Lohikäärmeen tie /lista/.

    136. Running Scared (Saksa/USA 2006) O ja K: Wayne Kramer (s. 1965), N: Paul Walker [Joey Gazelle], Cameron Bright [Oleg Yugorski], Vera Farmiga [Teresa Gazelle], Chazz Palmintieri [Det. Rydell], M: Mark Isham (s. 1951) - Arvio: Kuulemma hyvä (ei nähty) 
      Wayne Kramerin ohjaama rikoselokuva on Crossing Over / Rajattu maa (USA 2009) K: Kramer, N: Harrison Ford [Max Brogan, ICE (U.S. Immigration and Customs Enforcement) -poliisi], Ashley Judd [Denise Frankel], Ray Liotta [Cole Frankel], Cliff Curtis [Hamid Baraheri, ICE], Alice Eve [Claire Sheperd], Summer Bishil [Taslima Jahangir], Jim Sturgess [Gavin Kossef], M: Mark Isham  - Arvio: Laittomien maahanmuuttajien ongelmiin keskittyvä draama, jonka keskiössä toimiva poliisi yrittää toimia ihmisoikeuksia kunnioittaen samasta aiheesta: lyhytelokuva Crossing Over (USA 1996) O ja K: Wayne Kramer, N: Robert Donavan [Ray Cooper] rikoskomedia Pawn Shop Chronicles (USA 2013) N: Paul Walker (1973–2013 k. auto-onnettomuudessa) [Raw Dog], Matt Dillon [Richard], Brendan Fraser [Ricky] - Ei nähty

    137. Rush Hour / Rush Hour - Rankka pari (USA 1998) O: Brett Ratner (s. 1968) K: Ross LaManna & Jim Kouf, N: Jackie Chan [Det.Insp. Lee], Chris Tucker [Det. James Carter], Tom Wilkinson [Thomas Griffin/Juntao], Ken Leung [Sang], Julia Hsu [Soo Yung], M: Lalo Schifrin (s. 1932), Lauluja mm. "Another Part of Me" kirj. & es. Michael Jackson, "Fantasy" (Belew ym.) es. Mariah Carey, "Night Train" (Forrest ym.) es. James Brown, "Get Down Tonight" (Casey ym.) es. KC & The Sunshine Band  
      ♠ samoin päätekijöin  jatkoelokuvat
      Rush Hour 2 (USA 2001) N myös: John Lone [Ricky Tan] ♠ ja Rush Hour 3 (USA 2007) N myös: Max von Sydow [Reynard] 
      Brett Ratnerin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Red Dragon / Punainen lohikäärme /lista/.

    138. Ruthless People / Pirullisia ihmisiä (USA 1986) O: Jim Abrahams (s. 1944) & David Zucker (s. 1947) & Jerry Zucker (s. 1950), K: Dale Launer, per. O. Henryn, oik. William Sidney Porter (1862–1910), novelliin The Ransom of Red Chief (1907), N: Bette Midler [Barbara Stone], Danny DeVito [Sam Stone], Judge Reinhold [Ken Kessler], Helen Slater [Sandy Kessler], M: Michel Colombier (1939–2004) - Arvio: Onnistunut rikoskomedia 
      samasta aiheesta: The Ransom of Red Chief  (USA TV 1959) O: Alvin Rakoff, N: William Bendix [Bill Driscoll], Russell Collins [Dorset] 
      Jim Abrahams & David Zucker & Jerry Zucker
      O. Henry
      Alvin Rakoffin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Cet homme est dangereux / Tämä mies on vaarallinen

    139. Rööperi - Alan miehet (Suomi 2009) O: Aleksi Mäkelä (s. 1969), K: Marko Leino, per. Harri Nykäsen & Tom Sjöbergin kirjaan Rööperi - Rikoksen vuodet 1955-2005 (2005), N: Peter Franzén [Krisu], Jasper Pääkkönen [Korppu], Samuli Edelman [Tomppa], Pihla Viitala [Monika], Kari Hietalahti [Mustalais-Kari], Juha Veijonen [Koistinen], Pekka Valkeejärvi [Uki], Kristo Salminen [Arska], Pirkko Mannola [Karin äiti Tyyne], Leena Uotila [Tompan äiti], Petri Manninen [Natsi-Heka], Kalle Holmberg [Lindström], M: Kalle Chydenius (s. 1970), Lauluja mm. "Rööperi" (Rautiainen ym.) es. Timo Rautiainen, "Täysikuu" (Kärki/Helismaa) es. Olavi Virta, "Sininen ja valkoinen" kirj. & es. Jukka Kuoppamäki, "Satumaa" (Mononen) es. Reijo Taipale - Arvio tulossa (ei nähty)  
      Aleksi Mäkelän ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Häjyt /lista/.

    140. Sabotage / Sabotaasi (Englanti 1936) O: Alfred Hitchcock (1899-1980), K: Charles Bennett ym., per. Joseph Conradin, s. Józef Teodor Konrad Korzeniowski (1857-1924), romaaniin The Secret Agent (1907), N: Sylvia Sidney [Mrs. Verloc], Oscar Homolka [Karl Anton Verloc], M: Bath ym. - Arvio: Vakoilujuttu
      samasta aiheesta: The Secret Agent (Englanti TV 1975) O: Herbert Wise (s. 1924), N: Paul Rogers [Verloc] "L'agente segreto" (Italia 1978, TV-minisarja) O: Antonio Calenda, N: Christian Borromeo The Secret Agent / Anarkistit (Englanti 1996) O: Christopher Hampton (s. 1946), N: Bob Hoskins [Verloc]
      Alfred Hitchcockin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The 39 Steps / 39 askelta & The Wrong Man / Väärä mies /lista/   
      Joseph Conradin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. The 39 Steps / 39 askelta /lista/ 
      Herbert Wisen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Pars vite et reviens tard /lista/

    141. Saint in London, The / Pyhimys Lontoossa (USA 1939) O: John Paddy Carstairs (1910-1970), K: Lynn Root & Frank Fenton, per. Leslie Charterisin, s. Leslie Charles Bowyer-Yin (1904-1993), novelliin The Million Pound Day (1932), suom. Pyhimys on kovaa valuuttaa (1965), N: George Sanders (1906-1972) [Simon Templar], Sally Gray [Penelope 'Penny' Parker], David Burns [Dugan, Templarin palvelija], Gordon McLeod [tarkastaja Claud Teal, Scotland Yard], M: Marr Mackie (1891–1979) - Arvio: Milteipä paras halpis-Pyhimys - juoni ja huumori kohdallaan  
      John Paddy Carstairs
      muita Pyhimys-elokuvia ovat: The Saint in New York / Pyhimys New Yorkissa (USA 1938) O: Ben Holmes (1890-1943), K: per. romaaniin v. 1935 (suom. 1964), N: Louis Hayward (1909-1985)[Simon Templar], Jonathan Hale [tarkastaja Henry Fernack], Kay Sutton [Fay Edwards], M: Roy Webb (1888–1982) - Arvio: ensimmäinen Pyhimys-elokuva, jossa herrasmies-Pyhimys listii konnia kuin liukuhihnalta  
      lisää Pyhimys-elokuvia joissa N: George Sanders [Simon Templar]: The Saint Strikes Back (1939) O: John Farrow (1904-1963), K: per. romaaniin Angels of Doom / She Was a Lady (1931), suom. Pyhimys kohtaa kaunottaren (1964), N:  Wendy Barrie [Val Travers], Jonathan Hale [tarkastaja Henry Fernack], M: Webb  - Arvio: Pyhimys San Franciscossa, jossa selvittää Fernackin kanssa vanhan poliisimurhan The Saint's Double Trouble / Pyhimys ja kaksoisolento (1940) K: Ben Holmes & Charteris (tarina), N: Helene Whitney [Anne Bitts], Jonathan Hale [tarkastaja Henry Fernack] ja The Saint Takes Over (1940) K: Lynn Root & Frank Fenton & Charteris (henkilö), N: Wendy Barrie [Ruth Summers], Jonathan Hale [tarkastaja Henry Fernack], Paul Guilfoyle [Clarence 'Pearly' Gates] - Arvio: Pyhimys puolustaa poliisiystävänsä mainetta, huumoria, mutta halpistuotannon makua , molempien O: Jack Hively (1910-1995), M: Webb - Arvio: Molemmat - huumori kukkii kuitenkin The Saint in Palm Springs (1941) O: Jack Hively, K: Charteris, myöh. novelli Palm Springs (1942), N: Wendy Barrie [Elna Johnson], Paul Guilfoyle [Clarence 'Pearly' Gates], Linda Hayes [Margaret Forbes] 
      ♠ sitten N: Hugh Sinclair (1903-1962) [Simon Templar]: The Saint's Vacation / Pyhimys lomailee (1941) O: Leslie Fenton (1902-1978), K: per. romaaniin Getaway (1932), N: Sally Gray [Mary Langdon], M: Bretton Byrd (1904–1959)
      - Arvio: Pyhimys Sveitsissä paljastamassa soittorasian ja  vakoilurenkaan arvoitusta, halpistuotanto pistää silmään jälleen The Saint Meets the Tiger (1943) O:  Paul L. Stein (1892-1951), K: per. romaaniin Meet the Tiger (1928), suom. Pyhimys kohtaa tiikerin (1960), N: Jean Gillie [Pat Holm], Gordon McLeod [tarkastaja Claud Teal], Clifford Evans [Tidemarsh/'The Tiger'] - Arvio: Pyhimys paljastaa ryöstetyn kultasaaliin Cornwallissa, juoni plussan arvoinen
      ♠ uusi N: Louis Hayward [Simon Templar]: The Saint's Girl Friday / The Saint Returns / Pyhimys iskee (Englanti 1954) O: Seymour Friedman (1917-2003), K: Alan MacKinnon & Charteris (henkilö), N: Charles Victor [tarkastaja Claud Teal, Scotland Yard], Naomi Chance [Carol Denby] 
       lisäksi: Le Saint mène la danse / Pyhimys pyytää tanssiin (Ranska 1960) O: Jacques Nahum (s. 1921), K: per. novelliin Palm Springs (1942), N: Félix Marten [Simon Templar], Michèle Mercier [Dany] Le Saint prend l'affût (Ranska 1966) O: Christian-Jacque (1904-1994), K: per. Charteris (henkilö), N: Jean Marais [Simon Templar] ♠ The Saint and the Brave Goose (Englanti 1979, alkujaan kaksoisjakso sarjassa "Return of the Saint" /ks. alempaa/) O: Cyril Frankel (s. 1921), K: John Kruse & Charteris (henkilö), N: Ian Ogilvy [Simon Templar] ♠ sekä uudelleenlämmitys The Saint / Pyhimys (USA 1997) O: Phillip Noyce (s. 1950), K: Jonathan Hensleigh & Wesley Strick & Charteris (henkilö), N: Val Kilmer [Simon Templar], Elizabeth Shue [Dr. Emma Russell], Rade Serbedzija [Ivan Tretjak], M: Graeme Revell (s. 1955)
      - Arvio: uutta tekniikkaa (Nokia Communicator!) ja vanhaa Venäjän pelkoa
      Roger Moore näytteli Pyhimystä englantilaisessa TV-sarjassa "The Saint" (1962-1969) K: per. Charteris (henkilö), M: Edwin Astley (1922–1998) & Leslie Charteris (1907–1993) (teema) ja siitä tehdyissä elokuvissa, mm. Fiction Makers / Pyhimys ja kuoleman säteet (Englanti 1968) O: Roy Baker, K: John Kruse & Charteris (henkilö), N: Moore, Sylvia Syms [Amos Klein], Justine Lord [Galaxy Rose] ♠ ja Vendetta for the Saint (Englanti 1968) O: Jim O'Connolly (1924-1987) K: per. romaaniin v. 1967 -
      myös TV-elokuvia ja -sarjoja: "Return of the Saint" (Englanti 1978-1980) K: per. Charteris (henkilö), N: Ian Ogilvy [Simon Templar], M: Charteris (teema) "The Saint in Manhattan" (Australia/USA 1987, jakso TV-sarjassa "CBS Summer Playhouse" 1987-1989) K: per. Charteris (henkilö), N: Andrew Clarke [Simon Templar] "The Saint " (Ranska/ Englanti/ Kanada/Australia/USA 1989, 6 TV-elokuvaa) N: Simon Dutton [Simon Templar] ♠ The Saint (USA TV 2013) O: Simon West (s. 1961), N: Adam Rayner [Simon Templar]  
      lisäksi: Lady on a Train / En antaudu (USA 1945) O: Charles David (k. 1999), K: Charteris (tarina) ym., N: Deanna Durbin [Nikki Collins/Margo Martin], Ralph Bellamy [Jonathan Waring] 

      Leslie Charterisin käsikirjoituksia: Midnight Club (USA 1933) /lista/ ♠ River Gang / Jokirosvot (USA 1945) O: Charles David, K: Charteris ym., N: Gloria Jean [Wendy], John Qualen [Uncle Bill] ♠ Two Smart People (USA 1946) O: Jules Dassin (1911-2008), K: Charteris ym., N: Lucille Ball [Ricki Woodner], John Hodiak [Ace Connors] 
      Ben Holmesin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: LISÄÄ
      Jack Hivelyn ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: LISÄÄ
      John Farrow Leslie Fenton Paul L. Stein Seymour Friedman Jacques Nahum Christian-Jacque Cyril Frankelin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Death Wish / Väkivallan vihollinen /lista/ Phillip Noyce Roy Baker Jim O'Connolly Charles David Jules Dassin
      Simon Westn ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: LISÄÄ  

    142. Saint Jack / Singaporen kuningas (USA 1979) O: Peter Bogdanovich (s. 1939), K: Howard Sackler, Bogdanovich & Theroux, per. Paul Therouxin (s. 1941) samannimiseen romaaniin v. 1973, N: Ben Gazzara [Jack Flowers], Denholm Elliot, Bogdanovich, Tuottaja: Roger Corman - Ei nähty (kuulemma hyvä)
      Peter Bogdanovich on ohjannut myös: The Cat's Meow / Murha vailla syyllistä (Kanada /Saksa/Englanti 2001) K: Steven Peros, N: Kirsten Dunst [Marion Davies], Edward Herrmann [William Randolph Hearst], M: Ian Whitcomb (s. 1941) - Arvio: Mediamoguli Hearstin huvijahdilla tapahtuu murha
      Paul Therouxin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Half Moon Street / Puolikuun katu (USA 1986) O: Bob Swaim (s. 1943), K: per. romaaniin Doctor Slaughter (1983), N: Michael Caine [Lord Sam Bulbeck], Sigourney Weaver [Dr. Lauren Slaughter] ♠ The Mosquito Coast / Moskiittorannikko (USA 1986) O: Peter Weir (s. 1944), K: per. romaaniin v. 1981 (suom. 1982), N: Harrison Ford [Allie Fox], Helen Mirren [äiti Fox], River Phoenix [Charlie Fox] 
      Bob Swaim Peter Weir 

    143. Salaire de la peur, Le / Pelon palkka (Ranska/Italia 1952) O: Henri-Georges Clouzot (1907-1977), K: Clouzot ja  Jerome Geronimi, per. Georges Arnaudin (1917-1987) romaaniin v. 1950, N: Yves Montand [Mario], Charles Vanel [Jo], Peter Van Eyck [Bimba], Vera Clouzot [Linda], Folco Lulli [Luigi], William Tubbs [Bill O'Brien], M: Georges Auric (1899–1983) - Arvio: Eksistentialistisen ja psykologisen jännärin aiheena on vaarallinen räjähdysainekuljetus samasta aiheesta: Sorcerer / Pelon palkka (USA 1977) O: William Friedkin (s. 1935), N: Roy Scheider [Jackie Scanlon/Juan Dominguez], Bruno Cremer [Victor Manzon/'Serrano'], Franisco Rabal [Nilo]  
      Henri-Georges Clouzotin ojhjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Le corbeau /Korppi /lista/ 
      Georges Arnaudin romaaneihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Les aveux les plus doux (Ranska/Italia/Algeria 1971) O: Édouard Molinaro (1928–2013), K: per. romaaniin v. 1954, N: Philippe Noiret [Insp. Muller], Roger Hanin [Insp. Borelli] seikkailuelokuva Les oreilles sur le dos (Ranska TV 2002) O: Xavier Durringer, K: per. romaaniin v. 1953, N: Béatrice Dalle [Monica], Gérald Laroche [Jacques Coussemacq] 
      William Friedkin Édouard Molinaro Xavier Durringer

    144. Salinui chueok / Memories of Murder (Etelä-Korea 2003) O: Joon-ho Bong (s. 1969), K: Bong, Kwan-rim Kim & Sung Bo Shim, N: Kang-ho Shong [Det. Park Doo-Man, Gyunggi], Sang-Kyung Kim [Det. Seo Tae-yoon, Soeul], Roe-ha Kim [Det. Cho Yong-koo, Gyunggi], M: Tarô Iwashiro (s. 1965) - Arvio: Pääkaupungista tullut rikospoliisi avustaa kahta maalaispoliisia nuorten naisten murhien tutkimuksissa (ei nähty) 
      Joon-ho Bongin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: tieteiskauhuelokuva Gwoemul / The Host (Etelä-Korea 2006), N: Kang-ho Song [Park Gang-Doo] Madeo (Etelä-Korea 2009) N: Hye-ja Kim [äiti], Bin Won [Yoon Do-joon], Ku-jin [Jin-tae] tieteisjännäri Snowpiercer (Etelä-Korea/USA/Ranska/Tshekki 2013) N: Chris Evans [Curtis], Jamie Bell [Edgar], Tilda Swinton [Mason], Ed Harris [Wilford]

    145. Salvatore Giuliano / Rosvopäällikkö Salvatore Giuliano (Italia 1962) O: Francesco Rosi (1922-2015), K: Suso Cecchi d'Amico & Enzo Provenzale & Franco Solinas & Rosi, per. sisilialaisen talonpoikais- ja rikollispäällikön (1922-1960) elämäkertaan, N: Pietro Cammarata [Salvatore Giuliano], Salvo Randone [tuomari], Frank Wolff [Gaspare Pisciotta], M: Piero Piccioni (1921–2004) - Arvio: Sisiliaan sijoittuva tarina rosvopäällikön kuolemaan johtavista tapahtumista  
      samasta aiheesta: The Sicilian / Sisilialainen (USA 1987) O: Michael Cimino (s. 1939), K: per. Mario Puzon (1920-1999) romaaniin v. 1984 (suom. 1984), N: Christopher Lambert [Salvatore Guiliano], M: David Mansfield (s. 1956) /Ks. lista: The Godfather / Kummisetä
      Francesco Rosin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Lucky Luciano / Susilauma /lista/ 
      Mario Puzon romaaneihin tai käsikirjoituksiin perustuvia rikoselokuvia ks. The Cotton Club / Cotton Club /lista/ 
      Michael Cimino 

    146. Samourai, Le / Ajojahti (Ranska 1967) O ja K: Jean-Pierre Melville (1917-1973), N: Alain Delon [palkkamurhaaja Jef Costello], M: François de Roubaix (1939–1975) (jazzia) - Arvio: Eksistentialistinen vähäpuheinen rikoselokuva  
      Jean-Pierre Melvillen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Le Cercle Rouge / Punainen ympyrä /lista/.

    147. Satya / Mumbain alamaailma (Intia 1998) O: Ram Gopal Varma (s. 1962), K: Anurag Kashyab & Saurabh Shukla, N: J.D. Chakravarthi [Satya], Urmila Matondkar [Vidya], Paresh Rawal [Comm. Amod Shukla], M: Vishal Bhardwaj & Sandeep Chowta - Arvio: Kuulemma hyvä (ei nähty)
      Ram Gopal Varman ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Shiva (Intia 1989) N: Nagarjuna Akkineni [Shiva] ♠ rikoskomedia Kshana Kshanam (Intia 1991) N: Sridevi [Satya] ♠ kauhujännäri Raat (Intia 1992) N: Revathy [Manisha Sharma] ♠ Antam (Intia 1992) N: Nagarjuna Akkineni [Raghav], Urmila MatondkarDrohi (Intia 1992) N: Nagarjuna Akkineni [Raghav], Urmila Matondkar Gaayam (Intia 1993) N: Jagapathi Babu [Durga Prasad], Urmila Matondkar ♠ Govindha Govindha (Intia 1993) N: Nagarjuna Akkineni [Sreenu] Great Robbery (Intia 1996) N: Nagarjuna Akkineni [Govinda] ♠ kauhuelokuva Deyyam (Intia 1996) N: J. D. Chakravarti ♠ Anaganaga Oka Roju (Intia 1997) N: J.D. Chakravarti, Urmila Matondkar ♠ Daud: Fun on the Run (Intia 1997) N: Sanjay Dutt, Urmila Matondkar ♠ Kaun? (Intia 1999) N: Urmila Matondkar ♠ toimintaelokuva Jungle (Intia 2000) N: Urmila Matondkar, Sunil Shetty ♠ Company (Intia 2002) N: Ajay Devgan [Mallik], Mohanlal [Sirnivasan], Manisha Koirala [Saroja], Seema Biswas [Ranibai] - Arvio: Kuulemma hyvä Mumbain alamaailman kuvaus kauhujännäri Bhoot (Intia 2003) N: Ajay Devgan,  Urmila Matondkar Sarkar (Intia 2005) N: Amitabh Bachchan [Sarkar] ♠ kauhukomediajännäri Darna Zaroori Hai (Intia 2006) N: Amitabh Bachchan, Anil Kapoor ♠ Shiva (Intia 2006) N: Mohit Ahlawat [Sub-Insp. Shiva Kumar] ♠ toimintaelokuva Ram Gopal Varma Ki Aag (Intia 2008) N: Amitabh Bachchan ♠ Sarkar Raj (Intia 2008) N: Amitabh Bachchan [Sarkar] ♠ Contract (Intia 2008) N: David Bueno ♠ kauhuelokuvat Phoonk (Intia 2008) N: Anu Ansari, ja Agyaat: The Unknown (Intia 2009) N: Ishrat Ali ♠ Rann (Intia 2010) N: Amitabh Bachchan ♠ Rakhta Charitra ja Rakhta Charitra 2 (Intia 2010) N: Vivek Oberoi [Pratap Ravi], Radhika Apte [Nandini] ♠ Dongala Mutha (Intia 2011) N: Lakshmi Manchu, Satya Prakash Not a Love Story (Intia 2011) N: Rohit Banawlikar [es. itseään], Deepak Dobriyal [Robin Fernandes], Ajay Gehi [Ashish Bhatnagar] Department (Intia 2012) N: Amitabh Bachchan [Sarjeroa Gaikwad], Rana Daggubati [Insp. Shivnarayan], Sanjay Dutt [Insp. Mahadev Bhosle] kauhuelokuvat Boochi 3D (Intia 2012) N: J. D. Chakravarthi ja Bhoot Returns (Intia 2012) N: J. D. Chakravarthi terroristijännäri The Attacks of 26/11 (Intia 2013) K: Rommel Rodrigues (tarina) ym., N: Nana Patekar [Poliisikomisario], Atul Kulkarni - Arvio: Tosipohjainen tarina Mumbaihin hyökänneestä terroristiryhmästä Satya 2 (Intia 2013) N: Puneet Singh Ratn [Satya (hindi)], Sharvanand [Satya (telugu)]

      Saw (USA 2004) O: James Wan (s. 1977), K: James Wan & Leigh Whannell, N: Tobin Bell [Jigsaw], Leigh Whannell [Adam Faulkner-Stanheight], Cary Elwes [Dr. Lawrence Gordon], Danny Glover [Det. David Tapp] - Arvio: Kauhujännäri sarjamurhaajasta (ei nähty)
      saman aiheen jatkoa: LISÄÄ

    148. Sawshank Redemption, The / Rita Hayworth - avain pakoon (USA 1994) O: Frank Darabont (s. 1959), K: Darabont, per. Stephen Kingin (s. 1947) novelliin v. 1982 (suom. 1995), N: Tim Robbins [Andy Dufresne], Morgan Freeman [Ellis Boyd 'Red' Redding], M: Thomas Newman (s. 1955), Lauluja mm. "If I Didn't Care" (Lawrence) es. The Ink Spots, "Lovesick Blues" (Friend & Mills) es. Hank Williams, "Willie and The Hand Jive" (Otis) es. The Johnny Otis Show - Arvio: Hyvä vankiladraama  
      Frank Darabontin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: toinen vankiladraama The Green Mile / Vihreä maili (USA 1999), K: per. myös Kingin romaaniin v. 1996, N: Tom Hanks [vartija Paul Edgecomb], Michael Clarke Duncan [John Coffey], David Morse [Brutus 'Brutal' Howell], Bonnie Hunt [Jan Edgecomb], M: Thomas Newman - Arvio: Ylipitkä ja ylitunteellinen tekopyhä lässytys * ♠ tieteiskauhuelokuva The Mist / The mist - usva (USA 2007) K: per. Stephen Kingin novelliin v. 1980, N: Thomas Jane [David Drayton], Marcia Gay Harden [Mrs. Carmody]
      Stephen Kingin teoksiin perustuvia rikoselokuvia ks. Dolores Claiborne /lista/.

    149. Scarface / Arpinaama (USA 1932) O: Howard Hawks (1896-1977), K: Ben Hecht & Seton I. Miller & John Lee Mahin & W. R. Burnett & Fred Pasley, per. Armitage Trailin (1908-1930) romaaniin v. 1929, N: Paul Muni [Antonio 'Tony' Camonte], Ann Dvorak [Cesca], Karen Morley [Poppy], Osgood Perkins [Johnny Lovo], Vince Barnett [Angelo], C. Henry Gordon [Insp. Guarino], Boris Karloff [Tom Gaffney], M: "St. Louis Blues" (Handy) & "Some of These Days" (Brooks) es. Gus Arnheim & His Orchestra - Arvio: Häikäilemätön rosvo nousee huipulle Chicagon rikollisliigassa mutta toimii kiihkeydessään liian varomattomasti ja poliisit nitistävät hänet   
      ♠  uusi sovitus: Scarface / Scarface - Arpinaama (USA 1983) O: Brian De Palma (s. 1940), K: Oliver Stone, N: Al Pacino [Tony Montana], Michelle Pfeiffer [Elvira Hancock], Mary Elizabeth Mastrantonio [Gina Montana], Steven Bauer [Manny Ribera], Robert Loggia [Frank Lopez], M: Giorgio Moroder (s. 1940) - Arvio: Kovilta tekijöiltä yllättävän löysä esitys  
      Howard Hawksin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Big Sleep / Syvä uni /lista/ 
      Armitage Trailin romaaniin The 13th Guest (1929) perustuvat: The Thirteenth Guest (USA 1932) O: Albert Ray (1897-1944), N: Ginger Rogers [Lela/Marie Morgan], Lyle Talbot [Phil Winston], J. Farrell MacDonald [Capt. Ryan] ♠ ja The Mystery of the 13th Guest (USA 1943) O: William Beaudine (1892-1970), N: Dick Purcell [Johnny Smith], Helen Parrish [Marie Morgan], Tim Ryan [Lt. Burke] 
      Brian
      De Palman ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Carlito's Way /lista/ 
      Albert Ray William Beaudine 

    150. Scarlet Claw, The (USA 1944) O: Roy William Neill (1887-1946), K: per. Arthur Conan Doylen (1859-1930) Sherlock Holmes-kertomuksiin, N: Basil Rathbone [Sherlock Holmes] ja  Nigel Bruce [tri Watson], M: Paul Sawtell (1906–1971) - Arvio: Holmes-sarjan parhaita /ks. lista: The Adventures of Sherlock Holmes / Sherlock Holmes - Moriartyn kukistaja/  
      Roy William Neillin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Lone Wolf Returns /lista/.

    151. Scarlet Pimpernel, The / Punainen neilikka (Englanti 1934) O: Harold Young (1897-1972), K: Lajos Biró & Sam Bermann & Robert Sherwood & Arthur Wimperis, per. paronitar Emmuska Orczyn (1865-1947) näytelmään v. 1903 (suom. 1935/1956), N: Leslie Howard [Sir Percy Blakeney alias Scarlet Pimpernel], Merle Oberon [Lady Marguerite], Raymond Massey [Chauvelin], Nigel Bruce [Prince of Wales], M: Arthur Benjamin (1893–1960) - Arvio: Kuuluisan Ranskan vallankumouksen aikaan sijoittuvan historiallisen seikkailuteoksen filmatisointi (ei nähty)  
      aikaisempia sovituksia mykkänä: The Scarlet Pimpernel (USA 1917) O: Richard Stanton (1876-1956), N: Dustin Farnum [Sir Percy Blakeney] ja The Triumph of the Scarlet Pimpernel (Englanti 1928) O: T. Hayes Hunter (1884-1944), N: Matheson Lang [Sir Percy Blakeney]
      muita: Return of the Scarlet Pimpernel / Punaisen Neilikan paluu (Englanti 1938) O: Hanns Schwarz (1888-1945), N: Barry K. Barnes [Sir Percy Blakeney] ♠ väreissä: The Elusive Pimpernel / Pettävä Punainen Neilikka (Englanti 1950) O: Michael Powell (1905-1990), N: David Niven [Sir Percy Blakeney] ♠ The Scarlet Pimpernel (Englanti TV 1982) O: Clive Donner (1926–2010), N: Anthony Andrews [Sir Percy Blakeney/Scarlet Pimpernel], Jane Seymour [Marguerite St. Just], Ian McKellen [Chauvelin] "The Scarlet Pimpernel / Punainen neilikka" (Englanti TV-sarja 1999-2000, YLE TV1 2001) O: Patrick Lau ym., N: Richard E. Grant [Sir Percy Blakeney/Scarlet Pimpernel], Ronan Vibert [Robespierre], Elizabeth McGovern [Marguerite Blakeney], Martin Shaw [Chauvelin], Jonathan Coy [Prince of Wales], M: Michal Pavlícek (s. 1956) & Mike Moran (s. 1948) - Arvio: Viihdyttävä sarja
      Harold Youngin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Woman Trap (USA 1936) N: Gertrude Michael [Barbara 'Buff' Andrews] ♠ Let Them Live (USA 1937) /lista: The Big Steal / Kuolema vaanii varjossa/ Little Tough Guy (USA 1938) /listan kohta: Dead End / Varjojen kadut/ ♠ Newsboys' Home (USA 1938) N: Jackie Cooper [Rie Edwards] ♠ Code of the Streets (USA 1939) N: Harry Carey [Det.Lt. John Lewis] ♠ The Forgotten Woman (USA 1939) N: Sigrid Gurie [Anne Kennedy], William Lundingan [Terence Kennedy] ♠ Sabotage (USA 1939) N: Arleen Whelan [Gail], Gordon Oliver [Tommy Grayson] ♠ Rubber Racketeers (USA 1942) N: Ricardo Cortez [Gilin], Rochelle Hudson [Nikki] ♠ kauhuelokuva The Mummy's Tomb (USA 1942) N: Dick Moran [Stephen Branning], Lon Chaney Jr. [Kharis, muumio] ♠ vakoiluelokuvat I Escaped from the Gestapo (USA 1943) N: Dean Jagger [Torgen Lane], John Carradine [Martin], ja Spy Train (USA 1943) N: Richard Travis [Bruce Grant] rikoskomediamusikaali I'll Remember April (USA 1945) N: Gloria Jean [April Garfield] kauhuelokuva The Frozen Ghost (USA 1945) N: Lon Chaney Jr. [Alex Gregor/Gregor the Great] ♠ Phantoms, Inc. (USA 1945, lyhyt) ♠ kauhuelokuva The Jungle Captive (USA 1945) N: Otto Kruger [Dr. Stendahl] The Lie (USA TV 1954) N: Lee Bowman [John Hammond] ♠ kauhuelokuva Witchcraft (USA TV 1961) N: John Baragrey [Louis], Blanche Yurka [Madame Tirelou] 
      Richard Stanton T. Hayes Hunter Hanns Schwarz Michael Powell Clive Donnerin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta The 39 Steps / 39 askelta /lista/ Patrick Lau

    152. Scarlet Street / Punainen katu (USA 1945) O: Fritz Lang (1890-1976), K: Dudley Nichols, per. Jean Renoirin (1894-1979) filmiin La Chienne / Yöperhonen (Ranska 1931) N: Michel Simon [Maurice Legrand], Janie Marèse [Lucienne 'Lulu' Pelletier], M: Hans J. Salter (1896–1994) /ei nähty/, joka taas perustuu Georges de La Fouchardièren (1874-1946) samannimiseen romaaniin v. 1930, N: Edward G. Robinson [Christopher Cross], Joan Bennett [Kitty March] - Arvio: Kirjanpitäjä jää vampin koukkuun eikä siitä hyvä seuraa
      Fritz Langin USA:ssa ohjaamia rikoselokuvia ks. The Big Heat / Gangsterikuningas /lista/ 
      Georges de La Fouchardièren teoksiin tai käsikirjoituksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: rikoskomediat, joissa K: de La Fouchardière ym. ja N: Tramel [Le père Bicard /'Le Bouif']: Le crime du Bouif, La résurrection du Bouif , Le filon du Bouif  (Ranska 1922, mykkiä) O: Henri Pouctal (1856–1922) Le Bouif errant (Ranska 1926, mykkä) O: René Hervil (1881–1960) La fille du Bouif (Belgia/Ranska 1932) O: René Bussy, K: per. näytelmään (?) Le crime du Bouif (Ranska 1933) O: André Berthomieu (1903–1960) K: per. romaaniin v. 1919 ♠ samasta aiheesta Le crime du Bouif (Ranska 1954) O: André Cerf (1901–1993), K: per. romaaniin v. 1933, N: Champi [Le père Bicard /'Le Bouif'] ♠ myös Pax (Espanja 1932) O: Francisco Elías (1890–1977), K: Elias & de La Fouchardière, N: Gina Manès  
      René Hervilin (1881–1960) ohjaamia  rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Le mystère de la villa rose (Ranska 1930) /kohta: At the Villla Rose/ ♠ LISÄÄ 
      René Bussy André Berthomieun ohjaamia  rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta Dance with a Stranger / Tanssi tuntemattoman kanssa /lista/ André Cerf Francisco Elías 

    153. Scold's Bridle, The / Häpeänaamio (Englanti TV BBC 1998) O: David Thacker (s. 1950), K: Tony Bicât, per. Minette Waltersin (s. 1949) romaaniin v. 1994 (suom. 2001), N: Miranda Richardson [Dr. Sarah Blakeney], Bob Peck [Det.Sgt. Cooper], Douglas Hodge [Jack Blakeney], M: Junior Campbell (s. 1947) - Arvio: Salaisuudet paljastuvat vähitellen kun itsemurhalta näyttänyttä naisen eriskummallista kuolemaa tutkitaan  
      David Thackerin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat jaksot TV-sarjassa "The Vice" (Carlton 1999-2003) /ks. lista: "Fabian of the Yard"/ muita TV-sarjojen ohjauksia.
      Minette Waltersin romaaneihin perustuvia rikoselokuvia ks. The Ice House / Jääkellari /lista/ 

    154. Sconosciuta, La / Tuntematon nainen (Italia 2006) O: Giuseppe Tornatore (s. 1956), K: Tornatore & Massimo De Rita, N:  Ksenia Rappoport [Irena], Pierfrancisco Favino [Donato Adacher], Claudia Gerini [Claudia Adacher], Clara Dossena [Tea Adacher], Michele Placido [Muffa/'Home'], Margherita Buy [Irenan asianajaja], M: Ennio Morricone (s. 1928), "Donna non vidi mai" oopperasta "Manon Lescaut" (Puccini/Giacosa & Illica) - Arvio: Vaikuttava draamajännäri salaperäisestä kotiapulaisesta, aiheena lapsikauppa ja itä-eurooppalaisten naisten hyväksikäyttö  
      Giuseppe Tornatoren ohjaama on myös Il camorrista (Italia 1986) K: per. Giuseppe Marrazzon (1928-1985) tosielämäromaaniin v. 1984, N: Ben Gazzarra [Il Professore], Laura del Sol [Rosaria].

    155. Scream (USA 1996) O: Wes Craven (s. 1939), K: Kevin Williamson, N: Neve Campbell [Sidney Prescott], Courteney Cox [Gale Weathers], David Arquette [apulaissheriffi Dwight 'Dewey' Riley], Skeet Ulrich [Billy Loomis], M: Marco Beltrami (s. 1966)
      Wes Cravenin ohjaamia jatko-osia ovat Scream II (USA 1997) ja Scream III (USA 2000) 
      Wes Cravenin ohjaamia rikos-kauhuelokuvia ovat myös: The Last House on the Left (USA 1972) N: David Hess [Krug Stillo] - Arvio: Psykopaatit sieppaavat nuoret BloodLust-yhtyeen konserttiin menijät (ei nähty) ♠ Deadly Blessing / Tappava siunaus (USA 1981) N: Sharon Stone [Lana Marcus] - Arvio: Amishien uskonnollisen yhteisön pariin sijoittuva kauhujännäri ♠ ja tietysti kauhuelokuva A Nightmare on Elm Street / Painajainen Elm Streetillä (USA 1984) N: Robert Englund [Fred Krueger] ja sen muutama jatko-osa /myös muiden ohjauksia, mm. A Nightmare on Elm Street 4: The Dream Master / Painajainen Elm Streetillä 4 (USA 1988) O: Renny Harlin (s. 1959) / sekä muita kauhuelokuvia 
      Scream sai aikaan teininuoria käsittelevien kauhuelokuvien muodin, mm. I Know What You Did Last Summer / Tiedän mitä teit viime kesänä (USA 1997) O: Jim Gillespie, K: Kevin Williamson, per. Lois Duncanin (1934-2016) romaaniin v. 1973, N: Jennifer Love Hewitt [Julie James], Sarah Michelle Gellar [Helen Shivers], Ryan Philippe [Barry William Cox]  M: John Debney (s. 1956) ja I Still Know What You Did Last Summer / Tiedän yhä mitä teit viime kesänä (USA 1998) O: Danny Cannon (s. 1968), N: Jennifer Love Hewitt [Julie James], Freddie Prinze Jr. [Ray Bronson], M: John Frizzell (s. 1966) * - Arvio: Koukkukäsi-Wilson jahtaa nuoria 
      ♠ saman aihepiirin vie komedian puolelle Scary Movie (USA 2000) Scary Movie 2 (USA 2001) mol. O: Keenen Ivory Wayans (s. 1958) Scary Movie 3 (USA 2003) ja Scary Movie 4 (USA 2006) sekä Scary Movie 5 (USA 2013) kaikkien O: David Zucker (s. 1947) 
      Renny Harlin Jim Gillespie Danny Cannon Keenen Ivory Wayans David Zucker 

    156. Sculptress, The / Kuvanveistäjä (Englanti TV BBC 1996) O: Stuart Orme (s. 1954), K: Reg Gardney, per. Minette Waltersin (s. 1949) romaaniin v. 1993 (suom. 1996), N: Pauline Quirke [Olive Martin], Caroline Goodall [Rosalind 'Roz' Leigh], Christopher Fulford [Hal Hawksley], M: Colin Towns (s. 1949) - Arvio: Hyvä rikostarina kaksoismurhasta tuomitun naisen syyllisyyden tutkimisesta
      Stuart Ormen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: The Heist / Kovat panokset (USA TV 1989) N: Pierce Brosnan [Neil Skinner] Hands of a Murderer (Englanti TV 1990) K: Charles Edward Pogue, per. Arthur Conan Doylen (1859-1930) henkilöihin, /ks. lista: The Adventures of Sherlock Holmes / Sherlock Holmes - Moriartyn kukistaja/ "
      The Blackheath Poisonings" (Englanti TV-minisarja 1992) K: Kenny McBain, Simon Raven, per. Julian Symonsin (1912-1994) romaaniin v. 1978, N: Christine Kavanagh [Isabel Collard], Ian McNeice [George Collard], Zoë Wanamaker [Charlotte Collard], Judy Parfitt [Harriet Collard], Patrick Malahide [Robert Dangerfield], James Faulkner [Roger Vandervelt], M: Colin Towns (s. 1949) - Arvio: Viktorian ajan rikosjuttu /ks. lista: "Fabian of the Yard"/ A Question of Guilt / Valheiden verkko (Englanti TV 1993) K: per. Frances Fyfieldin, oik Frances Hegarty (s. 1948), romaaniin v. 1988, suom. Viaton syyllinen (1990), N: Cherie Lunghi [syyttäjä Helen West], Derrick O'Connor [Chief Supt. Geoffrey Bailey] Don't Leave Me This Way (Englanti TV 1993) N: Janet McTeer [Loretta Lawson], Imelda Staunton [Bridget Bennet], John Fortune [George Saunders] tieteisjännäri The Puppet Masters / Varastetut ihmiset (USA 1994) K: per. Robert A. Heinleinin (1907-1988) romaaniin v. 1951, N: Donald Sutherland [Andrew Nivens], Eric Thal [Sam Nivens] The Waiting Time (Englanti TV 1999) K: per. Gerald Seymourin  (s. 1941) romaaniin v. 1998, N: John Thaw [Joshua Mantle], Zara Turner [Tracy Barnes] Deceit / Yön salatut äänet (Englanti TV 2000) K: per. Clare Francisin (s. 1946) romaaniin v. 1993 (suom. 1994), N: Francesca Annis [Ellen Richmond] /samasta aiheesta: Deceit (USA TV 2004) O: John Sacret Young, N: Marlo Thomas [Ellen Richmond/McCarthy]/ The Sleeper / Unien takana (Englanti TV 2000) N: Eileen Atkins [Violet Moon] Cold Blood (Englanti TV 2005) ja Cold Blood 2 (Englanti TV 2007)  sekä "Cold Blood" (Englanti TV 3-osainen minisarja 2007-2008) K: Tom Needham, N: Jemma Redgrave [Eve Granger], John Hannah [Jake Osbourne] Ghostboat (Englanti TV 2006) N: David Jason [Jack Hardy] Mobile (Englanti TV 2007) N: Julie Graham [Donna Doig], Neal Fitzmaurice [Eddie Doig] Jack Taylor: The Guards (Saksa/Irlanti TV 2010) K: per. Ken Bruenin (s. 1951) romaaniin v. 2001, N: Iain Glen [Jack Taylor (myös jatkossa)], Tara Breathnach [Anne Henderson] jatkoa: Jack Taylor: The Magdalen Martyrs (Saksa/Irlanti TV 2011) K: per. romaaniin v. 2003 Jack Taylor: The Pikemen (Saksa/Irlanti TV 2011) K: Marteinn Thorisson Jack Taylor: Priest (Saksa/Irlanti TV 2012) K: per. romaaniin v. 2006 Jack Taylor: The Dramatist (Saksa/Irlanti TV 2013) K: per. romaaniin v. 2004 Jack Taylor: Shot Down (Saksa/Irlanti TV 2013) K: per. romaaniin (?) lisäksi jaksoja TV-jännäreihin (Englanti 1988-) 
      Minette Waltersin (s. 1949) romaaneihin perustuvia rikoselokuvia ks. The Ice House / Jääkellari /lista/
      Julian Symonsin
      (1912-1994) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: vakoiluelokuva Counterspy (Englanti 1953) O: Vernon Sewell (1903-2001), K: per. romaaniin Criss Cross Code, N: Dermot Walsh [Manning], Hazel Court [Clare] The Narrowing Circle (Englanti 1956) O: Charles Saunders (1904-1997), K: per. romaaniin v. 1954, N: Paul Carpenter [Dave Nelson], Hazel Court [Rosemary Speed] Die Spur führt ins Verderben (Saksa TV 1993) O: Wolf Gremm, N: Heinz Hoenig [Dudley Potter] lisäksi käsikirjoitus jännäriin Miranda en de speelgoedman (Hollanti TV 1966) N: John Lanting, Sjef van Leeuwen TV-jaksojen käsikirjoituksia 
      Frances Fyfieldin (s. 1948) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös:
      Trial by Fire (Englanti TV 1999) O: Patrick Lau, K: per. romaaniin v. 1990, suom. Vaaralliset leikit (1996), N: Juliet Stevenson [Helen West], Jim Carter [Geoffrey Bailey], Jane Gurnett [Christine Manning] The Blind Date (Englanti TV 2000) O: Nigel Douglas, K: per. romaaniin v. 1998, N: Zara Turner [Lucy Kennedy] "Helen West" (Englanti TV-sarja Carlton Television 2002, 3 jaksoa) O: Justin Chadwick (s. 1968), K: per. romaaneihin Deep Sleep (1991, suom. Pitkä uni 2001) & Shadow Play (1993) & A Clear Conscience (1994), N: Amada Burton [syyttäjä Helen West], Conor Mullen [Chief Supt. Bailey] /lista: "Fabian of the Yard"/
      Gerald Seymourin (s. 1941) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta The 39 Steps / 39 askelta /lista/
      Ken Bruenin (s. 1951) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. London Boulevard /lista/ 
      Vernon Sewellin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. xxx/lista/ 
      Charles Saundersin (1904–1997) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Death of an Angel (Englanti 1952) /listan kohta: Dead End / Varjojen kadut (Frank King)/ Meet Mr. Callaghan (Englanti 1954) /ks. kohdasta: Cet homme est dangereux / Tämä mies on vaarallinen/ "Fabian of the Yard" (Englanti TV-sarja 1954-1956) /lista/ LISÄÄ Wolf Gremm John Sacret Young Patrick Lau Justin Chadwick

    157. Sea of Love / Rakkauden meri (USA 1989) O: Harold Becker (s. 1928), K: Richard Price, N: Al Pacino [etsivä Frank Keller], Ellen Barkin [Helen Cruger], John Goodman [etsivä Sherman], M: Trevor Jones (s. 1949) - Arvio: Sarjamurhaaja- ja rikospoliisitarina, poliisi-Kellerin ja Crugerin suhteen kehittyminen on hienosti näytelty
      Harold Beckerin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. City Hall / Pormestari /lista/.

    158. Seance on a Wet Afternoon / Lukittujen ovien takana (Englanti 1964) O ja K: Bryan Forbes (1926-2013), per. Mark McShanen (1930-2013) romaaniin v. 1961, N: Kim Stanley [Myra Savage], Richard Attenborough [Billy Savage], Judith Donner [Amanda Clayton], Nanette Newman [Mrs. Clayton], Mark Eden [Charles Clayton], M: John Barry (1933–2011) - Arvio: Kuulemma hyvä lapsensieppausdraama (ei nähty) 
      samasta aiheesta: Kôrei (Japani TV 2000) O: Kiyoshi Kurosawa (s. 1955), N: Kôji Yakusho [Sato], Jun Fubuki [Junko Sato]
      Bryan Forbesin (1926-2013) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: sotavankielokuva King Rat / Kuningasrotta (USA 1965) K: per. James Clavellin (1924–1994) romaaniin v. 1962, N: George Segal [Cpl. King], Tom Courtenay [Lt. Robin Grey], James Fox [Peter Marlowe], Dale Ishimoto [Yoshima], M: John Barry (1933–2011) The Whisperers / Kuiskausten talo (Englanti 1967) K: per. Robert Nicolsonin romaaniin v. 1961, N: Edith Evans [Mrs. Ross] /samasta aiheesta "The Whisperers" (Englanti TV 1961, jakso sarjassa "ITV Play of the Week", 1955–1968) O: Graham Evans, N: Nora Nicholson [Mrs. Ross]/ Deadfall / Kuolemanhyppy (Englanti 1969) K: per. Desmond Coryn, oik. Shaun Lloyd McCarthy (1928-2001), romaaniin v. 1965, N: Michael Caine [Henry Suart Clarke] ♠ The Stepford Wives / Stepfordin kotirouvat (USA 1975) /lista/ jakso "The King in Yellow" (1983) TV-sarjassa "Marlowe" (Englanti 1983-1986) K: per. Raymond Chandlerin (1888–1959) romaanien aiheeseen, N: Powers Boothe [Philip Marlowe] The Naked Face / Pelon kasvot (USA 1984) K: per. Sidney Sheldonin (1917–2007) romaaniin v. 1970, suom. Kuin rotta loukossaan (1986), N: Roger Moore [Dr. Judd Stevens], Rod Steigder [Lt. McGreary], Elliott Gould [Angeli] ♠ vakoiludraama The Endless Game / Vakoilupeli (Englanti TV 1990) N: Albert Finney [Alec Hillsden], George Segal [Mr. Miller], Derek De Lint [Abramov] 
      Mark McShanen (1930-2013) romaaniin Apple Spy In The Sky (1983), kirj. nimellä Marc Lovell, perustuu vakoilukomedia The Trouble with Spies / Vakoilijoita kaikki tyynni (USA 1987) O: Burt Kennedy (1922–2001), N: Donald Sutherland [Appleton Porter]  
      James Clavellin (1924–1994) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: samuraiseikkailuelokuva "Shogun" (USA TV-minisarja 1980) & Shogun / Shogun - voittamaton (USA TV 1980) /listan kohta: Rashômon / Rashômon - paholaisen portti/ LISÄÄ
      Raymond Chandlerin teoksiin perustuvia rikoselokuvia ks. The Big Sleep / Syvä uni /lista/ 
      Sidney Sheldonin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. xxx /lista/ 

      Kiyoshi Kurosawa Burt Kennedy Graham Evans

    159. Searching (USA 2018) O: Aneesh Chaganty (s. 1991), K: Chaganty & Sev Ohanian, N: John Cho [David Kim], Sara Sohn [Pamela Nam Kim] - Kuulemma hyvä (ei nähty)

    160. Secret, Le / Kutsumaton vieras (Ranska/Italia 1974) O: Robert Enrico (1931–2001), K: per. Francis Ryckin (1920–2007) romaaniin Le Compagnon indésirable (1972), N: Jean-Louis Trintignant [David Daguerre], Marlène Jobert [Julia Vandal], Philippe Noiret [Thomas Berthelot] - Kuulemma hyvä (ei nähty) Robert Enricon ohjaamia  rikos- ja jännityselokuvia ovat myös:  sota- ja kauhuelokuva Au coeur de la vie (Ranska 1963) K: per. Ambrose Biercen (1842–1914) kertomuksiin An Occurrence at Owl Creek Bridge & Chickamauga & The Mockingbird, N: Roger Chaquet [Peyton Farquhar], Pierre Boffety [Johnny], François Frankiel [Pvt John Greyrock] - Arvio: Aiheena Amerikan sisällissota Les Grandes Gueules / Poskisolistit (Ranska/Italia 1966) /listan kohta: Classe tous risques / Rikolliset/ seikkailuelokuva Boulevard du Rhum / Rommia, rommia (Ranska/Italia/Espanja 1971) K: per. Jacques Pecheralin romaaniin, N: Lino Ventura [Cornelius von Zeelinga], Brigitte Bardot [Linda Larue] Les caïds (Ranska 1972) K: per. M-G. Braunin romaaniin L'Enfer est au sous-sol, N: Serge Reggiani [Thia], Juliet Berto [Célia Murelli] Zone rouge (Ranska 1986) /ks. kohdasta: Cet homme est dangereux/ LISÄÄ
      Francis Ryckin, oik. Yves Delville (1920–2007), teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: LISÄÄ 
      Ambrose Biercen teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. listan kohdasta True Romance 

    161. Secret Agent / Salainen asiamies (Englanti 1936) O: Alfred Hitchcock (1899-1980), K: Charles Bennett ym., per. W. (William) Somerset Maughamin (1874-1965) kertomuskokoelmaan Ashenden: Or the British Agent (1928) ja Campbell Dixonin (1895-1960) näytelmään, N: John Gielgud [Edgar Brodie/Richard Ashenden], Peter Lorre [The General], Madeleine Carroll [Elsa Carrington], Robert Young [Robert Marvin], M: Bath - Arvio: Romanttinen vakoilutarina, hyvin näytelty, mukana filmaattinen "Hitchcockin ensimmäinen vaaleaverikkö" Carroll, samoin esillä hitchcockmaisia visuaalisia kohtauksia, kuten kohtaus kirkontornissa tai pako suklaatehtaalta  
      Alfred Hitchcockin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The 39 Steps / 39 askelta & The Wrong Man / Väärä mies /lista/
      W. Somerset Maughamin teoksiin  perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Letter / Kirje /lista/ 

    162. Secreto de sus ojos, El / Katseeseen kätketty (Argentiina/Espanja 2009) O: Juan José Campanella (s. 1959), K: Campanella & Sacheri, per. Eduardo Sacherin romaaniin La pregunta de sus ojos (2005), N: Ricardo Darin [ets. Benjamin Esposito], Soledad Villamil [kom./syyttäjä Irene Menéndez Hastings], Pablo Raco [Ricardo Morales], Javier Godino [Isidoro Gómez], Guillermo Francella [ets. Pablo Sandoval], M: Federico Jusid (s. 1973) & Emilio Kauderer - Arvio: Mielenkiintoinen juoni nuoren naisen murhan pitkästä selvittelystä, hyviä näytteljöitä ja romantiikkaa - kiinnostavia asioita argentiinalaisesta elämästä mm. jalkapalloaihe (parhaan ulkomaisen filmin Oscar 2009)  
      Juan José Campanellan ohjaamia rikos- jajännityselokuvia ovat myös: jännäri The Boy Who Cried Bitch (USA 1991) N: Harley Cross [Dan Love], Karen Young [Candice Love], Jesse Bradford [Mike Love], J. D. Daniels [Nick Love] jännäri Love Walked In / Himon hinta (Argentiina/USA 1997) K: per. José Pablo Feinmannin (s. 1943) romaaniin Ni el Tiro del Final (1981), N: Denis Leary [Jack Hanaway], Terence Stamp [Fred Moore], Aitana Sánchez-Gijón [Vicky Rivas]
      José Pablo Feinmannin (s. 1943) teoksiin tai käsikirjoituksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Últimos días de la víctima (Argentiina 1982) O: Adolfo Aristarain (s. 1943), K: per. romaaniin v. 1978, N: Soledad Silveyra [Cecilia Ravenna], Federico Luppi [Raúl Mendizábal] samasta aiheesta: Two to Tango / Kuoleman tanssi (Argentiina/USA 1988) O: Héctor Olivera (s. 1931) N: Don Stroud [James Conrad], Adrianne Sachs [Cecilia Lorca] ja Les derniers jours de la victime (Ranska/Kuuba TV 1995) O: Bruno Gantillon (s. 1944), N: Niels Arestrup [Mendizábal], Assumpta Serna [Amanda] En retirada (Argentiina 1984) O: Juan Carlos Desanzo (s. 1939), K: Feinmann & Desanzo ym., N: Rodolfo Ranni [Ricardo/'El Oso'] Luna caliente (Argentiina 1985) O: Roberto Denis, K: Denis & Feinmann, per. Mempo Giardinellin (s. 1947) romaaniin v. 1983, N: Federico Luppi [Braulio Tennembaum], Humberto Zurita [Ramiro Bernárdes], Olga Zubarry [Carmen Tennembaum] /samasta aiheesta: "Luna caliente" (Brasilia TV-minisarja 1999) O: Jorge Furtado (s. 1959), N: Raulo Betti [Ramiro], Ana Paula Tapalipa [Elisa] Luna caliente (Espanja 2009) O: Vicente Aranda (s. 1926), N: Eduard Fernández [Juan], Thais Blume [Ramona]/ Play Murder for Me (Argentiina/USA 1990) O: Héctor Olivera, K: Feinmann, N: Jack Wagner [Paul Slater], Tracy Scoggins [Tricia Merritt] Al filo de la ley (Argentiina 1992) O: Juan Carlos Desanzo, K: Desanzo & Feinmann, N: Rodolfo Ranni [Rodolfo Rivas]
      Adolfo Aristarain Héctor Olivera Bruno Gantillon Juan Carlos Desanzo Roberto Denis Jorge Furtado Vicente Aranda 

    163. Secuestro express / Secuestro express - ammattina kidnappaaja (Venezuela 2005) O ja K: Jonathan Jakubowicz (s. 1978), N: Mía Maestro [Carla], Rubén Blades [Mían isä], Carlos Julio Molina [Trece], Pedro Perez [Budu], Carlos Madera [Niga], Jean Paul Leroux [Martin], M: Angelo Milli (s. 1975) - Arvio: Caracasissa tapahtuva rikkaiden nuorten kidnappaus ei suju ihan suunnitelmien mukaan - realistisuuteen pyrkivä tarina ei tuo uutta lisää eriarvoisuudesta kumpuavan rikollisuuden kuvaamisessa vaikka onkin vaikuttava

    164. See No Evil / Blind Terror / Sokea kauhu (Englanti 1971) O: Richard Fleischer (1916-2006), K: Brian Clemens, N: Mia Farrow [Sarah], M: Elmer Bernstein (1922–2004) - Arvio: Sokea nainen kokee jännitystä  
      Richard Fleischerin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. 10 Rillington Place / Rillingtonin kuristaja /lista/

    165. Sehrazat (Turkki 1964) O: Halit Refig (1934–2009), K: Halit Refig & Bülent Oran, N: Leyla Sayar [Sehrazat], Orhan Günsiray, NilüferAydan - Arvio: Yksi tunnetuimpia turkkilaisia rikoselokuvia  
      Halit Refigin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Istanbul'un kizlari (Turkki 1964) N: Cüneyt Arkin [Semih], Nilüfer Aydan [Ayten] Günese giden yol (Turkki 1965) /lista: Dance with a Stranger / Tanssi tuntemattoman kanssa (Alexandre Dumas père)/ sotaelokuva Üç korkusuz arkadas (Turkki 1966) N: Tanju Gürsu [Efe Riza] mielikuvitusseikkailu Adsiz cengaver / The Nameless Knight (Turkki 1970) N: Cüneyt Arkin [Adsiz], Nebahat Çehre [Altinay] seikkailuelokuva Çöl kartali (Turkki 1972) N: Cüneyt Arkin [Yüzbasi Murat] Vurun kahpeye (Turkki 1973) /ks. alempaa Orhan Aksoy & Halide Edip Adivar/ sotaelokuva Yorgun savasci / Tired Warrior (Turkki 1979) K: per. Kemal Tahirin (1910–1973) romaaniin v. 1965, N: Can Gürzap [Yuzbasi Cemil] Beyaz ölüm (Turkki 1983) N: Tarik Akan [Kom. Yilmakz Gürel] seikkailuelokuvat: Ölüm Yolu (Turkki 1985) N: Kadir Inanir [Mehmet Gemici] ja Son Darbe (Turkki 1985) N: Tarik Akan [Nazmi Yalçin] ja Paramparça  (Turkki 1985) N: Tarik Akan [Tayfun], Gülsen Bubikoglu [Ümran Koçer] Teyzem / My Aunt (Turkki 1986) N: Müjde Ar [Üftade] Kiskivrak (Turkki 1986) N: Tarik Akan [Yilmaz], Gülsen Bubikoglu [Reyhan] Kizimin Kani (Turkki 1987) N: Tarik Akan [Cemil] Köpekler Adasi / Island of Dogs (Turkki 1997) N: Turan Alak [Motorcu Vasif], Mürsit Bag [Tayfun]
      Muita turkkilaisia rikos- ja jännityselokuvia: Semih Evinin (1920–1987) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat: Demir perde (Turkki 1951) /listan kohta: Dead Reckoning / Kuumat paikat (Erich Maria Remarque)/ sotaelokuva Kahraman üçler / The Three Heroes (Turkki 1961) N: Ekrem Bora seikkailuelokuvat: Daglar bulutlu efem (Turkki 1962) N: Esref Kolçak, Evrim Fer Çikar yol (Turkki 1962) N: Esref Kolçak, Evrim Fer Isimsiz kahramanlar / The Anonymous Heroes (Turkki 1964) N: Fikret Hakan Düsman kardesler (Turkki 1965) N: Esref Kolçak toimintaelokuva Korkusuzlar / The Fearless Ones (Turkki 1965) N: Yilmaz Güney, Fikret Hakan seikkailuelokuva Ölüm busesi / The Death Kiss (Turkki 1966) N: Esref Kolçak sotadraamat: Ayyildiz fedaileri (Turkki 1966) N: Izzet Günay ja Allahaismarladik Istanbul / Goodbye, Istanbul (Turkki 1966) N: Ayahan Isik, Gülgün Ok seikkailuelokuvat: Amansiz takip (Turkki 1967) N: Kartal Tibet ja Aksam yildizi / Evening Star (Turkki 1967) N: Ekrem Bora Zalimin zulmü varsa (Turkki 1969) N: Yildirim Gencer, Figen Say seikkailuelokuvat: Osman Efe (Turkki 1969) N: Yildirim Gencer Eskiya aski (Turkki 1969) N: Esref Kolçak Emmioglu (Turkki 1969) N: Esref Kolçak Intikam melegi (Turkki 1970) N: Demir Karahan Ecel teri (Turkki 1970) N: Tamer Yigit Çifte yürekli (Turkki 1970) N: Yilmaz Güney [Ali], Ülkü Özen [Ayze] Adim beladir (Turkki 1970) N: Ahmet Mekin, Sezer Güvenirgil Silahlar affetmez (Turkki 1971) N: Esref Kolçak Disi hedef  (Turkki 1971) N: Mehmet Ali Akpinar tieteistoimintaelokuva Uçan Kiz / Batgirl (Turkki 1972) N: Safiye Yanki seikkailuelokuva Akrep Mustafa (Turkki 1972) N: Tugay Toksöz Ahmet Çavus (Turkki 1972) N: Aytekin Akkaya 
      Orhan Aksoyn (1930–2008) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat: sotaelokuva Vurun kahpeye (Turkki 1964) K: per. Halide Edip Adivarin (kirjailija/naisasiapoliitikko 1882–1964) romaaniin v. 1926, N: Hülya Koçyigit [Aliye Ögretmen], Ahmet Mekin [Fuat Bey] /samasta aiheesta: Vurun kahpeye (Turkki 1949) O: Lütfi Akad (1916–2011), N: Sezer Sezin [Aliye] Vurun kahpeye (Turkki 1973) O: Halit Refig (1934–2009), N: Hale Soygazi [Aliye]/ Yalanci (Turkki 1965) /listan kohta: Dead Reckoning / Kuumat paikat (Prisoner of Zenda)/ Seni sevmek kaderim (Turkki 1970) N: Filiz Akin [Lale] Alin yazisi / The Destiny -Turkey (Turkki 1972) N: Cüneyt Arkin [Haydar], Fatma Belgen [Fatma] Karateci Kiz / Karate Girl (Turkki 1974) N: Filiz Akin [Zeynep] Safakta bulusalim (Turkki 1975) N: Cüneyt Arkin [Halil] Soför (Turkki 1976) N: Orhan Gencebay [Haydar], Hülya Koçyigit [Zehra] Baraj (Turkki 1977) N: Türkan Soray [Aysel], Tarik Akan [Orhan] Gazap rüzgari (Turkki 1982) N: Hülya Koçyigit [Selma Ataman], Cihan Fikret Erman [Fikret Erman] Dehset gecesi (Turkki 1989) N: Mustafa Alabora Zehir Hafiye (Turkki 1989) N: Kemal Sunal [Cemal] Varyemez (Turkki 1991) N: Kemal Sunal [Ragip Elibol]
      Lütfi Akadin (1916–2011) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: sotaelokuva Ingiliz Kemal Lawrense karsi (Turkki 1952) N: Gülistan Güzey [Leman], Mufazzer Tema [Maj. Lawrence] Kanun namina / In the Name of the Law (Turkki 1952) N: Ayhan Isik [Nazim], Gülistan Güzey [Ayten] Öldüren Sehir / Murderous City (Turkki 1953) N: Ayhan Isik [Ali] Katil / The Killer (Turkki 1953) N: Ayhan Isik [Kemal] Alti olu var/Ipsala cinayeti (Turkki 1953) N: Lale Oraloglu [Yanola] seikkailuelokuvat: Vahsi bir kiz sevdim (Turkki 1954) K: per. Esat Mahmut Karakurtin romaaniin v. 1926, N: Ayhan Isik [Maj. Adil], Altan Karindas [Kristina] /samasta aiheesta: Vahsi bir kiz sevdim (Turkki 1973) O: Nejat Saydam (1929–2000), N: Fatma Girik [Kristina/Ayse], Murat Soydan [Yüzbasi Adil/Boris]/ ja Bulgar Sadik (Turkki 1954) K: per. Murat Sertoglun (1910–1989) romaaniin, N: Turan Seyfioglu [Bulgar Sadik / Boris] tieteisseikkailu Görünmeyen adam Istanbul'da (Turkki 1955) /lista: H.G. Wells/ seikkailuelokuvat: Ak altin / The White Gold (Turkki 1957) N: Settar Körmükçü [Veysel] ja Sessiz harp / The Silent War (Turkki 1961) K: per. Ümit Denizin (1922–1975) romaaniin, N: Müsfik Kenter [Murat Davman], Peri Han [Nadya Serpova / Yildiz] Sirat köprüsü / The Sirat Bridge (Turkki 1966) N: Orhan Günsiray [Nuri] Hudutlarin Kanunu / The Law of the Border (Turkki 1966) N: Yilmaz Güney [Hidir] seikkailuelokuva Kurbanlik Katil / The Murderer Is the Victim (Turkki 1967) N: Yilmaz Güney [Mustafa] Yarali kurt (Turkki 1972) /lista: This Gun for Hire / Vainottu/ Çekiç ve titresim (Turkki TV 1979) K: per. asianajaja Faruk Eremin (1913–1998) muistelmakirjaan Bir Ceza Avukatinin Anilari, N: Erkan Yüsel 
      Esat Mahmut Karakurtin (1902–1977) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: sotaelokuvat: Allaha ismarladik (Turkki 1952) O: Sami Ayanoglu (1913–1971), K: per. romaaniin v. 1936, N: Suavi Tedü [Izzet], Gülistan Güzey [Beti] samasta aiheesta: Allahaismarladik (Turkki 1966) O: Nejat Saydam (1929–2000), N: Ediz Hun, Sema Özcan [Betty] Ankara ekspresi (Turkki 1952) O: Aydin Arakon (1918–1982), K: per. romaaniin v. 1946, N: Turan Seyfioglu [Seyfi] samasta aiheesta: Ankara ekspresi (Turkki 1970) O: Muzaffer Aslan (1921–1992), N: Ediz Hun [Binbasi Seyfi Bey] sotadraama Son gece / The Last Night (Turkki 1952) O: Sami Ayanoglu, K: per. romaaniin v. 1938, N: Gül Gülgün, Talat Artemel samasta aiheesta: Son gece (Turkki 1968) O: Memduh Ün, N: Fatma Girik [Maria], Kartal Tibet [Faruk] seikkailuelokuva Daglari bekliyen kiz / The Girl Who Waits for the Mountains (Turkki 1955) O: Atif Yilmaz, K: per. romaaniin v. 1934, N: Sezer Sezin [Zeynep] samasta aiheesta: Daglari bekleyen kiz (Turkki 1968) O: Süreyya Duru (1930–1988), N: Hülya Koçyigit, Murat Soydan seikkailuelokuvat: Çölde bir Istanbul kizi / An Istanbul Girl at Desert (Turkki 1957) O: Faruk Kenç (1910–2000), K: per. romaaniin v. 1926, N: Belgin Doruk ja Kamali Zeybek (Turkki 1964) O: Nuri Akinci (1924–1977), K: per. romaaniin, N: Yilmaz Güney [Kamali Zeybek] sotaelokuva Son tren / The Last Train (Turkki 1964) O: Nejat Saydam, K: per. romaaniin v. 1954, N: Tamer Yigit, Hülya Koçyigit [Pelin] Kadin isterse / If a Woman Wants... (Turkki 1965) O: Nejat Saydam, K: per. romaaniin v. 1960, N: Auhan Isik, Hülya Koçyigit [Matmazel Nadya] 
      Murat Sertoglun (1910–1989) teoksiin tai tarinoihin perustuvia seikkailuelokuvia ovat myös: Çakircali Mehmet Efe (Turkki 1950) O: Faruk Kenç (1910–2000), K: per. romaaniin v. 1941, N: Bülent Ufuk [Çakircali Mehmet Efe] Efelerin efesi (Turkki 1952) O: Sakir Sirmali (1916–2004), K. per. romaaniin, N: Ihsan Evrim [Osman Efe] Atçali Kel Mehmet (Turkki 1964) O: Asaf Tengiz (1929–1986), K: per. romaaniin, N: Fikret Hakan [Atçali Kel Mehmet] Daglar bizimdir (Turkki 1965) O: Nejat Saydam (1929–2000), K. per. romaaniin, N: Tamer Yigit [Yörük Ali Efe] Eskiya Katircinin Definesi (Turkki 1967) O: Yavuz Yalinkiliç (1930–2005), K: Sertoglu, N: Mehmet Ali Akpinar Efenin intikami (Turkki 1967) O: Yavuz Yalinkiliç, K: per. romaaniin, N: Mehmet Ali Akpinar  
      Ümit Denizin (1922–1975) teoksiin tai tarinoihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Ölüm perdesi / The Death Curtain (Turkki 1960) O: Atif Yilmaz, K: per. romaaniin, N: Örhan Günsiray [Murat Davman] Azrailin habercisi / The Messenger of Death (Turkki 1963) O: Atif Yilmaz, K: per. romaaniin, N: Örhan Günsiray [Murat Davman] Yakut gözlü kedi / The Ruby-Eyed Cat (Turkki 1966) O: Nejat Saydam, K: per. romaaniin, N: Cüneyt Arkin [Murat Davman] 
      Kemal Tahirin tarinoihin perustuvia jännityselokuvia ovat myös: seikkailuelokuva Iki gemi yan yana / Two Ships, Side by Side (Turkki 1963) O: Atif Yilmaz, K: Tahir, N: Orhan Günsiray Namusum için (Turkki 1966) O: Memduh Ün (1920–2015), K: Tahir, nimellä Bedri Eser, N: Ayhan Isik 
      Atif Yilmazin (1925–2006) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: sotaelokuva Simal yildizi / The North Star (Turkki 1954) N: Ayhan Isik, Nurhan Nur seikkailuelokuva Alageyik / The Fallow Deer (Turkki 1958) K: Yasar Kemal (tarina) ym., N: Yilmaz Güney [Halil], Pervin Par [Zeynep] /samasta aiheesta: Alageyik (Turkki 1969) O: Süreyya Duru, N: Cüneyt Arkin [Halil], Mine Mutlu [Zeynep]/ Yasamak hakkimdir (Turkki 1958) N: Turan Sefioglu sotaelokuva Bu vatanin çocuklari (Turkki 1958) N: Yilmaz Güney, Nurhan Nur seikkailuelokuva Cengiz Han'in hazineleri / Treasures of Genghis Khan (Turkki 1962) K: per. Abdullah Ziya Kozanoglun romaaniin v. 1962, N: Orhan Günsiray [Karaoglan], Fatma Girik [Çavdar Tarlasi] /samasta aiheesta: Karaoglan geliyor: Cengiz Han'in hazineleri (Turkki 1972) O: Mehmet Aslan (1931–1987), N: Kartal Tibet [Karaoglan], Meral Zeren [Cavdar Tarlasi]/ seikkailuelokuva Erkek Ali (Turkki 1964) N: Esref Kolçak [Ali] Sayili dakikalar (Turkki 1965) N: Ayhan Isik [Tarik], Belgin Doruk [Zeynep] Ölüm tarlasi (Turkki 1966), K: Yasar Kemal, N: Fikret Hakan seikkailuelokuvat: Kozanoglu (Turkki 1967) N: Yilmaz Güney [Kozanoglu Hüseyin] Köroglu (Turkki 1968) N: Cüneyt Arkin [Rusen Ali 'Köroglu'] Zeyno (Turkki 1970) N: Yilmaz Güney [Murat], Hülya Koçyigit [Zeynep] Battal Gazi Destani / Batal Khan (Turkki 1971) N: Cüneyt Arkin [Battal Gazi/Hüseyin Gazi] Cemo (Turkki 1972) K: per. Kemal Bilbasarin (1910–1983) romaaniin, N: Türkan Soray [Cemo] Salako (Turkki 1974) N: Kemal Sunal [Salako] Deli Yusuf (Turkki 1975) N: Cüneyt Arkin [Ali] Tuzak (Turkki 1976) N: Cüneyt Arkin [Ömer Doruk] Maglup edilemeyenler / The Untrained (Turkki 1976) N: Cüneyt Arkin [Murat Sözeri], Müjde Ar [Aysel] Bas belasi (Turkki 1976) N: Alberto Dell'Acqua: [Piç Riza/Firlama Necmi] Yangin (Turkki 1977) N: Cihan Alp [Mafya] Baskin / Heart of a Father (Turkki 1977) N: Cüneyt Arkin [Poyraz Murat], Necla Nazir [Nilgun] Adak / Sacrifice (Turkki 1979) N: Tarik Akan [Mümin Kodja], Necla Nazir [Gülbahar Kodja] 
      Abdullah Ziya Kozanoglun (1906–1966) teoksiin perustuvat myös: seikkailuelokuvat Kiziltug - Cengiz Han (Turkki 1952) O: Aydin Arakon (1918–1982), K: per. romaaniin v. 1927, N: Turan Sefioglu [Otsukarci] Kolsuz kahraman / The Armless Hero (Turkki 1966) O: Nejat Saydam, K: per. romaaniin v. 1945, N: Cüneyt Arkin [Yigit Alpago], Fatma Girik [Bela Çiçegi] Gültekin Asya kartali (Turkki 1968) O: Mehmet Aslan (1931–1987), K: per. romaaniin v. 1936, N: Tanju Korel [Gültekin] 
      Memduh Ünin (1920–2015) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Yetim yavrular (Turkki 1955) N: Muhterem Nur, Esref Kolçak Zeynebin intikami / Zeynep's Revenge (Turkki 1956) N: Muhterem Nur, Esref Kolçak Ölüm pesimizde / Death Stalks Us (Turkki 1960) N: Ayhan Isik, Fatma Girik ♠ sotadraama Atesten damla / A Drop of Fire (Turkki 1960) K: per. Mükerrem Kamil Sunin (1906–1984) romaaniin v. 1942, N: Muhterem Nur, Turgut Özatay ♠ Günes dogmasin (Turkki 1961) /lista: The Third Man / Kolmas mies/ Bire on vardi (Turkki 1963) /lista: La mariée etait en noir / Morsian pukeutui mustaan/ ♠ sotadraama Dag Basini Duman Almis (Turkki 1964) K: per. Oguz Özdesin (1920–1979) romaaniin v. 1960, N: Orhan Günsiray [Capt. Tarik] jännäri Yildiz tepe / Star Hill (Turkki 1966) K: per. Peride Celalin (1916–2013) romaaniin v. 1945, N: Fatma Girik, Ekrem Bora Aslan pençesi / Grip of the Lion (Turkki 1966) N: Ayhan Isik, Sevinç Pekin seikkailuelokuva Altin Çocuk / Golden Boy (Turkki 1966) N: Göksel Arsoy [Altin Çocuk] Aslan yürekli kabadayi (Turkki 1967) /lista: Kiss Me Deadly / Kohtalokas tapaaminen/ Büyük yemin / The Great Oath (Turkki 1969) N: Cüneyt Arkin [Ali/Ahmet], Fatma Girik [Iraz] Gönülden yaralilar (Turkki 1973) N: Cüneyt Arkin [Murat Keskin], Fatma Girik [Zeynep] ♠ Kara peçe (Turkki 1974) N: Fatma Girik, Tugay Toksöz ♠ Cellat (Turkki 1975) N: Serdar Gökhan ♠ seikkailuelokuva Agri dagi efsanesi / The Legend of Mount Ararat (Turkki 1975) K. per. Yasar Kemalin romaaniin v. 1970, suom. Ararat-vuoren legenda (1976), N: Fatma Girik [Gülbahar], Hakan Balamir [Ahmet] Gün ortasinda karanlik (Anne) (Turkki 1990) N: Fatma Girik [Güzin], Halil Ergün [Fuat]  
      Oguz Özdesin romaaniin v. 1965 perustuu seikkailuelokuva Kara pençe (Turkki 1968) O: Mehmet Aslan (1931–1987), N: Tamer Yigit 
      Yasar/Yashar Kemalin (1923–2015) teoksiin tai tarinoihin perustuvia seikkailuelokuvia ovat myös: Kara çali (Turkki 1956) O: Sami Ayanoglu (1913–1971), K: Kemal (tarina). N: Nedret Güvenç, Suavi Tedü seikkailuelokuva Memed My Hawk (Jugoslavia/Englanti 1984) O: Peter Ustinov (1921–2004), K: per. romaaniin v. 1955, suom. Haukkani Memed (1974), N: Peter Ustinov [Abdi Aga], Simon Dutton [Memed], Leonie Mellinger [Hatche]  
      Sami Ayanoglun ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: seikkailuelokuva Er meydani (Turkki 1949) N: Nezihe Becerikli, Talat Artemel sotaelokuva Yavuz Sultan Selim agliyor (Turkki 1952) K: per. Feridun Fazil Tülbentçin (1912–1982) romaaniin v. 1947, N: Sami Ayanoglu [Selim I, Sultan of ottoman Empire] seikkailuelokuvat: Soygun (Turkki 1953) K: per. Cevat Fehmi Baskutin (1905–1971) näytelmään, N: Sami Ayanoglu Bozkurt obasi (Turkki 1954) N: Orhon M. Ariburnu Battal Gazi Geliyor (Turkki 1955) N: Sami Ayanoglu  
      Nejat Saydamin  (1929–2000) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Kin (Turkki 1957) N: Esref Kolçak seikkailuelokuva Sahinler diyari (Turkki 1958) N: Mahir Özerdem sotaelokuvat: Bu vatan bizimdir (Turkki 1958) K: per. Nihat Sami Banarlin (1907–1974) näytelmään, N: Nevin Aypar Kalpaklilar (Turkki 1959) K: per. Samim Kocagözin (1916–1993) romaaniin, N: Sadri Alisik [Talip Bey] seikkailuelokuva Seytanin kilici / Devil's Sword (Turkki 1961) N: Fikret Hakan [Selim], Leyla Sayar [Melike] Kendini arayan adam (Turkki 1963) N: Tamer Yigit Günahsiz katiller / The Innocent Killers (Turkki 1964) N: Ekrem Bora, Tamer Yigit Korkunç intikam / Horrible Revenge (Turkki 1965) K: Bülent Oran, N: Fatma Girik, Tamer Yigit Disi düsman / The Female Enemy (Turkki 1966) K: Saydam & Aydin Arakon, N: Hülya Koçyigit [Asuman], Cüneyt Arkin [Cengiz] Kizil tehlike (Turkki 1967) N: Ayhan Isik seikkailuelokuvat: Alpago: Alpaslanin fedaisi (Turkki 1967) N: Cüneyt  Arkin [Alpago] Sosyete sakir (Turkki 1970) N: Süheyl Egriboz Firari asiklar (Turkki 1970) N: Ekrem Bora [Murat] kauhukomedia Sevimli Frankenstayn (Turkki 1975) N: Bülent Kayabas [Doktoru] seikkailuelokuva Firtina (Turkki 1977) N: Kadir Inanil [Halil], Harika Degirmenci [Beyza Sabuncu] 
      Aydin Arakonin (1918–1982) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Çiglik / The Cry (Turkki 1949) N: Muzaffer Tema seikkailuelokuva Istanbul'un Fethi (Turkki 1951) N: Sami Ayanoglu [Mehmed II, sultan of Ottoman Empire] sotadraama Vatan için / For the Motherland (Turkki 1951) N: Cahit Irgat [Major Sami] seikkailuelokuva Sahildeki kadin / Woman at the Coast (Turkki 1954) N: Cahit Irgat [Kaptan], Gönül Bayhan [Emine] seikkailuelokuvat: Hodri meydan (Turkki 1962) N: Tanju Gürsu Fosforlu oyuna gelmez (Turkki 1962) N: Orhan Günsiray, Neriman Köksal Ankara'ya üç bilet / Three Tickets to Ankara (Turkki 1964) N: Leyla Sayar, Muzaffer Tema 
      Muzaffer Aslanin (1921–1992) ohjaama on myös seikkailuelokuva Düsman (Turkki 1973) N: Emel Sayin [Helga], Kartal Tibet [Murat] 
      Süreyya Durun (1930–1988) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: seikkailuelokuvat: Istanbul'da ask baskadir (Turkki 1960) K: per. Ilhan Enginin (1925–1990) romaaniin, N: Fikret Hakan, Gisela Dali Atesli kan / Hot Blood (Turkki 1962) N: Gönül Yazar [Gül], Özden Çelik [Yaban Alí] seikkailukomedia Iki çalgicinin seyahati / Two Musicians' Journey (Turkki 1963) N: Ahmet Tarik Tekçe, Leyla Sayar Disi örümcek / Black Widow (Turkki 1964) N: Müsfik Kenter [Metin Tan], Leyla Sayar jännäridraama Ask ve intikam / Love and Hate (Turkki 1965) N: Cüneyt Arkin [Nejat / Osman], Hülya Koçyigit [Sermin] Siyahli kadin / The Woman in Black (Turkki 1966) N: Hülya Koçyigit [Serap] seikkailuelokuva Malkoçoglu (Turkki 1966) K: per. Ayhan Basoglun (1928–1993) sarjakuvaan, N: Cüneyt Arkin [Malkoçoglu Ali Bey] jatkoa: Malkoçoglu - krallara karsi / Malkoçoglu vs. the Kings (Turkki 1967) Malkoçoglu - kara korsan (Turkki 1968) Malkoçoglu - akincilar geliyor (Turkki 1969) O myös: Remzi Jöntürk (1936–1987), kaikissa N: Cüneyt Arkin [Malkoçoglu Ali Bey] vielä Malkoçoglu - kurt bey / Malkocoglu, the Wolf Master (Turkki 1972) N: Serdar Gökhan /samasta aiheesta: Malkoçoglu - Cem Sultan (Turkki 1969) & Malkoçoglu - ölüm fedaileri (Turkki 1971) mol. O: Remzi Jöntürk, N: Cüneyt Arkin [Malkoçoglu Ali Bey]/ jännäridraama Damgali adam (Turkki 1966) N: Cüneyt Arkin [Murat] seikkailuelokuvat: Zengin ve serseri (Turkki 1966) N: Cüneyt Arkin [Ekrem Erdeniz] ja Selahattin Eyyubi (Turkki 1970) N: Cüneyt Arkin [Selahattin Eyyubi] Çilgin Arzular (Turkki 1974) N: Perihan Savas
      Faruk Kençin (1910–2000) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Yilmaz Ali (Turkki 1940) N: Suavi Tedü [Yilmaz Ali] sotadraamat: Kendini kurtaran sehir (Turkki 1951) K: per. Behçet Kemal Çaglarin (1908–1969) romaaniin, N: Sadri Alisik [Ali Ökkes] ja  Hürriyet sarkisi (Turkki 1951) K: per. Cevdet Perinin (1914–1994) romaaniin, N: Sadri Alisik [Rüstem] seikkailuelokuvat: Çakircali Mehmet Efe'nin definesi / The Treasure of Çakircali Mehmet Efe (Turkki 1952) N: Bülent Ufuk, Belgin Doruk Kanli çiftlik / The Bloody Farm (Turkki 1953) N: Belgin Doruk, Bülent Ufuk jännäridraama Kaybolan gençlik (Turkki 1955) N: Bülent Oran, Özcan Tekgül seikkailuelokuva Çöl kanunu / Desert Law (Turkki 1964) N: Ahmet Mekin  
      Behçet Kemal Çaglarin tarinaan perustuu sotadraama Destan destan içinde (Turkki 1972) O: Seyfi Havaeri (1920–2009), N: Güner Çelme [Gülizar]
      Nuri Akincin (1924–1977) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: sotadraama Ege kahramanlari (Turkki 1951) N: Gül Bati ♠ seikkailuelokuva Sevdali efe (Turkki 1961) N: Efgan Efekan ♠ rikoselokuvat: Benim küçük melegim (Turkki 1961) N: Efgan Efekan, Parla Senol ♠ Kardes belasi (Turkki 1965) N: Nebahat Çehre, Özkan Yilmaz sotaelokuva Bize Türk derler (Turkki 1965) N: Yusuf Sezgin ♠ seikkailuelokuvat: Kasimpasali Recep (Turkki 1965) N: Yilmaz Güney [Recep] ja Kasimpasali (Turkki 1965) N: Yilmaz Güney [Recep] sotadraama Kara Fatma (Turkki 1966) N: Sevda Ferdag [Kara Fatma], Yusuf Sezgin ♠ rikoselokuva Kanunsuz daglar (Turkki 1966) N: Salih Güney sotadraamat: Kadin kahramanlarimiz (Turkki 1966) N: Sevda Ferdag, Yusuf Sezgin ♠ ja Bombaci Emine (Turkki 1966) N: Sevda Ferdag, Yusuf Sezgin ♠ seikkailuelokuvat: Kamali Zeybegin intikami (Turkki 1967) N: Tanju Korel, Tijen Par Çakircali Efe Kamali Zeybege Karsi (Turkki 1967) N: Tanju Korel, Tijen Par Beyaz Atli'nin Dönüsü (Turkki 1968) N: Avni Dilligil kauhuseikkailu Kilink Frankestayn ve Dr. No'ya Karsi (Turkki 1968) N: Oktay Gürsel [Kilink] seikkailuelokuva Kara Efe (Turkki 1969) N: Tanju Korel seikkailuelokuvat: Civan Ali (Turkki 1970) N: Engin Çaglar [Civan Ali] Korkusuz Adam (Turkki 1972) N: Seyhan Gümüs, Yasar Güçlü Çilginlar (Turkki 1974) N: Levent Çakir Seks ve Santaj (Turkki 1975) N: Levent Çakir Kara Maske (Turkki 1975) N: Funda Ege, Recep Filiz rikoselokuvat: Alo Colombo: Çiglik / The Riddle (Turkki 1976) N: Hüseyin Aydogan [Colombo] ja Belki Bir Gün (Turkki 1977) N: Salih Kirmizi
      Mehmet Aslanin (1931–1987) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös mm.: rikoselokuva Seref kavgasi / A Good Fight (Turkki 1966) N: Izzet Günay, Gülgün Ok seikkailuelokuvat: Korkusuz adam / A Fearless Man (Turkki 1966) N: Fikret Hakan Hizir Efe (Turkki 1966) N: Fikret Hakan Seytanin oglu / Son of the Devil (Turkki 1966) N: Yilmaz Güney [Kazým], Birsen Menekseli jännäri Erkek adam sözünde durur / Man Stands on the Line (Turkki 1967) N: Tamer Yigit seikkailuelokuvat: Aslan yürekli Resat / Lion Hearted Resat (Turkki 1967) N: Tamer Yigit [Resat] Akbulut Malkoçoglu ve Karaoglan'a karsi (Turkki 1967) N: Tamer Yigit [Akbulut] Nuri Bey Mafiaya karsi (Turkki 1968) N: Tanju Korel Marmara Hasan (Turkki 1968) N: Yilmaz Güney [Marmara Hasan], Birsen Menekseli Mafia ölüm saçiyor / Mafia Is Dead (Turkki 1968) N: Kartal Tibet Hakanlarin savasi / Hakan's War (Turkki 1968) N: Tamer Yigit ♠ jännäridraama Gelincik tarlasi / Poppy Field (Turkki 1968) N: Tamer Yigit seikkailuelokuvat: Bozkirlar sahini Targan (Turkki 1968) N: Tanju Korel [Targan] Metehan (Turkki 1969) N: Yilmaz Köksal, Figen Say Kan su gibi akacak / Blood Will Flow Lik Water (Turkki 1969) N: Yilmaz Güney [Ali] jännäridraama Kanli ask (Turkki 1969) N: Ediz Hun seikkailuelokuvat: Çifte tabancali kabadayi / Double Pistol (Turkki 1969) N: Yilmaz Güney  [Rifat] Bin defa ölürüm / I Die a Thousand Times (Turkki 1969) N: Yilmaz Güney [Rifat] Gültekin Amazonlara Karsi (Turkki 1969) N: Tanju Korel [Gültekin] Zagor (Turkki 1970) N: Yilmaz Köksal Tarkan: Gümüs Eyer / Silver Saddle (Turkki 1970) N: Kartal Tibet [Tarkan] Koreli Kemal (Turkki 1970) N: Tanju Korel jännäridraama Kiskanirim seni (Turkki 1970) N: Kartal Tibet seikkailuelokuvat: Imzam kanla yazilir / Signed in Blood (Turkki 1970) N: Yilmaz Güney Gülüm Nuri (Turkki 1970) N: Yilmaz Köksal Ask ve tabanca (Turkki 1970) N: Kartal Tibet Tarkan: Viking Kani / Tarkan and the Blood of the Vikings (Turkki 1971) N: Kartal Tibet [Tarkan] Ölüme köprü / Bridge to Death (Turkki 1972) N: Fikret Hakan [Murat] Cehennemin bes delisi (Turkki 1972) N: Tanju Korel Ustura Kemal (Turkki 1972) N: Fikret Hakan rikoselokuvat: Bir Garip Adam / A Strange Man (Turkki 1972) N: Tanju Korel Aska Susayanlar: Seks ve Cinayet / Sex and Murder (Turkki 1972) N: Kadir Inanir [Yilmaz] seikkailuelokuvat: Tarkan: Altin Madalyon / Gold Medal (Turkki 1973) N: Kartal Tibet [Tarkan] Tarkan: Güçlü Kahraman / Strong Hero (Turkki 1973) N: Kartal Tibet [Tarkan] rikoselokuvat: Babalarin Günahi / Sin of the Father (Turkki 1973) N: Farid Shawqi [Ferit], Ekrem Bora [Memduh], Suna Keskin [Kamelya] Siyah eldivenli adam / Man with Blck Gloves (Turkki 1973) N: Kartal Tibet [Seker Ahmet] Gaddar (Turkki 1974) N: Kartal Tibet [Dr. Kemal] seikkailuelokuva Deli Ferhat / Crazy Ferhat (Turkki 1974) N: Serdar Gökhal [Ferhat] rikoselokuva Silahim Alti Kursun / My Six Guns (Turkki 1975) N: Aytekin Akkaya seikkailuelokuva Aklin durur / Aklin Stops (Turkki 1975) N: Tamer Yigit [Sahbaz] rikoselokuva Kaplan Pençesi / Tiger Claw (Turkki 1976) N: Fikret Hakan seikkailuelokuva Aybiçe kurt kiz / Aybiçe Wolf Girl (Turkki 1976) N: Canan Perver [Aybiçe] rikoselokuvat: Korkusuzlar / Fearless (Turkki 1977) N: Ünsal Emre Dost Bildiklerim (Turkki 1979) N: Göksel Arsoy seikkailuelokuva Lionman II: The Witchqueen (Turkki 1979) O nimellä Michael Arslan, N: Fevzi Mengen (nimellä Frank Morgan) [Aslan Adam / Lionman] /jatkoa elokuvalle: Kiliç Aslan (Turkki 1975) O: Natuk Baytan (1925–1986), N: Cüneyt Arkin [Süleyman Sah/Kiliçaslan]/ rikoselokuvat:  Hesap günü / Account Day (Turkki 1986) N: Orhan Aydin Muhtesem Ikili / Gorgeous Duo (Turkki 1987) N: Mecit Yavuz, Yilmaz Köksal
      Sakir Sirmalin (1916–2004) ohjaama on myös: rikoselokuva Domaniç yolcusu / Domanic Mountains (Turkki 1946) K: per. Sukufe Nihal Basarin (naiskirjailija 1896–1973) romaaniin Domaniç Daglarinin Yolcusu (1946), N: Türkan Pasiner 
      Asaf Tengizin (1929–1986) ohjaamia seikkailuelokuvia ovat myös: Sevimli haydut / The Genial Bandit (Turkki 1961) N: Ayhan Isik, Türkan Soray [Emine]Ustura Behçet (Turkki 1972) N: Behçet Nacar Safakta Vurusanlar (Turkki 1972) N: Erol Tas 
      Yavuz Yalinkiliçin (1930–2005) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: seikkailuelokuvat: Fedakar onbasi / The Devoted Corporal (Turkki 1960) N: Ali Ekdal Altin hirsi / Ambition for Gold (Turkki 1961) N: Ali Ekdal rikoselokuvat: Acar kardesler / The Acar Brothers (Turkki 1961) N: Turgut Özatay Ölüme yalniz gidilir / Go to Death Alone (Turkki 1962) N: Fikret Hakan seikkailuelokuva Genç Osman (Turkki 1962) N: Özden Çelik [Genç Osman] sotaelokuva Kocatepe'nin üç süvarisi / Three Cavalrymen of Kocatepe (Turkki 1964) N: Yildirim Gencer seikkailuelokuvat: Daglar Aslani Ali Efe (Turkki 1964) N: Birol Soyurgal [Ali Efe] Kanli kale / The Bloody Castle (Turkki 1965) N: Erol Tas, Yildirim Gencer Eskiya Katircinin Definesi (Turkki 1967) N: Mehmet Ali Akpinar Sinanoglu & Sinanoglunun dönüsü / Sinanoglu's Return (Turkki 1968) N: Yildirim Gencer [Sinanoglu] Kargaci Halil (Turkki 1968) N: Yilmaz Güney [Halil], Birsen Menekseli Kardesim benim / My Brother (Turkki 1968) N: Yilmaz Güney, Birsen Menekseli Aslan Bey (Turkki 1968) N: Yilmaz Güney rikoselokuva Krallarin kaderi degismez / The Destiny of the Kingdom Does Not Change (Turkki 1969) N: Yildirim Gencer seikkailuelokuva Cesur kabadayi / Sadist (Turkki 1969) N: Izzet Günay kauhujännäri Ölüler konusmaz ki / The Dead Don't Talk (Turkki 1970) N: Aytekin Akkaya [Melih] mielikuvitusseikkailu Süper adam Istanbul'da / Superman in Istanbul (Turkki 1970) N: Erdo Vatan jännäridraama Meryem (Turkki 1974) N: Erol Tas mielikuvitusseikkailu Üç süpermen olimpiyatlarda / Three Supermen Go to Olympics (Turkki 1984) N: Filiz Özten, Yilmaz Köksal, Levent Çakir 
      Remzi Jöntürkin (1936–1987) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: seikkailuelokuva Beyaz atli adam / The White Horse Man (Turkki 1965) N: Yilmaz Güney Ve silahlara veda / Farewell to the Guns (Turkki 1966) N: Yilmaz Güney sotaelokuva Göklerdeki sevgili / Lover in the Heavens (Turkki 1966) N: Cüneyt Arkin [Timur Karasah] seikkailuelokuvat: Eskiya celladi (Turkki 1966) N: Yilmaz Güney Intikam kartallari / Revenge Cards (Turkki 1971) N: Yildirim Gencer Pir Sultan Abdal (Turkki 1973) N: Fikret Hakan [Pir Sultan Abdal] Arap Abdo (Turkki 1973) N: Kadir Inani Sayili kabadayilar (Turkki 1974) N: Fikret Hakan [Kom. Niyazi] Zindan / Dungeon (Turkki 1975) N: Tamer Yigit [Polat] Kahramanlar / Heroes (Turkki 1975) N: Fikret Hakan, Yilmaz Köksal Ölüme yalniz gidilir  / Go to Death Alone (Turkki 1976) N: Serdar Gökhan [Adem] Yarinsiz adam / Man Without Tomorrow (Turkki 1976) N: Cüneyt Arkin [Murat] rikoselokuvat: Yikilmayan adam / Indestructible Man (Turkki 1977) N: Cüneyt Arkin [Çakir] Satilmis adam / Sold Man (Turkki 1977) N: Cüneyt Arkin [Halil] Kan (Turkki 1977) N: Kadir Inanir [Deli Kadir] seikkailuelokuvat: Uyanis (Turkki 1978) N: Müjde Ar [Suzan], Tanju Korel Kaplanlar aglamaz / Tigers Do Not Cry (Turkki 1978) N: Cüneyt Arkin [Canpolat] Unutulmayanlar / Unforgettable  (Turkki 1981) N: Cüneyt Arkin [Fahrettin / Doktor] Ikimiz de sevdik / We Both Loved (Turkki 1983) N: Mahmut Tuncer, Bahar Öztan rikoselokuva Eroin hatti / Heroin Line (Turkki 1985) N: Bulut Aras [Koç Ali] mielikuvitusseikkailu Altar (Turkki 1985) N: Sait Seyit [Altar / Utah] toimintaelokuva Sokaklarin kanunu / The Law of the Streets (Turkki 1986) O myös: Cüneyt Arkin (s. 1937), N: Cüneyt Arkin Seyfi Havaerin (1920–2009) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: seikkailuelokuva Gönülden yaralilar / Wounded in the Heart (Turkki 1949) N: Resit Erkul ♠ sotadraamat: Kore gazileri / Korean Gas (Turkki 1951) N: Zeki Alpan ♠ Kore'de Türk kahramanlari  / Turkish Heroes in Korea (Turkki 1951) N: Muhterem Nur ♠ seikkailuelokuva Hüküm sabahi / Judgment Morning (Turkki 1952) N: Nevim Aypar ♠ sotadraama Zafer günesi / Victory Day (Turkki 1953) N: Atif Kaptan ♠ seikkailuelokuvat: 222 no'lu Dosya / File 222 (Turkki 1967) N: Kemal Aydan ♠ Yigit anadolu'dan çikar / Yigit Leaves Anadolu (Turkki 1969) N: Tanju Gürsu ♠ Yalniz adam / A Lonely Man (Turkki 1969) N: Engin Çaglar Kanim vatan için / For My Beloved Homeland (Turkki 1971) N: Fikret Hakan sotadraama Zafer Kartallari / Victory Kartallari (Turkki 1975) N: Perihan Savas 
      Natuk Baytanin (1925–1986) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: seikkailuelokuva Çigdem / Crocus (Turkki 1962) N: Muhterem Nur, Erol Tas ♠ rikoselokuvat: Sahildeki ceset / A Body on the Beach (Turkki 1964) N: Erol Tas Sirtimdaki biçak / A Knife in My Back (Turkki 1965) N: Yildrim Gencer seikkailuelokuvat: Horasan'dan gelen bahadir / The Wonder from Horasan (Turkki 1965) N: Cüneyt Arkin [Ebu Müslim Horasani] Zorlu düsman / A Tough Enemy (Turkki 1966) N: Yilmaz Duru mielikuvitusseikkailut: Saskin Hafiye Kilink'e karsi (Turkki 1967) N: Sadri Alisik [Saskin Hafiye] Fantoma Istanbul'da bulusalim (Turkki 1967) N: Yilmaz Köksal seikkailuelokuvat: Haci Murat (Turkki 1967) N: Cüneyt Arkin [Haci Murat] Haci Murat geliyor / Haci Murat Is Coming (Turkki 1967) N: Cüneyt Arkin [Haci Murat] Gökbayrak (Turkki 1968) N: Cüneyt Arkin [Bahadir] Namluda üç kursun / Three Courses in Namlud (Turkki 1969) N: Kartal Tibet Yasamak için / For Living (Turkki 1970) N: Murat Soydan Sen de bizdensin / You Too (Turkki 1970) N: Tanju Korel Önce sev sonra öldür / Love First and Then Kill (Turkki 1971) N: Fatma Girik Iki esir / Two prisoners (Turkki 1971) N: Cüneyt Arkin [Murat], Filiz Akin Kanli para / Blood Money (Turkki 1972) N: Ekrem Bora [Dogan] Kara Murat: Fatih'in Fedaisi (Turkki 1972) N: Cüneyt Arkin [Kara Murat], Bora Ayanoglu [Fatih Sultan Mehmed] Battal Gazi'nin Intikami (Turkki 1972) N: Cüneyt Arkin [Battal Gazi], Meral Zeren [Aysa /Angela] Aska selam kavgaya devam / Aska Salute Continue Fighting (Turkki 1972) N: Tamer Yigit rikosdraama Aci yudum / A Sip (Turkki 1972) N: Serdar Gökhan, Meral Zeren Kara Murat: Fatih'in Fermani (Turkki 1973) N: Cüneyt Arkin [Kara Murat] Ölüme kosanlar / Deadly Diseases (Turkki 1973) N: Kadir Inanir [Nuri] Zaloglu Rüstem (Turkki 1973) N: Yildiray Çinar [Zaloglu Rüstem] Savulun Battal Gazi geliyor (Turkki 1973) N: Cüneyt Arkin [Battal Gazi] Çaresizler / Helpless (Turkki 1973) N: Cüneyt Arkin [Haraçci Kadir] jännäri Kartal yuvasi / Eagle's Sphere (Turkki 1974) N: Yildiz Kenter Battal Gazi'nin Oglu (Turkki 1974) N: Cüneyt Arkin [Battal Gazi] Yalniz adam / A Lonely Man (Turkki 1974) N: Cüneyt Arkin [Murat] Kin / Hatred (Turkki 1974) N: Cüneyt Arkin [Kenan] Kara Murat: Ölüm Emri (Turkki 1974) N: Cüneyt Arkin [Kara Murat] Kara Murat: Kara Sövalyeye Karsi (Turkki 1975) N: Cüneyt Arkin [Kara Murat/Mehmet] Soysuzlar (Turkki 1975) N: Cüneyt Arkin [Murat] Kiliç Aslan (Turkki 1975) N: Cüneyt Arkin [Süleyman Sah/Kiliçaslan] Babalarin babasi / Father's Father (Turkki 1975) N: Cüneyt Arkin [Murat Yilmaz] Babacan / Fatherly (Turkki 1975) N: Cüneyt Arkin [Sahin] Üç kagitçilar / Three Paperworkers (Turkki 1976) N: Cüneyt Arkin [Horoz Ali] Kara Murat: Seyh Gaffar'a Karsi (Turkki 1976) N: Cüneyt Arkin [Kara Murat] Hinç / Resentment (Turkki 1976) N: Cüneyt Arkin [Kemal] Kara Murat: Denizler Hakimi / Maritime Official (Turkki 1977) N: Cüneyt Arkin [Pasha Kara Murat] Hakanlar çarpisiyor / Hakans Are Crashing (Turkki 1977) N: Cüneyt Arkin [Basbug Tolug Bey/Olcayto/Halit] Altay'dan gelen yigit / Yigit from Altay (Turkki 1977) N: Cüneyt Arkin [Basbug Tolug Bey/Olcayto/Halit] Kiliç Bey (Turkki 1978) N: Cüneyt Arkin [Kiliç Bey] Kara Murat: Devler Savasiyor / Devler Fighting (Turkki 1978) N: Cüneyt Arkin [Kara Murat] Iki canbaz / The Two Are Angry (Turkki 1979) N: Cüneyt Arkin [Tayfun / Cemil] Topragin teri / Sweating Soil (Turkki 1981) N: Fikret Hakan [Hasan] rikoskomedia Tokatçi (Turkki 1983) N: Kemal Sunal [Osman] toimintaelokuva Gecenin Sonu / End of the Day (Turkki 1983) N: Tarik Akan [Kadir] rikoskomedia Atla Gel Saban (Turkki 1984) N: Zihni Göktay [Halil] rikoskomedia Tarzan Rifki (Turkki 1986) N: Kemal Sunal [Rifki] 
      Cüneyt Arkinin (s. 1937, oikea nimi Fahrettin Cüreklibatur, näytteli pääosaa yli 300 elokuvassa) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: seikkailuelokuvat: Tek basina / Alone (Turkki 1976) N: Cüneyt Arkin [Kemal] Deli Sahin (Turkki 1976) N: Cüneyt Arkin [Deli Sahin] Sevgili oglum / My Dear Boy (Turkki 1977) N: Cüneyt Arkin [Iskender Önal] Ölüm görevi / Death Mission (Turkki 1978) N: Cüneyt Arkin [Sahin] Görünmeyen Düsman / Invisible Master (Turkki 1978) N: Cüneyt Arkin [Orhan] rikoselokuvat: Baba Kartal (Turkki 1978) N: Cüneyt Arkin [Kartal African] Kanun gücü / Law Force (Turkki 1979) N: Cüneyt Arkin [Ahmet/Hanzo] Üç tatli bela / Three Sweet Troubles (Turkki 1979) N: Cüneyt Arkin [Atmaca Ahmet] toimintakomedia 3 sevgilim / Three Sweethearts (Turkki 1979) N: Cüneyt Arkin seikkailuelokuva Kartal Murat (Turkki 1980) N: Cüneyt Arkin ninja-toimintaelokuva Ölüm savasçisi / Deathwatcher (Turkki 1984) O myös: Çetin Inanç, N: Cüneyt Arkin [Murat] rikoselokuva Ates çemberi / Ring of Fire (Turkki 1985) N: Cüneyt Arkin seikkailuelokuvat: Ölüm avcisi / Death Hunter (Turkki 1986 video) N: Cüneyt Arkin [Cüneyt] Yalniz adam / A Lonely Man (Turkki 1986) N: Cüneyt Arkin [Murat] Silah arkadaslari / Gun Friends (Turkki 1986) N: Cüneyt Arkin [Komutan] rikoselokuvat: Sert adam / The Tough Guy (Turkki 1986) N: Cüneyt Arkin [Avukat Kemal Güçlü] Melek yüzlü cani / The Angel-Faced Murderer (Turkki 1986) N: Cüneyt Arkin [Komiser Murat] Kral affetmez / The King Will Not Forgive (Turkki 1986) N: Cüneyt Arkin [Kursun Seyyit] Kavga / Fight (Turkki 1986) N: Cüneyt Arkin [Kemal] seikkailuelokuvat: Kanca / The Hook (Turkki 1986) N: Cüneyt Arkin [Binbasi Sahin] Girgir hafiye / The Intrusion (Turkki 1986) N: Cüneyt Arkin [Girgir Ali] seikkailuelokuvat: Babasinin oglu / Father's Son (Turkki 1986) N: Cüneyt Arkin [Cüneyt] Sen Aglama / Do Not Cry (Turkki 1987) N: Cüneyt Arkin [Tayfun Karaoglu] ♠ Tanik / The Witness (Turkki 1987) N: Cüneyt Arkin [Avukat/Attorney] Sürgündeki adam / The Man from the Suburbs (Turkki 1987) N: Cüneyt Arkin [Kemal] Son kahramanlar / The Last Heroes (Turkki 1987) N: Cüneyt Arkin [Kaan Ken] Seytanin ogullari / Children of the Satan (Turkki 1987) N: Cüneyt Arkin [Cüneyt] Insan avcilari / Man Hunt (Turkki 1987) N: Cüneyt Arkin [Cüneyt] Dört hergele / The Four Bastards (Turkki 1987) N: Cüneyt Arkin [Mozart] Damga / Stamp (Turkki 1987) N: Cüneyt Arkin [Kemal Kalmikçi] Cehennem atesi / Hell Fire (Turkki 1987) N: Cüneyt Arkin Bitmeyen adam / The Man Who Never Stops (Turkki 1987) N: Cüneyt Arkin [Kemal] toimintaelokuva Bombaci / Bomber (Turkki 1988) N: Cüneyt Arkin [Girgir Ali]  
      Çetin Inançin (s. 1941) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: seikkailuelokuvat: Killing caniler krali (Turkki 1967) N: Nihat Ziyalan Çelik bilek / Steel Wrist (Turkki 1967) N: Yildrim Gencer Kral kim? / Who Is the King? (Turkki 1968) N: Tanju Korel Kizil maske / Red Mask (Turkki 1968) N: Irfan Atasoy [Kizil Maske/'The Phantom'] Ölüm sart oldu / Death Was Essential (Turkki 1969) N: Tamer Yigit rikoselokuva Krallarin kaderi degismez / The Destiny of the Kingdom Does Not Change (Turkki 1969) N: Yildrim Gencer seikkailuelokuvat: Hedefte vurusanlar (Turkki 1969) N: Ahmet Mekin Demir pençe casuslar savasi / The Battle of Iron Claw Spies (Turkki 1969) N: Demir Karahan, Yildrim Gencer Demir pençe (korsan adam) / The Iron Claw (Pirate) (Turkki 1969) N: Demir Karahan, Yildrim Gencer Asi kabadayi (Turkki 1969) N: Izzet Günay Ölüm çemberi / Death Circle (Turkki 1970) N: Tanju Korel, Feri Cansel Kiralik katiller / Rental Killers (Turkki 1970) N: Bilal Inci Kanima kan isterim / I Want Blood to Bleed (Turkki 1970) N: Yilmaz Köksal, Feri Cansel Hos Memo (Turkki 1970) N: Yilmaz Köksal Cehennemde senlik var / There Is a Festival in Hell (Turkki 1970) N: Yilmaz Köksal, Feri Cansel Altin tabancali ajan / Gold Gun Agent (Turkki 1970) N: Murat Soydan, Hülya Darcan Altin tabancali adam / The Man with the Golden Gun (Turkki 1970) N: Murat Soydan, Hülya Darcan Ölüm bana viz gelir / Death Comes to Me as a Blessing (Turkki 1971) N: Figen Han, Tanju Korel Zehir hafiye / Poison Scourge (Turkki 1971) N: Yilmaz Köksal rikoselokuva Serefimle yasarim / Enforce with Honor (Turkki 1971) N: Ayhan Isik seikkailuelokuva Kara Memed (Turkki 1971) N: Yilmaz Köksal Hedefte imzam var / Signed by Hedefte (Turkki 1971) N: Erol Tas Cemo ile Cemile (Turkki 1971) N: Yilmaz Köksal [Cemo], Ülkü Özen [Cemile] Çapkin hafiye / Hippocampus (Turkki 1972) N: Yilmaz Köksal Bombala oski bombala (Turkki 1972) N: Ceyda Karahan Kara Haydar (Turkki 1973) N: Ayhan Isik [Kara Haydar] Sevginin bedeli / The Price of Your Love (Turkki 1973) N: Fatma Belgen [Gazino Sarkicisi], Yilmaz Köksal [Sokak Serserisi] Günahsiz kadin / A Sinless Woman (Turkki 1973) N: Arzu Okay Maceraya bayilirim / I Love Macery (Turkki 1974) N: Yilmaz Köksal [Ali] Asrin krali / King of Asrin (Turkki 1974) N: Tugay Toksöz Reso (Turkki 1974) N: Tamer Yigit Intikam / Revenge (Turkki 1974) N: Yalçin Gülhan [Ayhan] Sira sende yosmam / I'm Sick of You (Turkki 1975) N: Tamer Yigit [Komiser Ismet] Seveceksen sev artik / Sincerely Love Now (Turkki 1975) N: Sermet Serdengeçti [Kemal] Halime'nin kizlari / Halime's Daughters (Turkki 1975) N: Tamer Yigit Eden bulur / Eden Finds (Turkki 1976) N: Sermet Serdengeçti [Sermet] rikoselokuvat: Yalan / Lie (Turkki 1976) N: Yalçin Gülhan Korkunç süphe / A Terrible Doubt (Turkki 1976) N: Tamer Yigit [Komiser Orhan] seikkailuelokuvat: Enayiler krali / King of Enemies (Turkki 1976) N: Salih Güney [Mesut] Son gülen tam güler / The Last-Laughing Guru (Turkki 1977) O myös: Yücel Uçanoglu (s. 1934), N: Yalçin Gülhan [Orhan] Gönül ferman dinlemez / I Don't Listen to Ferman (Turkki 1977) N: Tarik Simsek [Murat] ♠ Ölüm yarisi / Death Race (Turkki 1978) N: Tamer Yigit ♠ Yüz karasi / Disgrace (Turkki 1978) N: Yalçin Gülhan [Murat] Ilik dudaklar / Grease Lips (Turkki 1978) N: Figen Han [Alev] ♠ rikoselokuva Çildirtan kadin / Crying Woman (Turkki 1978) N: Zerrin Egeliler ♠ seikkailuelokuvat: Bir daha affetmem / Never Forgive Me  (Turkki 1978) N: Figen Han [Alev] ♠ Askin kanunu (Turkki 1978) N: Zerrin Dogan [Suzi] ♠ Püsküllü bela / Hydra (Turkki 1979) N: Kazim Kartal [Orhan Gün] Affedimeyenler / Pardon Denied /?/ (Turkki 1980) N: Yilmaz Köksal Su / Water (Turkki 1981) N: Cüneyt Arkin [Murat] Ölümsüz / Immortal (Turkki 1982) N: Cüneyt Arkin [Murat] Son savasçi / The Last Warrior (Turkki 1982) N: Cüneyt Arkin [Murat] Kelepçe / Clamp (Turkki 1982) N: Cüneyt Arkin [Dayi Cemil] Girgir Ali (Turkki 1982) N: Cüneyt Arkin [Girgir Ali] Dört yanim cehennem / Four Inferno Hell  (Turkki 1982) N: Cüneyt Arkin Dünyayi Kurtaran Adam / The Man Who Saved the World (Turkki 1982) N: Cüneyt Arkin [Murat] toimintaelokuvat: Ölüme son adim / Last Step to Death (Turkki 1983) N: Cüneyt Arkin [Kaan] Vahsi kan / Voluntary Blood (Turkki 1983) N: Cüneyt Arkin [Riza] Intikam Benim / I'm the Revenge (Turkki 1983) N: Cüneyt Arkin Idamlik / Deactivated (Turkki 1983) N: Cüneyt Arkin [Murat] Erkekçe / Manly (Turkki 1983) N: Cüneyt Arkin [Girgir Ali] En Büyük Yumruk / The Biggest Fist (Turkki 1983) N: Cüneyt Arkin [Murat] Çöl / Desert (Turkki 1983) N: Cüneyt Arkin [Kemal] Dev kani /Blood/ (Turkki 1984) N: Cüneyt Arkin [Murat] Deli fisek / Madcap (Turkki 1984) N: Cüneyt Arkin [Murat] seikkailuelokuvat: Aç kartallar / Open Eagles (Turkki 1984) N: Nihat Yigit Kara simsek / Black (Turkki 1985) N: Serdar (Kebapçilar) Bin defa ölürüm / I Die a Thousand Times (Turkki 1985) N: Cüneyt Arkin [Kemal] Ölüm vurusu  / Death Shot (Turkki 1986) N: Nihat Yigit Korkusuz / Fearless (Turkki 1986) N: Serdar Intikamci / Commando (Turkki 1986) N: Serdar Asi kabadayi (Turkki 1986) N: Serdar TV-sarjojen ohjauksia (Turkki TV 1992-2002) 
      Yücel Uçanoglun (s. 1934) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: seikkailuelokuva Mezarini hazirla / Prepare the Grave (Turkki 1966) N: Tanju Gürsu rikosraama Ihtiras kurbanlari / Obligatory Victims (Turkki 1966) N: Ediz Hun seikkailuelokuvat: Disi kartal / Female Eagle (Turkki 1966) N: Selda Alkor Kara öfke / Black Rage (Turkki 1968) N: Fikret Hakan [Ali Ekber] Yedi adim sonra / Seven Steps After (Turkki 1968) N: Ugur Güçlü Kursun yolu / Course Path (Turkki 1968) N: Esref Kolçak Azrail benim / I'm a Rabid (Turkki 1968) N: Yilmaz Güney [Büyük Örfi], Esen Püsküllü Kaderden kaçilmaz / Fate Not Fate (Turkki 1969) N: Tamer Yigit, Esen Püsküllü rikosdraama Ölüme giden yol / The Road to Death (Turkki 1969) N: Tamer Yigit seikkailuelokuva Yasamak hakkimdir / It's about the Life (Turkki 1969) N: Tamer Yigit, Esen Püsküllü rikosdraama Sapik / Pervert (Turkki 1969) N: Tugay Toksöz, Figen Say seikkailuelokuva Kirli yüzlü melek / Dirty Faced Angel (Turkki 1969) N: Nebahat Çehre rikoselokuva Ölüm emri / Death Order (Turkki 1970) N: Murat Soydan, Esen Püsküllü seikkailuelokuvat: Son söz benim / The Last Word Is Mine (Turkki 1970) N: Murat Soydan Bomba Ahmet (Turkki 1970) N: Tanju Korel [Ahmet] Akrep tuzagi / Scorpion Trap (Turkki 1970) N: Demir Karahan Geldi Sevdi ve Vurdu (Turkki 1970) N: Murat Soydan Ölmeden tövbe et / Repent Before Death (Turkki 1971) N: Kartal Tibet Hem Sevis Hem Dövüs (Turkki 1971) N: Tanju Korel Görünce kursunlayin  / See It in Action (Turkki 1971) N: Kartal Tibet [Murat Ozyurt] Zorbanin Aski (Turkki 1972) N: Kartal Tibet Ölürmüsün öldürürmüsün / You Kill Me You Kill Me (Turkki 1972) N: Ülkü Özen Korkusuz Besler / Fearless Besler (Turkki 1972) N: Yildirim Gencer Katerina 72 (Turkki 1972) N: Seher Seniz Kallesler (Turkki 1972) N: Tamer Yigit [Selim] Atmaca Mehmet (Turkki 1972) N: Tanju Korel Kara Osman (Turkki 1973) N: Hayati Hamzaoglu Cengiz han'in fedaisi / Chenghis Khan's Federation (Turkki 1973) N: Aytekin Akkaya Kara pençe / Black pence (Turkki 1973) N: Serdar Gökhan Kara Orkun / Black Orkun (Turkki 1973) N: Serdar Gökhan [Black Orkun] Kara pence'nin intikami / Revenge of the Black Pence (Turkki 1973) N: Serdar Gökhan Irgat / Windlass (Turkki 1973) N: Tamer Yigit rikoselokuvat: Yabanci / Foreigner (Turkki 1973) N: Tamer Yigit Beklenmeyen Adam / Unexpected Man (Turkki 1973) N: Serdar Gökhan seikkailuelokuvat: Fedai / Bouncer (Turkki 1974) N: Tamer Yigit Kötüler de Aglar (Turkki 1976) N: Ilhan Hemseri rikoselokuva Kanunun Kuvveti / Law Force (Turkki 1976) N: Tamer Yigit seikkailuelokuvat: Kafes / Cage (Turkki 1976) N: Ünsal Emre Kader (Fate) utansin (Turkki 1976) N: Tamer Yigit [Osman] Ikimiz de sevdik / We Both Loved (Turkki 1977) N: Salih Güney, Arzu Okay Son gülen tam güler / Last Laughing Guru (Turkki 1977) N: Kazim Kartal [Bahçivan / Polis Kemal] rikoselokuva Mavi Mersedes (Turkki 1977) N: Serdar Gökhan seikkailuelokuva Sonsuz gece / Endless Night (Turkki 1978) N: Ünsal Emre [Duran Ali Çelik] rikoselokuva Sev beni / Love Me (Turkki 1979) N: Bülent Kayabas [Ali], Zerrin Dogan [Füsun] seikkailuelokuva Gazeteci / Journalist (Turkki 1979) N: Kadir Inanir [Kemal Sahi] rikoskomedia Acemi dolandiricilar / The Callow Swindlers (Turkki 1979) N: Zeki Sezer rikoselokuva Kabadayi / Rowdy (Turkki 1986) N: Bulut Aras seikkailuelokuva Severek öldüler / Killed Lovingly (Turkki 1987) N: Fikret Hakan rikoselokuva Kumar / Gambling (Turkki 1988) N: Orhan Alkan

    166. "Semnadtsat mgnoveniy vesny / Kevään 17 päivää" (Neuvostoliitto TV 1973 Gorky Film Sudios, 12-osainen sarja, uusittu väreissä 2009) O: Tatjana Ljoznova (1924-2011), K: Julian Semjonov, oik. Julian Semjonovitsh Lyandres (1931-1993), per. romaaniin v. 1969, suom. Kevään 17 hetkeä (1983), N: Vyacheslav Tikhonov [Max Otto von Stierlitz/ev. Maxim Isayev], Leonid Bronevoy [Heinrich Müller], Mikhail Zharkovsky [Ernst Kaltenbrunner], Oleg Tabakov [Walter Schellenberg], Nikolai Prokopovich [Heinrich Himmler], Yuri Vizborn [Martin Bormann], Yekaterina Gradova [Kathie Kinn], Evgeni Evstigneev [Prof. Werner Pleischner], Rostislav Plyatt [Pastor Schlag], M: Mikael Tariverdiyev (1931–1996), Laulu: "Ne dumai o sekundakh svysoka" ("Mgnoveniya"), (Tariverdiyev/Robert Rozhdestvensky) es: Iosif Kobzon - Arvio:  Kuuluisan vakoilu- ja seikkailuromaanin TV-sovitus; perustuu tositarinaan ev. Maxim Isayevin (oik. Vsevolod Vladimirovich Vladimirov) toimista 2. maailmansodan lopulla 1945 - vakoilutarinoiden klassikko, sankari Stirlitz voittaa neuvokkuudessa vastustajansa natsit ja uhraa oman onnensa samalla.  
      Tatjana Ljoznova
      Julian Semjonovin teoksiin tai tarinoihin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: tieteiselokuva Pri ispolnenii sluzhebnykh obyazannostey (Neuvostoliitto 1963) O: Ilja Gurin (1922–1994), K: Semjonov, N: Sergei Plotnikov [Pavel Sumilin] tieteiselokuva Chaussee zum großen Himmelswagen (Itä-Saksa 1964) K: per. näytelmään, N: Claus Manchen toimintaelokuva Parol ne nuzhen (Neuvostoliitto 1967) O: Boris Grigorjev (1935–2012), K: per. näytelmään v. 1966 (engl. Cipher for Blyukher), N: Nikolai Gubenko [Blücher] sotaelokuva Noch na 14-y paralleli / The Night at 14th Parallel (Neuvostoliitto 1971) O: Semjonov & Vladimir Shredel (1918–1993), K: per. romaaniin On ubil menya pod Luant-Prabangom / He Killed Me Near Luang-Prabang (1970), N: Valentin Gaft [lehtimies Stepanov] "Zhizn i smert Ferdinanda Lyusa / Life and Death of Ferdinand Lues" (Neuvostoliitto TV-minisarja 1976) O: Anatoli Bobrovski (1929–2007), K: per. romaaniin v. 1970 (engl. Bomb for the Chairman), N: Vsevolod Safonov [Vladimirov eli Stirlitz vanhana], Donatas Banionis [Ferdinand Lyus] Brillianty dlya diktatury proletariata / Brilliants for the Dictatorship of the Proletariat (Neuvostoliitto 1975) O: Grigori Kromanov (1926–1984), K: per. romaaniin v. 1971, N: Vladimir Ivashov [Isayev eli Stirlitz vanhana], Nikolai Volkov [Vladimirov] Osobykh primet net / Identification Marks - None (Neuvostoliitto 1979) O: Anatoli Bobrovski, K: per. romaaniin v. 1977 (engl. Dangerous Special Criminal), koko sarja 1977-1987 (engl. Burning) , jonka aiheena on Felix Dshershinski (1877-1926), Chekan eli Neuvostoliiton valtiollisen poliisin johtaja v. 1917-1926, N: Peter Galizki [Dshershinski] saman aiheen jatkoa Krakh operatsii Terror / Fiasco of Operation Terror (Neuvostoliitto 1980) O: Anatoli Bobrovski, K: per. romaanisarjan toiseen osaan v. 1979, N: Krzysztof Chamiec [Dshershinski] Ogaryova, 6 (Neuvostoliitto 1980) O: Boris Grigorjev (1935–2012), K: per. Miliisi-sarjan romaaniin v. 1972, N: Vasili Lanovoi [miliisiev. Vladislav Kostenko?], Gregori Jumatov Ispanskiy variant / Spanish variant (Neuvostoliitto 1980) O: Eriks Lacis (s. 1938), K: per. Stirlitz-romaaniin v. 1973, N: Janis Plesums Petrovka, 38 (Neuvostoliitto 1981) O: Boris Grigorjev, K: per. Miliisi-sarjan romaaniin v. 1963, N: Vasili Lanovoi [miliisiev. Vladislav Kostenko?], Gregori Jumatov "20-e dekabrya" (Neuvostoliitto TV-minisarja 1981) O: Grigori Nikulin (1922–2007), K: per. Dshershinksi-romaanisarjan 2. osaan  v. 1979, N: Kirill Lavrov [Lenin], Mikhail Kozakov [Dshershinski] "TASS upolnomochen zayavit... / TASS Is Authorized to Announce" (Neuvostoliitto TV-minisarja 1984) O: Vladimir Fokin (s. 1945), K: per. romaaniin v. 1977, N: Juri Solomin [KGB:n ev. Vitali Slavin] "Protivostoyanie / Confrontation" (Neuvostoliitto TV-minisarja 1985) K: per. Miliisi-sarjan romaaniin v. 1979, N: Oleg Basilashvili  [miliisiev. Vladislav Kostenko], Andrej Boltnev [Nikolai Krotov] seikkailuelokuva Litsom k litsu / Face to Face (Neuvostoliitto 1986) O: Anatoli Bobrovski, K: per. romaaniin v. 1985 (engl. Auction), N: Sergei Shakurov "Bolshaya igra / Big Game" (Neuvostoliitto TV-minisarja 1988) K: per. romaaniin Press-Tsentr (engl. Press Centre) (1983), N: Vladimir Gostjukhin "Isaev" (Venäjä TV-sarja 2009) O: Sergei Ursulyak (s. 1958), K: per. Stirlitz/Isayev-romaanisarjaan, N: Daniil Strakhov [Vsevolod Vladimirov/Maksin Isayev]  
      Ilja Gurin Boris Grigorjevin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Lisää Vladimir Shredel Anatoli Bobrovski Grigori Kromanovin ohjaamia  rikos- ja jännityselokuvia ks. kohdasta 8 femmes / 8 naista /lista/ Eriks Lacis Grigori Nikulin Vladimir Fokin Sergei Ursulyak 
      Muita neuvostoliittolaisia, venäläisiä tai ukrainalaisia TV:n rikosssarjoja ovat: "Ulitsy razbitykh fonarey / The Streets With Shattered Lights" (Venäjä TV-sarja 1997-) O: Vladimir Bortko (s. 1946) & Vladimir Studennikov & Pavel Malkov (s. 1978) ym., K:  Andrei Kravtshuk (s. 1962) ym., per. aluksi Andrei Kivinovin (s. 1961) romaaniin, N: Mikhail Lutshko [Krymov], Aleksandr Polovtsev [Solovets], Oleg Andreijev [Rydanov], Elena Kuprashevitsh [Margarita Potapenko], M: Andrei Sigle (s. 1964) & Maksim Koshevarov (s. 1978) Pyotr Rozlomiy - Arvio: Pitkäaikainen poliisisarja
      "Banditski Peterburg / Bandit Petersburg" (Venäjä 2000-2007), mm. "Banditski Peterburg: Baron" & "Banditski Peterburg: Advokat" (TV-minisarjoja 2000) O: Vladimir Bortko, K: Vladimir Bortko ym., per. Andrei Konstantinovin (s. 1963) romaaneihin (em. minisarjat per. romaaneihin: ruots. Baronens hemlighet (2000) & suom. Tappava troikka (1999); yht. 10 kautta joista 4 viimeistä ei per. romaaneihin, N: Lev Borisov [Victor Pavlovitsh Govorov - 'Antibiotik'], Aleksandr Domogarov [lehtimies Andrei Seregin/Obnorski], Kirill Lavrov [Juri Mikhejev - 'Baron', gangsteripomo]; Olga Drozdova [Katja Shmeljova], Anna Samokhina [Catherina Zvantseva], Dmitri Pevtsov [Sergei Tshelitshtshev/'musta pankkiiri'], Aleksey Serebrjakov [Oleg Zvantsev/'valkoinen pankkiiri], Alexander Romantsov [pankkiiri Nikolai Naumov/'Kolja Vanja'], Jevgeni Sidikhin [Lt.Col. Nikita Kudasov], Alexander Peskov [Vladimir Nefedov, gangsteripomo], Juri Itskov [Valentin Losev, gangsteripomo], M: Igor Korneljuk, Lauluja: "The City That Isn't There" (Korneljuk/Regina Lisits) & "You're a Stranger to Me" (Tatjana Bulanova) - Arvio: 1990-luvun Pietarin alamaailman ja korruption sekä rikospoliisin toiminnan kuvauksia 
      "Zhizn i priklyucheniya Mishki Yaponchika / Odessan kummisetä" (Venäjä 2011-) O: Sergei Ginzburg, K: Maxim Belozor, N: Jevgeni Tkatshuk [Misha 'Japontshik' Vinnitski], Elena Shamova [Tsilja Averman], Valentin Gaft [Mendel Gersh], Rimma Markova [Pani Basja], Vsevolod Shilovski [Pan Barski], Aleksei Filimonov [Izja Majortshik], M: Vladimir Davidenko, Laulut: tansseja ja lauluja vanhojen iskelmien mukaan - Arvio: 1900-luvun alun Odessaan sijoittuva rikostarina jonka keskiössä on juutalainen gangsteripäällikkö Misha - mukana yltiöromanttinen rakkaustarina; näytteleminen on tunneperäistä ja meluisaa  
      "Obratnaya storona Luny / Kuun pimeä puoli" (Venäjä 2012) O: Aleksandr Kott (s. 1973), K: Aleksandr Shcherbakov, per. TV-sarjaan "Life on Mars" (Englanti 2006-2007) /lista: "Fabian of the Yard"/, N: Pavel Derevjanko [Mikhail Solovev], Karina Razumovskaja [Lyuda Soloveva], Oleg Almazov [Grigori Kotov], Ivan Shibanov ['Ryzhiy'] - Arvio: Moskovalainen poliisi joutuu päälleajon jälkeen koomassa vuoteen 1979, Neuvostoliiton ja Brezhnevin aikaan, ja siitä seuraa aikamoinen seikkailu (nähty vain pari jaksoa)
      "Nyukhach / Nuuskija" (Ukraina 2013) O: Artjom Litvinenko, K: Litvinenko & Andrei Babik, N: Kirill Käro [Nuuskija], Ivan Oganesjan [Ev. Victor], Marija Anikanova [Julia], Nina Gogaeva [Voskresenskaja], M: Nikita Moiseev (s. 1981) - Arvio: Kaavamaisesti toteutettu mutta ihan hauska tarina hajuaistia käyttävästä rikostutkijasta  
      "Khozhdenie po mukam  / Kärsimysten tie / The Road to Calvary" (Venäjä/Netflix minisarja 2017) O: Konstantin Kudjakov (s. 1938), K: Elena Rajskaja, per. Aleksei Tolstoin (1883-1945) romaanitrilogiaan (1920-1941), suom. v. 1945/1959, N: Julia Singir [Katja Bulavina], Anna Tshipovskaja [Dasha Bulavina], Leonid Bitshevin [Ivan Ilitsh Telegin] - Arvio: Historiallinen jännäri Pietarista 1. maailmansodan jälkeen (Ei nähty) /samasta aiheesta: Vosemnadtsatyy god / Kärsimysten tie (Neuvostoliitto 1958) O: Grigori Roshal (1899–1983), N: Rufina Nifontova, Nina Veselovskaja, Vadim Medvedev /lista: 8 femmes / 8 naista (Aleksei Tolstoi)/

    167. Série Noire / Piru perii omansa (Ranska 1979) O: Alain Corneau (1943-2010), K: Corneau & Georges Perec (dialogi), per. Jim Thompsonin (1906-1977) romaaniin A Hell of a Woman (1954), suom. 1997, N: Patrick Dewaere (1947-1982, ampui itsensä) [Franck Poupart], Marie Trintignant (1962–2003, k. päävammoihin pahoinpitelyssä) [Mona], Myriam Boyer [Jeanne], Bernard Blier [Staplin], Andreas Katsulas [Andreas Tikides], M: Lauluja mm. "Moonlight Fiesta" (Ellington/Tizol), "Rivers of Babylon" es. Boney M, "Kennedy Airport" es. Sheila, "Fou d'amour" & "Venus" es. Sacha Distel - Arvio: Vaikuttava rikostarina luusereista joiden oikotie onneen ei toteudu - Dewaere näyttelee hermojen päilläänkin - tosin huutaminen on tavallisin keino  
      Alain Corneaun ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Police Python 357 / Silmukka kiristyy (Ranska/Länsi-Saksa 1976) K: Corneau & Daniel Boulanger, N: Yves Montand [Insp. Marc Ferrot], François Périer (oik. F. Pillu, 1919-2002) [Comm. Ganay], Simone Signoret [Thérèse Ganay], Stefania Sandrelli [Sylvia Leopardi] ♠ La menace (Ranska/Kanada 1977) K: Corneau & Boulanger & Claude Hopkins, N: Yves Montand [Henri Savin], Carole Laure [Julie Manet] ♠ Le choix des armes / Raaka peli ratkaisee / Valitse aseesi (Ranska 1981) K: Corneau & Michel Grisola, N: Yves Montand [Noel Durieux], Gérard Depardieu [Mickey], Catherine Deneuve [Nicole Durieux] ♠ sotaelokuva Fort Saganne (Ranska 1984) N: Gérard Depardieu [Charles Saganne], Philippe Noiret [Dubreuilh], Catherine Deneuve [Louise], Sophie Marceau [Madeleine of Saint-Ilette] ♠ Le môme (Ranska 1986) N: Richard Anconina [Willie] ♠ Le Cousin / Vasikka (Ranska 1998) /lista/ ♠ Le deuxième souffle (Ranska 2007) /lista/ ♠ Crime d'amour / Intohimomurha (Ranska 2010) K: Corneau & Nathalie Carter, N: Ludivine Sagnier [Isabelle Guérin], Kristin Scott Thomas [Christine Rivière], Patrick Mille [Philippe Deschamps], Guillaume Marquet [Daniel], M: Pharoah Sanders (s. 1940) - Arvio: Hieman töksähtelevästi toteutettu naisten välisen viha-rakkaussuhteen huipentuminen murhaan ja sen salaamiseen - kiinnostavaa on tarinan sijoittaminen kovaan bisnesmaailmaan  
      Jim Thompsonin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. After Dark My Sweet / Loppuun asti /lista/.

    168. Serpent, Le / Käärmeen merkki (Ranska 2006) O: Eric Barbier (s. 1960), K: Barbier & Tran Minh-Nam, per. Ted Lewisin (1940-1982) romaaniin Plender (1971), N: Clovis Cornillac  [Joseph Plender], Yvan Attal [Vincent Mandel], Minna Haapkylä [Helene Mandel], Pierre Richard [Cendras], Simon Akbarian [Sam], Olga Kurylenko [Sofia Kipiani], M: Renaud Barbier (s. 1969) - Arvio: Pakkomielteinen kostaja ahdistaa valokuvaajaa ja hänen läheisiään painajaismaisissa tunnelmissa väkivaltaiseen loppuun asti
      Ted Lewisin  teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. Get Carter / Tappakaa Carter /lista/.

    169. Serpico / Serpico - kadun tiikeri (USA 1973) O: Sidney Lumet (1924-2011), K: Waldo Salt & Norman Wexler, per. Peter Maasin (1929-2001) tosielämäkirjaan v. 1973 (suom. 1975), N: Al Pacino [poliisi Frank 'Paco' Serpico], M: Mikis Theodorakis (s. 1925) - Arvio: Rehellisen poliisin tarina saman aiheen pohjalta on TV-sarja "Serpico" (USA Paramount TV 1976-1977, 16 jaksoa) N: David Birney [Off. Frank Serpico]  
      Sidney Lumetin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: 12 Angry Men / Valamiesten ratkaisu (USA 1957) /lista/ Rashomon (USA TV 1960) K: per. Ryunosuke Akutagawan (1892-1927) kertomuksiin /ks. myös lista: Rashomon/ poliittinen jännäri Fail-Safe / Pommin varjossa (USA 1964) K: per. Eugene Burdickin (1918–1965) & Harvey Wheelerin (1918-2004) romaaniin v. 1962, suom. Vuorenvarma (1963), N: Dan O'Herlihy [Gen. Black], Walter Matthau [Prof. Groeteschele], Frank Overton [Gen. Bogan], Henry Fonda [presidentti], Larry Hagman [Buck] /omana aikanaan kun ydinsota oli päällekäypä uhka / ♠ vakoilujännäri The Deadly Affair / Puhelu vainajalle (USA 1966) K. per. John Le Carrén, oik. David Cornwell (s. 1931), romaaniin Call For The Dead (1961), suom. 1964, N: James Mason [Charles Dobbs], Simone Signoret [Elsa Fennan], Maximilian Schell [Dieter Frey], Harriet Andersson [Ann Dobbs] The Anderson Tapes / Suuri kaappaus (USA 1972) /lista/ ♠ The Offence / Painostus (Englanti/USA 1972) N: Sean Connery [Det. Sgt. Johnson], Trevor Howard [Det. Supt. Lt. Cartwright] ♠ Child's Play (USA 1972) N: James Mason [Jerome Malley] ♠ Murder on the Orient Express /  Idän pikajunan arvoitus  (Englanti 1974) /lista/ Dog Day Afternoon / Hikinen iltapäivä (USA 1975) /lista/ Prince of the City / Vallan terällä (USA 1981) /lista/ Deathtrap / Murhaleikki (USA 1982) K: Jay Presson Allen, per. Ira Levinin (1929-2007) näytelmään v. 1978, N: Michael Caine [Sidney Bruhl] ♠ oikeusdraama The Verdict / Todistaja (USA 1982) K: David Mamet, per. Barry Reedin (1927-2002) romaaniin v. 1980, N: Paul Newman [Frank Galvin], Charlotte Rampling [Laura Fischer] ♠ The Morning After / Ankea aamu (USA 1986) K: James Hicks, N: Jane Fonda [Alex Sternberger], Jeff Bridges [Turner Kendall] ♠ Family Business / Perheyritys (USA 1989) K: Vincent Patrick (s. 1935) oman romaanin v. 1985 pohjalta, N: Sean Connery [Jessie McMullen], Dustin Hoffman [Vito McMullen], Matthew Broderick [Adam McMullen], M: Cy Coleman (1929–2004) - Arvio: Ryöstökomedia Q & A / Lain pyöveli (USA 1990) K: Lumet, N: Nick Nolte [Captain Michael Brennan], Timothy Hutton [Asst. Dist. Atty. Aloysius 'Al' Francis Reilly], Armand Assante [Roberto 'Bobby Tex' Texador], M: Laulu: "Don't double-cross the ones you love" es. Ruben Blades (kuulemma huono!) ♠ A Stranger Among Us / Muukalainen keskellämme (USA 1992) N: Melanie Griffith [Emily Eden] ♠ Guilty As Sin / Syyllinen (USA 1993) K: Larry Cohen, N: Rebecca De Mornay [Jennifer Haines], Don Johnson [David Edgar Greenhill] ♠ Night Falls on Manhattan / Yö saapuu Manhattanille (USA 1997) /lista/ Gloria (USA 1999) K: per. elokuvaan Gloria v. 1980 /lista/, N: Sharon Stone [Gloria] ♠ Before the Devil Knows You're Dead (USA/Englanti 2007) /lista/ lisäksi lukuisia TV-jännäreiden ohjauksia, mm. "100 Centre Street" (USA 2001-2002) K: David Black, N: Manny Perez [Ramon Rodriguez]  
      Peter Maasin (1929-2001) teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: The Valachi Papers / Cosa Nostran salaisuus (Ranska/Italia 1972) O: Terence Young (1915–1994), K: per. tosielämäkirjaan v. 1969, N: Charles Bronson [Joe Valachi], Lino Ventura [Vito Genovese], Jill Ireland [Maria Reina Valachi] In a Child's Name / Petollinen suhde (USA TV 1991) O: Tom McLoughlin, K: per. tosielämäkirjaan v. 1990, N: Valeria Bertinelli [Valeria Cimarelli], Michael Ontkean [Kenneth Taylor]  
      John Le Carrén teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. A Murder of Quality / Paholaisen siivet /lista/ 
      Ira Levinin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. A Kiss Before Dying / Suudelma ennen kuolemaa /lista/ 
      Vincent Patrickin (s. 1935) romaaniin v. 1979 perustuu The Pope of Greenwich Village / New Yorkin unelmia (USA 1984) O: Stuart Rosenberg (1927-2007), N: Mickey Rourke [Charlie], Eric Roberts [Paulie], Daryl Hannah [Diane] ♠ lisäksi käsikirjoituksia 
      Terence Young Tom McLoughlin Stuart Rosenberg 

    170. Set-Up, The / Viimeinen isku (USA 1949) O: Robert Wise (1914-2005), K: Art Cohn, virikkeenä Joseph Moncure Marchin (1899-1977) runo v. 1928, N: Robert Ryan [Bill 'Stoker' Thompson], Audrey Totter [Julie], George Tobias [Tiny], Alan Baxter [Little Boy], Hal Baylor [Tiger Nelson] - Arvio: Hienosti kuvattu urheiluaiheinen film noir-juttu, jossa kehäraakki nyrkkeilijä joutuu kohtalokkaasti vedonlyönnin kohteeksi
      Robert
      Wisen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Odds Against Tomorrow / He pakenivat huomispäivää /lista/.

    171. Se7en (USA 1995) O: David Fincher (s. 1962), K: Andrew Kevin Walker, N: Brad Pitt [Detective David Mills], Morgan Freeman [Detective William Somerset], Kevin Spacey [John Doe], Gwyneth Paltrow [Tracy Mills], M: Howard Shore (s. 1946), Lauluja mm. "Closer" (Reznor) es. Nine Inch Nails, "Trouble Man" kirj. & es. Marvin Gaye, "Straight, No Chaser" kirj. & es. Thelonius Monk (piano), "I Cover the Waterfront" (Green & Heyman) es. Billie Holiday - Arvio: Psykopaatti sarjamurhaaja, tiheätunnelmainen toteutus
      David Fincherin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Zodiac /lista/
       
      Morgan Freeman [Jim] esiintyy toimintajännärissä Hard Rain / Kova sade (USA 1998) O: Mikael Salomon (s. 1955), K: Graham Yost, N: Christian Slater [Tom], Randy Quaid [sheriffi Mike Collins], Minnie Driver [Karen], M: Christopher Young (s. 1957)
      Mikael Salomonin (s. 1955) ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: katastrofijännäri Aftershock: Earthquake in New York (USA/Saksa TV 1999) N: Tom Skerritt [Thomas Ahearn], Sharon Lawrence [Dori Thorell] Sole Survivor (USA TV 2000) K: per. Dean R. (Ray) Koontzin (s. 1945) romaaniin v. 1997, N: Billy Zane [Joe Carpenter], Gloria Reuben [Rose Tucker] historiallinen sotaelokuva Benedict Arnold: A Question of Honor (USA TV 2003) N: Aidan Quinn [Gen. Benedict Arnold], Kelsey Grammer [George Washington], Flora Montgomery [Peggy Shippen] kauhujännäri 'Salem's Lot (USA TV 2004) K: per. Stephen Kingin (s. 1947) romaaniin v. 1975, suom. Painajainen (1990), N: Rob Lowe [Ben Mears], Andre Braugher [Matt Burke], Donald Sutherland [Richard Starker], Samantha Mathis [Susan Norton] "The Grid / Terrorin verkko" (Englanti/USA TV minisarja 2004) K: Ken Friedman, N: Dylan McDermott [FBI:n agentti Max Canary], Julianna Margulies [NSA:n agentti Maren Jackson], Bernard Hill [agentti Derek Jennings], Jemma Redgrave [MI6:n agentti Emily Tuthill] ♠ yliluonnollinen seikkailu Fallen (USA TV 2006) N: Paul Wesley [Aaron Corbett] ♠ vakoilusarja "The Company" (USA TV minisarja 2007) K: Ken Nolan, N: Chris O'Donnell [Jack McCauliffe], Alfred Molina [Harvey Torriti], Michael Keaton [James Angleton] ♠ "The Andromeda Strain / Andromedan taakka" (USA TV minisarja 2008) /ks. lista: The Andromeda Strain / Andromeda uhkaa/ Natalee Holloway (USA TV 2009) K: Teena Booth, per. Beth Holloway-Twittyn tosielämäkirjaan Loving Natalee, N: Tracy Pollan [Beth Twitty], Grant Show [Jug Twitty], Amy Gumenick [Natalee Holloway] ♠ tieteisseikkailu The Planet of the Future / The Lost Future (Saksa/Etelä-Afrikka/USA TV 2010) N: Sean Bean [Amal] ♠ Drew Peterson: Untouchable (USA TV 2012) K: Teena Booth, per. Joseph Hoseyn tosielämäkirjaan Fatal Vows: The Tragic Wives of Sergeant Drew Peterson, N: Rob Lowe [Drew Peterson] Freezer (USA 2014) N: Dylan McDermott [Robert]
      Dean R. Koontzin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ks. xxx /lista/

    172. Seven Days to Noon / Uhkavaatimus (Englanti 1950) O: John Boulting (1913-1985), K: Roy Boulting & Frank Harvey, per. Paul Dehnin (1912-1976) & James Bernardin tarinaan, N: Barry Jones [Prof. John Malcolm Francis Willoughby], M: John Addison (1920–1998) - Arvio: Pommiuhkaaja (ei nähty)
      John Boultingin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Trunk Crime (Englanti 1939) /lista: The Burglar / Murto yössä/ sotaelokuva Journey Together (Englanti 1945) N: Richard Attenborough [David Wilton] ♠ Brighton Rock / The Young Scarface (Englanti 1947) /lista/Single-Handed / Kuninkaan purjehtijat (Englanti/USA 1953) /lista: The Defiant Ones / Kahle/ ♠ sotaelokuva Seagulls Over Sorrento / Salainen satama (Englanti 1954) N: Gene Kelly [Lt. Brad Bradville USN], John Justin [Lt. Roger Wharton] ♠ agenttijännäri Suspect (Englanti 1960) K: per. Nigel Balchinin (1908–1970) romaaniin A Sort of Traitors (1949), N: Tony Britton [Dr. Robert Marriott], Virginia Maskell [Dr. Lucy Byrne] ♠ rikoskomedia Rotten to the Core / Yhteiskunnan mätämunat (Englanti 1965) N: Anton Rodgers [The Duke], Charlotte Rampling [Sara Capell]
      Nigel Balchinin (1908–1970) teoksiin perustuvia jännityselokuvia ovat myös: sotaan liittyvä jännäri Mine Own Executioner / Varjojen vanki (Englanti 1947) O: Anthony Kimmins (1901–1964), K: per. romaaniin v. 1945, N: Burgess Meredith [Felix Milne] samasta aiheesta: Mine Own Executioner (Englanti TV 1959) O: Harold Clayton (1902–1971), N: Michael Gwynn [Felix Milne] sekä Mijn eigen beul (Belgia TV 1960) O: Luc Philips (1915–2002), N: Paul Cammermans sotajännäri The Small Back Room / Osasto X-43 (Englanti 1949) O: Michael Powell (1905-1990) & Emeric Pressburger (1902-1988), K: per. romaaniin v. 1943, N: David Farrar [Sammy Rice], Kathleen Byron [Susan], Jack Hawkins [R. B. Waring] myös käsikirjoituksia 
      Anthony Kimmins Harold Clayton Luc Philips Michael Powell 

    173. Shadow of a Doubt / Epäilyksen varjo (USA 1943) O: Alfred Hitchcock (1899-1980), K: Thornton Wilder & Sally Benson & Alma Reville, per. Gordon McDonellin (1905-1995) romaaniin, N: Teresa Wright (1918-2005)[Young Charlie Newton], Joseph Cotten [Uncle Charlie Oakley], Macdonald Carey [Jack Graham], M: Dimitri Tiomkin (1894–1979), "The Merry Widow Waltz" (Lehár) - Arvio: Charlie-setä tulee kylään, mutta perheen nuori nainen tunnistaa hänet sarjamurhaajaksi ja joutuu vaaraan
      samasta aiheesta: Step Down to Terror (USA 1958) O: Harry Keller, N: Charles Drake [Johnny Williams Walters], Colleen Miller [Helen Walters], Rod Taylor [Mike Randall], ja Shadow of a Doubt (USA TV 1991) O: Karen Arthur, K: sov. John Gay, N: Mark Harmon [Charles], Margaret Welsh [Charlie]
      Alfred Hitchcockin varhaisempia Englannissa ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. 39 Steps / 39 askelta /lista/ ja USA:ssa ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Wrong Man / Väärä mies /lista/   
      Gordon McDonellin (1905-1995) tarinaan perustuvat myös: They Won't Believe Me / Ennen tuomion langettamista (USA 1947) O: Irving Pichel (1891-1954) N: Susan Hayward [Verna Carlson] ja agenttielokuva The Executioner (Englanti 1970) O: Sam Wanamaker (1919-1993), N: George Peppard [John Shay]
      Harry Keller Karen Arthur Irving Pichel Sam Wanamaker 

    174. Shaft / Shaft - kivikova dekkari (USA 1971) O: Gordon Parks (1912-2006), K: Ernest Tidyman & John D. F. Black, per. Ernest Tidymanin (1928–1984) romaaniin Shaft (1970), N: Richard Roundtree [musta yksityisetsivä John Shaft], Moses Gunn [Bumpy Jonas], M: Isaac Hayes (1942–2008) (mm. Oscarin voittanut Shaft-teema) & J. J. Johnson (1924–2001) - Arvio: Musta etsivä toimii tehokkaasti  
      jatko-osat Roundtree pääosassa: Shaft's Big Score / Shaft - kylmä hymy (USA 1972) O: Parks ♠ Shaft in Africa / Shaft ja orjakauppa (USA 1973) O: John Guillermin (s. 1925), K: Tidyman & Stirling Silliphant, M: Johnny Pate (s. 1923) ja TV-sarja "Shaft" (USA CBS 1973-1974) O: John Llewellyn Moxey (s. 1925) ym., M: Pate  
      samasta aiheesta: Shaft (USA 2000) O: John Singleton (s. 1968), K: Richard Price & Singleton & Shane Salerno, N: Samuel L. Jackson [Shaft], Vanessa Williams [Carmen Vasquez], Christian Bale [Walter Wade Jr.], Jeffrey Wright [Peoples Hernandez], Busta Rhymes [Rasaan], Dan Hedaya [Jack Roselli], Toni Collette [Diane Palmieri], Richard Roundtree (!) [Uncle John Shaft], M: David Arnold (s. 1962) & Hayes (teema) - Arvio: Mustan pojan tappo johtaa toimintaan - jokin tökkii koko jutussa, vaikkapa surkea juoni ja ylinäytteleminen
      Gordon Parks
      John Guillermin John Llewellyn Moxey John Singleton 

    175. Shallow Grave / Shallow Grave - murhaleikki (Skotlanti 1994) O: Danny Boyle (s. 1956), K: John Hodge, N: Kerry Fox [Juliet Miller], Christopher Eccleston [David Stephens], Ewan McGregor [Alex Law], M: Simon Boswell (s. 1956) - Arvio: Mustaa huumoria
      Danny Boylen ohjauksia on myös ihmisryöstökomedia A Life Less Ordinary / Epätavallista elämää (Englanti/USA 1997) K: John Hodge, N: Ewan McGregor [Robert Lewis], Cameron Diaz [Celine Naville], M: David Arnold (s. 1962)

    176. Shanghai Triad / Yao a Yao Yao do Waipo Qiao / Shanghain triadi (Kiina 1995) O: Zhang Yimou (s. 1951), K: Bi Feiyn, per. Li Xiaon romaaniin (engl.) Gang Law, N: Gong Li [Xiao Jingbao], Li Baotian [päällikkö Tang], M: Guangtian Zhang - Arvio: Lapsen silmin nähty väkivaltainen ja traaginen tapahtumasarja Shanghain rikollisliigojen pahuuksista 1930-luvulla  
      Zhang Yimoun ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: konekaappausjännäri Daihao meizhoubao / Codename Cougar (Kiina 1989) N: Gong-Li [lentoemäntä Ah Li] Wuxia-seikkailuelokuvat Ying xiong / Hero (Kiina/Hongkong 2002) N: Jet Li ['Nimetön'], Tony Leung Chiu Wai ['Rikkoutunut miekka'], Maggie Cheung ['Lentävä lumi'], M: Tan Dun (s. 1957) Shi mian mai fu / Lentävien tikarien talo (Kiina/Hongkong 2004) N: Takeshi Kanehiro [Jin], Andy Lau [Leo], Ziyi Zhang [Xiao Mei], Dandan song [Jee], M: Shigeru Umebayashi (s. 1951) ♠ ja Man cheng jin dai huang jin jia / Kultaisen kukan kirous (Kiina/Hongkong 2006) N: Yun-Fat Chow [keisari Ping], Li gong [keisarinna Phoenix], Jay Chou [prinssi Jai], Ye Liu [kruununprinssi Wang] - Ei nähty /Ks. muita 2000-luvun wuxia-elokuvia listalta: Crouching Tiger, Hidden Dragon / Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme/ ♠ komedia San qiang pai an jing qi / A Simple Noodle Story / Nainen, pyssy ja nuudelipuoti (Kiina 2009) N: Honglei Sun [Zhang], Xiao Shen-Yang [Li] ♠ sotadraama Jin líng shí san chai / The Flowers of War (Kiina/Hongkong 2011) K: per. Geling Yanin (s. 1958) romaaniin (engl. 13 Flowers of Nanjing), N: Christian Bale [John Miller], Ni Ni [Nu Mo], Xinyi Zhang [Shu]

    177. Sherlock Holmes and the Case of the Silk Stocking / Sherlock Holmes: Tapaus silkkisukka (Englanti TV 2004) O: Simon Cellan Jones (s. 1931), K: Allan Cubitt, per. Arthur Conan Doylen (1859–1930) henkilöihin, N: Rupert Everett [Sherlock Holmes], Ian Hart [Dr. Watson], Neil Dudgeon [Lestrade], Ann Carroll [Mrs. Hudson], Nicholas Palliser [Dr. Dunwoody], Tamsin Egerton [Miranda Helhoughton], M: Adrian Johnston
      Sherlock Holmes-elokuvia ks. The Adventures of Sherlock Holmes / Sherlock Holmes - Moriartyn kukistaja /lista/
      Simon Cellan Jones  

    178. Shock Corridor / Shokkikäytävä (USA 1963) O & K: Samuel Fuller (1912–1997), N: Peter Breck [Johnny Barrett], Constance Towers [Cathy], Gene Evans [Boden], Larry Tucker [Pagliacci], John Matthews [Dr. L. G. Cristo], Paul Dubov [Dr. J. L. Menkin], Chuck Roberson [Wilkes], M: Paul Dunlap (1919–2010) - Arvio: Vaikuttava psykologinen jännäri ajalta jolloin psykiatria kiinnosti Hollywoodissa - vahvasti ylinäyteltyjä mielisairastulkintoja, lopun lohduttomat näkymät mielisairaalan käytävältä jäävät kuitenkin vaivaamaan mieltä  
      Samuel Fullerin ohjaamia rikoselokuvia, ks. House of Bamboo / Tokion alamaailma /lista/ 

    179. Shot in the Dark, A / Laukaus pimeässä (USA 1964) O: Blake Edwards (1922–2010), K: Edwards & William Peter Blatty, per. Harry Kurnitzin (1908–1968) & Marcel Achardin (1899–1974) näytelmään v. 1962, N: Peter Sellers (1925–1980) [tark. Jacques Clouseau], Herbert Lom (oik. Herbert Kuchacevich ze Schluderpacheru 1917-2012) [poliisipäällikkö Charles Dreyfus], Elke Sommer [Maria Gambrelli], George Sanders [Benjamin Ballon], M: Henry Mancini (1924–1994) mm. "The Pink Panther" -teema /kuten kaikissa Pink Panther-elokuvissa 1964-1993/ - Arvio: Todella naurut kirvoittava rikoskomedia (myöhemmin uudelleen katsottuna hitusen laimeampi vaikutus)
      muut Pink Panther -elokuvat: The Pink Panther / Vaaleanpunainen pantteri (USA 1963) N: Peter Sellers [Clouseau], Capucine [Simone Clouseau], David Niven [Sir Charles Lytton], Robert Wagner [George Lytton] /lista/ ♠ välillä: Inspector Clouseau / Pimut piiloon, poliisi tulee (USA 1968) O: Bud Yorkin, N: Alan Arkin [tarkastaja Clouseau] ♠ sitten The Return of the Pink Panther / Vaaleanpunaisen pantterin paluu (USA 1975) K myös tästä lähtien: Frank Waldman, N: Peter Sellers [Clouseau], Herbert Lom [Dreyfus], Christopher Plummer [Sir Charles Litton], Catherine Schell [Lady Claudine Litton], Burt Kwouk [Cato Fong] The Pink  Panther Strikes Again / Vaaleanpunainen pantteri iskee jälleen (USA 1976) N: Peter Sellers [Clouseau], Herbert Lom [Dreyfus], Lesley-Anne Down [Olga] Revenge of the Pink Panther / Vaaleanpunaisen pantterin kosto (USA 1978) N: Peter Sellers [Clouseau], Herbert Lom [Dreyfus], Dyan Cannon [Simone Legree] - Arvio:  Sellersin viimeinen Trail of the Pink Panther / Vaaleanpunaisen pantterin jäljillä (USA 1982) N: David Niven [Sir Charles Litton], Capucine [Lady Simone Litton], Peter Sellers [Clouseau], Herbert Lom [Dreyfus], Joanna Lumley [Marie Jouvet] - Arvio: Sellers mukana aikaisempien jäännöspalojen avulla * Curse of the Pink Panther / Vaaleanpunaisen pantterin kirous (USA 1983) N: Herbert Lom [Dreyfus], David Niven [Sir Charles Litton], Capucine [Lady Simone Litton], Joanna Lumley [kreivitär Chandra], Roger Moore [Insp. Clouseau/Turk Thrust II] - Arvio: Ilman Sellersiä * Son of the Pink Panther / Vaaleanpunaisen pantterin poika (USA 1993) N: Herbert Lom [Dreyfus], Roberto Benigni [santarmi Jacques Gambrelli], Claudia Cardinale [Maria Gambrelli], M: Mancini & Bobby McFerrin (s. 1950) jatkoa uusin voimin: The Pink Panther (USA 2006) O: Shawn Levy (s. 1968), N: Steve Martin [tark. Clouseau], Kevin Kline [Dreyfus], Jean Reno [Ponton], Emily Mortimer [Nicole], M: Christophe Beck (s. 1972) The Pink Panther 2 (USA 2009) O: Harald Zwart (s. 1965), N: samat päänäyttelijät, paitsi John Cleese [Dreyfus], M: Beck *  
      Blake Edwardsin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Experiment in Terror / Kauhun lunnaat / Kestävyyskoe /lista/ 
      Bud Yorkin Shawn Levy Harald Zwart 
      Marcel Achardin teoksiin perustuvia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: LISÄÄ

    180. Shutter Island / Suljettu saari (USA 2010) O: Martin Scorsese (s. 1942), K: Laeta Kalogridis, per. Dennis Lehanen (s. 1965) romaaniin v. 2003 (suom. 2004), N: Leonardo DiCaprio [Teddy Daniels/Andrew Laeddis], Mark Ruffalo [Chuck Aule/Dr. Seehan], Ben Kingsley [Dr. Cawley], Max von Sydow [Dr. Naehring], Michelle Williams [Dolores], Emily Mortimer [Rachel 1], Patricia Clarkson [Rachel 2], M: mm. "Lontano" (Ligeti) es. Berliner Philharmoniker joht. Jonathan Nott ja Wiener Philharmoniker joht. Claudio Abbado, "Two Etudes: Harmonies" (Ligeti) es. Hans-Ola Ericsson (piano) - Arvio: Painajaismainen tarina vankilasaaresta, jossa todellisuus ja päähenkilö Teddyn harhaiset kuvitelmat sekoittuvat  
      Martin Scorsesen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Casino /lista/
      Dennis Lehanen romaaneihin perustuvia rikos-ja jännityselokuvia ks. Mystic River / Menneisyyden ote /lista/ 

    181. Sibirska Ledi Magbet / Synnin hekumaa (Jugoslavia 1962) O: Andrzej Wajda (1926–2016), K: per. Nikolai Leskovin (1831–1895) romaaniin Lady Macbeth Mtsenskogo uyezda (1865), suom. Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth (1962), N: Olivera Markovic [Katerina Izmajlowa/Lady Macbeth], Ljuba Tadic [Sergei], Bojan Stupica [Izmajlow] - Arvio: Kuulemma hyvä sovitus klassikkoromaanista (ei nähty)
      samasta aiheesta: Katerina Izmailova (Neuvostoliitto 1927, mykkä) O: Cheslav Sabinsky (1885–1941), N: Jelena Jegorova Ledi Makbet Mtsenskogo uezda / Kohtalokas rakkaus (Sveitsi/Neuvostoliitto 1989) O: Roman Balayan (s. 1941) N: Natalia Andreitshenko [Jekaterina], Aleksandr Abdulov [Sergei] Lady Macbeth (Englanti 2016) O: William Oldroyd, N: Florence Pugh [Katherine], Christopher Fairbanks [Boris], Cosmo Jarvis [Sebastian] oopperasovituksia joissa Libretto: Alexander Preis & Shostakovich, M: Dmitri Shostakovich (1906–1975): Katerina Izmailova (Neuvostoliitto 1967) O: Mikhail Shapiro (1908–1971), N: Galina Vishnevskaja [Katerina Lvovna Izmailova], Artjom Inozemtsev [Sergei], Orkesterin johto: Konstantin Simeonov Lady Macbeth von Mzensk (Saksa 1992) O: Petr Weigl (s. 1939), N: Markéta Hrubesová / Galina Vishnevskaja (laulu) [Katerina], Mihail Dlouhý / Nikolai Gedda (laulu) [Sergei], Orkesterin johto: Mstislav Rostropovich (1927–2007) Lady Macbeth of Mtsensk (Espanja 2002) O: Toni Bargalló, N: Nadine Secunde [Katerina Ismailova], Christopher Ventris [Sergei], Orkesterin johto: Alexander Anissimov, Näyttämöohjaus: Stein Winge - Arvio: Taltioitu näyttämöltä: Gran Teatre del Liceu, Barcelona, Katalonia Andrzej Wajdan ohjaamia jännityselokuvia ovat myös: sotaelokuvat: Pokolenie / Sukupolvi (Puola 1955) K: per. Bohdan Czeszkon (1923–1988) romaaniin v. 1951, N: Tadeusz Lomnicki [Stach Mazur], Urszula Modrzynska [Dorota], Tadeusz Janczar [Jasio Krone], M: Andrzej Markowski (1924–1986)   Kanal / Kanal - kirottujen tie (Puola 1957) K: Jerzy Stefan Stawinski, N: Teresa Izewska [Stokrotka], Tadeusz Janczar [Ens. Jacek 'Korab'], Wienczyslaw Glinski [Lt. 'Zadra'], Tadeusz Gwiazdowski [Sgt. 'Kula'], Teresa Berezowska [Halinka], M: Jan Krenz (s. 1926) - Arvio: Klassikko jonka aiheena on v. 1944 Varsovan vastarinta natseja vastaan   Popiól i diament / Tuhkaa ja timanttia (Puola 1958) K: per. Jerzy Andrzejewskin (1909–1983) romaaniin, N: Zbigniew Cybulski [Maciek Chelmicki], Ewa Krzyzewska [Krystyna], Waclaw Zastrzezynski [Szczuka], M: Filip Nowak (1923–1974) - Arvio: Vaikuttava draama Puolan vastarintaliikkeen piiristä Lotna / Lotna - uhrimielen sankaruus (Puola 1959) N: Jerzy Pichelski [Cavalry Captain Chodakiewicz] ♠ Samson / Kosta viattomain veri (Puola 1961) K: per. Kazimierz Brandysin (1916–2000) romaaniin, N: Serge Merlin [Jakub Gold] ♠ Popioly / Tuhkaa (Puola 1965) K: per. Stefan Zeromskin (1864–1925) romaaniin, N: Daniel Olbrychski [Rafal Olbromski] Krajobraz po bitwie / Maisema taistelun jälkeen (Puola 1970) K: per. Tadeusz Borowskin (1922–1951) kertomuksiin, N: Daniel Olbrychski [Tadeusz] Pierscionek z orlem w koronie / The Ring with a Crowned Eagle (Puola/Ranska/Englanti 1992) K: per. Aleksander Scibor-Rylskin (1928–1983) kirjaan, N: Rafal Kolikowski [Marcin] Wielki tydzien / Holy Week (Puola/Saksa/Ranska 1995) K: Jerzy Andrzejewski (tarina) & Wajda, N: Wojciech Malajkat [Jan Malecki] Wyrok na Franciszka Klosa (Puola TV 2000) K: per. Stanislaw Rembekin (1901–1985) romaaniin, N: Miroslaw Baka [Franciszek Klos] ♠ sotaelokuva Katyn (Puola 2007) K: Andrzej Mularczyk (tosipohjainen tarina) ym., N: Andrzej Chyra [Lt. Jerzy], Maja Ostaszewska [Anna], Artur Zmijewski [Andrzej], M: Krzysztof Penderecki (s. 1933)   tieteiskomedia Przekladaniec / Layer Cake (Puola TV 1968) /lista: 8 femmes / 8 naista (Stanislaw Lem)/ seikkailuelokuva Smuga cienia / Varjolinja (Puola/Englanti 1976) /lista: The 39 Steps / 39 askelta/ historiallinen draamajännäri Danton (Ranska/Puola 1983) K: per. Stanislawa Przybyszewskan (1901–1935) näytelmään L'Affaire Danton/Sprawa Dantona, N: Gérard Depardieu [Danton], Wojciech Pszoniak [Robespierre] poliittinen draamajännäri Les possédés / The Possessed (Ranska 1988) /lista: Rikos ja rangaistus/
      Nikolai Leskovin (1831–1895) pienoisromaaniin Pawlin (1874) perustuu rikoselokuva: Tragödie einer Leidenschaft / Tappava intohimo (Länsi-Saksa 1949) O: Kurt Meisel (1912–1994), N: Joana Maria Gorvin [Ljuba], Carl Kuhlmann [Pawlin]
      Kazimierz Brandysin (1916–2000) romaaniin v. 1957 perustuu poliittinen sotadraama Matka Królów / Kuninkaiden äiti (Puola 1987) O: Janusz Zaorski (s. 1947), N: Magda Teresa Wójcik [Lucja Król]
      Roman Balayan William Oldroyd Mikhail Shapiro Petr Weigl Toni Bargalló Kurt Meisel Janusz Zaorski 

    182. Sicario (USA 2015) O: Denis Villeneuve (s. 1967), K: Taylor Sheridan, N: Emily Blunt [Kate Macer], Benicio del Toro [Alejandro], Josh Brolin [Matt Graver], Bernardo P. Saracino [Manuel Diaz], M: Jóhann Jóhannsson (1969–2018) - Kuulemma hyvä (ei nähty)
      ♠ jatkoa: Sicario: Day of the Soldado (Italia/USA 2018) O: Stefano Sollima (s. 1966), K: Taylor Sheridan, N:
      Benicio del Toro [Alejandro], Josh Brolin [Matt Graver], Isabela Moner [Isabel Reyes], M: Hildur Guðnadóttir
      Denis Villeneuven ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Polytechnique (Kanada 2009) N: Maxim Gaudette [tappaja], Sébastien Huberdeau [Jean-François], Karine Vanasse [Valérie] sotaelokuva Incendies (Kanada/Ranska 2010) N: Lubna Azabal [Nawal Marwan], Mélissa Désormeaux-Poulin [Jeanne Marwan], Maxim Gaudette [Simon Marwan] Prisoners / Vangitut (USA 2013) K: Aaron Guzikowski, N: Hugh Jackman [Keller Dover], Jake Gyllenhaal [Det. Loki], Viola Davis [Nancy Birch], Maria Bello [Grace Dover] Enemy (Kanada/Ranska/Espanja 2013) K: per. José Saramagon (1922–2010) romaaniin O Homem Duplicado (2002), suom. Toinen minä (2005), N: Jake Gyllenhaal [Adam + Anthony], Mélanie Laurent [Mary], Isabella Rossellini [äiti]
      José Saramagon romaaniin Ensaio Sobre a Cegueira (1995), suom. Kertomus sokeudesta (1997), perustuu myös tieteisjännäri Blindness (Kanada/Brasilia/Espanja 2008) O: Fernando Meirelles (s. 1955), N: Mark Ruffalo [tohtori], Julianne Moore [tohtorin vaimo], Gael Garcia Bernal [baarimikko/Osasto Kolmen kuningas]
      Stefano Solliman ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Suburra /lista/ Fernando Meirellesin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. Cidade de Deus / City of God /lista/ 

    183. Siciliana ribelle, La / Sisilialainen todistaja (Italia/Ranska 2008) O: Marco Amenta (s. 1970), K: Amenta & Sergio Donati & Gianni Romoli, per. tosielämätarinaan Rita Atriasta (1974-1992, itsemurha), joka todisti mafiaa vastaan yhteistyössä tuomari Paolo Borsellinon (1940-1992, autopommi-isku) kanssa, N: Veronica D'Agostino [Rita Mancuso], Gérard Jugnot [tuomari], Marcello Mazzarella [Don Michele], Mario Pupella [Don Salvo], Francesco Casisa [Vito], M: Pasquale Catalano - Arvio: Traaginen tarina nuoresta naisesta, joka paljastaa mafian rikollisia lähtökohtanaan kosto isänsä ja veljensä murhista - elokuvan vahvuutena on todenmukaisuus
      ♠ samasta aiheesta: dokumenttielokuva Diario di una siciliana ribelle (Italia 2002/1998/1995?) O: Amenta 

      Marco Amentan ohjaama rikoselokuva on myös rikosdokumentti Il fantasma di Corleone (Italia 2005) N: Francesco Casisa [Rino] - Arvio: Aiheena on mafiapomo Bernardo Provenzano (1933-2016).

    184. Silence de Lorna, Le (Belgia/Ranska/Italia/Saksa 2012) O & K: Jean-Pierre Dardenne (s. 1951) & Luc Dardenne (s. 1954), N: Arta Dobroshi [Lorna], Jérémie Renier [Claudy Moreau], Fabrizio Rongione [Fabio], Alban Ukaj [Sokol], Olivier Gourmet [Línspecteur], Anton Yakovlev [Andrei] - Kuulemma hyvä (ei nähty)
      Dardennen veljesten ohjaama (myös K) on rikosaiheen sisältävä draama L'enfant / Lapsi (Belgia/Ranska 2005) N: Jérémie Renier [Bruno], Déborah François [Sonja] - Arvio: Koskettava tarina pikkurikoksilla eläneen nuorenparin vastoinkäymisistä kun nuorukainen päättää adoptoida heidän lapsensa (tapahtumapaikkana Seraing, Liege)

    185. Silence of the Lambs, The / Uhrilampaat (USA 1991) O: Jonathan Demme (1944-2017), K: Ted Tally, per. Thomas Harrisin (s. 1940) romaaniin v. 1988 (suom. 1989), N: Jodie Foster [FBI:n agentti Clarice Starling] (Oscar-palkinto!), Sir Anthony Hopkins [Hannibal Lecter], M: Howard Shore (s. 1946), Lauluja mm. "American Girl" (Petty) es. Tom Petty and The Heartbreakers, "Alone" (Newman & Lewis) es. Colin Newman - Arvio: Aiheena sarjamurhaajat Hannibal Lecter ja Buffalo Bill, 5 Oscaria, myönnän klassikoksi, ja Foster esittää naispoliisisankaria vaikuttavasti, mutta itse koen vastenmielisyyttä sarjamurhaajajuttuja kohtaan, sillä yleensä ne toistavat samaa kaavaa keksien hulluudelle vain erilaisia yksityiskohtia mässäillen raakuuksilla tai kierouksilla  
      jatko-osa Hannibal (USA 2001) K: per. romaaniin v. 1999 (suom. 2000) /lista/ samasta aihepiiristä: Manhunter / Psykopaatin jäljillä (USA 1986) /lista/ j Red Dragon / Punainen lohikäärme (USA 2002) mol. K: per. romaaniin v. 1981 (suom. 1984) /lista/ ja vielä Hannibal Rising (USA 2007) O: Peter Webber (s. 1968), K: per. romaaniin v. 2006, suom. Nuori Hannibal (2007), N: Gaspard Ulliel [Hannibal Lecter], Gong Li [Lady Murasaki Shikibu] - Arvio: Tarina Hannibal Lecterin nuoruusvuosista (ei nähty) "Hannibal" (USA TV-sarja NBC 2013-) Luoja: Bryan Fuller, K: per. romaanin Red Dragon henkilöhahmoihin, N: Mads Mikkelsen [Dr. Hannibal Lecter], Hugh Dancy [Will Graham], Laurence Fishburne [Jack Crawford], Caroline Dhavernas [Dr. Alana Bloom], Hettienne Park [Beverly Katz], M: Brian Reitzell (s. 1966) - Arvio: Sarjassa käydään läpi tapahtumia ennen Lecterin jäämistä kiinni - parin jakson pohjalta
      Jonathan Demmen ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: Caged Heat / Naarashäkki (USA 1974) N: Juanita Brown [Maggie] - Arvio: Naisvankilakuvaus Crazy Mama (USA 1975) K: Robert Thom, per. Frances Doelin tarinaan, N: Cloris Leachman [Melba], Ann Sothern [Sheba], Linda Purl [Cheryl] ♠ Fighting Mad (USA 1976) N: Peter Fonda [Tom Hunter] ♠ Last Embrace / Hyytävä syleily (USA 1979) N: Roy Scheider [Harry Hannan], Janet Margolin [Ellie Fabian] ♠ Married to the Mob / Gangsterin heila (USA 1988)  /lista/ The Truth About Charlie (USA 2002) K: per. Charade -elokuvaan (USA 1963) /lista/, N: Mark Wahlberg [Lewis Bartholamew], Thandie Newton [Regina Lambert], M: Rachel Portman (s. 1960) The Manchurian Candidate / Mantsurian kandidaatti (USA 2004) /lista/
      Peter Webber 

    186. Silencers, The / Matt Helm - agenttiässä (USA 1966) O: Phil Karlson, oik. Philip N. Karlstein (1908-1985), K: Oscar Saul, per. Donald Hamiltonin (1916-2006, s. Ruotsissa) Matt Helm -romaaniin v. 1962, suom. Kuoleman lähettiläät (1964), N: Dean Martin (1917-1995) [agentti Matt Helm], Stella Stevens [Gail], Dahlia Lavi [Tina], Cyd Charisse [Sarita], Victor Buono [Tung-Tze], M: Elmer Bernstein (1922–2004), Lauluja mm. "The Silencers" (Bernstein/David) es. Cyd Charisse (oik. Vikki Carr), "Empty Saddles in the Old Corral" & "On the Sunny Side of the Street" & "Red Sails in the Sunset" ym. (pelleilysan. Herbert Baker) es. Dean Martin - Arvio: Ehkä paras vakoilukomedioina toteutetuista Matt Helm-elokuvista (ei kylläkään nähty)  
      muita Martin/Helm -elokuvia ovat Murderer's Row / Matt Helm ristitulessa (USA 1966) K: per. romaaniin v. 1962, N: Ann-Margret [Suzie] ♠ ja The Ambushers / Matt Helm vaarojen verkossa (USA 1968) K: per. romaaniin v. 1963, N: Senta Berger [Francesca Madeiros], mol. O: Henry Levin (1909-1980) ♠ The Wrecking Crew / Matt Helm kultaloukussa (USA 1969) O: Phil Karlson, K: per. romaaniin v. 1960, N: Elke Sommer [Linka Karensky], Sharon Tate [Freya Karlson], Nancy Kwan [Yu-Rang]  
      ♠ myös: Matt Helm (USA TV 1975, sarjan esittelyelokuva), O: Buzz Kulik (1922-1999)
      sekä "Matt Helm" (USA TV-sarja Columbia TV 1975-1976) O: Earl Bellamy (1917–2003) ym., K: Hamiltonin henkilö, N: Anthony 'Tony' Franciosa [Matt Helm]
      Phil
      Karlsonin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ks. The Phenix City Story / Kaupunki helvetissä /lista/ 
      Henry Levinin ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: seikkailuelokuva Genghis Khan / Tsingis Kaani (Englanti/Länsi-Saksa/Jugoslavia/USA 1965) /listan kohta: Le Clan des Siciliens / Sisilialaisklaani/ LISÄÄ 
      Buzz Kulik Earl Bellamy 

    187. Silent Partner, The / Vaarallista kaksoispeliä (Kanada 1978) O: Daryl Duke (1929–2006), K: Curtis Hanson, per. Anders Bodelsenin (s. 1937) romaaniin Tænk på ett tal (1968), suom. Ajattele jotakin lukua (1969), N: Elliott Gould [Miles Cullen], Christopher Plummer [Harry Reikle], Susannah York [Julie Carver], M: Oscar Peterson (1925–2007) - Ei nähty (kuulemma hyvä) samasta aiheesta: Tænk på et tal (Tanska 1969) O: Palle Kjærulff-Schmidt (s. 1931), N: Henning Moritzen [Flemming Borck], Bibi Andersson [Jane Merrild], Peter Ronild [Cordelius] Der Amateur (Länsi-Saksa TV 1972) O: Rainer Erler (s. 1933), N: Klaus Herm [Joachim Bork], Edith Schultze-Westrum [Frau Bork] 
      Daryl Duken ohjaamia rikos- ja jännityselokuvia ovat myös: The Return of Charlie Chan (USA 1973) /lista: Charlie Chan at the Opera / Charlie Chan oopperassa/ LISÄÄ 
      Anders Bodel